Nyt se myrkyn lykkäs :(:(:(:(
Mieheni on jo muutaman vuoden ehdottanut parinvaihtoa ja nyt sitten 4kk sitten sitä kokeiltiin. Kokemus ei ollut mitenkään kummoinen ja myöhemmin mies totesikin että sen olisi voinut jättää väliin. No, nyt olen sitten luultavasti raskaana tälle toiselle miehelle. Oma mieheni on sterilisoitu. Mulla on vielä toistaiseksi ollut kuparikierukka jota menin poistattamaan viime viikolla ja siellä sitten todettiin tämä raskaus. Olen nyt aika sekaisin enkä tiedä mitä ajatella. Ultra olisi ensi viikolla missä selviää lopullisesti miten pitkällä ollaan, aika pitkällä kuitenkin. Miehelle en uskaltanut kertoa vielä mitään, meillä jo 4 lasta ja siksi se sterilisaatio tehtiin 6kk sitten ettei lapsia enää enempää. Nyt mietin että mitä teen? Onko mahdollista pitää kuitenkin lapsi niin että biologiselle isälle ei kerrota ja pidämme tämän omanamme? Olen aivan totaalisesti shokissa!! Auttakaa!
Kommentit (90)
http: //www. vauva-lehti. fi/keskustele/tm. asp?m=5872438&p=1&tmode=1&smode=1
Lääkäri oli sanonut että mitä nuorempana tehdään niin sitä suurempi todennäköisyys että voi pettää. Mahdollisuus tietty pieni.
ole provo, olen ihan hukassa enkä tiedä mitä tehdä.
ap
Siis riippuen siitä, miten pitkällä oot. Ehkäisy on sterilisaation jälkeen varmaa vasta noin parin kuukauden kuluttua.
ihanko totta? tota mä en tiennytkään? Entä oinko varata nyt jo yksityiseltä ultran että saisin selville miten pitkällä mennään? kerron miehelle vasta sen jälkeen kun tiedän tilanteesta paremmin ja että raskaus ei ole tuulimuna tms.
ap
Mitäpä tuossa oikein voi tehdä? Ensiksi tietenkin kerrot miehellesi, sillä salailu ei auta. Jos tuosta parinvaihdosta on jo 4kk, niin et saa enää aborttiakaan.
Pohditte sitten yhdessä mitä teette. Homma on todella hankala tuon takia, että lapsen biologinen isä tuosta parinvaihdosta. Varmasti sekoittaa kuvioitanne todella paljon jos tällä toiselle parille ilmoitatte, kun teillä jo on omia lapsia 4! Voisivat ihmetellä, jos tätä yhtä hoitasi sitten välistä tuo vieras pariskunta. Toisaalta ei ole reilua olla kertomattakaan, sillä onhan tällä toisella parilla näennäinen oikeus tähän lapseen myöskin.
Todella kinkkinen tilanne, itse en tiedä mitä tekisin. Muuta kun kertoisin miehelleni, sillä hän saa kuitenkin tietää asiasta eikä tuossa tilanteessa ole kukaan edes ketään pettänyt. Että asia on teidän molempien ' ongelma' .
Tsemppiä tilanteeseen! Toivottavasti löydätte ratkaisun!
Kovasti ihmettelen ettei teille ole tätä sterilisaation yhteydessä kerrottu. 3kk taitaa olla se aika mitä yleensä suosittelevat käyttämään kondomia sterilisaation jälkeen.
jossa saat tietää miten pitkällä raskaus on. Voit saada ajan jo tälle päivälle hyvällä tuurilla. Kannattaa selvittää ennen kuin otat kauheaa stressiä! Raskausviikoista voit päätellä, voiko lapsi olla sen toisen miehen... Sen jälkeen vaan miehen kanssa puhumaan.
käisykeino (tai että niitäkin on erilaisia/-asteisia). Eiköhän kuitenkin todennäköisintä ole, että lapsi on tämän parinvaihtomiehen, ja silloinhan tiedät tasan tarkkaan koska hedelmöitys olisi tapahtunut. Nyt käyt pikapikaa ultrassa yksityisellä tarkastuttamassa viikot ja vertaat sitten niitä siihen, koska olet maannut miehesi, koska parinvaihto-miehen kanssa.
siis lapsen isä, sterilisaatio on aika epävarma muutaman ekan kuukauden ajan
kun kuitenkin olitte sopineet eikä ollu mikään selän takana pano...
Vierailija:
Jos idea parinvaihdosta oli sun miehesi, niin nimenomaan hänen pitää ottaa asiasta päävastuu.
Mutta itseasiaan... kauhea tilanne, toivottavasti lapsonen olisi kuitenkin sinun ja miehesi oma
Sterilisaatio tehtiin 6kk sitten eikä ainakaan mies maininnut mitään että kondomia pitäis käyttää. Osasyy varmaankin se että inhoaa kumeja ja meillä aktiivinen seksielämä. Päätin nyt heti soittaa yksityiselle ja kysyä koska sinne saisi ajan.
Olkoonkin parinvaihto sallittua tai ei, mutta mihin on kondomi jäänyt? Ei kai sallittu parinvaihto nyt tarkoita sitä, että turvaseksin ja ehkäisyn saa unohtaa samantien? Tarttuu ne taudit, vaikka kuinka panisi luvan kanssa.
Ehkäisy/turvaseksi ei ole ainoastaan miesten vastuulla vaan myös naisten.
jos kävisikin niin että todennäköisin isä on se vaihtopari, ei sinun silti tarvitse suostua mihinkään isyystutkimuksiin. Laillisesti lapsi on sun miehen, jos ootte avioliitossa kun se syntyy.
Vierailija: