Mies halusi taas erota

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tästä ketjusta vaan ajatus, että jengi vaatii nykyään ihan käsittämättömän paljon. Eikä todellakaan anna itse yhtä paljon kuin vaatii. 

Ei sellaisia parisuhteita ole olemassa, jossa ei olisi konflikteja. Kiivas väittely, toisen tunteinen loukkaaminen ja ajoittainen suhteen mielekkyyden kyseenalaistaminen on täysin normaalia. Kaikki on joskus huonoja versioita itsestään, ja aika moni myös ylittää kumppaninsa rajoja jollain tapaa. Usein tätä tajuamatta, ilman mitään henkisen väkivallan pyrkimystä.

Suhteita rakennetaan, ja se vaatii tahtotilaa, joustavuutta, omien toimintamallien kyseenalaistamista ja armoa toisen vajavuutta kohtaan. Pitkässä suhteessa tulee vastaan aina uusia haasteita ja tilanteita, joissa hämmästyy, kun toisesta nousee esiin uusia puolia. Hyvä parisuhde on peruskallio, kyllä, mutta on lapsenmielistä kuvitella että hyvä parisuhde ei tuntuisi joskus vieraalta tai haastavalta. Jos tavoittelee rikkuma

Todella hyvin sanottu ja samaa mieltä olen minäkin. Olisinkin toivonut, että olisimme voineet yhdessäkin kyseenalaistas toimintamallejamme ja oppia koko ajan toisesta ja itsestä uutta. Näin on toki paljon tapahtunutkin. Mutta todella harmi, että toisella vaikeaan tilanteeseen on vaihtoehtona vain ero, kun tunteita ei nyt vaan tunnu. Mitä en vieläkään usko, etteikö ne siellä pohjalla kaiken vaikeamman alla olisi

Toki jos toinen ei vaan enää halua, ei kai se auta kun jotenkin ajan kanssa hyväksyäei ole helppoa vaan se, kun lopulta on kyse nimenomaan muusta kun meistä ihmisenä tai suhteestamme. Jos ymmärrätte mitä haenasiat mihin ei itse ole voinut edes välttämättä vaikuttaa on tehnyt meistä tietynlaisia, ja välillä ne tavat on törmäyksessä

Ap

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan tuntuu, että itsekään en osaa tai ole osannut hoitaa asioita mallikkaasti. Olen koittanut olla tivaamatta, mutta hankalaa jos näkee että toinen lipuu henkisesti koko ajan etäämmälle. Eli minussa on tässä paljon vikaa. Mies on kyllä muutoin oikein tasapainoinen ja töissäkäyvä, ei käytä päihteitä tai muuta, että ei nyt lähdetä liiaksi värittämään häntä. Mielestäni ongelma on juurikin se, että mies on ollut väsynyt ja stressaantunut, minä koitan parhaani mukaan jotenkin luovia siinä rinnalla, mutta on todella raskasta jos toisella lopulta alkaa tunteetkin häviämään. Mitä en siis meinaa uskoa en sitten millään. Hän kun ei ole ollut täysin oma itsensä. Olen varmasti omalla tivaamisellani saattanut olla jopa henkisen väkivallan käyttäjä, kuten joku kirjoitti. Molemmilla on omat tapansa ja joku tässä menee törmäykseen kun tilanteet menee pahaksi. Olen ollut aiemmin mustasukkainen ym. mutta olen saanut itseni kuntoon terapiassa.

Et voi kuitenkaan pakottaa hänet parantumaan rinnallasi. Jos hän haluaa erota, niin hän haluaa erota. Jos sitten saatte kukin tahoillanne itsenne kuntoon ja rakkautenne ja suhteenne on niin täydellinen mitä annat ymmärtää, niin kyllä te sitten löydätte takaisin toistenne luo. Se, ett roikut väkisin kiinni etkä usko, kun toinen haluaa erota, se ei ainakaan tuo häntä tai tunteita takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tästä ketjusta vaan ajatus, että jengi vaatii nykyään ihan käsittämättömän paljon. Eikä todellakaan anna itse yhtä paljon kuin vaatii. 

Ei sellaisia parisuhteita ole olemassa, jossa ei olisi konflikteja. Kiivas väittely, toisen tunteinen loukkaaminen ja ajoittainen suhteen mielekkyyden kyseenalaistaminen on täysin normaalia. Kaikki on joskus huonoja versioita itsestään, ja aika moni myös ylittää kumppaninsa rajoja jollain tapaa. Usein tätä tajuamatta, ilman mitään henkisen väkivallan pyrkimystä.

Suhteita rakennetaan, ja se vaatii tahtotilaa, joustavuutta, omien toimintamallien kyseenalaistamista ja armoa toisen vajavuutta kohtaan. Pitkässä suhteessa tulee vastaan aina uusia haasteita ja tilanteita, joissa hämmästyy, kun toisesta nousee esiin uusia puolia. Hyvä parisuhde on peruskallio, kyllä, mutta on lapsenmielistä kuvitella että hyvä parisuhde ei tuntuisi joskus vieraalta tai haastavalta. Jos tavoittelee rikkuma

Todella hyviä ja osuvia havaintoja! Parisuhteen eteen pitää joskus tehdä työtä. Rakkaus kun on myös valintaa ja tahtotilaakin. Vain keskenkasvuiset henkisesti epävakaat kieltävät sen sekä myös sen että alkuhuuman kaltainen tila ei kestä ikuisesti.

Ensimmäinen aviomieheni oli tuollainen. Hänelläkin oli lapsuuden traumatausta, se herätti mussa aina kovasti halua ymmärtää. 

Yhtä kaikki, vuosien varrella tuo suhde rikkoi minut syvästi. Eroilmoitukset tulivat mieheltä aina aivan ylläreinä, järkytyin niistä kovasti. Ja edellisenä päivänä oli saattanut olla tosi hyvää yhteistä aikaa, hassuttelua, jne. Kun vuosia kului, aloin vahtia omaa käyttäytymistäni ja koittaa siten ymmärtää mistä moiset totaalitiltit johtuivat. Vielä tänäkään päivänä en ymmärrä, vaikka erosta on jo yli 5 vuotta. Mutta yli kymmenen vuotta kului ennenkuin osasin viimein itse laittaa eropaperit. Ennenkuin ymmärsin, ettei kumppania (ja puolin ja toisin saatuja uusia sukulaisia) kerta kaikkiaan kuulu säikytellä ja kohdella näin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

66lle. Eli poissaolevuuden syyn kysyminen on ahdistavaa väkivaltaa? 

Se voi olla. En katselisi miestä, joka iltamysliä syödessäni alkaisi tenttaamaan, että mikset sä halua tehdä mun kanssa tota ja tätä ja miksi sä et hymyile enää ja johtuuko tää musta vai sun vaikeasta äitisuhteesta. Jos mies tietäisi, että mulla on vaikeaa ja olisin sanonut että olen väsynyt ja tarviin omaa tilaa.

Niin, olen varmasti toiminut oikein. Mutta mitä ihmettä voi tehdä jos toinen lipuu päivä päivältä vaan kauemmaksi ja tuntuu ettei mikään auta mitä olisin voinut tehdä toisin?

Ap

Voitko kuvailla, mitä tämä kauemmaksi lipuminen on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tästä ketjusta vaan ajatus, että jengi vaatii nykyään ihan käsittämättömän paljon. Eikä todellakaan anna itse yhtä paljon kuin vaatii. 

Ei sellaisia parisuhteita ole olemassa, jossa ei olisi konflikteja. Kiivas väittely, toisen tunteinen loukkaaminen ja ajoittainen suhteen mielekkyyden kyseenalaistaminen on täysin normaalia. Kaikki on joskus huonoja versioita itsestään, ja aika moni myös ylittää kumppaninsa rajoja jollain tapaa. Usein tätä tajuamatta, ilman mitään henkisen väkivallan pyrkimystä.

Suhteita rakennetaan, ja se vaatii tahtotilaa, joustavuutta, omien toimintamallien kyseenalaistamista ja armoa toisen vajavuutta kohtaan. Pitkässä suhteessa tulee vastaan aina uusia haasteita ja tilanteita, joissa hämmästyy, kun toisesta nousee esiin uusia puolia. Hyvä parisuhde on peruskallio, kyllä, mutta on lapsenmielistä kuvitella että hyvä parisuhde ei tuntuisi josku

Erittäin hyviä pointteja! Kuitenkin haluaisin mainita, että normaalissa parisuhteessa tuo pätee. Mutta jos aikuinen ihminen haluaa parisuhteesta pois, silloin on liian myöhäistä. Ketään ei voi pakottaa suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan tuntuu, että itsekään en osaa tai ole osannut hoitaa asioita mallikkaasti. Olen koittanut olla tivaamatta, mutta hankalaa jos näkee että toinen lipuu henkisesti koko ajan etäämmälle. Eli minussa on tässä paljon vikaa. Mies on kyllä muutoin oikein tasapainoinen ja töissäkäyvä, ei käytä päihteitä tai muuta, että ei nyt lähdetä liiaksi värittämään häntä. Mielestäni ongelma on juurikin se, että mies on ollut väsynyt ja stressaantunut, minä koitan parhaani mukaan jotenkin luovia siinä rinnalla, mutta on todella raskasta jos toisella lopulta alkaa tunteetkin häviämään. Mitä en siis meinaa uskoa en sitten millään. Hän kun ei ole ollut täysin oma itsensä. Olen varmasti omalla tivaamisellani saattanut olla jopa henkisen väkivallan käyttäjä, kuten joku kirjoitti. Molemmilla on omat tapansa ja joku tässä menee törmäykseen kun tilanteet menee pahaksi. Olen ollut aiemmin mustasukkain

Olen kyllä uskonut että hän haluaa erota. Emme ole tavanneet tapahtuman jälkeen, en ole kirjoitellut hänelle pitkiä kinuamisviestejä tai muutakaan. Mutta tottakai olen ymmälläni, kun nimenomaan suhteemme on juuri niin ihana mitä sanon, mutta miten minusta tuntuu että välillä lähtee sellainen kehä pyörimään mistä emme pääse pois

Ja sehän voi olla että hän huomaa yksin ollessaan nyt että ah miten ihanaa onkin olla yksin, että ei kaipaa enää yhtään tällaista mitä oli. En toki voi sille mitään. Mutta raskaalta se tuntuu. 



Eli toisin sanoen, en voi tehdä asioille varmaan yhtään mitään :(

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoiko suhde siitä, että mies jätti tytön äidin ap:n takia? Jos, niin kolmessa vuodessa alkuhuuma juuri katoaa ja siinä sitten tajuaa, mitä onkaan mennyt tekemään. Myös aikaisemmat jättämiset ja takaisinottamiset voi selittyä sillä, että laastarisuhteen hohto on kadonnut, mutta syyllisyydentunnosta eksäänsä ja lastaan kohtaan mies on jatkanut suhdetta.

Ilmeisesti jotain tällaista, kun ap ei vastaa kysymykseen ja on itse ollut mustasukkainen miehestä.

Ei ole mitään tällaista. Eikä kolmansia osapuolia muutenkaan kummallakaan. Emme ole sellaisia. Itseäni on aikanaan petetty rumasti, huomasin nyt uudestaan suhteeseen ryhtyessäni, että sieltä nousee pelkoja esiin, mihin uusi mies oli syytön. Tajusin onneksi hakea apua. He ovat eronneet jo aikaa sitten, kun lapsi on ollut aivan pieni. Se on toinen tarina ja siihen muut syyt, mihin mies ei ole tehnyt väärin, kuten nyt epäillään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tuntunut että minua on tässä suhteessa rakastettu enemmän kun koskaan ennen. Sen tuntee ja näkee jo toisen katseessa. Ainoastaan viime viikot ja kun miehen oma olo on selvästi ollut huonompi, on vaikuttanut. Ehkä? Aluksi hän sanoikin ettei asiat liity minuun tai suhteeseemme, ja että haluaa saada kaiken toimimaan. Mutta nyt ne tunteet. Voiko ne niin vaan kadota, vai onko ne vaan piilossa jonkun muun pahan olon alla

Ap

Tämä on varmaan kirjoitettu, mutta tuollaista se just on narsistien ja muiden luonnevikaisten kanssa. Korkealla ja kovaa ja sitten taas pudotaan syvälle. 

Tulevaisuudensuunnitelmia on, onko ne toteutuneet myös sovitusti vai ovatko ne jotain haman tulevaisuuden suunnitelmia?

Jos haluat tasapainoisen ja normaalin suhteen tai edes säilyttää mielenterveytesi, lähde.

P.S. Sinua ei todellakaan ole koskaan rakastettu, jos suurinta rakkautta koet ihmiseltä, joka lemppaa sinut vähän väliä eikä pysty hallitsemaan itseään. 

P.P.S. KETÄÄN EI VOI RAKASTAA EHJÄKSI.

P.P.P.S. Totta kai se tuntuu ihkulta se suhde, sille on oma termikin: shared FANTASY

Kyllä, olet tyhmä. Miksi vakuuttelit tytöllesi, että alati eroileva epätasapainoinen äijä on teidän "perhettä"? Törkeä temppu sulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

66lle. Eli poissaolevuuden syyn kysyminen on ahdistavaa väkivaltaa? 

Se voi olla. En katselisi miestä, joka iltamysliä syödessäni alkaisi tenttaamaan, että mikset sä halua tehdä mun kanssa tota ja tätä ja miksi sä et hymyile enää ja johtuuko tää musta vai sun vaikeasta äitisuhteesta. Jos mies tietäisi, että mulla on vaikeaa ja olisin sanonut että olen väsynyt ja tarviin omaa tilaa.

Niin, olen varmasti toiminut oikein. Mutta mitä ihmettä voi tehdä jos toinen lipuu päivä päivältä vaan kauemmaksi ja tuntuu ettei mikään auta mitä olisin voinut tehdä toisin?

Ap

Voitko kuvailla, mitä tämä kauemmaksi lipuminen on?

Narsistin kanssa ollut tietää sen oikein hyvin, muille sitä on vaikea selittää. Toinen voi myös välillä olla kuin kiviseinä. Ja nuo tulevat aina jostain puskista, ei vastareaktioina omiin tekemisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tästä ketjusta vaan ajatus, että jengi vaatii nykyään ihan käsittämättömän paljon. Eikä todellakaan anna itse yhtä paljon kuin vaatii. 

Ei sellaisia parisuhteita ole olemassa, jossa ei olisi konflikteja. Kiivas väittely, toisen tunteinen loukkaaminen ja ajoittainen suhteen mielekkyyden kyseenalaistaminen on täysin normaalia. Kaikki on joskus huonoja versioita itsestään, ja aika moni myös ylittää kumppaninsa rajoja jollain tapaa. Usein tätä tajuamatta, ilman mitään henkisen väkivallan pyrkimystä.

Suhteita rakennetaan, ja se vaatii tahtotilaa, joustavuutta, omien toimintamallien kyseenalaistamista ja armoa toisen vajavuutta kohtaan. Pitkässä suhteessa tulee vastaan aina uusia haasteita ja tilanteita, joissa hämmästyy, kun toisesta nousee esiin uusia puolia. Hyvä parisuhde on peruskallio, kyllä, mutta on lapsenmielist

Näin on, hyvä lisäys kirjoittamaani. Jätetyksi tuleminen on aivan kamalaa, mutta siinä juuri punnitaan ihmisen henkinen kantti. Kypsä tajuaa, että toinen on minusta irrallinen ihminen ja hänellä on vapaa tahto. Vaikka kuinka sattuisi ja tuntuisi että putoaa mustaan aukkoon, ei minusta kellään meistä ole oikeutta lähteä määrittelemään toisen puolesta että kyllähän sinä minua nyt oikeasti rakastat, olet vain vähän sekaisin. Se on alentuvaa. Kukaan terveellä itsetunnolla varustettu ei halua olla suhteessa alentavan ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

66lle. Eli poissaolevuuden syyn kysyminen on ahdistavaa väkivaltaa? 

Se voi olla. En katselisi miestä, joka iltamysliä syödessäni alkaisi tenttaamaan, että mikset sä halua tehdä mun kanssa tota ja tätä ja miksi sä et hymyile enää ja johtuuko tää musta vai sun vaikeasta äitisuhteesta. Jos mies tietäisi, että mulla on vaikeaa ja olisin sanonut että olen väsynyt ja tarviin omaa tilaa.

Niin, olen varmasti toiminut oikein. Mutta mitä ihmettä voi tehdä jos toinen lipuu päivä päivältä vaan kauemmaksi ja tuntuu ettei mikään auta mitä olisin voinut tehdä toisin?

Ap

Voitko kuvailla, mitä tämä kauemmaksi lipuminen on?

Tuntuu, että toinen on koko ajan väsyneempi, ahdistunut ja huomaa ettei vaikka hassuttele kanssani kuten ennen, tai tule lähelle. Välillä hetkittäin tulee ja silloin hän onkin hetken oma itsensä, mutta tuollainen lisääntyi koko ajan enemmän. Hän totesi itsekin että on totaalisen uupunut. Ei ilmeisesti minusta johtuen. mutta kaikki olo vaikutti myös tunteisiin ja olemiseen minun kanssani

Ap

Jo otsikko kertoo oleellisen: eroa. 

Muu on yliymmärtämistä ja selittelyä ja mahdollistamista. 

Mies on kuin alkoholisti ja sinä mahdollistaja. 

Noin halvalla myyt oman elämäsi?

Mies muuten käyttää sitä hyväkseen, että tietää sinun olevan nalkissa (säälit tytärtä ja olet kiintynyt ja olet kokussa hänen ihanuuteensa (valikoivaan sellaiseen). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoiko suhde siitä, että mies jätti tytön äidin ap:n takia? Jos, niin kolmessa vuodessa alkuhuuma juuri katoaa ja siinä sitten tajuaa, mitä onkaan mennyt tekemään. Myös aikaisemmat jättämiset ja takaisinottamiset voi selittyä sillä, että laastarisuhteen hohto on kadonnut, mutta syyllisyydentunnosta eksäänsä ja lastaan kohtaan mies on jatkanut suhdetta.

Ilmeisesti jotain tällaista, kun ap ei vastaa kysymykseen ja on itse ollut mustasukkainen miehestä.

Ei ole mitään tällaista. Eikä kolmansia osapuolia muutenkaan kummallakaan. Emme ole sellaisia. Itseäni on aikanaan petetty rumasti, huomasin nyt uudestaan suhteeseen ryhtyessäni, että sieltä nousee pelkoja esiin, mihin uusi mies oli syytön. Tajusin onneksi hakea apua. He ovat eronneet jo aikaa sitten, kun lapsi on ollut aivan pieni. Se on toinen tarina ja

Yleensä näillä sarjaeroajilla on joku toinen pyörityksessä silloin ja sitten palataan sen pitkähermoisen luo, joka ei potki pihalle. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, olet tyhmä. Miksi vakuuttelit tytöllesi, että alati eroileva epätasapainoinen äijä on teidän "perhettä"? Törkeä temppu sulta.

Selvä. Minulla ei ole omia lapsia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

66lle. Eli poissaolevuuden syyn kysyminen on ahdistavaa väkivaltaa? 

Se voi olla. En katselisi miestä, joka iltamysliä syödessäni alkaisi tenttaamaan, että mikset sä halua tehdä mun kanssa tota ja tätä ja miksi sä et hymyile enää ja johtuuko tää musta vai sun vaikeasta äitisuhteesta. Jos mies tietäisi, että mulla on vaikeaa ja olisin sanonut että olen väsynyt ja tarviin omaa tilaa.

Niin, olen varmasti toiminut oikein. Mutta mitä ihmettä voi tehdä jos toinen lipuu päivä päivältä vaan kauemmaksi ja tuntuu ettei mikään auta mitä olisin voinut tehdä toisin?

Ap

Voitko kuvailla, mitä tämä kauemmaksi lipuminen on?

Tuntuu, että to

Mistä sinä olet päätellyt, että se hassutteleva hän on oma itsensä? Se menee oikeasti niin, että se on skarppaava hän, joka joutuu tekemään niin ja nauttii toki siitä itsekin, mutta se lipuja on todellinen hän. Muussa tapauksessa hän hakisi apua siihen lipumiseensa. (Tiedän kantapään kautta mistä puhun. Tutustu toksisiin suhteisiin ja narsisimiin. Vaikkei mies olisi narsisti, hän toimii samalla tavalla, joten saat siitä tiedosta paljon irti.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

66lle. Eli poissaolevuuden syyn kysyminen on ahdistavaa väkivaltaa? 

Se voi olla. En katselisi miestä, joka iltamysliä syödessäni alkaisi tenttaamaan, että mikset sä halua tehdä mun kanssa tota ja tätä ja miksi sä et hymyile enää ja johtuuko tää musta vai sun vaikeasta äitisuhteesta. Jos mies tietäisi, että mulla on vaikeaa ja olisin sanonut että olen väsynyt ja tarviin omaa tilaa.

Niin, olen varmasti toiminut oikein. Mutta mitä ihmettä voi tehdä jos toinen lipuu päivä päivältä vaan kauemmaksi ja tuntuu ettei mikään auta mitä olisin voinut tehdä toisin?

Ap

Voitko kuvailla, mitä tämä kauemmaksi lipuminen on?

Tuntuu, että to

Et tunnu tietävän masennuksesta tai burnouteista juurikaan. En minäkään halunnut hassutella vaan halusin vain nukkua, kun olin loppu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli tästä ketjusta vaan ajatus, että jengi vaatii nykyään ihan käsittämättömän paljon. Eikä todellakaan anna itse yhtä paljon kuin vaatii. 

Ei sellaisia parisuhteita ole olemassa, jossa ei olisi konflikteja. Kiivas väittely, toisen tunteinen loukkaaminen ja ajoittainen suhteen mielekkyyden kyseenalaistaminen on täysin normaalia. Kaikki on joskus huonoja versioita itsestään, ja aika moni myös ylittää kumppaninsa rajoja jollain tapaa. Usein tätä tajuamatta, ilman mitään henkisen väkivallan pyrkimystä.

Suhteita rakennetaan, ja se vaatii tahtotilaa, joustavuutta, omien toimintamallien kyseenalaistamista ja armoa toisen vajavuutta kohtaan. Pitkässä suhteessa tulee vastaan aina uusia haasteita ja tilanteita, joissa hämmästyy, kun toisesta nousee esiin uusia puolia. Hyvä pari

En minä nyt miehelle ole mitään kirjoittanutkaan tai sanonut, että kyllähän sinä minua rakastat Täällä pohdin ääneen asiaa ja tunteita ja omia havaintojani.

Ap

 

Masennuksessa ja burn outissa ei jätetä läheisiä miten sattuu. Tässä casessa on se ero.