Työpaikalla vaaditaan käyttämään rahaa jotta voi olla osa työyhteisöä!
Inhottava tilanne, maksan opintolainaa, on pienet lapset joihin menee rahaa ja säästämme asuntoa varten. Joten rahat tiukilla.
Työpaikalla kuitenkin vaaditaan, että pitää käydä ravintoloissa syömässä kalliisti lounasta muiden kanssa joka päivä, pitää olla jatkuvasti lahjoittamassa keräyksiin kun jollain on syntymäpäivä/saanut lapsen/lapsella on syntymäpäivä/joku lähtee työpaikalta jne. jne. Pitäisi myös käydä muiden kanssa jatkuvasti baarissa, ulkona syömässä, harrastamassa yhdessä, osallistua erilaisiin tapahtumiin jossain tunnin ajomatkan päässä omalla kustannuksella johon ei pääse julkisilla ja ei ole omaa autoa.
Olen yrittänyt sanoa sekä näitä järjestäville että esimiehelle että minulla yksinkertaisesti ei ole varaa jatkuvasti tuhlailla tuollaisiin mutta noita eniten järjestävä henkilö raivostui ihan mielettömästi koska hänen mielestään se on välttämätöntä työyhteisön yhteisöllisyyden takia. Esimies ei viitsi puuttua asiaan kun ei viitsi lähteä riitelemään kyseisen henkilön kanssa. Nyt minua ollaan savustamassa ulos koska en ole kuulemma tarpeeksi yhteisöllinen. Kun ei ole rahaa siihen! Eikä edes aikaa.
Onko tämä nyt ihan ok ja mitä tehdä tilanteessa?
Kommentit (179)
Aina saa sanoa että ei pääse. "Kuulostaa kivalta, mulle ei nyt sovi, pitäkää hauskaa."
Itse rehellisesti haistattaisin v*tut noin infantiilille "kollegalle".
Just tuommonen muka parempien ihmisten työpaikka. Tulee mieleen oman firman toimihenkilöt, jotka eivät lähde ruokatauolla syömään vaan he menevät lounaalle. Voi vıttu sanon minä... 😄
Vierailija kirjoitti:
Mene ravintolaan mukaan mutta tilaa vain vesilasi. Kun on keräys niin sano ettet pysty osallistumaan, ettekö huomanneet etten pystynyt ravintolassakaan syömään. Ja jos joku tapahtuma kauempana niin sanot että autoa ei ole eikä taksiin ole varaa. Älä suostu savustukseen, ota esim. yhteyttä Iltalehteen tai Sanomiin.
Tuon vesilasin tilaaminen luulisi herättävän työkavereita. Tulee pelkästä ajatuksesta paha mieli sun puolesta. Työkaverina maksaisin sen lounaan, juttelisin myöhemmin sun kanssa kahden, ja jatkossa ottaisin itsekin eväitä ja jättäisin lounaat väliin ja olisin sun seurana. Kauhea työyhteisö teillä.
Veisin asian organisaation johdolle ja HR:lle.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkään koko työporukka on tuntenut toisensa ap? Ja kuka on koko idean keksinyt et pitää osallistua mukisematta? Jos esimies niin niillä ehdoilla mennään mut jos se yksittäinen työntekijä (ehkä mahdollisesti pomon kanssa hyvää pataa) niin sit onkin vaikeempi tilanne. Ei oikein reilulta kuulosta työyhteisön henki
Esimies varsinkin voi vetää 'tun päähänsä jos meinaa alkaa määräilemään työn ulkopuolella, siellä työajalla olemisesta maksetaan rahaa notta on se käskyvalta, se auktoriteetti loppuu samalla sekunnilla kun työaikakin. Sen työajan jälkeen voi kuunnella jos tahtoo tai paskat nakata ja esimies ei saa olla siitä esimiehen roolissa edes mitään mieltä, enintään kaverina voi pahastua.
Tän maan auktoriteettivamma on ihan omituinen.
Esimies ei viitsi puuttua asiaan kun ei viitsi lähteä riitelemään kyseisen henkilön kanssa. Nyt minua ollaan savustamassa ulos
Eli tollaseen ei itse voi vaikuttaa muutaku ottaa esimiehen pomolle yhteyttä, jos sekään auttaa. Esimies ei anna potkuja tälle yhdelle joka keksinyt tuon asian (ymmärsin et tulevat keskenään toimeen)
Itse en tuollaiseen työpaikkaan menisi ja jos nykyisessä työpaikassa tulisi yhtäkkiä tuollaisia vaatimuksia niin pyyhkisin niillä vaatimuksilla takapuoleni ja sanoisin pomolle että en suostu. Jos irtisanoo sen takia niin sitten irtisanoo.
Ei tuollaisia voi vaatia. Täysin asiatonta. Itse en ole sosiaalinen enkä halua olla työkavereiden kanssa edes samaan aikaan syömässä. Eikä työnantajalla ole mitään määräysvaltaa siihen miten rahani käytän. Lähtisin pois välittömästi tuollaisesta työpaikasta

Eikä kenelläkään muullakaan työpaikassa ole mitään määräysvaltaa miten rahani käytän ja missä syön jos syön ym.
Lähde tuommoisesta paikasta hae uutta työtä.
Yhdessä työpaikassa missä olin niin kerättiin myös rahaa jatkuvasti.
Rahankeruu järjestettiin vielä hyvin avoimesti ja painostavasti. Rahankeruun järjestäneet tekivät kirjallisen listan lahjoituksista jonka kanssa kiersivät pari kertaa päivässä parin viikon ajan ja jos lahjoitti rahaa niin siihen kirjoitettiin nimilistaan kuka lahjoitti ja kuinka paljon. Tätä listaa sitten kierrätettiin ympäriinsä niin että kaikki näkivät kuka oli lahjoittanut ja kuinka paljon ja kuka ei ollut lahjoittanut.
Ja kun kerätyillä rahoilla sitten ostettiin lahja ja järjestettiin juhlat niin siellä juhlissakin oli julkisesti esillä tuo lista siitä kuka oli antanut rahaa ja kuinka paljon. Ja siis ne juhlatkin järjestettiin työpaikalla työaikana ja kaikkien piti osallistua ja sitä listaa esiteltiin kaikille.
Ja ostetut lahjat olivat todella kalliita, esimerkiksi monen tonnin design-lamppuja.
Rahankeräyksiä ei myöskään järjestetty kaikille, vain kerääjille ija heidän kavereilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene ravintolaan mukaan mutta tilaa vain vesilasi. Kun on keräys niin sano ettet pysty osallistumaan, ettekö huomanneet etten pystynyt ravintolassakaan syömään. Ja jos joku tapahtuma kauempana niin sanot että autoa ei ole eikä taksiin ole varaa. Älä suostu savustukseen, ota esim. yhteyttä Iltalehteen tai Sanomiin.
Tuon vesilasin tilaaminen luulisi herättävän työkavereita. Tulee pelkästä ajatuksesta paha mieli sun puolesta. Työkaverina maksaisin sen lounaan, juttelisin myöhemmin sun kanssa kahden, ja jatkossa ottaisin itsekin eväitä ja jättäisin lounaat väliin ja olisin sun seurana. Kauhea työyhteisö teillä.
Älä ainakaan valita rahapulaa, se ei kiinnosta ketään, sanot vaan ettet ehdi. Ja jos esimies valittaa sulle, pyydä kaikki kirjallisena.
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä työpaikassa missä olin niin kerättiin myös rahaa jatkuvasti.
Rahankeruu järjestettiin vielä hyvin avoimesti ja painostavasti. Rahankeruun järjestäneet tekivät kirjallisen listan lahjoituksista jonka kanssa kiersivät pari kertaa päivässä parin viikon ajan ja jos lahjoitti rahaa niin siihen kirjoitettiin nimilistaan kuka lahjoitti ja kuinka paljon. Tätä listaa sitten kierrätettiin ympäriinsä niin että kaikki näkivät kuka oli lahjoittanut ja kuinka paljon ja kuka ei ollut lahjoittanut.
Ja kun kerätyillä rahoilla sitten ostettiin lahja ja järjestettiin juhlat niin siellä juhlissakin oli julkisesti esillä tuo lista siitä kuka oli antanut rahaa ja kuinka paljon. Ja siis ne juhlatkin järjestettiin työpaikalla työaikana ja kaikkien piti osallistua ja sitä listaa esiteltiin kaikille.
Ja ostetut lahjat olivat todella kalliita, esimerkiksi monen tonnin design-lamppuja.
Rahankeräyksiä ei myöskään järjestetty k
Ja siis tarkentaakseni, niin kaikilta pyydettiin rahaa ja siinä yhteydessä esiteltiin tuo lista että "nämä ovat jo lahjoittaneet näin paljon, kai haluat nimesi tähän ison lahjoitussumman kanssa koska esittelemme tämän listan kaikille". Pahempaa kuin mikään kerjääminen kadulla.
Saisiko ap muut työntekijät puolelleen vai ovatko hekin tuon päsmärin puolella?
Jos tulet muiden kanssa toimeen normaalisti, niin kannattaa ainakin tehdä heidät tietoiseksi tilanteesta, jotta se yksi narsisti ei saa vapaasti maalailla sinusta ties mitä mielikuvia.
Ihan vaan ottaa ohimennen puheeksi, että ei ole oikein aikaa eikä varaa ravata niissä firman tilaisuuksissa ja sitä ei tämä yksi tyyppi halua ymmärtää.
Kukaan ei vaadi mitään, jokainen päättää mitä syö lounaaksi jokainen päättää pysyykö kotona vai lähteekö baariin ja jokainen päättää osallistuuko johonkin lahja keräyksiin, jos joku vaatii se joku myös maksaa. Näin olen hyvin pärjännyt tässä elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt minua ollaan savustamassa ulos koska en ole kuulemma tarpeeksi yhteisöllinen.
Millä tavalla konkreettisesti? Ei se noin voi mennä. Kannattaa ehkä ottaa työsuojeluun yhteyttä.
Konkreettisesti niin, että näitä keskeisesti järjestävä iäkkäämpi työntekijä tekee kaikkensa päästäkseni minusta eroon koska on niin vihainen siitä että en innokkaasti osallistu kaikkeen vapaa-ajan toimintaan ja rahankeräyksiin. Ja haukkuu minua jatkuvasti esimiehelle, joka nyt sitten totesi että en varmaan sovi työyhteisöön kyseisen naisen takia ja olen kuulemma introvertti (negatiivisella tavalla) kun en osallistu kaikkeen ja sellainen ei sovi työyhteisöön. Joten minun pitäisi etsiä uusi työpaikka.
Ap
Jos tää kirjoitus on totta niin eikö helpottava
Mikä siinä on vaikeaa ottaa yhteys omaan luottamusmieheen, työsuojeluvaltuutettuun, työterveyteen ja viime kädessä omaan ammattiliittoon? Sieltä saat apua jos todellisia ongelmia on, et täältä.
Vierailija kirjoitti:
Firmatkin on keksineet ovelan tavan "koronan jälkeiseen työelämän ja yhteisön parantamiseen" ilman että firmoilla menee erityisemmin kuluja. Myös meillä.
Ilmoitettiin tykypäivästä että pitkästä aikaa kokoonnuttaisi ja kaikille mukavaa yhdessäoloa keskenämme päivän ajan. Meillä firma toimii kolmella paikkakunnalla. Pääkaupunkiseutu, alle 100 km päässä ja noin 300 km päässä.
Ohjelma keksittiin pääkaupunkiseudulle, mutta kerrottiin ettei taksikorvauksia, ei kilometrikorvauksia eikä yhteisiä kuljetuksia mistään että keksikää omat kyytinne tai kimppakyytinä, eli nekin olisi mennyt kaikilla omaan piikkiin ja kun ei takeita että syrjemmällä järjestettävästä tilaisuudesta pääsisi takaisin kotiin paitsi taksilla.
Kerrottiin vain paikka ja aika.
Tosin niille 300 km päässä oleville muutamille sanottiin että keksikää omaa ohjelmaa sinne paikkakunnalle, ettei tarvitse pääkaupunkiseudull
Meillä vastaava toteutettiin viikonloppuna - joka ei siis ole työaikaa. Sentään majoitukset ja ruokailut olisivat ilmaiset ja matkatkin ehkä olisi saatu firman autoilla kimppakyytinä (en tiedä, kun en osallistu). Ja tosiaan paikkana Keski-Suomi, jonne siis kutsuttu kaikki työntekijät pääkaupunkiseudulta Ivaloon ja Kittilään asti ja siis toki kaikkialta tästä väliltä.
Onneksi on ihan oikeasti muita suunnitelmia, ei edes tarvinnut tekosyyllä skipata.