Miten tiesitte että puoliso on se oikea?

Enstreffeistä oltu nyt nykyisen kanssa kohta kahdeksan vuotta yötäpäivää yhdessä eikä kyllästytä yhtään , päinvastoin rakkaus vain syvenee . 

Oikea tai ei, yhdessä ollaan.

Kai siitä on vuosikymmenten myötä oikea tullut...

Tiesin noin 3-4 tapaamiskerran jälkeen. Ensijännityksen jälkeen ihan kaikki tuntui helpolta ja turvalliselta. Huumorintaju ja mielenkiinnonkohteetkin sopivat yksiin :) Tunne oli aivan eri kuin exien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En löytänyt parempaakaan, joten tyydyin nykyiseen vaimooni.

Miten voit kosia ihmistä ketä et rakasta?

Seurustelun vielä ymmärtää.

Aika moni kosii, kun pelkää jäävänsä yksin. Sehän se osan mielestä on elämässä kamalinta, olla yksin. 

Jos kuuluisimme johonkin terveeseen ihmisyhteisöön niin ei tarttis ripustautua vääriin suhteisiin vaan yksin voisi olla eikä ketään tarttis kutsua peräkamarinpojaksi, vanhaksipiiaksi, luuseriksi tai syrjäytyneeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Enstreffeistä oltu nyt nykyisen kanssa kohta kahdeksan vuotta yötäpäivää yhdessä eikä kyllästytä yhtään , päinvastoin rakkaus vain syvenee . 

Voi kahdeksan vuotta on niin lyhyt aika. Kokeile 30 ja tule sitten kertomaan miten onnellisia olette. 

Mä en ihan oikeasti tiedä. Ihastuin ja rakastuin, tuntui yhtäkkiä vaan selvältä että ollaan yhdessä. Nyt on mennyt yli 10 vuotta ja olen ehkä itse muuttunut jonkun verran ja en minä enää ole niin varma ollaanko me toistemme parhaat mahdolliset kumppanit. En tiedä kuinka usein käy niin että kun kerran rakastuu, niin sitten se jatkuu samanlaisena hamaan hautaan. Vai muuttuuko tarpeet ja toiveet kumppanista kuitenkin vuosien saatossa.

Ei kai sitä voi mitenkään heti tietää, että on tavannut sen oikean. Itselläni ainakin ensitreffeillä tuli fiilis, että onpa mukava, hauska, fiksu ja mielenkiintoinen nainen. Vähitellen seurustelun edetessä selvisi, että hänen kanssaan haluan elämäni jakaa. Samaa tunnetta ei ollut tullut aikaisemmissa suhteissa. Onneksi tunne on edelleen yli 20 vuotta myöhemmin molemminpuolista. Olemme molemmat sitä mieltä, että sovimme toisillemme täydellisesti. Kävi siis hyvä tuuri meillä.

M46

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan oikeasti tiedä. Ihastuin ja rakastuin, tuntui yhtäkkiä vaan selvältä että ollaan yhdessä. Nyt on mennyt yli 10 vuotta ja olen ehkä itse muuttunut jonkun verran ja en minä enää ole niin varma ollaanko me toistemme parhaat mahdolliset kumppanit. En tiedä kuinka usein käy niin että kun kerran rakastuu, niin sitten se jatkuu samanlaisena hamaan hautaan. Vai muuttuuko tarpeet ja toiveet kumppanista kuitenkin vuosien saatossa.

Tähän voisi lisätä tuon helppouden tunteen. Tuntui siis tuolloin alussa että tältä tuntuu kun suhteessa ei kinnaa mikään. Aiemmat suhteet olivat olleet tavalla tai toisella haastavia.

Vierailija kirjoitti:

Ei semmoisia olekaan kuin "oikeita". Katsokaa nyt miten moni pari eroaa kuitenkin vaikka se toinen on "tuntunut" niin oikealta. 

Mikä on sinun suhderekordisi?

Itse olin varattuna kun tavattiin. Erosin ja olin yli vuoden yksin. Tämän miehen kanssa kaikki oli helppoa, tuntui kun oltaisiin tunnettu aina, huumori ja kaikki sopi hyvin yhteen. Seksiä hän odotti ja kohtelee vieläkin kuin kukkaa kämmenellä 

Mä en ainakaan enää luota siihen että sen vain tietää kun kohdalle osuu. Nimittäin ensirakkauteni kohdalla tiesin heti mutta sittemmin jouduin toteamaan, ettei hän ollut oikea. Vastaavaa tunnetta en ole saanut koskaan kenestäkään muusta enkä enää odotakaan sellaista, kun ei se näemmä mistään kerro.

Siitä että oli riittävän vaikea ihminen.

Ekalla tapaamiskerralla jo tuli todella vahva yhteenkuuluvuuden tunne, molemmat vaan jotenkin koettiin toisistamme että tämä ihminen on täysin samalla aallonpituudella kuin minä. Liekö tuo sitten sitä kuuluisaa "kemiaa". Siitä ystävystyimme nopeasti ja meistä tuli todella läheisiä, ja ennen pitkää ihastuimme myös romanttisesti toisiimme. Tuon matkan aikana sitten huomasi, miten hyvin sovimme yhteen kaikilla osa-alueilla: temperamentti, huumorintaju, arvot, molemminpuolinen ymmärrys ja kunnioitus sekä huolenpito, läheisyys ja seksi, mitä haluamme elämältä, mielenkiinnonkohteet yms. Oleminen hänen kanssaan on turvallista, helppoa, mielenkiintoista ja hauskaa. Näiden kaikkien asioiden summana tulee vaan se tunne, että toinen on minulle oikea. Mitään samanlaista en ole aiemmissa suhteissani tuntenut, vaikka niissäkin olen ainakin kokenut rakastaneeni.

No jos rakastaa sitä ihmistä paljon enemmän kuin on koskaan rakastanut ketään muuta, niin siitä sen suunnilleen tietää.

Vierailija kirjoitti:

No jos rakastaa sitä ihmistä paljon enemmän kuin on koskaan rakastanut ketään muuta, niin siitä sen suunnilleen tietää.

Eikä tiedä, koska ei voi tietää mitä se toinen ajattelee. Pelkästään oma kokemus ei riitä siihen, että kyseinen ihminen olisi se oikea. Toista voi rakastaa maailman eniten ja silti tulla jätetyksi.

Viisari osoitti häneen päin.

Oivoi  -  nuorena sitä on niin ehdoton, luottavainen ja rohkea. Parikymppisenä rakastuin niin, että teki kipeää. Yhdessäolo oli ihanaa, ikävä oli kauhea erossa. Ei tullut uni, ei maistunut ruoka. Unelmakesä ? Sanoin ystävälleni, tämä on liikaa, tätä en kestä.💕

Syksyllä erottiin, kirjeitä kirjoiteltiin, harvoin soiteltiin

Kolmikymppisenä tapasin puolisoni. Naimisiin mentiin seitsemän vuotta sitten. Laitoin ihanalle tekstarin, hän onnitteli ja toivoi hyvää loppuelämää. Syöpä oli uusinut. Kuoli kohta pois.

Eli se kaikkein suurin rakkaus ei aina riitä/onnistu. Nykymies on erittäin rakas, huumorintajuinen, luotettava kumppani. Yhdessä 30v

Oon aina luullut, että se on kova fyysinen ja psyykkinenkin vetovoima. 

Olen ymmärtänyt, että kovin on vaikeaa löytää. Ihme on jos löytää kerralla sopivimman!

Kun sen ihmisen kanssa on vaan pakko olla. Joku pakko pistää muuttamaan yhteen ja moni jaksaa olla 30-40 vuottakin saman kanssa.