Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset, jotka kantavat kaunaa vanhemmilleen vielä aikuisenakin
11.05.2024 |
Mikä saa ihmisen niin katkeraksi, että vihaa omia vanhempiaan vielä aikuisenakin? Väitän, että aniharvalla on oikeasti ollut täysin anteeksiantamattoman kurja lapsuus, joka sisältää vaikkapa seksuaalista hyväksikäyttöä. Olen minäkin saanut vyöstä ja isäukko on kännipäissään pahastikin haukkunut, mutta olisi mielestäni epäreilua, jos muistelisin lapsuudestani vain näitä asioita ja kantaisin ikuista kaunaa. Minusta tuntuu kamalalta, että joidenkin vanhemmat ovat jo elämänsä loppusuoralla ja silti lapset kantavat heitä kohtaan ikuista vihaa, ilmeisesti hautaan saakka. Onko teidän lapsuus aidosti ollut vain pelkkää kärsimystä, vai haluatteko pakonomaisesti muistaa päälimmäisenä vain ne negatiiviset asiat?
Kommentit (90)
Alkoholin kanssa kun perheellinen läträä, niin siinä tilanteet lähtevät helposti käsistä. Pienet lapset sitten katsovat vierestä. Syvästi humalainen alkoholisti pysyy liikkeellä vielä kun on tolkuttomat promillet päällä. Ja voi tehdä tosiaan ihan mitä vaan, sellaistakin joka selvin päin olisi mahdotonta omien arvojen kannalta. Zombi lapsiperheen kodissa. Lisäksi alkoholismi aiheuttaa ihmissuhteiden surmanajot, kun läheiset yrittävät sopeutua tilanteeseen. Erokaan ei ratkaise kaikkea - vanhempi tarvitaan lapsuuden kiintymyssuhteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 44-vuotiaana kasvanut aikuiseksi. Ymmärrän, että ihmiset eivät ole täydellisiä, jokainen kantaa omia taakkojaan ja virheitään. Tuskin omillakaan vanhemmilla oli täydellinen lapsuus. Itsekin teen jatkuvasti virheitä vanhempana. Silti minut hyväksytään. En ole katkera kenellekään mistään.
Tämä.
Mua ei hyväksytä.
Onko se silloin minun syy kun saan lokaa niskaan kun olen oma itseni? En puhu pahasti lähimmäisestä, valehtele tai hae omaa hyvää. Jos vien lahjoja, saan jälkeen päin kuulla kuinka se oli viallinen, jos en vie niin olen outo. Itse en ole saanut lahjoja milloinkaan. Ja tämä nyt vain kaksi esimerkkiä, ei tarvitse nillittää että noin pienestä.
Kiteytettynä: minua ei ole koskaan hyväksytty. Ikää on +45v
Mun ei tarvitse olla tekemisissä.
Olenko katkera? Olen ollut koska maailma tarjoilee kuvan kuinka perheessä pidetään yhtä. Kasvukodissani ei näin ollut ja on ollut pitkä tie hyväksyä että minä en ole se pahis vaikka vanhemmat ovat näin toitottaneet koko elämäni.
Olihan se elämä vaikeaa 60-luvulla, edelleen miellyttämis- juttu päällä, että Jumala sallii minun tekevän ystävän palveluksen sukulaiselle.
Siis ihmiset, jotka ikänsä puolesta ovat aikuisia mutta ovat jääneet henkisesti lapsen tasolle.
Mikä sun elämässä on niin tylsää ja kamalaa, että pitää murehtia ja puuttua muiden elämään ja päätöksiin? Koska siitähän tuo sinun aloitus vain kertoo, sinusta ja sinun elämän katkeruudesta. Tuskin he itse murehtivat. Elää porskuttavat parhainta aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ulkopuoliset eivät voi tietää, mitä seinien sisällä tapahtuu. Ei lapset katkaise välejään vanhempiinsa kovin helposti. Minun vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja ja heillä oli hyvät työpaikat. He olivat ulkopuolisille oikein miellyttäviä mm. auttoivat naapurin vanhuksia ja rupattelivat mukavia. Meitä lapsia kohtaan he olivat todella tunnekylmiä ja ajoittain sadistisia. Ulkopuoliset pitävät meitä lapsia täysin mielisairaina, kun ollaan aikuisina rehellisesti kerrottu, miksi emme ole vanhempien kanssa tekemisissä. He kun ovat niin miellyttäviä ja ihania ihmisiä.
Klassinen: "Hän kun on niin mukava ihminen, miksi sinä häntä vihaat, sinä viallinen".
Ihmiset on tyhmiä kun kuvittelevat tietävänsä pinnallisten lyhyiden kohtaamisten perusteella jonkun ihmisen oikean luonteen, muka paremmin kuin sellainen kuka on koko ajan toisen kanssa tekemisissä neljän seinän sisällä.
Kyllä kai minäkin jonkinlaista kaunaa kannan, vaikka en välejä poikki laittanut enkä heitä suoraan syytellyt, enkä ajattele, että he olisi elämäni suorastaan pilanneet. Vanhemmat on jo kuolleetkin aika päivää sitten
Mutta tosiasiat on tunnistettava ja huomioitava. Kyllä ne joskus pintaan tulee ja silloin tuntee sitä katkeruutta.
Me olimme köyhiä. Köyhyys sinänsä ei ole häpeä, enkä sitä olisi koskaan hävennyt, jos sillä olisi ollut oikea ja ymmärrettävä syy. Mutta minun tapauksessani ei ollut, vaan isäni oli työtä kartteleva hulttio. Mistä sitä rahaa olisi tullut, kun ei sitä mistään tullut? Meille ei annettu sosiaalihuollosta edes ruokaan rahaa, koska siellä sanottiin aina, että isän pitää mennä töihin. Ja hän ei mennyt, vaikka olisi töitä ollut millä mitalla. Jotain pieniä pätkiä oli joskus, kunnes vapaudenkaipuu sai vallan ja alkoholin himo. Siihen hänellä riitti rahaa aina. En tiedä, mistä. Sitten hän tuli aina kotiin huutamaan ja räyhäämään. Sekin vielä, pelko ja hätä.
Asuimme armosta yhden sukulaisen omistamassa murjussa. Se oli ihan kamala. Kylmyys ja pimeys. Sähköjä ei ollut, kun ei ollut sähkölaskujen maksajaa.
En jaksa enempää edes selittää. Minuun asetettiin odotuksia, joiden täyttymiseen olisi pitänyt olla edellytyksiä, joita ei siis kumminkaan ollut. Elin ristiriitojen paineessa. Lapsuuteni ja nuoruuteni osui 50- ja 60-luvuille. Ei silloin ollut mitään tt-tukia eikä asumistukia. Eikä me niitä olisi saatukaan, kun oli aikuisia, joiden olisi pitänyt käydä töissä, mutta eivät käyneet.
Vain siskojeni kanssa olen tästä kyennyt puhumaan, en kenenkään muun. Häpeä kulkee edelleen kintereilläni, vaikka olen jo eläkkeellä ja tulen toimeen ja aina olen itseni elättänyt. Silti vieläkin minusta muut ihmiset on parempia ja arvokkaampia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ole mikään vielä vaan vasta.
Monet on tajunneet vasta aikuisena että mitä kotona tapahtui ei ollutkaan normaalia muiden perheissä ja ymmärtää että sieltä se oma paha olo kumpuaa.
Silloin sitä alkaa käsitellä vasta aikuisena ja onhan se vähän vaikeaa olla kantamatta yhtään kaunaa kun tajuaa vanhempiensa olleen sadisteja ja narsisteja ja päässeen kuin koira veräjästä. Ja nyt itketään että voi voi kun kaikkemme annettiin ja kurjat lapset ei käy kylässä edes.
Exäni äiti oli ihan sekaisin. Olisi halunnut tytön josta tulee balleriina,sai pojan.
Miehensäkin lähti karkuun mutta pienellä pojalla ei ollut paikkaa mihin mennä.
Päivästä toiseen sai kuulla itkua ja valitusta kun on väärää sukupuolta,ru ma ja tyh mä.
Exä alkoi käsitellä asiaa alkoholilla ja 12vuotiaana oli jo koulukodissa.
Sekin oli iso häpeä äidlleen kun oma lapsi joutui "laitokseen".
Tapasin tämän naisen yhden ainoa kerran. Ekat sanat olivat " Etpä olisi kaunista tyttöystävää löytänytkään".
Kahvipöydässä pilkkasi kun oltiin autolinjan kesken jättänyt kirjastonsetä ja siivooja.
Söi keksejä muttei meille tarjonnut ja kahvikin maistui siltä että oli varmaan kussut sinne.
Päivitteli miten hassu näköisiä ja lihavia lapsia me saamme.
Toista kertaa en kylään mennyt.
Eipä tullut niitä hassunnäköisiä lapsenlapsiakaan.
Erosimme ja ex joi itsensä hautaan.
Tuon jälkeen ymmärsin ettei kaikkien todellakaan pidä hankkia lapsia..
Ulkopuoliset eivät voi tietää, mitä seinien sisällä tapahtuu. Ei lapset katkaise välejään vanhempiinsa kovin helposti. Minun vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja ja heillä oli hyvät työpaikat. He olivat ulkopuolisille oikein miellyttäviä mm. auttoivat naapurin vanhuksia ja rupattelivat mukavia. Meitä lapsia kohtaan he olivat todella tunnekylmiä ja ajoittain sadistisia. Ulkopuoliset pitävät meitä lapsia täysin mielisairaina, kun ollaan aikuisina rehellisesti kerrottu, miksi emme ole vanhempien kanssa tekemisissä. He kun ovat niin miellyttäviä ja ihania ihmisiä.