Mies halusi taas erota

Sellaisiakin kumppaneita on, joiden kanssa on valtavasti hyvää, rattoisaa ja rakasta yhteistä aikaa. Joskus voidaan olla vähän enemmän omissa oloissa, mutta milloinkaan ei tule mitään draamaa. 

Vierailija kirjoitti:

Aikuisen ihmisen ei kuulu käydä vain tunteella vaan ihan hallitusti myös tahdolla. Toki on ihanaa, että on niitä hetkiä, kun niitä tunteita on. 

Lue, ap, kirja Sellainen mies. Minun, lukijan, mielipide on se, että kirjoittaja on luonnevikainen, narsisti tai muu tunnevammainen. Ymmärrä, että monikaan vapaana ollut aikuinen mies ei edes tavoittele harmonista ja pysyvää suhdetta. 

Epävakaat maanis-depressiivisyyttä ilmentävät draamailijat eivät ole sopivia kenellekään. Vielä vähemmän vanhemman rooliin.

Terveessä suhteessa eteen tulevat ongelmat ratkotaan keskustelemalla. Jos ei osaa keskustella, niin se taito pitää opetella. Self help kirjallisuutta löytyy kyllä.

Ja ihan alkeellinen perusasia on se, että ongelman ratkaisuna ei käytetä hylkäämiskorttia. Jos suhde halutaan lopettaa, se lopetetaan. Mutta hylkäämistä ei ikinä eikä milloinkaan käytetä neuvotteluvalttina. Hylkääminen osuu ihmisen perusturvallisuuteen, ja on siksi tuhoisaa. Myöskään ei pidä harrastaa uhkailua. Jos jokin juttu tehdään, niin tehdään. Mutta uhkailu menettää tehonsa, koska se nopeasti huomataan pelkäksi sanahelinäksi, josta ei seuraa mitään konkreettista.

Vierailija kirjoitti:

Terveessä suhteessa eteen tulevat ongelmat ratkotaan keskustelemalla. Jos ei osaa keskustella, niin se taito pitää opetella. Self help kirjallisuutta löytyy kyllä.

Ja ihan alkeellinen perusasia on se, että ongelman ratkaisuna ei käytetä hylkäämiskorttia. Jos suhde halutaan lopettaa, se lopetetaan. Mutta hylkäämistä ei ikinä eikä milloinkaan käytetä neuvotteluvalttina. Hylkääminen osuu ihmisen perusturvallisuuteen, ja on siksi tuhoisaa. Myöskään ei pidä harrastaa uhkailua. Jos jokin juttu tehdään, niin tehdään. Mutta uhkailu menettää tehonsa, koska se nopeasti huomataan pelkäksi sanahelinäksi, josta ei seuraa mitään konkreettista.

Jotkut tuntuvat edistävän parisuhdemalleja joissa ei ole perusturvallisuutta. He kieltävät sillä normaalin ihmisyyden. Pienuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Eikö tunteiden viileneminen ole mahdollista myös esim. masennusjaksossa?

Ja totta, kiitos hyvistä kommenteista taas ja kyseenalaistamisesta. Ristiriitatilanteissa toimimme eri tavoin. Toinen vetäytyy, minä enemmän koitan heti saada asiat selviksi. Ehkä hain sitä, että kunnioitamme toisiamme, emme riitele huutaen rumasti tms. mutta ehkä keskustelemme kipakasti jostain asioista. 

 

Olen kyllä aivan sekaisin tästä tilanteesta ja mitä minun tulisi tehdä. Olin oikeasti ajatellut että olemme yhdessä aina ja vihdoin olen löytänyt hyvän kumppanin. Olemme molemmat vähän yli 40, joten kokemustakin elämästä ja suhteista jo löytyy, joten uskoin sen olevan tässä

Mitä ihmettä teen? Miten saan hänet takaisin ja asiat kuntoon? Mihin tunteet on kadonneet :(

Ap

Kun mä olin masentunut, ajoin kaikki ihmiset pois elämästäni. En halunnut kertoa ongelmistani. Ei ollut kyse siitä ettenkö olisi välittänyt ystävistäni tai perheestäni. En vaan jaksanut ketään ja häpesin itseäni.

Voi siis johtua masennuksesta. Jos mies on masentunut, hänen pitäisi mennä lääkäriin. Sitten kun hän voi paremmin, voitte miettiä taas seurustelua. Voit silti yrittää olla hänen tukena vaikkette seurustelisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Todella huonoja on ollut tätä edelliset. Henkistä väkivaltaa ja liian nuorena yhteen. Olen aiheuttanut itse ongelmillani pitkälti entiset lähdöt. Nyt tämä tunteettomuus on aivan uutta, koska hän on rakastanut aina niin paljon. Olen ymmärtänyt myös, miksi on joutunut lähtemään. Voiko masentuneisuus ja omat ongelmat aiheuttaa tunteettomuutta? Yhtäkkiä vaan iltapalalla toteaa että haluaa erota, kun yritän painostaa ja kysellä mitä tapahtuu

 

Ap

Elämää paljon nähneenä miehesi oireet kuulostavat täysin toiselta naiselta. Oon asiasta täysin varma. Jos tuon salarakkaan kanssa ei onnistu, mies palaa hiljaa takaisin maitojunalla.

Miten pitkiksi ajoiksi olette eronneet? 

Tuo tunnekylmyys ja puhumattomuus sekä töksäytys, että haluaa eron = hänellä on toinen nainen.

Yritä nyt tonkia selville, kuka se on.

Ja jos olette jo yli nelikymppisiä, miten et tajunnut heti, että miehelläsi on toinen nainen?

Mulla oli suhteen alku tuommoista miehen kanssa. Syynä hänen bipolaarihäiriö, jonka takia mielialat vaihteli ääripäästä toiseen, ja jossain mielialassa saattoi tulla yhtäkkiä mieleen, että haluankin olla yksin, tai sinkku tms. Ja sitten mies jätti. Ja sitten palasi. Minä itkin niitä jättöjä pari kertaa, sitten totuin, ajattelin että katselen tuleeko se takaisin taas. Ja ainahan se tuli. En minä enää sittne siitä niin välittänyt. 

Ehkä jos olisin lapsiperheen isää etsinyt, olisin kuviosta lähtenyt, liian epävakaata lasten isälle. Mutta kun minä en halunnut lapsia, ajattelin että voinhan minä vaikka tuommoisen vähän jännemmän miehenkin kanssa olla, kun ei kuitenkaan ole häijy ja on muuten ihana mies. Lopulta mentiin naimisiin, ja sen jälkeen jättämiset on vähentyneet. Kyllä se on pari kertaa lähtenyt omenahotelliin pariksi yöksi mania- tai masennuspäissään, kun on ahdistanut olla mun seurassa, mutta taas kun on mieliala vaihtunut parempaan, tullut takaisin ja jatkettu kuten ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Masennuksessa ja burn outissa ei jätetä läheisiä miten sattuu. Tässä casessa on se ero. 

Ei ehkä kaikki, mutta minä jätin.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tunteiden viileneminen ole mahdollista myös esim. masennusjaksossa?

Ja totta, kiitos hyvistä kommenteista taas ja kyseenalaistamisesta. Ristiriitatilanteissa toimimme eri tavoin. Toinen vetäytyy, minä enemmän koitan heti saada asiat selviksi. Ehkä hain sitä, että kunnioitamme toisiamme, emme riitele huutaen rumasti tms. mutta ehkä keskustelemme kipakasti jostain asioista. 

 

Olen kyllä aivan sekaisin tästä tilanteesta ja mitä minun tulisi tehdä. Olin oikeasti ajatellut että olemme yhdessä aina ja vihdoin olen löytänyt hyvän kumppanin. Olemme molemmat vähän yli 40, joten kokemustakin elämästä ja suhteista jo löytyy, joten uskoin sen olevan tässä

Mitä ihmettä teen? Miten saan hänet takaisin ja asiat kuntoon? Mihin tunteet on kadonneet :(

Ap

Kun mä olin masentunut, ajoin kaikki ihmiset pois elämästäni. En halunnut

Tuo kuulostaa aikalailla mieheltäni. Tiedän, että tämä on tällainen tarttuminen asiaan, mikä olisi hyvä syy eropäätöksellekin. Mutta juuri näin koen, että miehenikin tekee. Hän työntää pois elämästään kaikki ihmiset ja eristäytyy ja kaikki puheetkin menevät tosi negatiivisiksi. Ja tuntuu että hänkin jotenkin häpeää enemmän.

Hänellä on todettu joskus masennus. Harmi vaan kun ei saa siihen apua.

Mitähän ihmettä voisin tehdä? Koitin olla tukena ja hylkäämättä, mutta omaa aikaahan toinen olisi varmaan enemmänkin tarvinnut myös, nyt saa toki sitä ja hengitellä ihan rauhassa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miten pitkiksi ajoiksi olette eronneet? 

Viikko-muutama viikko.

Ap

Kukaan muu kyllästynyt tähän samaan jaskaan? Tyylin tunnistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tunteiden viileneminen ole mahdollista myös esim. masennusjaksossa?

Ja totta, kiitos hyvistä kommenteista taas ja kyseenalaistamisesta. Ristiriitatilanteissa toimimme eri tavoin. Toinen vetäytyy, minä enemmän koitan heti saada asiat selviksi. Ehkä hain sitä, että kunnioitamme toisiamme, emme riitele huutaen rumasti tms. mutta ehkä keskustelemme kipakasti jostain asioista. 

 

Olen kyllä aivan sekaisin tästä tilanteesta ja mitä minun tulisi tehdä. Olin oikeasti ajatellut että olemme yhdessä aina ja vihdoin olen löytänyt hyvän kumppanin. Olemme molemmat vähän yli 40, joten kokemustakin elämästä ja suhteista jo löytyy, joten uskoin sen olevan tässä

Mitä ihmettä teen? Miten saan hänet takaisin ja asiat kuntoon? Mihin tunteet on kadonneet :(

Ap

Kun mä olin masentunut, a

Anna tilaa mutta ole tukena. Sitä mä kaipasin toisilta, kun olin masentunut. Älä tivaa mitään tai pakota puhumaan vaikeista asioista. Halaa.

Miehen pitäisi mennä lääkäriin mutta kynnys siihen voi olla korkea.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli suhteen alku tuommoista miehen kanssa. Syynä hänen bipolaarihäiriö, jonka takia mielialat vaihteli ääripäästä toiseen, ja jossain mielialassa saattoi tulla yhtäkkiä mieleen, että haluankin olla yksin, tai sinkku tms. Ja sitten mies jätti. Ja sitten palasi. Minä itkin niitä jättöjä pari kertaa, sitten totuin, ajattelin että katselen tuleeko se takaisin taas. Ja ainahan se tuli. En minä enää sittne siitä niin välittänyt. 

Ehkä jos olisin lapsiperheen isää etsinyt, olisin kuviosta lähtenyt, liian epävakaata lasten isälle. Mutta kun minä en halunnut lapsia, ajattelin että voinhan minä vaikka tuommoisen vähän jännemmän miehenkin kanssa olla, kun ei kuitenkaan ole häijy ja on muuten ihana mies. Lopulta mentiin naimisiin, ja sen jälkeen jättämiset on vähentyneet. Kyllä se on pari kertaa lähtenyt omenahotelliin pariksi yöksi mania- tai masennuspäissään, kun on ahdistanut olla mun seurassa, mutta taas kun on mieliala v

Ei v*ttu mitä touhua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveessä suhteessa eteen tulevat ongelmat ratkotaan keskustelemalla. Jos ei osaa keskustella, niin se taito pitää opetella. Self help kirjallisuutta löytyy kyllä.

Ja ihan alkeellinen perusasia on se, että ongelman ratkaisuna ei käytetä hylkäämiskorttia. Jos suhde halutaan lopettaa, se lopetetaan. Mutta hylkäämistä ei ikinä eikä milloinkaan käytetä neuvotteluvalttina. Hylkääminen osuu ihmisen perusturvallisuuteen, ja on siksi tuhoisaa. Myöskään ei pidä harrastaa uhkailua. Jos jokin juttu tehdään, niin tehdään. Mutta uhkailu menettää tehonsa, koska se nopeasti huomataan pelkäksi sanahelinäksi, josta ei seuraa mitään konkreettista.

Jotkut tuntuvat edistävän parisuhdemalleja joissa ei ole perusturvallisuutta. He kieltävät sillä normaalin ihmisyyden. Pienuuttaan.

Useimmat vatipäisesti ihmissuhteissa käyttäytyvät kärsivät siitä ajan mittaan eniten itse. Useimmiten he ovat itse kasvuiässä oppineet suhteessaan vanhempiin, että ihmisiin tai rakkauteen ei voi luottaa. Heidän toimintansa on toki usein umpityperää sellaisen silmin, joka ei ole asiaa kokenut. Mutta itseä on pikkuhiljaa alkanut kyllästyttää se, että kovia kokeneet ihmiset leimataan pahantahtoisiksi tai kyvyttömiksi muuttumaan. Omaa halua muutos toki vaatii, ja tiedostamista, mutta ei se mahdotonta ole.

Harva meistä ihmissuhteissa osaa aina ylevästi toimia. Itse asiassa: tuskin kukaan. Joten ehkä se kivien viskely kannattaisi jättää vähän vähemmälle, ja sen sijaan tukea terveempien toimintamallien omaksumista. Ei omalla kustannuksella tokikaan, mutta muuten.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli suhteen alku tuommoista miehen kanssa. Syynä hänen bipolaarihäiriö, jonka takia mielialat vaihteli ääripäästä toiseen, ja jossain mielialassa saattoi tulla yhtäkkiä mieleen, että haluankin olla yksin, tai sinkku tms. Ja sitten mies jätti. Ja sitten palasi. Minä itkin niitä jättöjä pari kertaa, sitten totuin, ajattelin että katselen tuleeko se takaisin taas. Ja ainahan se tuli. En minä enää sittne siitä niin välittänyt. 

Ehkä jos olisin lapsiperheen isää etsinyt, olisin kuviosta lähtenyt, liian epävakaata lasten isälle. Mutta kun minä en halunnut lapsia, ajattelin että voinhan minä vaikka tuommoisen vähän jännemmän miehenkin kanssa olla, kun ei kuitenkaan ole häijy ja on muuten ihana mies. Lopulta mentiin naimisiin, ja sen jälkeen jättämiset on vähentyneet. Kyllä se on pari kertaa lähtenyt omenahotelliin pariksi yöksi mania- tai masennuspäissään, kun on ahdistanut olla mun seurassa, mutta taas kun on mieliala v

Kiitos tämän omakohtaisen kokemuksen jakamisesta! Juurikin noin mietin tällä hetkellä itsekin, että pitäisikö tämä tämän hetken tilanne ottaa lähinnä isona riitana ja antaa miehen nyt olla rauhassa. Koska yhtään valehtelematta, meidän suhde muuten on todella hyvä, kuten olen jankannut. Joten annanko nyt vaan olla ja elelen tässä elämääni ja jospa hän saa vähän asioita ja tunteitaan päässä selviksi kun saa olla itsekseen. Toki tämä on vähän toive-elättelyä, mutta näin näkisin meidänkin tilanteen voivan (taas) mennä Toki en tiedä onko yhtään samasta asiasta kyse, diagnoosista, mutta hyvin vaihtelevaa tämä on, jos tulee stressaavampi kausi ja tuntuu että masennus pääsee menemään pahemmaksi silloin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kukaan muu kyllästynyt tähän samaan jaskaan? Tyylin tunnistaa.

Niin. Fiksaatio. Eroihin.

Te ette ole edes asuneet yhdessä joten ei se tuosta paremmaksi ainakaan muutu. Kyllähän tuollainen varmasti koukuttaa ja lisää tunteita vähäksi aikaa mutta kuka tuollaista loputtomiin jaksaa. Ja valitettavasti mies selvästi manipuloi. Ja tuo kuulostaa todella myös erikoiselta että tällä kertaa et ole laittanut perään pitkiä taivutteluviestejä, vai onko se niin että AP on se joka oikeasti on se joka manipuloi? Mies on saattanut olla masentunut lähinnä AP:n takia.. 

Usko nyt, suhde ei ole hyvä, jos ollaan koko ajan eron partaalla. Toki voi olla hyviä hetkiä ja toimivaa arkea, mutta se ei tarkoita samaa, että suhde olisi normaali ja tasainen = hyvä.

Normaalissa suhteessa ei ole tollaista on-off meininkiä, luulis jo yli 40 vuotiaankin sen tietävän.