Miten tiesitte että puoliso on se oikea?

Oletko koskaan ostanut jotain vaattetta tai kenkiä, joista heti olet tiennyt, että ne on ne mitkä haluat? Juuri sen malliset ja väriset ja hintaiset, että ovat kuin sinulle tehty. Mistä se tunne tulee? Ehkä siitä, että tiedät omat tarpeeksi ja tapasi ja mitkä asiat tekevät elämästäsi mukavan, ilman että joudut kuitenkaan tilanteeseen, jossa hinta on liian korkea. 

Ihan vaan esimerkkinä. Olet kova sienestäjä. Vanhat saappaassa ovat rikki ja tarvitset uudet, menet kaupaan ja siellä on juuri oikeankokoiset, lempivärisi ja ne ovat vielä alennuksella ja ennenkaikkea niiden kanssa on ilo kävellä pitkiäkin aikoja. Kun näet ne tiedät heti, että ne on juuri se mitä etsit, kotona ollessasi olet niin iloinen kuin löysit ne ja vielä vuosienkin päästä mietit mikä tuuri sinulla kävi. 

Aivan, kun tunnet jonkun ihmisen seurassa tuon tunteen tiedät löytäneesi sen oikean.

Parin kuukauden jälkeen tuli tunne, että tästä voi tulla jotakin. Tavattiin reilu parikymppisinä. Mies eteni tosi hitaasti ja meinasin turhautua. Toisaalta se kertoi minulle siitä että ei ole etsimässä vain seksikumppania. Minulla oli alusta asti hyvä tunne toisesta. Kun käveltiin käsi kädessä tuli mielikuva että tämä käsi on niin tukeva että siihen voi turvautua elämän haasteissa ja esim. synnytyksessä. Tuli turvan tunne ja luottamus hyvin fyysisellä tasolla ja intuitio siitä että tästä tulee jotakin. Mies vastasi ulkoisesti ihanteitani ja myös tausta ja arvomaailma olivat samanlaiset. Laitoin kaikki kortit pöytään heti alussa ja en esittänyt mitään tai pelannut pelejä ja ajattelin että katsotaan kestääkö. Kyllä kesti ja hyvä suhde tuli. Nyt 8v yhdessä. Toki aina voi haikailla välillä muiden miehien perään mutta tuskin saisin parempaa suhdetta. Voin olla oma itseni ja hän hyväksyy myös huonot puoleni. 

puoliso on pyöreä,

puoliso on soikea

puoliso on iihan oooikea

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseni römpsä lypsi kaluani niin kuin ei mikään koskaan. Ei sitä ilman halunnut jäädä.

Miksi te niin monet miehet kirjoitatte niin roisisti? Mitä sillä kuvittelette todistavanne, Luotaantyöntävää.

?? Ihan normaalia kielenkäyttöähän tuo on. Yhtä hyvin voisi kysyä, mitä kuvittelet todistavasi tekosiveällä kielenkäytölläsi.

Minustakaan tuossa ei ollut mitään roisia. Tällä palstalla monet eivät ymmärrä, että se mikä on normaalia heille, ei välttämättä ole normaalia jollekin muulle. Aivan samoin mitä av-mamma pitää roisina puheena, on jollekin ihan arkikieltä.

Joo, jotain sontakuskiduunareita olette. Sori, mulle pitää olla vähintään fil.maist, niin kuin onkin. Osaavat käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Alapeukutin, koska se oikea -usko on mielestäni typerää taikauskoa. Kuinka monta uskomatonta katsetta, kemiaa, yliluonnollista vetovoimaa ja pitkää parisuhdetta ehtii ollakaan elämän aikana? Vaikka kuinka monta. Pitkät parisuhteet ovat enemmän luonne- ja periaatekysymys kuin maaginen se oikea -taikuus. Osa osaa, osa ei, osa ei halua olla elämänmittaisessa suhteessa.

Oma ohjeeni on, että voimakas vetovoima on onnellisen suhteen onnistumisen kannalta tärkeintä. Mutta järki kannattaa pitää mukana. Kommunikoinnin pitää pelata ja yhdessä olla mukavaa.

Onnellisen suhteen tärkein ominaisuus on näiden kahden käytös. Jos he osaavat olla hyviä toisilleen he ovat onnellisia, jos taas he kohtelevat tosiaan tai vain jopa se toinen toista huonosti, he eivät voi koskaan olla onnellisia elleivät nyt sitten ole masokistejä. Pitkät parisuhteet ovat aina määrätynlaisten ihmisten saavutus ja varsinkin onnellinen pitkä parisuhde.

Mikään vetovoima ei voi paikata toisen huonoa ja halveksivaa käytöstä puolisoaan kohtaan. Toiset ihmiset eivät vaan osaa kohdella muita hyvin, eivätkä heistä ole koskaan jollekin toiselle sitä oikeaa henkilöä ja toiset hyvät ihmiset ovat lähes kaikille se oikea, jos he vaan fyysisesti viehättävät.

On olemassa se oikeaa ihminen ja hän on aina se hyvä, kunnollinen, kunnioittava ja rehellinen ihminen. He vaan ovat yllättävän harvassa ja sen on moni huomannut. 

Vain kertakäyttöisiä minulle.

T. Mature

Vierailija kirjoitti:

"Tämä on se 99% tapauksista. Kaikki salaa toivovat löytävänsä paremman ja joutuvat tyytymään."

Jos tuntee tyytyvänsä niin silloin ei ole oikeasti rakastunut. Rakastunut ihminen ei haikaile ketään muuta.

Kyllä olen rakastunut ja tyytyväinen avioliittooni ja mieheeni mutta joskus haaveilen muista miehistä (tai naisista). Mutta tiedän että avioliittoni on arvokkaampi kuin irtosuhteet ja saan siitä enemmän. Kaikkea ei voi saada enkä välttämättä haluakaan oikeasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enstreffeistä oltu nyt nykyisen kanssa kohta kahdeksan vuotta yötäpäivää yhdessä eikä kyllästytä yhtään , päinvastoin rakkaus vain syvenee . 

Voi kahdeksan vuotta on niin lyhyt aika. Kokeile 30 ja tule sitten kertomaan miten onnellisia olette. 

Jos 30 v pystyy yhdessä olemaan, molemmista on pahimmat särmät hioutuneet ja alkaa jo ymmärtää jotakin elämästä.

Mä en oo koskaan ajatellut mitenkään että onko puoliso mulle juuri se oikea ja mistä sen tiedän vaan olen suhtautunut parisuhteisiin yleensäkin niin että täytyy vain miettiä juuri tänään että haluanko mieluummin olla kyseisen henkilön kanssa vai yksin tai jatkaa muun seuran etsimistä, ja niin kauan kuin valitsen olla juuri sen henkilön kanssa niin hän on siinä hetkessä oikea, ja toivottavasti tuo hetki kestää vaikka loppuelämän, mutta välttämättä ei. Uskon siihen että oma valinta olla toisen kanssa joko saa vahvistusta vuosien kuluessa tai sitten ei, suhde syvenee, parantuu ja kehittyy tai sitten ei, mutta en usko että sitä oikein voi etukäteen tietää parin viikon tai kuukauden tuntemisella, saati että yhden päivän aikana jostain yhdestä katseesta tietäisi että tässä se oikea on. Nykyisessä suhteessani, avioliitossani, ajattelen miehen kyllä olevan mulle kaikkein tärkein ja ainakin riittävästi se oikea, mutta edelleen tässä on kyse siitä että joka päivä valitaan olla toistemme kanssa ja kuten ollaan avioliittolupauksessakin todettu, että tahdotaan olla toisen kanssa. Ei kukaan voi tietää loppuuko se tahtominen joskus tai tuleeko vastaan tilanne jossa se ei riitä. Olisiko joku toinen henkilö kuitenkin ollut todellisuudessa se the oikea? Mutta ei noita tarvitsekaan tietää, en oikein usko että kukaan koskaan tietää. Riittää että nyt juuri tänään tuntuu oikealta olla tässä ja teen töitä suhteen eteen ja näytän että tahdon. 

Banaanini sopi Pertsan tuhkaluukkuun. T:Jorkki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enstreffeistä oltu nyt nykyisen kanssa kohta kahdeksan vuotta yötäpäivää yhdessä eikä kyllästytä yhtään , päinvastoin rakkaus vain syvenee . 

Voi kahdeksan vuotta on niin lyhyt aika. Kokeile 30 ja tule sitten kertomaan miten onnellisia olette. 

Nainen ilmoitti:"En sitten sinua rakasta, enkä koskaan tule rakastamaankaan!" No, olemme olleet kimpassa 35vuotta, meillä on kaksi jo aikuista lasta ja ihana omakotitalo. Ei ole rouva koskaan tuota lausuntoaan esille ottanut tai perunut mutta haluaa silti elää rinnallani viimeiseen hengenvetoon asti. Aikaisemmin minua on ilmoittanut rakastavansa puolenkymmentä naista. Heistä ei ole enää jälkeäkään. Elämä on kummallista ja mitä tuo mystinen rakastaminen edes tarkoittaa? Pitkä liitto on tahtotila, siinä ei prinsessa leikellä pärjää.

Ollaan pikkulapsiperhe ja kyllä meidän parisuhde on tällä hetkellä tahdon asia. Halutaan olla yhdessä ja luotsata tätä laivaa. En usko mihinkään magiaan ja tosirakkauteen.

Suhteen alkuvuosina kannattaa hölmöillä ja tehdä kaikkea puolison kanssa. On sit jotain mitä muistella yhdessä myöhemmin. Meillä oli lapsettomia yhteisiä vuosia melkein kymmenen. Voisi sanoa, että ollaan kasvettu aikuisiksi yhdessä. 

Katsotaan, miten suhde kestää sitten sen vaiheen, kun lapset aikuistuvat 20 vuoden päästä. 

Nyt jo n. 15 vuoden kohdalla on sellainen tunne, ettei ilman toista osaisi olla enää. 

Vierailija kirjoitti:

Onnellisen suhteen tärkein ominaisuus on näiden kahden käytös. Jos he osaavat olla hyviä toisilleen he ovat onnellisia, jos taas he kohtelevat tosiaan tai vain jopa se toinen toista huonosti, he eivät voi koskaan olla onnellisia elleivät nyt sitten ole masokistejä. Pitkät parisuhteet ovat aina määrätynlaisten ihmisten saavutus ja varsinkin onnellinen pitkä parisuhde.



Mikään vetovoima ei voi paikata toisen huonoa ja halveksivaa käytöstä puolisoaan kohtaan. Toiset ihmiset eivät vaan osaa kohdella muita hyvin, eivätkä heistä ole koskaan jollekin toiselle sitä oikeaa henkilöä ja toiset hyvät ihmiset ovat lähes kaikille se oikea, jos he vaan fyysisesti viehättävät.

Tämä on erittäin hyvin sanottu! Juuri keskusteltiin puolison kanssa, miten ne hyvät perheelliset/pitkään yhdessä olleet tyypit ovat pariutuneet suht nuorina ja taustalla vain vähän muita suhteita, aikuisiällä sinkkuusaika on ollut lyhytkestoista. Ne jotka ovat edelleen vanhempinakin vailla pitkää parisuhdetta, ovat yleisesti ottaen vaikeita tyyppejä jotka kohtelevat muita huonosti. Yksi 30+v sinkkututtuni esimerkiksi on mestari tekemään ohareita ja perumaan suunnitelmia viime tipassa pahoittelematta asiaa mitenkään. Puhuu myös säädöistään halventavaan sävyyn. Hänen yksi ystävänsä on samanlainen- viittasi silloiseen tyttöystäväänsä kysyessäni onko heillä yhteenmuuttosuunnitelmia valmistumisen jälkeen, että "ihan sama missä se asuu tai mitä mieltä on". En ikinä huolisi kumppaniksi tyyppiä joka puhuu toisista ihmisistä, etenkään kumppanistaan tuohon sävyyn. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En löytänyt parempaakaan, joten tyydyin nykyiseen vaimooni.

Miten voit kosia ihmistä ketä et rakasta?

Seurustelun vielä ymmärtää.

Aika moni kosii, kun pelkää jäävänsä yksin. Sehän se osan mielestä on elämässä kamalinta, olla yksin. 

Jos kuuluisimme johonkin terveeseen ihmisyhteisöön niin ei tarttis ripustautua vääriin suhteisiin vaan yksin voisi olla eikä ketään tarttis kutsua peräkamarinpojaksi, vanhaksipiiaksi, luuseriksi tai syrjäytyneeksi. 

Tämä itseäkin ihmetyttää. Miksi on pakko olla siinä epätyydyttävässä suhteessa?? Mietin että ehkä se omakin se täydellisen oikea minulle onkin suhteessa johon vaan tyytynyt olemaan. Kun näitä tyytyneitä on riittävän paljon niin ei voi ihmetellä avioerotilastojakaan. Juurisyy; kun mennään liian nopeasti samaan sänkyyn niin sitten aletaan olemaan sillai niinku yhes vaikka ei tunteita ole. No siinä ne vuodet sitten kuluvat jonkunlaisessa vankilassa. Miehille tiedoksi kannattaisko harkita niitä sänkyhommia siihen asti että tietää tykkääkö oikeasti vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Ollaan pikkulapsiperhe ja kyllä meidän parisuhde on tällä hetkellä tahdon asia. Halutaan olla yhdessä ja luotsata tätä laivaa. En usko mihinkään magiaan ja tosirakkauteen.

Suhteen alkuvuosina kannattaa hölmöillä ja tehdä kaikkea puolison kanssa. On sit jotain mitä muistella yhdessä myöhemmin. Meillä oli lapsettomia yhteisiä vuosia melkein kymmenen. Voisi sanoa, että ollaan kasvettu aikuisiksi yhdessä. 

Katsotaan, miten suhde kestää sitten sen vaiheen, kun lapset aikuistuvat 20 vuoden päästä. 

Nyt jo n. 15 vuoden kohdalla on sellainen tunne, ettei ilman toista osaisi olla enää. 

Halu olla yhdessä, mutta ette rakasta toisianne (viitaten kohtaan ettet usko tosirakkauteen)? Onko se pelko yksinoloa kohtaan vai mikä se syy sitten mahtaa olla? Kyllä minäkin aikanani halusin epätoivoisesti sen parisuhteen, kunnes vähän pysähdyin sen kysymyksen äärelle ja mietin mistä se tarve tulee. Se tulee yhteiskunnan paineista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan pikkulapsiperhe ja kyllä meidän parisuhde on tällä hetkellä tahdon asia. Halutaan olla yhdessä ja luotsata tätä laivaa. En usko mihinkään magiaan ja tosirakkauteen.

Suhteen alkuvuosina kannattaa hölmöillä ja tehdä kaikkea puolison kanssa. On sit jotain mitä muistella yhdessä myöhemmin. Meillä oli lapsettomia yhteisiä vuosia melkein kymmenen. Voisi sanoa, että ollaan kasvettu aikuisiksi yhdessä. 

Katsotaan, miten suhde kestää sitten sen vaiheen, kun lapset aikuistuvat 20 vuoden päästä. 

Nyt jo n. 15 vuoden kohdalla on sellainen tunne, ettei ilman toista osaisi olla enää. 

Halu olla yhdessä, mutta ette rakasta toisianne (viitaten kohtaan ettet usko tosirakkauteen)? Onko se pelko yksinoloa kohtaan vai mikä se syy sitten mahtaa olla? Kyllä minäkin aikanani halusin epätoivoisesti sen parisuhteen, kunnes vähän pysähdyin sen ky

Mielestäni "rakastuminen" on mielisairautta. Olen elämäni aikana törmännyt pariin tapaukseen missä rakastunut on tuhonnut elämänsä narsistisen ja manipuloivan psykopaatin kanssa. 

"Mielestäni "rakastuminen" on mielisairautta. Olen elämäni aikana törmännyt pariin tapaukseen missä rakastunut on tuhonnut elämänsä narsistisen ja manipuloivan psykopaatin kanssa."

Omalta osaltani voin kommentoida, että minun vanhempani eivät koskaan olleet rakastuneita, epäilen heidän edes kykenevän moiseen tunteeseen. Mutta niin vain yhteen päätyivät, kaksi narsistia ja manipuloivaa ihmistä. Ja tuhosivat kyllä jonkun elämän, se ei ollut kumpikaan heistä vaan lapsen jota ei koskaan olisi pitänyt edes syntyäkään. Terapiassa on istuttu pitkään ja hartaasti, mutta silti mä olen menetetty tapaus. Eli sun mielestä "rakkaus" on se mielisairaus eikä mikään muu? Väkivalta on sentään ihan oikea asia. 🤷

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En löytänyt parempaakaan, joten tyydyin nykyiseen vaimooni.

Tämä on se 99% tapauksista. Kaikki salaa toivovat löytävänsä paremman ja joutuvat tyytymään.

Eivät todellakaan kaikki tyydy!

Minä tiesin, että tämä on se oikea, kun tuli heti sellainen tunne, että missään ei voi olla parempaa.

Tunsin sen jo heti ensi katseesta, n sekunnin sisään, kun näin miehen.

Yhä ollaan yhdessä pitkässä suhteessa.

Jos on sellainen olo, että pitäisi jatkaa katselua, josko jossain olisi parempi, niin kannattaakin jatkaa sinkkuna. Sen oikean tietää siitä, että sellaista tunnetta ei ole enää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki aina sanovat, että "tiesivät". Näin ovat myös sanoneet muistakin henkilöistä, mutta nämä sitten aina unohtuvat, kun jutuista ei tullutkaan pitkäkestoista. On varsin yleistä ajatella ihastuksissaan vasta tapaamastaan henkilöstä jo häät ja yhteinen tulevaisuus hänen kanssaan, vaikka mitään ei koskaan tulisikaan. Jos joskus sitten tulee, niin stten on muka tiedetty, että näin se menee.

En minä ole 'tiennyt' kenestäkään muusta miehestä kuin siitä yhdestä, josta tiesin ja kenen kanssa menin naimisiinkin. 10 v olin sinkku sitä ennen ja olin jo varma, ettei ketään Oikeaa olisi olemassakaan. Sitten yhtäkkiä, kun hänet tapasin, niin tiesin.

50v.yhdessä.En tiedä oliko se 70-luvulla rakkautta mut melkein jokainen pari seistiin alttarilla 3:staan. Jokainen odotti lasta.Ei tullu mieleenkään erota.On ollu isoja alamäkiä ja pieniä ylämäkiä mut vanhemmiten helpottaa.