Miten tiesitte että puoliso on se oikea?

Vierailija kirjoitti:

En löytänyt parempaakaan, joten tyydyin nykyiseen vaimooni.

Miksi kukaan menisi jonkun kanssa naimisiin, jos löytää parempiakin? Tietysti mennään parhaan löydetyn kanssa naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Ei semmoisia olekaan kuin "oikeita". Katsokaa nyt miten moni pari eroaa kuitenkin vaikka se toinen on "tuntunut" niin oikealta.

 

No ero tulee, kun se oikea onkin ollut väärä. Pitäisi katsoa pitempään, ennen kuin syöksyy suin päin. Useimmat ihmiset näyttävät aika pitkäänkin vain niitä parhaimpia puoliaan, ja pettymys tulee myöhemmin. Samoin ihmiset muuttuvat aikojen saatossa; itsekeskeisiksi, välinpitämättömiksi, ei viitsitä nähdä vaivaa, toinen on se tuttu, itsestään selvä ja turvallinen, eikä lähde kuitenkaan mihinkään.

Jotkut jaksavat tehdä mukavia asioista ja yllätyksiä suhteensa eteen. Ja sehän innostaa sitä toistakin. Pappikin taitaa sanoa usein, että kilvoitelkaa toistenne onnelliseksi tekemisestä. Näin olen joskus kuullut. Nyt työt, kaverit ja harrastukset ajavat sen tärkeimmän edelle.

Ensin oli se jatkuva halu olla hänen seurassaan. Kun sai olla yhdessä, niin hakeutui aina uudelleen lähelle. Yhdessä oloa ilman mitään syytä. Sitten vain lähentyi ilman sanoja ja ilman sopimuksia huomasi heräävänsä samasta sängystä. Koskaan ei ole sovittu seurustelusta vaan on oltu yhtä ja siitä seurannut lapsia ja avioliitto ja yhteinen koti ja vanheneminen. Intohimo vei ja siitä syntyi kova kiintymys ja rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En löytänyt parempaakaan, joten tyydyin nykyiseen vaimooni.

Tämä on se 99% tapauksista. Kaikki salaa toivovat löytävänsä paremman ja joutuvat tyytymään.

No ei, totuus on toinen. Tyytyjiä on oikeasti paljon vähemmän, max kolmasosa. 

Mutta ymmärrän, koska jos rakkautta ei ole omakohtaisesti kokenut, ei voi tietää asiasta. Koska se oma rakas tuntuu parhaalta <3

Ja ymmärrän, koska tämä on teillä hyvä defenssi : kaikki joutuvat tyytymään, kukaan ei ole onnellinen, joten ei  haittaa niin kamalasti, että minäkin olen onneton. 

Vierailija kirjoitti:

Ensin oli se jatkuva halu olla hänen seurassaan. Kun sai olla yhdessä, niin hakeutui aina uudelleen lähelle. Yhdessä oloa ilman mitään syytä. Sitten vain lähentyi ilman sanoja ja ilman sopimuksia huomasi heräävänsä samasta sängystä. Koskaan ei ole sovittu seurustelusta vaan on oltu yhtä ja siitä seurannut lapsia ja avioliitto ja yhteinen koti ja vanheneminen. Intohimo vei ja siitä syntyi kova kiintymys ja rakkaus.

Hyvin sanottu. Halu olla toisen seurassa ja suunnitella yhteisiä asioita tulevaisuuteen.

Tänä vuonna 30 vuotta yhdessä.

Sen vaan tiesi heti ensikohtaamisesta. Mies tuli ekaa kertaa käymään, ja juteltiin. Seuraavana päivänä tuli kassin kanssa, eikä enää lähtenyt, loput tavaratkin haettiin pian mun luo. Alle 2 kk ensitapaamisesta mentiin kihloihin, raskaaksi tulin vuoden kuluttua. Jne.

Ylihuomenna tuosta ensitapaamisesta on 32 vuotta 😊 Vaikeitakin aikoja on ollut mutta niistä on tahdolla selvitty.

Kuten niin moni on jo sanonut, se on se helppous olla toisen kanssa. Toista vain ymmärtää helposti ja näkee asiat hyvin samalla tavalla. Ei tarvitse selitellä mitä tarkoittaa.

Myös fyysinen yhteensopivuus tarvitaan. Kun olin ensimmäistä kertaa lähellä miestäni, tunsin heti suurta halua suudella häntä. Sellaista ei ollut tapahtunut kenenkään muun kanssa sitä ennen ja normaalisti olen enemmänkin varovainen ja hitaasti lämpenevä ihminen.

Riippuu, miten sen oikean puolison määrittelee. 

Voi olla, että on silmittömän rakastunut johonkin tyyppiin, mutta tietää sisimmässään, ettei hänestä tulisi kunnollista, vastuullista puolisoa. On hauska, mutta ei vakavasti otettava.

Toinen tyyppi taas saattaa olla arkisempi, mutta kyvykäs hoitamaan hyvin asioita, asiallinen ja vastuullinen. Rakkaus ei kauheasti laisku, mutta kaveruus on hyvä pohja.

Jotkut valitsee tuon ihastuksen, toiset päätyy jälkimmäiseen. Lopputulosta on vaikea pidemmän päälle arvioida, koska ihmiset muuttuvat ja elämänkokemukset ohjaavat. 

Parikymppisenä mulla ei juuri ollut kuin lyhyitä suhteita. Olin oikeastaan varma, etten koskaan tule löytämään ketään, koska erakkoluonteena en jaksaisi edes ylläpitää parisuhdetta ja se kuulostikin mielestäni niin työläältä kaikkinensa koko parisuhde. En halunnut ketään.

Yhtenä tylsänä iltana menin Tinderiin. Sovin treffit erään miehen kanssa. Pitkin hampain menin treffeille, koska tinderistä ei ollut löytänyt aiemminkaan ketään pitkäaikaisempaa. Sanoin vielä työkaverilleni, että tekisi mieli perua koko juttu, en jaksaisi mennä kun ei siitä mitään tule.

Menin kuitenkin ja juttu luisti hyvin. Ei siinä, ekoilla treffeillä yleensä juttu luistaakin, koska on niin paljon kyselemistä toiselta. Ongelma tulee yleensä vasta toisilla tai kolmansilla treffeillä. 

Juteltiin vaan ja ajattelin, että no, ihan kiva mies, muttei nyt viisari värähtänyt mitenkään kummemmin. Toisenkin kerran nähtiin sen jälkeen, eikä mitään fyysistä käynyt, ja juttelimme niitä näitä. 

Vasta kolmasilla treffeillä, kun menin heille, niin innostuin itsekin. Alkuhuuma alkoi siitä, mutta alkuhuuma loppui ehkä jo kuukauden päästä. Ei kovin kauaa kestänyt, ja mietinkin, että siinäkö se nyt oli sekin suhde.

Kuitenkin mies oli persoonaltaan niin kiltti, hyvä, ajattelevainen ja nauroi minun tyhmille jutuille. Ja maailman kiltein. 

Siitä lähtien suhde sitten syveni. 1,5 vuoden päästä muutettiin yhteen (sitä pelkäsin eniten) ja nyt ollaan asuttu melkein vuosi yhdessä. Elämä on ihanaa, helppoa ja tavallisen arkista.

En voisi kuvitella ketään muuta rinnalleni kuin hänet, enkä haluaisi hänelle mitään pahaa ikinä. Se riittää ja haluan hänen kanssa elämäni viettää.

Joskus mietin nuoruuden suhteitani, missä oli roihua ja vetoa ja jännitystä. Vaikka nykyisessä rakkaudessa en koe roihua ja jännitystä ja kipinöintiä, en haluisi niistä aikaisemmista suhteista yhtäkään takaisin. Nyt on paras. 

Vierailija kirjoitti:

Ei hän sitten ollutkaan oikea.

 

Mene silmälääkäriin.

Kultani on ihanan pullea ja lämmin jä hän pierii kauniin sointuvasti.

Sen vaan tietää. Eli sinäkin tiedät sen vaan, kun kohtaat hänet!

T. Sen oikean löytänyt

Olette te kyllä aika säälittäviä, ketkä tyydytte vain johonkuhun, menette naimisiin ja rakennatte yhteisen elämän. Olen itsekin ollut kyllä huonoissa ja epäsopivissa suhteissa, mutta palannut yksinoloon todettuani, ettei homma toimi.

Olen ollut myös se, keneen tyydytään kun ei löydy ketään parempaakaan. Sitä en exässäni koskaan ymmärtänyt, että miksi edes on kanssani, kun tunnuin herättävän pelkkiä vihamielisiä tunteita. Jotenkin todella reppanaa toimintaa kokonaisuudessaan, ja johti vain molempien osapuolien ajan haaskuuseen.

Vierailija kirjoitti:

Olette te kyllä aika säälittäviä, ketkä tyydytte vain johonkuhun, menette naimisiin ja rakennatte yhteisen elämän. Olen itsekin ollut kyllä huonoissa ja epäsopivissa suhteissa, mutta palannut yksinoloon todettuani, ettei homma toimi.

Olen ollut myös se, keneen tyydytään kun ei löydy ketään parempaakaan. Sitä en exässäni koskaan ymmärtänyt, että miksi edes on kanssani, kun tunnuin herättävän pelkkiä vihamielisiä tunteita. Jotenkin todella reppanaa toimintaa kokonaisuudessaan, ja johti vain molempien osapuolien ajan haaskuuseen.

Ja lisään nyt vielä, että kun nykyinen kumppani toimi säännönmukaisesti etujeni mukaisesti ja osoitti kiltteyttään, hyväntahtoisuuttaan ja hyväksyntäänsä myös kaikille muille ympärillään, ymmärsin että tästä kannattaa pitää kiinni.

Ensikatseesta.

Yhdessäolon helppous. Kenenkään muun kanssa ei ole ollut näin. Yhteisiä vuosia takana 31. 11.5.94 tavattiin...

Vierailija kirjoitti:

Parikymppisenä mulla ei juuri ollut kuin lyhyitä suhteita. Olin oikeastaan varma, etten koskaan tule löytämään ketään, koska erakkoluonteena en jaksaisi edes ylläpitää parisuhdetta ja se kuulostikin mielestäni niin työläältä kaikkinensa koko parisuhde. En halunnut ketään.

Yhtenä tylsänä iltana menin Tinderiin. Sovin treffit erään miehen kanssa. Pitkin hampain menin treffeille, koska tinderistä ei ollut löytänyt aiemminkaan ketään pitkäaikaisempaa. Sanoin vielä työkaverilleni, että tekisi mieli perua koko juttu, en jaksaisi mennä kun ei siitä mitään tule.

Menin kuitenkin ja juttu luisti hyvin. Ei siinä, ekoilla treffeillä yleensä juttu luistaakin, koska on niin paljon kyselemistä toiselta. Ongelma tulee yleensä vasta toisilla tai kolmansilla treffeillä. 

Juteltiin vaan ja ajattelin, että no, ihan kiva mies, muttei nyt viisari värähtänyt mitenkään kummemmin. Toisenkin kerran nähtiin sen jälkeen, eikä

Ihana tarina. Just se: mitä suurempi roihu, sen nopeammin palaa loppuun. Hidas kyteminen, pieni liekki kestää pitkään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

yli 60% sen oikean tavanneista ja naimisiin päästyää ja lapset tehtyään eroaa.... joten suurin osa ihmisistä valitsee.... väärin 

Kullakin hetkellä aviossa olijoista selkeä enemmistö on aviossa sen ensimmäisen siippansa kanssa tai sitten ens. siippa on edesmennyt.

 

Mikä on OLIJA. En tiedä. Vastaa.

 

Joku, joka on.

Siitä että olo oli turvallinen hänen kanssaan ja hän piti minusta omana itsenäni. On helppo ja hauska olla yhdessä, elää arkea ja välillä hullutella. Vetovoima on mieletön vuosienkin jälkeen, juuri edellä mainituista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Ensin oli se jatkuva halu olla hänen seurassaan. Kun sai olla yhdessä, niin hakeutui aina uudelleen lähelle. Yhdessä oloa ilman mitään syytä. Sitten vain lähentyi ilman sanoja ja ilman sopimuksia huomasi heräävänsä samasta sängystä. Koskaan ei ole sovittu seurustelusta vaan on oltu yhtä ja siitä seurannut lapsia ja avioliitto ja yhteinen koti ja vanheneminen. Intohimo vei ja siitä syntyi kova kiintymys ja rakkaus.

Kuulostaa tutulta. Huuma alkoi heti. Viikon tai kahden sisällä, kun tajusin tilanteen, päätin tietoisestikin että syteen tai saveen, kaikki pelimerkit pöydälle. Siinä ei enää arasteltu ja puntaroitu.

Myöhemmin olen tajunnut, että niitä oikeita oli tavannut 1-2 kpl aiemmin, mutta silloin ei ollut itse valmis. Eikä aivan kunnolla ehtinyt tajuta että he oli oikeita. Toisen kohdalla väärinkäsitys seurustelutilanteesta pysäytti. Aiemman kohdalla oltiin aivan liian nuoria raakileita.