Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies halusi taas erota

Vierailija
15.05.2024 |

Olemme olleen miehen kanssa noin 3 vuotta suhteessa, missä hän on lähtenyt luotani jo 3 kertaa. Nyt päätti jälleen viime viikolla erota. Meidän suhteemme on ihan täydellinen molempien mielestä. Hassuttelua, rakkautta, läheisyyttä, yhteisiä suunnitelmia ja tekemistä. Nyt mies on ollut kuukauden verran todella yliväsynyt ja jossain vaiheessa nukkui todella paljon. Epäilin masennusta. Sitten alkoi hiipimään vähän tunnekylmyys minua kohtaan, jopa ihan vähän tiuskiminen. Nämä ei ole hänelle yhtään tyypillistä. Tuntuu, että nyt hän vaan päätti erota tuosta vaan, ja ihan kun sekään ei tuntuisi missään. Hänellä on vaikea lapsuus ja traumoja menneisyydessä ja varmasti juuri alttiutta masennukseen, tai sellaista jopa päällä. Olen tututustunut miehen tyttöön, nyt 7v., myös todella hyvin. Tuntuu ihan kauhealta että tämä meidän perhe näin yhtäkkiä hajotetaan. Luulen että kyse on enemmänkin ulkoisista syistä, mutta olenko tyhmä jos odotan miestä vielä takaisin. Minä olen aiheuttanut enemmänkin ennen erot, omilla peloillani. Mutta olen saanut niitä tosi hyvin haltuun. Nyt kun alkoikin suhteessamme tasainen vaihe ja voin hyvin, hän ei enää tunnekaan mitään ja haluaa erota. Mitä ihmettä? Annanko nyt vaan aikaa ja tilaa, jospa asiat vielä ratkeaa. Tilaa hän tuntuu kovasti tarvitsevan, mitä en aina oikein ole tiennyt, kuinka antaa. Kiitos jos joku osaisi auttaa. 

Kommentit (325)

Vierailija
121/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko ap pettänyt, valehdellut ja hillitön?

En todellakaan ikinä mitään näistä. Mutta ymmärrän toki miehen kokemuksen ja itsensä kylmettämisen siinä tilanteessa.

Ap

Vierailija
122/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on niin paljon red flageja sekä ap:n että miehen suhteen. Suosittelen sekä pariterapiaa että yksilöterapiaa molemmille.

En suosittele pariterapiaa, kun mies on niin sekaisin kuin on. Ei sillä kuin pitkitä tilannetta. Sikäli, että miehen edes saisi sinne. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläni on päällä vaikea masennus. En jaksa olla niin paljon yhteydessä kuin normaalisti, mutta jos toinen kannattelee tilannetta, annan sen tapahtua, vaikka muuten olisin erakkona. Ei ole mitään syytä ryhtyä hajottamaan ihmissuhteita tai käyttäytymään kusipäisesti. 

Vierailija
124/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta AP tuossa aiemmin kyseli, että miten mies voi noin nopeasti itsensä ja mahdolliset tunteensa kylmettää. Minä miehenä kerron: se on selviytymiskeino, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole.

Minun exäni kohteli minua kurjasti: petti, valehteli ja hiemankaan ärsyytyessään ei kyennyt hillitsemään itseään yhtään vaan otti pienenkin konfliktin tullen heti kovimmat aseet käyttöön. Pitkään halusin uskoa, että suhde saadaan jotenkin palautettua siihen ihanuuden tilaan, missä se aiemmin oli. Ei saatu. Lopulta minulle ei jäänyt enää muuta vaihtoehtoa kuin erota ja kylmettää itseni, koska sattui ihan helvetisti.

Onko ap pettänyt, valehdellut ja hillitön?

En tarkoittanut sitä vaan lähinnä halusin kertoa, että tuo itsensä kylmettäminen on selviytymiskeino.

Vierailija
125/325 |

Tässä ei ole mitään selviydyttävää, jos on kyseessä "ihana suhde"?

Ap, missä vaiheessa ensimmäinen ero ja kauanko ne ovat kestäneet? Päiviä vai viikkoja vai kuukausia?

Tässä lähipiirissä seurasin erästä suhteenrepaletta, jossa naista pyöritettiin pari vuotta miten sattuu. Kun nainen katosi pihasta "eron" alkaessa, kurvasi parkkiruutuun uusi daami. Sitä en osaa sanoa, oliko niitä päällekkäinkin, mutta ainakin koko ajan peräkkäin. Naisen mielenterveys oli ihan riekaleina, mutta mies oli ihanin ikinä. 

Vierailija
126/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on päällä vaikea masennus. En jaksa olla niin paljon yhteydessä kuin normaalisti, mutta jos toinen kannattelee tilannetta, annan sen tapahtua, vaikka muuten olisin erakkona. Ei ole mitään syytä ryhtyä hajottamaan ihmissuhteita tai käyttäytymään kusipäisesti. 

Ei mies ole käyttäytynyt kusipäisesti. Hän ei ole ehkä muuhun kyennyt pahassa olossaan, kun tekemään tämän päätöksen ja antanut todella kaiken muun vaan tapahtua. Ehkä ei ole tosiaan tässä minun tapauksessani kyse masennuksesta, jos ei ei tunteiden latistumista aiheuta. Joku ne tunteet on kuitenkin piiloon saanut.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta AP tuossa aiemmin kyseli, että miten mies voi noin nopeasti itsensä ja mahdolliset tunteensa kylmettää. Minä miehenä kerron: se on selviytymiskeino, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole.

Minun exäni kohteli minua kurjasti: petti, valehteli ja hiemankaan ärsyytyessään ei kyennyt hillitsemään itseään yhtään vaan otti pienenkin konfliktin tullen heti kovimmat aseet käyttöön. Pitkään halusin uskoa, että suhde saadaan jotenkin palautettua siihen ihanuuden tilaan, missä se aiemmin oli. Ei saatu. Lopulta minulle ei jäänyt enää muuta vaihtoehtoa kuin erota ja kylmettää itseni, koska sattui ihan helvetisti.

Onko ap pettänyt, valehdellut ja hillitön?

En tarkoittanut sitä vaan lähinnä halusin kertoa, että tuo itsensä kylmettäminen on selviytymiskeino.

Ihan totta. Varmasti on muuten selviytymiskeino. Lähinnä minun tapauksessani vaan mietin, että hänen piti selvitä tilanteesta missä minä intän mikä on, ja miksi tunteet on kadoksissa. 

Ap

Vierailija
128/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta AP tuossa aiemmin kyseli, että miten mies voi noin nopeasti itsensä ja mahdolliset tunteensa kylmettää. Minä miehenä kerron: se on selviytymiskeino, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole.

Minun exäni kohteli minua kurjasti: petti, valehteli ja hiemankaan ärsyytyessään ei kyennyt hillitsemään itseään yhtään vaan otti pienenkin konfliktin tullen heti kovimmat aseet käyttöön. Pitkään halusin uskoa, että suhde saadaan jotenkin palautettua siihen ihanuuden tilaan, missä se aiemmin oli. Ei saatu. Lopulta minulle ei jäänyt enää muuta vaihtoehtoa kuin erota ja kylmettää itseni, koska sattui ihan helvetisti.

Onko ap pettänyt, valehdellut ja hillitön?

En tarkoittanut sitä vaan lähinnä halusin kertoa, että tuo itsensä

Ensimmäinen ero vuoden jälkeen missä erossa olimme kaksi viikkoa. Toinen ero puolen vuoden jälkeen tästä, missä erossa olimme viikon.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli hetken suhde tuollaisen sarjaeroajan kanssa. Oli aivan mielettömän ihanaa ja oltiin niin rakastuneita. Sitten hän ghostasi. 

Muutaman kuukauden kuluttua tuli takaisin kertoen, että olen ihanin nainen ikinä eikä hän ole koskaan uskaltanut vielä rakastaa näin ja siksi nytkin pakeni, mutta nyt haluaisi olla mies minulle. Kehui minut maasta taivaisiin. 

En ottanut takaisin. Jouduin tekemään töitä itseni kanssa, mutta pysyin kovana, koska järjellä tiesin, ettei hyvää seuraisi, sadulla ei olisi onnellista loppua. 

Sitten meni muutama kuukausi lisää ja sain kuulla tämän olevan miehen normaali käytös kaikissa suhteissaan, jotka kestävät parista kuukaudesta joihinkin vuosiin. Täysin patologinen ja samat tarinat on opeteltu jo moneen kertaan. Missään en saanut vihjettä tällaisesta. Hän vielä sanoi, miten ei ole muutamaan vuoteen ollut kenenkään kanssa (mikä oli vale) ja antoi ymmärtää olleen itsekseen sen ghostauksen ja ilmestymisen väliset pari kk. Sain kuulla senkin, että pari päivää aiemmin hän oli kertonut toiselle naiselle, miten tämä on hänen elämänsä valo ja tärkein ihminen. 

Vierailija
130/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on manipuloiva tyyppi selvästi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on päällä vaikea masennus. En jaksa olla niin paljon yhteydessä kuin normaalisti, mutta jos toinen kannattelee tilannetta, annan sen tapahtua, vaikka muuten olisin erakkona. Ei ole mitään syytä ryhtyä hajottamaan ihmissuhteita tai käyttäytymään kusipäisesti. 

Ei mies ole käyttäytynyt kusipäisesti. Hän ei ole ehkä muuhun kyennyt pahassa olossaan, kun tekemään tämän päätöksen ja antanut todella kaiken muun vaan tapahtua. Ehkä ei ole tosiaan tässä minun tapauksessani kyse masennuksesta, jos ei ei tunteiden latistumista aiheuta. Joku ne tunteet on kuitenkin piiloon saanut.

Ap

Et ole vielä valmis eroon. Tarvitset ilmeisesti opin kantapään kautta. Muista kuitenkin tämä ketju ja järjen äänet täällä sitten, kun olet valmis ja kokoat itseäsi. 

Vierailija
132/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi sana: yliymmärtäminen. 

YLIYMMÄRTÄMINEN

Itselleen haitallinen yliymmärtäminen.

Entä ap se nainen, joka ansaitsisi hyvän suhteen, turvallista rakkautta, mitäs hän? Kuka ymmärtää häntä, kun et sinä eikä mies? Me tässä ketjussa ymmärrämme ja yritämme sitä sinulle kertoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Terveessä suhteessa on tiettyjä yhdessä suhteen alussa sovittuja aivan normaaleja rajoja joita ei rikota. Mies joka venkoilee asiasta ei ole kykenevä aikuiseen rakkauteen. Ainoastaan hyväksikäyttöön.

Vierailija
134/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluatko ihan väen vänkään suhteen mieheen, jonka tunteet katoilevat ja suhde sinuun katkeilee?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertoo paljon, että mielestäsi suhde on molempien mielestä täydellinen ja samalla mies on jatkuvasti halunnut lähteä ja erota. Melko sokea täytyy olla. Jos näin sokea on suhteessa, niin suosittelen yksinoloa. AP haisahtaa läheisriippuvaiselta, kun huonokin suhde nähdään täydellisenä.

Vierailija
136/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli hetken suhde tuollaisen sarjaeroajan kanssa. Oli aivan mielettömän ihanaa ja oltiin niin rakastuneita. Sitten hän ghostasi. 

Muutaman kuukauden kuluttua tuli takaisin kertoen, että olen ihanin nainen ikinä eikä hän ole koskaan uskaltanut vielä rakastaa näin ja siksi nytkin pakeni, mutta nyt haluaisi olla mies minulle. Kehui minut maasta taivaisiin. 

En ottanut takaisin. Jouduin tekemään töitä itseni kanssa, mutta pysyin kovana, koska järjellä tiesin, ettei hyvää seuraisi, sadulla ei olisi onnellista loppua. 

Sitten meni muutama kuukausi lisää ja sain kuulla tämän olevan miehen normaali käytös kaikissa suhteissaan, jotka kestävät parista kuukaudesta joihinkin vuosiin. Täysin patologinen ja samat tarinat on opeteltu jo moneen kertaan. Missään en saanut vihjettä tällaisesta. Hän vielä sanoi, miten ei ole muutamaan vuoteen ollut kenenkään kanssa (mikä oli vale) ja antoi ymmärtää olleen itsekse

Kuulostaa exältä jonka myöhemmin tajusin olevan toksisesti narsistinen. Haluaa säilyttää harhan että olisi jotenkin itsenäinen mutta ei halua luopua saavuttamastaan eduista. Söi ilmaiseksi, ehkä kävi eri aikoina syömässä eri paikoissa, siis oli monta tällaista ringissä. Jos yhdelle naiselle ei sopinut, hakeutui toisen luo. Varastikin minulta, jälkeenpäin tajusin että kaikki oli sille vain hyötymistä. Hän sai minulta huomiota, hoivaakin. Jos minä olisin tarvinnut jotain hän ei auttanut ikinä. Jos sitten yritin päästä eroon, hän yhtäkkiä selittikin kuinka rakastaa ja ikävöi. Varmasti rakasti mutta ei minua vaan omaa nokkeluuttaan miten sai minut helpottamaan omaa elämäänsä. Olin vain yksi monista varalla. Olen empaatikko ja hän kusetti ja pyöritti minua miten huvitti. Ei ole terveitä tuollaiset miehet. 

Terveet ihmiset hoitaa omat asiat ja ruokailut itse eikä loisi. Loiset on yleensä muutenkin huonoja.

Vierailija
137/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikäs täydellinen suhde se sellainen on, jossa toinen on jättänyt jo kolme kertaa? Ei kuulosta yhtään tasapainoiselta suhteelta.

Vierailija
138/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko suhde todella huono, jos kolmen vuoden aikana on tullut hetkiä että mies ei ole osannut tehdä muuta kun eropäätöksen, jotta meidän suhteessamme jokin muuttuisi? Väärin tehty, tiedän sen itsekin, mutta jollain tavalla myös ymmärrettävää, jos ei tiedä mitä muuta tekisi. Jos omat opitut tavat ei oikein muuhun hädän hetkellä riitä. Muuna aikana on suhteemme todella hyvä, välittävä ja lämmin. En tiedä miten saisin tämän avattua paremmin, kun kaipaan juurikin monia näkökulmia ja omaankin ajatteluun herätystä, ja tässä samalla koitan miettiä, mitä ihmettä meille edes tapahtui. Koitan elää nyt tässä hetkessä ja olla miettimättä tulevaa. Vaikeaahan se on, kun en osaa ajatella mitä itsekään enää haluan, saati sitäkään vähää en tiedä mitä miehen päässä liikkuu. Haluaisin sen suhteen mikä meillä suurimman osan ajasta on. Nyt tuli omia kriisejä ja ongelmia, mitkä vie heti suohon ja syvälle miehen. Jotenkin toisin näistä pitäisi selvitä, kun heti meidän suhdettamme kyseenalaistaen. Olen ehkä liian ymmärtäväinen, mutta silti, ymmärrän miestäkin.

Ap

Vierailija
139/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko suhde todella huono, jos kolmen vuoden aikana on tullut hetkiä että mies ei ole osannut tehdä muuta kun eropäätöksen, jotta meidän suhteessamme jokin muuttuisi? Väärin tehty, tiedän sen itsekin, mutta jollain tavalla myös ymmärrettävää, jos ei tiedä mitä muuta tekisi. Jos omat opitut tavat ei oikein muuhun hädän hetkellä riitä. Muuna aikana on suhteemme todella hyvä, välittävä ja lämmin. En tiedä miten saisin tämän avattua paremmin, kun kaipaan juurikin monia näkökulmia ja omaankin ajatteluun herätystä, ja tässä samalla koitan miettiä, mitä ihmettä meille edes tapahtui. Koitan elää nyt tässä hetkessä ja olla miettimättä tulevaa. Vaikeaahan se on, kun en osaa ajatella mitä itsekään enää haluan, saati sitäkään vähää en tiedä mitä miehen päässä liikkuu. Haluaisin sen suhteen mikä meillä suurimman osan ajasta on. Nyt tuli omia kriisejä ja ongelmia, mitkä vie heti suohon ja syvälle miehen. Jotenkin toisin näistä pit

No ensinnäkin voisi kommunikoida, jos asiat alkavat mennä siihen pisteeseen asti, että alkaa tuntua niin pahalta, että miettii eroa. Ei tarvitse kävellä pois suhteesta vaan ottaa epäkohdat esille ennen kuin tilanne eskaloituu. Toisekseen, jos mies kokee, että ero on ainoa tapa millä saa muutosta aikaiseksi niin kuunteletko häntä? Ehkä hän on yrittänyt kommunikoida sinulle jo aiemmin, mutta et kuuntele ennen kuin on ns. kovat piipussa? Kolmannekseen mitä, jos hän manipuloi tällä tavalla saadakseen sinut käyttäytymään ja olemaan niin kuin hän haluaa? Neljäs, jos hän on niin solmussa itsensä kanssa ettei pysty olemaan suhteessa niin hänen ei pitäisi olla suhteessa. Jokainen näistä skenaarioista kertoo siitä ettei suhde ole hyvä. Kaksi ekaa on korjattavissa, jos vain muutatte käytöstänne. Kolmonen on sellainen red flag, että pakkaisin tavarani saman tien.

Vierailija
140/325 |
16.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

On se. Millaisesta perheestä olet? Oletettavasti et ole saanut kotona turvallista ja tasapainoista rakkautta. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi seitsemän