Lue keskustelun säännöt.
Tällaisina päivinä yksinäisyys todella sattuu
30.04.2024 |
Mikään joulu ei ole minua koskaan liikuttanut, vaikka olen monet sellaiset yksin. Mutta tänään kirpaisee, kun on kaunis ilmakin. Näien mielessäni ihmiset iloisena terasseilla, huvipuistossa, mökeillä... Minä olen täydellisen yksin ja surullinen.
Kommentit (185)
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä yksinäiset sitä, että monet näistä iloisista ihmisistä terasseilla ja mökeillä hakkaavat toisensa tai suhteen toisen osapuolen sitten kun pääsevät ovien taakse piiloon. Myös henkistä ja taloudellista väkivaltaa tapahtuu siellä ovien takana, joten miksi olisit kateellinen kurjille, omahyväisille, itsekkäille paskiaisille...?
Ole ennemminkin onnellinen rauhastasi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi.
Olen ollut tuossa tilanteessa ja eronnut siitä joskus viime kesän jälkeen, väkivalta oli vakavaa.
En nyt tiedä enkä tajua mitä rauhaa ja onnea tässä on. Miehellä on kavereita, lapsuuden perheensä ja uusi nainen, mä olen yksin ja nää juhlapyhät tuntuu entistäkin pahemmilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menen huomenna elokuviin. Ja sen jälkeen jäätelölle.
Kävin just koirien kanssa lenkillä ja oli ihan kivaa nähdä iloisia seurueita. Palasin kotiin tyytyväisenä ja katselen täällä lempparisarjaa. Kivaa iltaa kaikille <3
Tsemppiä aloittajalle! Et ole varmasti ainoa, joka on nyt ja tällä hetkellä yksin. Sinulla on paljon kohtalotovereita. Koeta jaksaa! Älä luovuta. Etsi elämääsi ihmisiä. Tai hakeudu heidän seuraansa. Itse en enää uskalla sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkitaustan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla eka vappu, ettei kukaan ole kutsunut minnekään, eikä edes toivottanut hyvää vappua.
Jos asuu yksin, sukulaiset vähenee ja itse vanhenee, ja seurani ei enää kiinnosta, niin loppuikä menee kai kuolemaa odotellessa.
Mutta se on normaalia.
Niinhän se menee mutta ei se normaalia ole. Normaalissa elämässä ihmisellä on jonkinlainen perhe ja ystäviä.
Jos lapsuudenperhe on kuollut, eikä itse ole naimisissa, niin mitä epänormaalia tuossa on? Ei kaikilla ole ystäviä.
Niin se on minullakin mutta kyllähän normaalissa elämässä ihmisellä on oma perhe ja muita ihmissuhteita. Se vaan ei ole normaalia ettei niitä ole.
Höpsis. Et sinä voi määritellä, että mikä on normaalia ja mikä ei.
Yksin olemisessa ei ole mitään epänormaalia. Joillekin se sopii, toisille ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla eka vappu, ettei kukaan ole kutsunut minnekään, eikä edes toivottanut hyvää vappua.
Jos asuu yksin, sukulaiset vähenee ja itse vanhenee, ja seurani ei enää kiinnosta, niin loppuikä menee kai kuolemaa odotellessa.
Mutta se on normaalia.
Niinhän se menee mutta ei se normaalia ole. Normaalissa elämässä ihmisellä on jonkinlainen perhe ja ystäviä.
Jos lapsuudenperhe on kuollut, eikä itse ole naimisissa, niin mitä epänormaalia tuossa on? Ei kaikilla ole ystäviä.
Niin se on minullakin mutta kyllähän normaalissa elämässä ihmisellä on oma perhe ja muita ihmissuhteita. Se vaan ei ole normaalia ettei niitä ole.
Höpsis.
On kuitenkin semmoisia normeja miten elämä yleensä kulkee. Jos olisi normi että ei ole perhettä eikä ystäviä niin ihmiskunta olisi ajat sitten mennyt sukupuuttoon. Ei se epänormaali elämäntilanne ole mikään arvolauselma, se on vaan fakta.
Olen asunut yksin yli 20 v, en enää edes ajattele että joku haluaisi tehdä jotain mun kanssa. Joulu ja juhannus ovat vaikeat, muut pyhät ihan ok. Tänään katselen TV:tä ja menen sitten nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä yksinäiset sitä, että monet näistä iloisista ihmisistä terasseilla ja mökeillä hakkaavat toisensa tai suhteen toisen osapuolen sitten kun pääsevät ovien taakse piiloon. Myös henkistä ja taloudellista väkivaltaa tapahtuu siellä ovien takana, joten miksi olisit kateellinen kurjille, omahyväisille, itsekkäille paskiaisille...?
Ole ennemminkin onnellinen rauhastasi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi.
Olen ollut tuossa tilanteessa ja eronnut siitä joskus viime kesän jälkeen, väkivalta oli vakavaa.
En nyt tiedä enkä tajua mitä rauhaa ja onnea tässä on. Miehellä on kavereita, lapsuuden perheensä ja uusi nainen, mä olen yksin ja nää juhlapyhät tuntuu entistäkin pahemmilta.
Joo, muistan kun lapsuudenkodista muuton jälkeen oli joitain vuosia kivaa ettei kukaan jatkuvasti kotona huutanut ja haukkunut, mutta vuosien myötä ei tämä hiljaisuus ja yksinäisyys ole juurikaan parempi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla eka vappu, ettei kukaan ole kutsunut minnekään, eikä edes toivottanut hyvää vappua.
Jos asuu yksin, sukulaiset vähenee ja itse vanhenee, ja seurani ei enää kiinnosta, niin loppuikä menee kai kuolemaa odotellessa.
Mutta se on normaalia.
Niinhän se menee mutta ei se normaalia ole. Normaalissa elämässä ihmisellä on jonkinlainen perhe ja ystäviä.
Jos lapsuudenperhe on kuollut, eikä itse ole naimisissa, niin mitä epänormaalia tuossa on? Ei kaikilla ole ystäviä.
Niin se on minullakin mutta kyllähän normaalissa elämässä ihmisellä on oma perhe ja muita ihmissuhteita. Se vaan ei ole normaalia ettei
Ei lisääntyminen ole mikään pakollinen osa elämää, joten turha edes kiistellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä aloittajalle! Et ole varmasti ainoa, joka on nyt ja tällä hetkellä yksin. Sinulla on paljon kohtalotovereita. Koeta jaksaa! Älä luovuta. Etsi elämääsi ihmisiä. Tai hakeudu heidän seuraansa. Itse en enää uskalla sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkitaustan takia.
Täytyy löytää ihminen johon voi luottaa. Ja joka tukee, ymmärtää, sekä lohduttaa.
Mutta missä tuo ihminen on?
Paljon on itsekkyyttä ja pinnallisuutta. Ei juurikaan löydy joukosta turvallista kanssaeläjää jolle avautua, paljastaa sisimpänä. Se vaatii rohkeutta, jota pelokkaalla ei ole.
On noissa oltu ihan tarpeeksi, eikä silloinkaan kovin paljon. Mielummin vietän ylimääräisen vapaapäivän omassa rauhassa omien projektien tai harrastusten parissa. Jos ei sada vettä niin vappuna voisi käydä luontoa katselemassa ja ulkoilemassa. Bonusta jos aurinko paistaa. Jos sataa niin sitten voi vaikka pelailla. Olisi mielenkiintoista luettavaakin. Parasta on ettei 40 vuotiaana enää tunnu että olisi pakko tehdä mitään, kun tietää ettei muitakaan kiinnosta kuin heidän itsensä, eivätkä he sinua ajattele kahta sekuntia kauempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kymmenkunta vuotta jo asunut yksin. Ja yksinäistähän se välillä on, juurikin tämmöisinä laumajuhlien aikoina varsinkin. Ainut ystäväkin on muuttanut pois. Mutta enimmäkseen koen kyllä tylsistymistä ja kyllästymistä kuin yksinäisyyttä. Edesmenneen miehen kanssa mentiin paljon, kotimaassa ja ulkomaillakin. Yksin ei vaan tule mentyä samalla lailla kuin mentiin kaksin.
Lähdin kuitenkin tänään yksin katsomaan vappujuttuja, vaikka en sellaisista järin kiinnostunut ole, eikä niissä paljon katsomista minusta ole ja aikaakaan paljon kulu. Poljin pyörällä kaupungille ja talutin takaisin. Paluumatkalla poikkesin myös haudalla. Itkuhan siellä tuli. Sanoin haudan äärellä, että --tuiksi meni elämäni.
Mutta voisi sitä pahemminkin kai asiat olla. Kuten naapurilla, joka muutti vappuaattona pois, koska asunto meni ulosottoon. Noh, ainakin hän sai vaihtaa maisemia, mitä minäkin ole
Jassoo. Pintaraapaisun kerroin elämästäni, mieheni kuoleman ja ystävän poismuuton. Eivät ne ainoita surujani elämässäni ole olleet, vaan yhtä raskaita tapahtumia on tullut niiden jälkeenkin. Mutta ne nyt kerroin tässä yhteydessä. Loput jätin kertomatta. Vaikka aihetta totisesti riittäisi.
Minkälaista teillä muilla yksinäisillä on ollu aiemmin? Olin 32 vuotta avioliitossa missä miehellä 20 viimeistä vuotta ei ollut muuta kuin yritys, yritys! Itse tein kolmivuorotyötä ja pidin n.s koko kotipalikan koossa. 2 lasta jotka toki nyt jo aikuisia. Kohta 20 vuotta kun lähdin ja nuorempi lapsi lähti kanssani. Kaikenlaista oloa toki on ollut sen jälkeen mutta kertaakaan en ole lähtöni jälkeen kokenut itseäni niin yksinäiseksi kuin avioliitossa ollessa! En ole kaivannut enkä kaipaa ketään tähän rinnalle vaan itsenäinen/yksinäinen elämä on ihanaa. Nytkin aurinko paistaa ja lämmittää ja katsen kun nuoren iloiseitsevat pihalla/kaduilla ja nautin auringosta ja omasta olosta jaelämästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä yksinäiset sitä, että monet näistä iloisista ihmisistä terasseilla ja mökeillä hakkaavat toisensa tai suhteen toisen osapuolen sitten kun pääsevät ovien taakse piiloon. Myös henkistä ja taloudellista väkivaltaa tapahtuu siellä ovien takana, joten miksi olisit kateellinen kurjille, omahyväisille, itsekkäille paskiaisille...?
Ole ennemminkin onnellinen rauhastasi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi.
Olen ollut tuossa tilanteessa ja eronnut siitä joskus viime kesän jälkeen, väkivalta oli vakavaa.
En nyt tiedä enkä tajua mitä rauhaa ja onnea tässä on. Miehellä on kavereita, lapsuuden perheensä ja uusi nainen, mä olen yksin ja nää juhlapyhät tuntuu entistäkin pahemmilta.
Joo, muistan kun lapsuudenkodista muuton jälk
Hiljaisuus huutaa yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
On noissa oltu ihan tarpeeksi, eikä silloinkaan kovin paljon. Mielummin vietän ylimääräisen vapaapäivän omassa rauhassa omien projektien tai harrastusten parissa. Jos ei sada vettä niin vappuna voisi käydä luontoa katselemassa ja ulkoilemassa. Bonusta jos aurinko paistaa. Jos sataa niin sitten voi vaikka pelailla. Olisi mielenkiintoista luettavaakin. Parasta on ettei 40 vuotiaana enää tunnu että olisi pakko tehdä mitään, kun tietää ettei muitakaan kiinnosta kuin heidän itsensä, eivätkä he sinua ajattele kahta sekuntia kauempaa.
Musta se on just pahinta ettei ketään kiinnosta. Pelottavaakin kun ei ole ketään joka pitäisi omia puolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän yksinäiset ihmiset saatais yhteen. Joku matalan kynnyksen tapahtuma.
Minua ei kiinnosta yksinäisten seura, vaan samanhenkisten, äkyllisesti samalla tasolla olevien, mukavien ihmisten seura, ihan riippumatta ovatko yksinäisiä vai eivät.
Nousta yksinäiset yhteen jutuista pysyn kaukana koska niistä on huonoja kokemuksia. On parempi olla yksin kuin huonossa seurassa, enkä kaipaa elämääni epätoivoisia avautujia ja stalkkereita. Toki ongelma on sekin, että yksinäisyyteen liittyy stigma, eli vain kaikkein epätoivoisimmat ihmiset etsivät seuraa yksinäisyyteen kiinnittyvien seuranhakutapahtumien ympäriltä. Miksi ihmeessä ei-yksinäiset eivät voisi olla yksinäisten kanssa? Heistä minäkin olen tähän asti ainoaa järkevää seuraa saanut.
Mutta joo. Olen minäkin yksin, ja aluksi surin (töistä palatessa) mutta mietin, että loppuillasta kyll
Sama havainto noista ryhmistä. Osasta huomaa selvästi miksi ihmissuhteet eivät onnistu, osasta se selviää pikkuhiljaa tutustumalla. Tutustuin joskus pariin mukavan oloiseen ihmiseen, joista molemmista alkoi yhteydenpidon kehittyessä paljastua ikäviä piirteitä: loputon negatiivisuus (kaikki oli aina huonosti ja kaikki ihmiset heidän elämässään typeriä), kohtuuttomat odotukset ystävyydelle, vuorovaikutustaitojen puute ja ailahtelevat mielialat joiden mukaan toimitaan hetken mielijohteesta. Molemmissa oli jotain "hämärää", ristiriitaisuuksia ja aukkoja kertomuksissa ja toinen viittasi joskus huolestuttavan kuuloiseen tapahtumaan menneisyydessään. Olin helpottunut kun kaveruudet päättyivät. En kaipaa elämään enää epävakaita ja outoja ihmisiä koska lapsuuteni oli täynnä niitä. Olen hyävksynyt yksinäisyyden ja ilman paineita saada kavereita olenkin tutustunut kivasti tosielämässä mukaviin ihmisiin joiden kanssa välillä tavataan. Tuntuu ihan erilaiselta kuin ne ryhmissä viritellyt tutustumiset.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista teillä muilla yksinäisillä on ollu aiemmin? Olin 32 vuotta avioliitossa missä miehellä 20 viimeistä vuotta ei ollut muuta kuin yritys, yritys! Itse tein kolmivuorotyötä ja pidin n.s koko kotipalikan koossa. 2 lasta jotka toki nyt jo aikuisia. Kohta 20 vuotta kun lähdin ja nuorempi lapsi lähti kanssani. Kaikenlaista oloa toki on ollut sen jälkeen mutta kertaakaan en ole lähtöni jälkeen kokenut itseäni niin yksinäiseksi kuin avioliitossa ollessa! En ole kaivannut enkä kaipaa ketään tähän rinnalle vaan itsenäinen/yksinäinen elämä on ihanaa. Nytkin aurinko paistaa ja lämmittää ja katsen kun nuoren iloiseitsevat pihalla/kaduilla ja nautin auringosta ja omasta olosta jaelämästä!
Oon suurimman osan elämästäni ollut yksin. Nuorempana oli pari kaveria ja erittäin lyhyitä tapailusuhteita mutta nyt ei kumpaakaan yli 10 vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä yksinäiset sitä, että monet näistä iloisista ihmisistä terasseilla ja mökeillä hakkaavat toisensa tai suhteen toisen osapuolen sitten kun pääsevät ovien taakse piiloon. Myös henkistä ja taloudellista väkivaltaa tapahtuu siellä ovien takana, joten miksi olisit kateellinen kurjille, omahyväisille, itsekkäille paskiaisille...?
Ole ennemminkin onnellinen rauhastasi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi.
Olen ollut tuossa tilanteessa ja eronnut siitä joskus viime kesän jälkeen, väkivalta oli vakavaa.
En nyt tiedä enkä tajua mitä rauhaa ja onnea tässä on. Miehellä on kavereita, lapsuuden perheensä ja uusi nainen, mä olen yksin ja nää juhlapyhät tuntuu entistäkin pahemmilta.
hakkaako entinen äijäs myös nykyistä naistaan?
Vierailija kirjoitti:
Sama. Olisin toivonut lumimyräkkää niin ei harmittaisi olla yksin kotona.
Täällä on ulkona kolme astetta lämmintä ja välillä sataa ripsauttaa. Ei tee mieli ulos.
Niin se on minullakin mutta kyllähän normaalissa elämässä ihmisellä on oma perhe ja muita ihmissuhteita. Se vaan ei ole normaalia ettei niitä ole.