Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työpaikalla vaaditaan käyttämään rahaa jotta voi olla osa työyhteisöä!

Vierailija
03.05.2024 |

Inhottava tilanne, maksan opintolainaa, on pienet lapset joihin menee rahaa ja säästämme asuntoa varten. Joten rahat tiukilla.

Työpaikalla kuitenkin vaaditaan, että pitää käydä ravintoloissa syömässä kalliisti lounasta muiden kanssa joka päivä, pitää olla jatkuvasti lahjoittamassa keräyksiin kun jollain on syntymäpäivä/saanut lapsen/lapsella on syntymäpäivä/joku lähtee työpaikalta jne. jne. Pitäisi myös käydä muiden kanssa jatkuvasti baarissa, ulkona syömässä, harrastamassa yhdessä, osallistua erilaisiin tapahtumiin jossain tunnin ajomatkan päässä omalla kustannuksella johon ei pääse julkisilla ja ei ole omaa autoa.

Olen yrittänyt sanoa sekä näitä järjestäville että esimiehelle että minulla yksinkertaisesti ei ole varaa jatkuvasti tuhlailla tuollaisiin mutta noita eniten järjestävä henkilö raivostui ihan mielettömästi koska hänen mielestään se on välttämätöntä työyhteisön yhteisöllisyyden takia. Esimies ei viitsi puuttua asiaan kun ei viitsi lähteä riitelemään kyseisen henkilön kanssa. Nyt minua ollaan savustamassa ulos koska en ole kuulemma tarpeeksi yhteisöllinen. Kun ei ole rahaa siihen! Eikä edes aikaa.

Onko tämä nyt ihan ok ja mitä tehdä tilanteessa?

Kommentit (179)

Vierailija
101/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisi kannattanut sitä duunipaikkaa valitessa miettiä millainen yhteisö se on. Olet tosi ikävä työkaveri heille, et sovellu tuonne. Ota loparit. 

Mitenhän tuon saa selville työhaastattelussa? "Onko teillä hulluja työntekijöitä?" Siihen varmaan saakin rehellisen vastauksen.

Vierailija
102/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh, onneksi työskentelen matalapalkka-alalla "perusduunarina". Ei ole velvoitteita/paineita, eikä aikaa mihinkään työyhteisön sosiaalisiin menoihin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sulla täytyy kyllä sitten olla tosi huono palkka! 

Saan oman valinnan mukaan tehdä max. 12 pv/kk etänä, joten käyn lähipäivällä ehkä pari-kolme kertaa viikossa. Meillä on todella hyvät ruuat henkilöstöravintolassa, eikä tulisi mieleen väittää 8-9 €:n lounasta kalliiksi. Mikä sen helpompaa kuin istua valmiiseen pöytään. Tosin meillä konttorilla on myös jääkaappi/pakastin, kahvinkeittimet ja mikro + astiat, ja monet syövät yhdessä eväitä, mutta ei siihen kukaan kiinnitä huomiota. Ihan miten itse haluaa. 

Meillä kerätään huomiolahjoja ehkä 2 kertaa vuodessa - lähinnä jollekin lähtijälle tai sitten äitiyslomalle jäävälle. Jos ei pari kertaa vuodessa pysty osallistumaan muutamalla eurolla, niin huonosti menee:(... Jos on yhteistilaisuus esim. vuosijuhla iltatilaisuutena, niin työnantaja tarjoaa kaikki ravintolaruuat + viinit ja muut juomat. Mutta ei kukaan

Lisäisin tuohon että kukaan työpaikalla voi henkilökohtaisten rahojen lisäksi myöskään päättää muiden vapaa-ajasta. Sekä on laitontakin edes yrittää. Ei työpaikka tarkoita pakkoa viettää vapaa-aikaa kollegojen kanssa. Jokaisella on oma elämäkin ja oman elämän tärkeät ihmiset.

Vierailija
104/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No sulla täytyy kyllä sitten olla tosi huono palkka! 

Saan oman valinnan mukaan tehdä max. 12 pv/kk etänä, joten käyn lähipäivällä ehkä pari-kolme kertaa viikossa. Meillä on todella hyvät ruuat henkilöstöravintolassa, eikä tulisi mieleen väittää 8-9 €:n lounasta kalliiksi. Mikä sen helpompaa kuin istua valmiiseen pöytään. Tosin meillä konttorilla on myös jääkaappi/pakastin, kahvinkeittimet ja mikro + astiat, ja monet syövät yhdessä eväitä, mutta ei siihen kukaan kiinnitä huomiota. Ihan miten itse haluaa. 

Meillä kerätään huomiolahjoja ehkä 2 kertaa vuodessa - lähinnä jollekin lähtijälle tai sitten äitiyslomalle jäävälle. Jos ei pari kertaa vuodessa pysty osallistumaan muutamalla eurolla, niin huonosti menee:(... Jos on yhteistilaisuus esim. vuosijuhla iltatilaisuutena, niin työnantaja tarjoaa kaikki ravintolaruuat + viinit ja muut juomat. Mutta ei kukaan vaadi niihin osallistumaan, aivan yhtä hyvin voi j

Jos niitä lahjoja kerättäisiin 2 joka viikko ja minimisumma aina 20-50 euroa, niin olisitko samaa mieltä? Että kun sulla on rahaa niin voit tuhlata sen täysin vieraisiin ihmisiin tasolla 400 euroa/kk sen sijaan että käyttäisit ne kuten itse haluat?

Vierailija
105/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ainakin jos on kysymyksessä vähänkään isompi työpaikka siellä yleensä työantaja antaa tietyn rahasumman vuosittain käytettäväksi henkilökunnan virkitystoimintaan ja ne rahat ovat nimenomaan tarkoitettu yhteisiin virkistäytymistapahtumiin. Kyllä meidänkin työpaikalla porukka lähti joskus töiden jälkeen vaikka jonnekin kahville, oluelle tai pizzalle ja jokainen maksoi syömisensä ja juomisensa töllöin omasta pussistaan, mutta näihin tilaisuiksiin ei ollut kenenkään mikään pakko osallistua ellei sillä kertaa voinut tai halunnut eikä sitä tarvinnut selitellä kenellekään. 

Meidän työpaikalla kävi niin että eri tiimit, joissa 6-8 henkilöä kussakin, saivat nuo määrärahat per henkilö ja tiimi, ja pystyivät äänestää mitä halusivat tehdä.

Eräs tiimi meni saaristoristeilylle, toinen keilaamaan ja jotain muuta kevyttä iltaliikuntaa, kolmannet konserttiin, neljännet olutmaisteluun ja viidennet kokkikurssille. Kaikkiin noihin kuului illalliset hyvissä ravintoloissa ja kokkikurssilaiset tekivät monen ruokalajin illalliset yhdessä, hyvistä raaka-aineista.

Mitä teki meidän tiimi? Esihenkilö keräsi hätäisesti kaikki joilla auto käytössä ja pyysi töiden jälkeen muutaman kilometrin päähän kioskille hampurilaiselle ja limsalle, jotka maksoivat 10 euroa hlöltä ja esitti oikein anteliaisuuttaan! Voi helvetti! Vielä maantien varteen, kun eräs oli ehdottanut että jos voitaisiin tehdä jotain luonnonläheistä virkistyspäivänä! :D

Tuon jälkeen saimme selville, että esihenkilö oli säästänyt meidän kuluissa koska järjestänyt sukunsa saaristomökillä talkoot, johon kutsunut vain muutaman valikoidun työkaverin saunomaan ja auttamaan ilmaiseksi, ja maksanut ruuat ja juomat talkoolaisille. Meidän tiimin rahoilla! ! ! 

Oli kieltänyt osallistujia kertomasta, mutta eräs vaihtoi työpaikkaa ja kertoi tuosta meille jälkikäteen. Törkeää vallankäyttöä tuollainen, ja kun jokaisella oikeus samanlaiseen virkistyssummaan.

Vierailija
106/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No sulla täytyy kyllä sitten olla tosi huono palkka! 

Saan oman valinnan mukaan tehdä max. 12 pv/kk etänä, joten käyn lähipäivällä ehkä pari-kolme kertaa viikossa. Meillä on todella hyvät ruuat henkilöstöravintolassa, eikä tulisi mieleen väittää 8-9 €:n lounasta kalliiksi. Mikä sen helpompaa kuin istua valmiiseen pöytään. Tosin meillä konttorilla on myös jääkaappi/pakastin, kahvinkeittimet ja mikro + astiat, ja monet syövät yhdessä eväitä, mutta ei siihen kukaan kiinnitä huomiota. Ihan miten itse haluaa. 

Meillä kerätään huomiolahjoja ehkä 2 kertaa vuodessa - lähinnä jollekin lähtijälle tai sitten äitiyslomalle jäävälle. Jos ei pari kertaa vuodessa pysty osallistumaan muutamalla eurolla, niin huonosti menee:(... Jos on yhteistilaisuus esim. vuosijuhla iltatilaisuutena, niin työnantaja tarjoaa kaikki ravintolaruuat + viinit ja muut juomat. Mutta ei kukaan vaadi niihin osallistumaan, aivan yhtä hyvin voi j

Eli sulla ei ole lapsia, halua saada omistusasunto, mitään harrastuksia tai henkilökohtaisia unelmia joihin haluaisit käyttää rahasi ja aikasi ja sinua ei haittaisi jos vieras ihminen työpaikallasi yrittäisi määrätä rahojasi ja aikasi käytöstä myös työn ulkopuolella?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en osallistu mihinkään työpaikan juttuun. Olen niin täynnä sitä kissanristiäistä jne. Kun pari muuta huomasi etten ole paikalla enää enkä osallistu keräyksiin, niin he uskalsivat itsekin jäädä pois. Aloin miettimään kuinka monelle toi todellisuudessa aitoa ns pakkopullaa, kun ei kehdata jäädä pois tai olla osallistumatta jonkun pertin  tai sirpan eläkelippuun tai timon tai marjon 30v syndelahjaan. Itse en osallistu ja on aivan sama mitä joku ajattelee siitä.

Vierailija
108/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt minua ollaan savustamassa ulos koska en ole kuulemma tarpeeksi yhteisöllinen.

Millä tavalla konkreettisesti? Ei se noin voi mennä. Kannattaa ehkä ottaa työsuojeluun yhteyttä.

Konkreettisesti niin, että näitä keskeisesti järjestävä iäkkäämpi työntekijä tekee kaikkensa päästäkseni minusta eroon koska on niin vihainen siitä että en innokkaasti osallistu kaikkeen vapaa-ajan toimintaan ja rahankeräyksiin. Ja haukkuu minua jatkuvasti esimiehelle, joka nyt sitten totesi että en varmaan sovi työyhteisöön kyseisen naisen takia ja olen kuulemma introvertti (negatiivisella tavalla) kun en osallistu kaikkeen ja sellainen ei sovi työyhteisöön. Joten minun pitäisi etsiä uusi työpaikka.

Ap

Kuulostaa täysin epäasialliselta ja myös laittomalta. Sinuna ottaisin yhteyttä pomosi pomoon tai luottamusmieheen. Nythän tämän yhden työntekijän annetaan terrorisoida ja käytännössä pomottaa kaikkia muita kuin pomo on niin lapanen. Hyvän johtajan pitäisi vastata kaikkien työntekijöiden hyvinvoinnista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katsokaapa Yle Areenalta sellainen hyvä ja ajankohtainen dokumentti kuin "The Happy Worker - tai miten työ sabotoitiin"

Tuo avaa silmiä keinotekoisista työyhteisöistä joissa kaikki esittää jotain roolia, ja miten kaikki syö ihmistä sisältä ja johtaa loppuunpalamisiin.

Mukana suomalainen nainen, joka kertoi miten halusi jopa aamuisin jäädä auton alle ettei tarvitsisi mennä töihin.

Vierailija
110/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin jos on kysymyksessä vähänkään isompi työpaikka siellä yleensä työantaja antaa tietyn rahasumman vuosittain käytettäväksi henkilökunnan virkitystoimintaan ja ne rahat ovat nimenomaan tarkoitettu yhteisiin virkistäytymistapahtumiin. Kyllä meidänkin työpaikalla porukka lähti joskus töiden jälkeen vaikka jonnekin kahville, oluelle tai pizzalle ja jokainen maksoi syömisensä ja juomisensa töllöin omasta pussistaan, mutta näihin tilaisuiksiin ei ollut kenenkään mikään pakko osallistua ellei sillä kertaa voinut tai halunnut eikä sitä tarvinnut selitellä kenellekään. 

Meidän työpaikalla kävi niin että eri tiimit, joissa 6-8 henkilöä kussakin, saivat nuo määrärahat per henkilö ja tiimi, ja pystyivät äänestää mitä halusivat tehdä.

Eräs tiimi meni saaristoristeilylle, toinen keilaamaan ja jotain muuta kevyttä iltaliikuntaa, kolmannet konsertti

Mitä teki meidän tiimi? Esihenkilö keräsi hätäisesti kaikki joilla auto käytössä ja pyysi töiden jälkeen muutaman kilometrin päähän kioskille hampurilaiselle ja limsalle, jotka maksoivat 10 euroa hlöltä ja esitti oikein anteliaisuuttaan! Voi helvetti! Vielä maantien varteen, kun eräs oli ehdottanut että jos voitaisiin tehdä jotain luonnonläheistä virkistyspäivänä! :D

 

Tuon jälkeen saimme selville, että esihenkilö oli säästänyt meidän kuluissa koska järjestänyt sukunsa saaristomökillä talkoot, johon kutsunut vain muutaman valikoidun työkaverin saunomaan ja auttamaan ilmaiseksi, ja maksanut ruuat ja juomat talkoolaisille. Meidän tiimin rahoilla! ! ! 

 

Oli kieltänyt osallistujia kertomasta, mutta eräs vaihtoi työpaikkaa ja kertoi tuosta meille jälkikäteen. Törkeää vallankäyttöä tuollainen, ja kun jokaisella oikeus samanlaiseen virkistyssummaan.

Olisin käräyttänyt pomon hänen pomolleen tuosta. Kavalsi tiimin rahat. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt minua ollaan savustamassa ulos koska en ole kuulemma tarpeeksi yhteisöllinen.

Millä tavalla konkreettisesti? Ei se noin voi mennä. Kannattaa ehkä ottaa työsuojeluun yhteyttä.

Konkreettisesti niin, että näitä keskeisesti järjestävä iäkkäämpi työntekijä tekee kaikkensa päästäkseni minusta eroon koska on niin vihainen siitä että en innokkaasti osallistu kaikkeen vapaa-ajan toimintaan ja rahankeräyksiin. Ja haukkuu minua jatkuvasti esimiehelle, joka nyt sitten totesi että en varmaan sovi työyhteisöön kyseisen naisen takia ja olen kuulemma introvertti (negatiivisella tavalla) kun en osallistu kaikkeen ja sellainen ei sovi työyhteisöön. Joten minun pitäisi etsiä uusi työpaikka.

Ap

Kuulostaa täysin epäasialliselta ja myös laittomalta. Sinuna ottaisin yhteyttä pomosi pomoon tai l

Samaa mieltä, ihan silkkaa työpaikkakiusaamista. Huonoa johtamista kun tuota ei ole laitettu kuriin.

Vierailija
112/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanot että on nii surkee palkka ettei pysty heh. En ymmärrä miks pitäs jonku synttärilahjaan tai vauvalahjaan antaa yhtään mitään. Eiköhän jokanen voi ihtelleen hankkia lahjansa, aikaset ihmiset

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä kanssa osallistuin näihin keräyksiin työsuhteen ekoina vuosina, kun ajattelin, että kaikille järjestetään ja kaikki osallistuu tasa-arvoisesti. Myös naimisiinmenosta kerättiin lahjoja työkavereille. Eräs työkaveri meni naimisiin eikä mitään keräystä tai edes korttia tehty. Viimeistään silloin tajusin, että tietyt henkilöt masinoi näitä keräyksiä toisilleen.

Huomasin lopulta myös, että edes läksiäiskeräyksiä ei järjestetty kuin vain harvoille ja valituille. Mun mielestä tällaset keräykset voisi lopettaa aivan tyystin kokonaan, jos niitä ei järjestetä työnanantajan toimesta kaikille tasapuolisesti.

Ja onhan se myös vaikka sille pitkän työuran firmassa tehneelle työntekijälle inhottavaa, jos toinen saa keräyksistävaikka 300 euron edestä lahjakortteja ja toinen saa vaan jonkun kämäsen marketista ostetun kukkapuskan, jos edes sitä. 

Vierailija
114/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No sulla täytyy kyllä sitten olla tosi huono palkka! 

Saan oman valinnan mukaan tehdä max. 12 pv/kk etänä, joten käyn lähipäivällä ehkä pari-kolme kertaa viikossa. Meillä on todella hyvät ruuat henkilöstöravintolassa, eikä tulisi mieleen väittää 8-9 €:n lounasta kalliiksi. Mikä sen helpompaa kuin istua valmiiseen pöytään. Tosin meillä konttorilla on myös jääkaappi/pakastin, kahvinkeittimet ja mikro + astiat, ja monet syövät yhdessä eväitä, mutta ei siihen kukaan kiinnitä huomiota. Ihan miten itse haluaa. 

Meillä kerätään huomiolahjoja ehkä 2 kertaa vuodessa - lähinnä jollekin lähtijälle tai sitten äitiyslomalle jäävälle. Jos ei pari kertaa vuodessa pysty osallistumaan muutamalla eurolla, niin huonosti menee:(... Jos on yhteistilaisuus esim. vuosijuhla iltatilaisuutena, niin työnantaja tarjoaa kaikki ravintolaruuat + viinit ja muut juomat. Mutta ei kukaan vaadi niihin osallistumaan, aivan yhtä hyvin voi j

Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot. Ei kuulosta siltä että sulla olisi henkilökohtaisen talouden hallinta kunnossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkaisin lähtemään näihin innolla mukaan. Toki ottaisin mukaan vaan jonkun pankkikortin, missä ei ole rahaa, esimerkiksi joku s-ryhmän, minulla se on vain bonuskorttina ja saldoa ehkä pari kymppiä. Sitten ravintolassa olisi, että oho, eihän mulla olekaan rahaa, oisko sulla Pirkko lainata. Tai voitko tarjota. Tai sitten ottaa ne lapset mukaan ja mielellään silloin kun ne on vaikka vähän räkäisiä ja kiukkuisia. Tai on lähdössä innolla mukaan, mutta viime hetkellä peruu, kun lapsella onkin noro. Ihan jo lounaalla voi toteuttaa tuon pankkikortti homman, parina päivänä kun käy vaan kassalla kääntymässä niin luulisi että tajuaisi. Keräyksiin laitat jotain 0,50e. 

No, onneksi olen duunari, ikinä ei ole ollut mitään tuollaisia. Lounaalla käy kuka käy, yleensä on eväät. Paitsi ehkä jos ollaan tien päällä. Silloinkin on ok käydä kaupassa hakemassa joku eines. 

Vierailija
116/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse en tuollaiseen työpaikkaan menisi ja jos nykyisessä työpaikassa tulisi yhtäkkiä tuollaisia vaatimuksia niin pyyhkisin niillä vaatimuksilla takapuoleni ja sanoisin pomolle että en suostu. Jos irtisanoo sen takia  niin sitten irtisanoo. 

Tuohan olisi sitten laiton irtisanominen. Luultavasti pomo miettisi kuitenkin kahteen kertaan allekirjoittaako tuollaisen paperin, kun on sitten siitä vastuussa. 

Vierailija
117/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä kanssa osallistuin näihin keräyksiin työsuhteen ekoina vuosina, kun ajattelin, että kaikille järjestetään ja kaikki osallistuu tasa-arvoisesti. Myös naimisiinmenosta kerättiin lahjoja työkavereille. Eräs työkaveri meni naimisiin eikä mitään keräystä tai edes korttia tehty. Viimeistään silloin tajusin, että tietyt henkilöt masinoi näitä keräyksiä toisilleen.

Huomasin lopulta myös, että edes läksiäiskeräyksiä ei järjestetty kuin vain harvoille ja valituille. Mun mielestä tällaset keräykset voisi lopettaa aivan tyystin kokonaan, jos niitä ei järjestetä työnanantajan toimesta kaikille tasapuolisesti.

Ja onhan se myös vaikka sille pitkän työuran firmassa tehneelle työntekijälle inhottavaa, jos toinen saa keräyksistävaikka 300 euron edestä lahjakortteja ja toinen saa vaan jonkun kämäsen marketista ostetun kukkapuskan, jos edes sitä. 

Saman olen huomannut sellaisilla työpaikoilla joissa työntekijät tekevät näitä keräyksiä. Jollekin kerätään rahat jopa tuhansien arvoiseen lahjaan ja joitakin ei huomioida edes kortilla.

Hyvät työnantajat eivät salli tällaisia keräyksiä vaan työnantaja muistaa ja aina kaikkia tasa-arvoisesti.

Samaa mieltä, kaikki tuollaiset keräykset pitäisi kieltää.

Vierailija
118/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kannattanut sitä duunipaikkaa valitessa miettiä millainen yhteisö se on. Olet tosi ikävä työkaveri heille, et sovellu tuonne. Ota loparit. 

Mitenhän tuon saa selville työhaastattelussa? "Onko teillä hulluja työntekijöitä?" Siihen varmaan saakin rehellisen vastauksen.

Voihan siinä työhaastattelussa kysyä työyhteisön toimintatavoista. Tosin vastauksiin tuskin voi luottaa.

Vierailija
119/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse en osallistu mihinkään työpaikan juttuun. Olen niin täynnä sitä kissanristiäistä jne. Kun pari muuta huomasi etten ole paikalla enää enkä osallistu keräyksiin, niin he uskalsivat itsekin jäädä pois. Aloin miettimään kuinka monelle toi todellisuudessa aitoa ns pakkopullaa, kun ei kehdata jäädä pois tai olla osallistumatta jonkun pertin  tai sirpan eläkelippuun tai timon tai marjon 30v syndelahjaan. Itse en osallistu ja on aivan sama mitä joku ajattelee siitä.

Joskus todellakin kannattaa olla rohkea, eikä murehtia sitä mitä toiset ajattelevat sinusta. 

Vierailija
120/179 |
03.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et todellakaan irtisanoudu, ap. Sano pomollesi, että odotat irtisamisilmoitusta. Jos kerran oot julkisella puolella, mainitse vaivihkaa keskustelussa pomollesi sana Yli-Viikari.