Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset, jotka kantavat kaunaa vanhemmilleen vielä aikuisenakin
11.05.2024 |
Mikä saa ihmisen niin katkeraksi, että vihaa omia vanhempiaan vielä aikuisenakin? Väitän, että aniharvalla on oikeasti ollut täysin anteeksiantamattoman kurja lapsuus, joka sisältää vaikkapa seksuaalista hyväksikäyttöä. Olen minäkin saanut vyöstä ja isäukko on kännipäissään pahastikin haukkunut, mutta olisi mielestäni epäreilua, jos muistelisin lapsuudestani vain näitä asioita ja kantaisin ikuista kaunaa. Minusta tuntuu kamalalta, että joidenkin vanhemmat ovat jo elämänsä loppusuoralla ja silti lapset kantavat heitä kohtaan ikuista vihaa, ilmeisesti hautaan saakka. Onko teidän lapsuus aidosti ollut vain pelkkää kärsimystä, vai haluatteko pakonomaisesti muistaa päälimmäisenä vain ne negatiiviset asiat?
Kommentit (90)
Miten suhtaudutte tilanteisiin, missä 18-vuotiaaseen lapseen katkaistaan välit? Toisaalta ymmärrän, että täysi-ikäinen on täysi-ikäinen eli pitäisi pärjätä yksin maailmassa. Toisaalta niin monet vanhemmat tukevat taloudellisesti ja muutenkin aikoja sitten aikuistunutta lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. En ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan.
2. Kun minut kuitenkin tehtiin, olisin toivonut tasapainoista ja turvallista lapsuutta.
Tuo ykkönen on ehkä taitavin uhriutumissuoritus minkä tiedän.
Miksi niitä lapsia tehdään, jos ei ole kykyä eikä halua huolehtia lapsistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. En ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan.
2. Kun minut kuitenkin tehtiin, olisin toivonut tasapainoista ja turvallista lapsuutta.
Tuo ykkönen on ehkä taitavin uhriutumissuoritus minkä tiedän.
Miksi niitä lapsia tehdään, jos ei ole kykyä eikä halua huolehtia lapsistaan?
Koska holtiton paneskelu on hauskaa.
Minä en usko puoliakaan näiden katkerien jutuista. Jollain on sellainen luonteenlaatu, ettää haluaa syyttää ihan kaikesta muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä nämä ovat ihmisiä, jotka syyttävät lapsuuttaan ja vanhempiaan kaikesta. Oma työttömyys, päihdeongelmat sun muut ovat vanhempien vika. Itsessä ja tavassa käsitellä asioita ei ole tietty mitään vikaa.
Voi olla vaikka kuinka menestynyt ihminen, mutta ei silti hyväksy esimerkiksi lapsena saamaansa fyysistä kuritusta. Älkääkä nyt jumalavita kääntäkö asiaa niin, että saavutettu menestys olisi fyysisen kurituksen ansiota. Ei ole. Se on syystäkin laissa kielletty.
En ole katkera. Olen päättänyt itse toimia vanhempana toisin kuin omat vanhempani, ja olen onneksi onnistunut siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen. Yhtään tervettä suhdetta miehiin en ole onnistunut rakentamaan. Tosin missä nyt olen on ok, paras mitä olen saanut aikaiseksi. Lisäksi äitini ja veli syyttivät minua, halusivat kieltää tapahtuneen. Onneksi löytyi todistaja joka uskalsi aukaista suunsa. Kyllä, olen katkera ja saan olla enkä anna anteeksi eikä tarvitsekaan.Ei tuollaisten pitäisi lapsia hankkia. En ole ollut missään tekemisissä vuosiin. Olen vuosien mittaan tutustunut useampaan naiseen jolla samantyylisiä rikoksia tehty heitä vastaan. AP olisi yllättynyt jos tietäisi miten yleistä tämä on, tabu tietenkin josta pitäisi vieläkin 2024 vaieta.
Tuo onkin täysin ymmärrettävää, kuten aloituksessakin mainitsin seksuaalisen hyväksikäytön. Silti väitän, että suurinta osaa vihaajista ei ole käytetty seksuaalisesti hyväksi.
Ap
Kaltoinkohtelua on erittäin monta muutakin lajia, eikä yhtäkään niistä pidä hyväksyä. Jos lapsesi on sinulle katkera, mieti omaa toimintaasi vielä kerran.
Juoppoluuserit eivät ole kuuluneet omilleenmuuttamiseni jälkeen elämääni. Olivat sitten ns lähiomaisia tai eivät.
Sattuneista syistä, omat lapseni eivät ole koskaan nähneet minua ottaneena, vaikka toinen lähtee pian opiskelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut paljon hyvääkin, toki. Hakkaamisen ja varsinkaan syyttä tapahtuneen takia en ole vihannut perheen naisia, vaan tunteiden tukahduttamisen tähden. Piti vain kuunnella, kaikki on sinun syytäsi, vaikka asiaa ei ollut edes tapahtunut.
Käskin pyytää anteeksi, suututtiin. Kai on luonnon laki että asiat jäävät avoimiksi kuten joku järkevä sanoi: ei tässä maailmassa paljon anteeksi pyydellä.
Joillakin tämä eriarvoistaminen voi jatkua aikuisenakin ja siirretään myös lastenlapsiin. Mieheni isä arvosti jostakin tuntemattomasta syystä mieheni veljeä aina enemmän. Meillekin aina kerrottiin mitä tämä upea menestyjä on milloinkin tehnyt ja kuinka hyvin pärjännyt ja niin fiksu jne. Oma mieheni on kuitenkin ihan hyvän tutkinnon suorittanut ja on työelämässä, mutta duunari. Pahinta on se, että tämä vaari kertoi meidän lasten kuullen, että on antanut veljen lapsille molemmille viisi tuhatta. Ja sen jälkeen myös rahahanat auki sinne suuntaan, veljen tytär sai vähän opiskelurahaa jne. Meidän nuoremmalle lapselle ei tullut edes rippilahjaa.
ja sitten pitäisi hymyssä suin olla auttamassa ja ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten suhtaudutte tilanteisiin, missä 18-vuotiaaseen lapseen katkaistaan välit? Toisaalta ymmärrän, että täysi-ikäinen on täysi-ikäinen eli pitäisi pärjätä yksin maailmassa. Toisaalta niin monet vanhemmat tukevat taloudellisesti ja muutenkin aikoja sitten aikuistunutta lasta.
Kukaan "itte täytyy" ihmisistä ei ole itsekään pärjännyt yksin maailmassa.
Minut tehtiin mt-ongelmaisen alkoholistin lapseksi koska toisella vanhemmalla oli voimakas hoivavietti ja heidän suhteensa rakoili, josko lapsen myötä tilanne paranisi. Kotona huudettiin kovaa ja riideltiin jokaikinen ilta, juotiin, paettiin raivokohtauksia yön selkään, salailtiin, valehdeltiin asioista, esitettiin ulospäin näytelmää täydellisestä perheestä. Ei ikinä halauksia tai rakkaudenosoituksia. Oli kuulemma lasten syy miksi olivat enää yhdessä, siksi koko elämä oli helvettiä. Yritin pysyä poissa silmistä ja olla kiltti että riidat loppuisivat. Lapsena kuvitteli sen kaiken olevan normaalia, jollaista kaikkien muidenkin elämä on.
Vuosikymmeniä sen jälkeen sitä vain puski elämää eteenpäin, kuvitellen selvinneensä, kunnes vuosikymmenien päästä tuli yhtäkkiä totaalinen romahdus eikä hermot kestä enää mitään. Katkera heille, koska elämän edellytykset eli rauhallinen lapsuus vietiin heti alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itkettää sairas lapseni :( Hän ei halua olla tekemisissä vaikka olen hänet synnyttänyt. Ymmärtäisinpä miksi on henkisesti niin sairas ettei saatana OMAA emää halua tavata :( Lapsena pysty vielä vetelemään ympäri korvia tollasesta käytöksestä mutta minkä aikuiselle sairaalle lapselle voi? En voi käydä käsiksi.
Ei ole rahaakaan. Jos olisin aikoinani nainut rahakkaasti nin voisi edes taloudellisesti pitää otteessa, koska eihän sairas lapsi mitään töitä saa. En edes osaa diagnosoida häntä :(
Sarkasmi on vaikea laji.
70luvulla oli naurettava ajatus ettei naimisissa oleva pari hankkisi lapsia. Sama miten lapsia inhosi,vauva oli tehtävä. Tai useampi.
Niitä oli sitten kiva lyödä ja iskostaa päähän millaisia elämänpilaajia ovat.
Tämäkin ketju poistetaan kohta, koska pyhiä äitejä ei saa mollata.
Kun oman vanhemman lähellä oleskeleminen aikuisena käynnistää pakko-oireisen käyttäytymisen ja se loppuu, kun lähtee omaan kotiinsa, niin eikö se jotain kerro? Terapia ja vertaistuki käyty. Vaikeinta on se, että kaikki kyllä oikeasti rakastavat toisiaan, mutta mikään yhdessäolo ei sujunut isän eläessä. Rakkaus ja kiintymys on se vaikea juttu. Pelkkä viha olisi luultavasti helppoa. Lisäksi lapsuudenkodin pitäisi olla vuorovaikutuksen ja sosiaalisen elämän malli. Ilman kunnon mallia ihminen ei kypsy aikuiseksi, vaan jää itkeväksi ja raivoavaksi teiniksi. Siinä on kova työ opetella vieraiden ihmisten parissa olemaan aikuinen. Itselläni on ollut onnea matkassa. Tunnen kuitenkin sellaisiakin, jotka ovat aina jääneet täysin yksin eikä edes avun hakeminen aina onnistu. Voi olla lopullisesti musertavaa kuulla, että oikeasti tarvitsisi psykiatrin hoitoa ja lääkkeet. Että itsellä on oikeasti vaurio ja se on iso ja vaikea sekä peruuttamaton.
Vierailija kirjoitti:
Minä en usko puoliakaan näiden katkerien jutuista. Jollain on sellainen luonteenlaatu, ettää haluaa syyttää ihan kaikesta muita.
No sinä nyt voit vetää minun puolestani vaikka vtun päähäsi.
Et tiedä toisten asioista yhtään mitään, olet vaan päättänyt toisten puolesta, että he on jotain tyhmiä ja vastuuttomia.
Itse ainakin syytin itseäni ihan kaikesta, ja koin vuosikymmeniä ihan järjetöntä syyllisyydentunnetta kaikesta. Koin olevani arvoton ja sellainen etten ansaitse rakkautta.
Vasta keski-iässä olen ymmärtänyt ettei lapsuuteni ollut hyvä vaan todella väärin, rumaa ja sellaista ettei kukaan lapsi ansaitse sellaista.
Miten sinä kehtaat räkyttää täällä ihmisille, että he muka syyttävät kaikesta vanhempiaan, kun et tiedä kuinka paljon monet ihmiset ovat olleet syyttämättä, vaikka oikeasti vanhemmissa on se syy, eikä lapsessa itsessään.
Monet ovat nimen omaan kantaneet vanhemmille kuuluvaa syyllisyyttä ja häpeää vuosikymmeniä, ja sairastuneet siitä kaikesta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta.
Sitten kun ihmiset ovat viimein ymmärtäneet, ettei heidän kuulu lapsena kantaa vanhempien syyllisyyttä, ja tämän tiimoilta sitten päässeet viimein käsittelemään niitä traumoja, alatte te idiootit heittelemään tuota pskaanne uhrien niskaan, että ne kaltoinkohdellut lapset ovat muka koko ikänsä vain syytelleet toisia, ja ovat muka jotain vastuuta pakoileva luusereita.
Asia ei voisi enempää toisin päin olla. Mehän ollaan koko ikä kannettu vanhempien vastuuta ja syyllisyyttä. Vasta aikuisena ollaan muserruttu ja alettu suremaan oman itsenkin puolesta. Kun nyt aikuisena näkee pieniä lapsia, ei voi ymmärtää miten omat vanhemmat on voineet kohdella niin pientä, niin rumasti ja julmasti. Lapsena sitä ei ymmärtänyt, eikä vielä teininä tai nuorena aikuisena.
Ai niin, sanoinko jo että vedä sinä vttu päähäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itkettää sairas lapseni :( Hän ei halua olla tekemisissä vaikka olen hänet synnyttänyt. Ymmärtäisinpä miksi on henkisesti niin sairas ettei saatana OMAA emää halua tavata :( Lapsena pysty vielä vetelemään ympäri korvia tollasesta käytöksestä mutta minkä aikuiselle sairaalle lapselle voi? En voi käydä käsiksi.
Ei ole rahaakaan. Jos olisin aikoinani nainut rahakkaasti nin voisi edes taloudellisesti pitää otteessa, koska eihän sairas lapsi mitään töitä saa. En edes osaa diagnosoida häntä :(
Sarkasmi on vaikea laji.
On vaan valitettavasti surullista, että tämä ei ole pelkkää sarkasmia. Jotkut sairaat äidit todella ajattelevat näin, että lapsi on heidän omaisuuttaan. Vähän niinkuin possu tai lehmä navetassa.
Ei ole mitään kiinnostusta lapsen omaan persoonaan saati halua tukea sen kehittymistä.
Tuo ykkönen on ehkä taitavin uhriutumissuoritus minkä tiedän.