Miten tiesitte että puoliso on se oikea?

Kyllähän se puolisonvalitseminen on arpapeliä,jotkut eroaa heti,toiset roikkuu kiinnisuhteessa vähän kauemmin ,toisten liitto kestää vuosikymmeniä ilman suurempia vaikeuksia.Mitenkä se laulu menikään..kohtalonleikkiä on elämä vaan.

Se selvisi siinä kun ensimmäisen kerran tuli seurustellessa todellinen vastus eteen. Siinä sitä piti punnita asioita ja miettiä mitä elämältä haluaa. Edelleen yhdessä.

Olimme Tallinnassa  viikonlopun 2-3 kk tapaamisen jälkeen. Ensimmäistä kertaa yhdessä vähän pidempään. Muistan, kuinka laivalla takaisintulomatkalla tajusin tämän. Naimisiin menin, koska intuitioni käski. Nyt 10 v yhdessä, ja intuitioni on vielä samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Tiesin noin 3-4 tapaamiskerran jälkeen. Ensijännityksen jälkeen ihan kaikki tuntui helpolta ja turvalliselta. Huumorintaju ja mielenkiinnonkohteetkin sopivat yksiin :) Tunne oli aivan eri kuin exien kanssa.

Vaimoni oli hyvin ihastunut minuun, ja yritti epäsuorasti, vaikka todella läpinäkyvästi tehdä itseään tykö. Aluksi vähän naureskelin sille, mutta lopulta totesin, että hänestä tulisi varmasti hyvä äiti lapsilleni. Niinpä myönnyin hänen kosintaansa, ja tässä sitä ollaan 20+ vuotta myöhemmin ihan hyvissä kantimissa yhä. Lapsetikin alkaa olla jo itsellisiä. Välillä olen käynyt kiksauttamassa kuumempia ellejä, mutta eipä se seksi lopulta ole sen kummoisempaa muidenkaan kanssa, nyt olen ollut jo vuosikausia vain yhden naisen mies.  

Vierailija kirjoitti:

Ekalla tapaamiskerralla jo tuli todella vahva yhteenkuuluvuuden tunne, molemmat vaan jotenkin koettiin toisistamme että tämä ihminen on täysin samalla aallonpituudella kuin minä. Liekö tuo sitten sitä kuuluisaa "kemiaa". Siitä ystävystyimme nopeasti ja meistä tuli todella läheisiä, ja ennen pitkää ihastuimme myös romanttisesti toisiimme. Tuon matkan aikana sitten huomasi, miten hyvin sovimme yhteen kaikilla osa-alueilla: temperamentti, huumorintaju, arvot, molemminpuolinen ymmärrys ja kunnioitus sekä huolenpito, läheisyys ja seksi, mitä haluamme elämältä, mielenkiinnonkohteet yms. Oleminen hänen kanssaan on turvallista, helppoa, mielenkiintoista ja hauskaa. Näiden kaikkien asioiden summana tulee vaan se tunne, että toinen on minulle oikea. Mitään samanlaista en ole aiemmissa suhteissani tuntenut, vaikka niissäkin olen ainakin kokenut rakastaneeni.

Sama tilanne täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vaimoni oli hyvin ihastunut minuun, ja yritti epäsuorasti, vaikka todella läpinäkyvästi tehdä itseään tykö. Aluksi vähän naureskelin sille, mutta lopulta totesin, että hänestä tulisi varmasti hyvä äiti lapsilleni. Niinpä myönnyin hänen kosintaansa, ja tässä sitä ollaan 20+ vuotta myöhemmin ihan hyvissä kantimissa yhä. Lapsetikin alkaa olla jo itsellisiä. Välillä olen käynyt kiksauttamassa kuumempia ellejä, mutta eipä se seksi lopulta ole sen kummoisempaa muidenkaan kanssa, nyt olen ollut jo vuosikausia vain yhden naisen mies.  

tästä huomaa, että nainen on miehelle se oikea, mutta mies ei ole naiselle. 

Vierailija kirjoitti:

En löytänyt parempaakaan, joten tyydyin nykyiseen vaimooni.

Ei kukaan haluaisi tietää, että puoliso on tyytynyt itseen. Mikä sinua vaivaa?

Ei ole sellaista tullut vastaan ja vähän luulen ettei sellaista edes ole

En minä tiennyt että hän olisi se oikea. Päin vastoin. Tiesin että hänestä olisi pitänyt päästä eroon ja irti, mutta en pystynyt tekemään pysyviä bänkssejä, olinhan epävakaa 16-vuotias ryhtyessämme kimppaan. Meidät vihittiin (kun olin vielä ihan lapsi), ja saimme lapsen kun olin 19-v. Sain hartaasti toivomani tyttövauvan, niin suloisen että suorastaan palvoimme häntä. Ihmisiltä tuli kommentteja, mm että ''teidän pitää tehdä lisää lapsia, kun tuollaisen saitte heti ensi yrittämällä aikaiseksi''. 

Erosimme kun tyttö oli kolmivuotias. Hän jäi minun ainokaisekseni.

Nyt kun vuosikymmenet ovat vyöryneet ylitseni ne ovat tuoneet vastauksen. Olen saanut jo pitkän aikaa olla tietoinen siitä, että meidät oli tarkoitettu suloisen tyttömme vanhemmiksi. Meidät oli valittu siihen tehtävään. Ja nyt kun olemme isovanhempia, tyttömme perhe on ainut meitä yhdistävä tekijä - mutta tekijä joka ei koskaan tule muuttumaan, katoamaan tai menettämään merkitystään minun tietoisuudessani. 

Näin oikea hän minulle oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En löytänyt parempaakaan, joten tyydyin nykyiseen vaimooni.

Tämä on se 99% tapauksista. Kaikki salaa toivovat löytävänsä paremman ja joutuvat tyytymään.

Hmmm.

Minä kyllä sain sen itselleni sopivan. En kaipaa muita. Puolisolla sama. 

Itse olen siinä vähän skeptikko, etten usko "siihen oikeaan". Se on vähän lohdullistakin, että olen onnistunut tapaamaan itselleni sopivan elämänkumppanin ihan samalta paikkakunnalta jo kohta 10 vuotta sitten. Olisi varsin työlästä, jos se oma "se oikea" onkin esim. Filippiineillä. Samoin, jos leskeytyisin varhain niin suruajan jälkeen minulle saattaisi olla vielä vielä mahdollisuus rakkauteen. Yksi kuitenkin kerrallaan. Olen allerginen kaikelle turhalle säätämisellä ja draamalle, mitä useampi ihminen väistämättä arkeen (tai juhlaan) toisi.

Kun tiesin että on perinyt valtavan omaisuuden. Kyllä raha teki onnelliseksi.     Tyhjätasku en olisi huolinut. 

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä tule. Ota hetken hupi ja sitten kun kyllästyt kannattaa siirtyä seuraavaan. 

Ei kaikilta onnistu se kukasta kukkaan hyppiminen. 

Ja kun löytää toisen jonka kanssa jutut synkkaa ei kannata.

Hän tuli ekoille reffeille meille ja minä esittelin hälle kotieläintarhaani jota pidin lasteni kaa. Kanit olivat tulleet sukukypsyysikään ja olivat tapelleet.. .toisen korva oli ihan verillä. Olin vaikuttutunut kuinka varmaotteisesti omasta halustaan reffikumppanini halus putsata kanin korvan minun pitäessä potilasta sylissä. En myöskään voinut olla huomaamatta kuinka hyvälle hän tuoksui... Hän oli superälykäs ja samalla maan läheinen ihminen jolla oli täysin samat arvot ja ihanteet jotka liittyivät paljon eläimiin ja luontoon. Kirosin siinä tilanteessa sitä että hän oli paljon nuorempi ja tavattoman kaunis. En voinut edes kuvitella että hän huolisi minut kumppanikseen. Kirosin sitä et kaiken reffailun jälkeen kun löytyy henkisesti täydellinen matsi niin pitää olla näin sexy tapaus. Yllätyksekseni hän rakastui minuun siinä samassa kaninhoitotilanteessa. Juttu jatkui sitten oikein klassisiin kartanohäihin. Ja monet unelmat ja toiveet joihin en olis yksin kyennyt ovat toteutuneet sen jälkeen ja lisääkin on yhdes keksitty. Olemme luoneet ympärille oman maailmamme.

Monen kanssa olen ollut, mutta vain miestäni oikeasti rakastanut.

Tiesin, että hän on se oikea jo ennen kuin tavattiin, koska olimme kirjoitelleet jo hetken. Pelotti mennä tapaamaan, kun ihmiset on niin erilaisia joskus livenä. Mieheni ei onneksi ollut. Samanlainen huumorintaju ja arvot. Persoonina olemme aika erilaisia muuten. Nyt 20 vuotta takana ja matka jatkuu. Ensi katseet olen jo unohtanut tai en sellaisia edes miettinyt. Ainoa kenen kanssa naimisiin halusin ja lapsia.

Luulin 20v ,että oli oikea. Ei ollut, oli väärä

Kun sain tietää vastapuolen varakkuudesta, alkoi sydämeni sykkiä kiihkeämmin ja samalla tunsin varmuutta, että meillä on yhteinen tulevaisuus.

Ei ollut mitään yhtä hetkeä. Parin kuukauden tuntemisen jälkeen oli vahva aavistus. Olin kaivannut aiemmissa suhteissani tiettyjä asioita, ja nyt ne olivat kohdillaan ja enemmänkin. Ekaa kertaa elämässäni koin olevani sekä ymmärretty että arvostettu. Elämä ilman häntä tuntui ankealta ja tylsältä ajatukselta. 

 

Välillä tässä on ollut hetkiä, kun olen miettinyt kauhuissani, eikö tämä sittenkään ole loppuelämän rakkaus. Mutta kyllä tää vaan tuntuu olevan. Vastoinkäymiset ovat vahvistaneet tätä tunnetta lopulta. 13 vuotta yhdessä, toivottavasti paljon vielä edessä. 

Meillä lähti puolisoni kanssa keskustelu hyvin nopeasti kovin syvällisille raiteille. Molemmilla oli rankkoja kokemuksia aiemmista parisuhteista ja jaoimme niitä toisillemme. Huomasimme käsittelevämme asioita aivan samalla tavalla ja välillä kirjaimellisesti jatkoimme toistemme lauseita. Kumpikin tiesi mitä haluaa parisuhteelta ja mitä ei halua. Toiveet osuivat yksiin, ja kun lisäksi pidimme todella paljon toistemme ulkomuodoista, oli nopeasti selvää että tulemme sitoutumaan toisiimme loppuelämäksi. Kummallakaan ei ollut enää haluja jatkaa sinkkuelämää eikä kokeilla mitään kevyitä lyhyitä suhteita, vaan molemmat olivat siinä elämänvaiheessa että ainoa toive oli löytää vakaa puoliso, jonka kanssa voi asettua aloilleen.

Ajan myötä on tullut esiin paljonkin asioita, joissa olemme todella erilaisia - joissakin asioissa jopa toistemme vastakohdat. Mutta osaamme nähdä sen isona vahvuutena - nimittäin jos asiat pitää hoitaa nopeasti ja jämptisti, on parempi että asialla on se kumpi kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, ja silloin kun vaaditaan kärsivällisyyttä esim. hankalan oloisen nettikirppistelijän kohtaamiseen, on parempi että asialla on se jolla on lehmän hermot. :D 

Se, että koemme sielujemme olevan kovin samanlaiset, pitää meidät lopulta yhdessä, eikä kumpikaan haluaisi enää nähdä elämää ilman toista.