Nyt se myrkyn lykkäs :(:(:(:(
Mieheni on jo muutaman vuoden ehdottanut parinvaihtoa ja nyt sitten 4kk sitten sitä kokeiltiin. Kokemus ei ollut mitenkään kummoinen ja myöhemmin mies totesikin että sen olisi voinut jättää väliin. No, nyt olen sitten luultavasti raskaana tälle toiselle miehelle. Oma mieheni on sterilisoitu. Mulla on vielä toistaiseksi ollut kuparikierukka jota menin poistattamaan viime viikolla ja siellä sitten todettiin tämä raskaus. Olen nyt aika sekaisin enkä tiedä mitä ajatella. Ultra olisi ensi viikolla missä selviää lopullisesti miten pitkällä ollaan, aika pitkällä kuitenkin. Miehelle en uskaltanut kertoa vielä mitään, meillä jo 4 lasta ja siksi se sterilisaatio tehtiin 6kk sitten ettei lapsia enää enempää. Nyt mietin että mitä teen? Onko mahdollista pitää kuitenkin lapsi niin että biologiselle isälle ei kerrota ja pidämme tämän omanamme? Olen aivan totaalisesti shokissa!! Auttakaa!
Kommentit (90)
Ap täällä taas. Ei, emme käyttäneet kumia koska jokainen meistä kävi ennen parinvaihtoa sukupuolitautitesteissä ja olimme kaikki puhtaita. Kauheeta ajatellakin nyt että sterilisaatiosta huolimatta miehenikin nyt sitten olisi voinut siittää tämän toisen naisen jota painoi silmieni alla :( En tullut sellasita edes ajatelleeksi ja koko touhu tapahtui muutenkin aika moisessa tuiskeessa. Soitin yksityiselle (kolmeen eri paikkaan) ja onneksi yhdessä vastaanotossa sanottiin että tälle päivälle olisi peruutusaika kello 16. otin sen. Nyt pelottaa vielä enemmän tuleva. olen suorastaan paniikissa. Jotenkin vielä elättelen toivetta että olisi väärä hälytys...
Eli siinä vastaus siihen ettei käytetty kondomia eikä mies edes puhunut siitä kun mulla oli vielä toistaiseksi se kierukka käytössä!
ap
kertomaan miten ultrassa kävi mutta tsempatkaa nyt vähän, olen niin paniikissa etten tiedä mitä ajatella! kämmenet hikoilee ja sydän hakkaa!
ap
En vois kuvitellakaan kokeilevani parinvaihtoa ilman kortsua oli testit tehty tai ei.
Minulle neuvolalääkäri sanoi, että vasta 6 kk sterilisaation jälkeen voi huoleti paukutella ilman raskauden pelkoa.
Nips, naps ja solmuun
Sterilisaatioleikkaus on nyt lopultakin tehty. Kävin Marian sairaalassa urologian poliklinikalla eilen iltapäivällä. Ensin sairaanhoitaja tarkasti henkilöllisyyden ja varmisti vielä, että varmasti haluan sterilisaation ja ymmärrän ratkaisun pysyvyyden. Tämän jälkeen riisuuduin ha kävin selälleni operointipöydälle. Sairaanhoitajat desinfioivat leikkausalueen ympäristön ja huuhtelivat sitä lämpimällä vedellä. Veden piti olla varsin lämmintä, koska kylmänä siemenjohtimia on hankalampi paikallistaa (tai jotain sinne päin).
Urologi tuli paikalle pesun jälkeen. Hän varmisti vielä uudestaan, että ymmärrän mistä on kyse. Sen jälkeen hän alkoi tunnustella kivespusseja ilmeisesti löytääkseen johtimet. Tunnustelu oli varsin kovakouraista, teki vähän kipeääkin. Ei tosin vaikuttanut siltä, että kovakouraisuus olisi ollut tarkoituksetonta - luultavasti siemenjohdinten paikallistaminen sitä edellytti. Sen jälkeen kivespussien alapinnalta ajeltiin karvat ja operointialue peitettiin suojapeitteellä, jotten näkisi mitä siellä tapahtuu.
Puudutuspiikki teki jonkin verran kipeää, ja sen jälkeen nivusiin levisi epämiellyttävä kouristusmainen tunne. Voihkaisin pari kertaa, mutta vakuutin hoitajille, ettei kipu ole mitenkään ylitsepääsemätöntä. Eikä se ollutkaan, mutta teki hyvää vähän voihkaista. Ainoan kerran kun vihlaisi pahemmin, oli kun ensimmäisen kerran poltettiin johtimen päätä. Säpsähdykseni ja voihkaisuni jälkeen urologi sanoi lisäävänsä puudutusainetta ja varmaan tekikin niin - en tosin tuntenut sitä. Seuraavat kolme polttamista hieman nipistivät, mutta eivät samalla tavalla sattuneet.
Juuri kun luulin kaiken jo olevan ohi urologi sanoi, että nyt operoidaan toinen puoli. Uusi puudutuspiikki ja sama kouristuksenomainen tunne, nyt kuitenkin huomattavasti lievempänä. Johdinten polttamiset eivät tällä kertaa edes nipistäneet, vaikka poltot tunsikin.
Jonkin verran kivuliaampi operaatio oli kuin mitä olin etukäteen kuvitellut. Mutta kyllä mies sen kestää (enkä itse asiassa epäile, etteikö nainenkin vastaavaa kipua kestäisi).
Jatko-ohjeet sain sekä paperilla että suullisesti. Seuraavana aamuna siteet voi poistaa ja käydä suihkussa. Kolmeen päivään ei saa harrastaa liikuntaa eikä ponnistella. Saunominen ja uiminen ovat kiellettyjä viikosta kymmeneen päivään riippuen haavojen paranemisesta. On käytettävä pieniä ja tiukkoja alushousuja, jotka tukevat kiveksiä.
Kivekset saattavat turvota ja niihin voi tulla mustelmia, mutta siitä ei pidä huolestua. Ei, vaikka pussit muuttuisivat täysin mustiksi. Vasta jos haava-alueelle tulee punotusta, kuumotusta tai märkäeritystä, on otettava yhteyttä Meilahden sairaalan päivystyspoliklinikalle.
Spermanäyte pitää paperiohjeen mukaan toimittaa laboratorioon 25 siemensyöksyn jälkeen, mutta sairaanhoitaja kehotti odottamaan 30:ttä. Jos siittiöitä ei siemennesteestä löydy, on sterilisaatio onnistunut. Jos eläviä tai kuolleita siittiöitä havaitaan, on uusi näyte annettava kymmenen siemensyöksyn jälkeen.
Nyt olo on oikein hyvä. Kiveksissä tuntuu pientä jomotusta, mutta ei mitään muuta. En ole tutkinut kivespussien väriä, katsotaan sitten aamulla suihkun jälkeen. Ja siihen asti otetaan rauhallisesti.
http: // vasektomia. blogspot. com / 2005 / 11 / nips-naps-ja-solmuun. html
- Älä paneskele samanaikaisesti monien miesten kanssa, koska silloin et tiedä kuka on lapsesi isä.
- Älä anna miehesi panna samaan aikaan useita eri naisia, koska silloin ne kaikki voivat synnyttää lapsen miehellesi.
Päivän avainsana ja kymmenen pisteen vihje: yksiavioisuus.
mies ei puhunut mulle mistään spermanäytteistä tai vastaavista sterilisaation jälkeen. Muutamaan viikkoon toimenpiteen jälkeen emme seksiä harrastaneet koska mies sanoi että alapää on sen verran arka. Mistään ohjeista en ole kuullut sanaakaan ja oletin että lapsia ei sitten voi enää saada. Tosin eihän mikään ehkäisy ole sataprosenttinen. Soitin juuri miehelle että tulee ajoissa kotiin kun mun on päästävä lääkäriin naistenvaivojen vuoksi. Se huolestui heti ja lupasi olla lasten kanssa sen aikaa... Puhelen miehelle vasta illalla kun olen enemmän selvillä tilanteesta.
ap
aatelkaa jos sen mies oliskin tääl av:lla sil välin ku muija ultras aikansa kuluks lueskelemassa tyhmiä juttuja... ja törmäis tähänkin... ja kenties osais laskee vaik 1+1...
hih... must ois aika hupasaa ;)
siis ensin minä ainakin olisin keronut miehelle ja sitten mennyt ultraan
yhtä uteliaana sosiaalipornon perään kuin muutkin keskiverto-av-mammat ;)
Ehkäisy on varmaa vasta parin kuukauden kuluttua. Loppujen siittiöiden poistuminen siemennesteestä varmistetaan spermatutkimuksella noin kahden kuukauden tai 10-15 siemensyöksyn kuluttua toimenpiteestä. Negatiivisen spermanäytteen ilmaantumiseen saakka täytyy käyttää jotakin lisäehkäisyä, esim. kondomia, tai jos puolisolla on käytössä jokin ehkäisymenetelmä, kuten e-pillerit tai kierukka, ei sitä kannata lopettaa ennen sterilisaation saavutettua tehonsa.