Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko yleistä että isä haluaa erkaantua/luopua huoltajuudesta?
27.04.2024 |
Meillä oli paljon eripuraa kun lapsi oli pieni. Olin järkyttynyt kun mies lähti toisen naisen matkaan kun olin juuri synnyttänyt. Mies olisi tuolloin halunnut tavata lasta oman ja naisystävän menojen mukaan (remontti joten ei voi tavata lasta, on lomamatka, mökkireissu, kaveri-ilta jne) Koin asetelman epäreiluksi ja olin myös mustasukkainen ja katkera.
Naisystävä puuttui joka asiaan, saneli tapaamiset ja myös änkesi tapaamisiin, soitteli viranomaisille ja vaati päästä mukaan neuvotteluihin ym. Olin vihainen ja suorastaan raivona. Ei oma käyttäytymisenikään ollut kovin ystävällistä.
Pikkuhiljaa tapaamiset jäivät kokonaan. Nyt on kulunut 7 vuotta ilman mitään kontaktia lapseen. Mies on kertonut kaikille että koska kommunikaatiomme on niin huono, hän on antanut asian olla eikä tapaa enää. Hän tekee tämän lapsen takia, ja että hänen vaimonsa ja nykyiset lapsensa eivät kestä enää joten on tehtävä valinta. Tästä mies on saanut paljon päänsilitystä ja ymmärrystä. Olen niin hirviö, että on parempi unohtaa lapsi kokonaan.
Huoltajuudesta hän ei ole kuitenkaan suostunut luopumaan kuin vasta nyt, lapsen edun takia. Viranomaiset saivat isään yhteyden. Ja taas tuli päänsilityksiä kuinka isä on niin jalo että ajattelee lapsensa parasta näin. Minulla ei ole ollut isää kohtaan katkeria tunteita enää vuosikausiin. Hän ei vain enää ottanut koskaan yhteyttä, muutti, ja samalla salasi kaikki yhteystiedot. Laitoin hänelle joskus viestin sähköpostilla (joka silloin vielä toimi) että minulla ei ole mitään sitä vastaan että olisi lapsen elämässä, ja että jos ei halua minua nähdä niin ei ole pakko, vaan voi pitää lapseen yhteyttä ilman että joutuu asioimaan minun kanssani. Isä vastasi ja sanoi että koska olen niin vaikea, hän ei halua olla tekemisissä vaan ottaa lapseen yhteyttä kun lapsi on aikuinen ja kertoo hänelle miten tapahtumat ns. meni oikeasti. Että tämä on se hinta minkä joudun nyt maksamaan pahuudestani.
Onko tämä nyt mennyt oikein?
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksistanne. Asia on kaihertanut pitkään kun olen vain harmitellut omaa epäkypsää käytöstäni. Se jossittelu että kunpa vain olisin ollut myöntyväinen ja sopuisampi. En vaan nyt enää mahda asioille mitään. Olen pahoitellut mennyttä isälle, mutta hän on antanut ymmärtää että mitään ei ole tehtävissä. Ehkä sitten vain hyväksyn asian lopullisuuden.
Ap
Tuohan on ihan järjetöntä, että isä on hylännyt lapsensa, ja sinä olet tunnontuskissasi.
Kukaan normaali vanhempi ei hylkää lastaan. Silloin taistelee ja tekee kaikkensa, että saa huolehtia lapsesta.
Paitsi jos toinen osapuoli tai kumpikin on tehnyt asiat niin hankalaksi että lapsikin kärsii jo asiasta. Monesti juuri rankin vaihe lapselle on seurata sitä vanhempien jatkuvaa kamppailua eron jälkeen. Lapsi voi pahimmillaan kokea olevansa syypää kaikkeen ja kokea musertava syyllisyyttä ja pelkoa. Tappelut lapsesta voivat kestää vuosia. Lapsi voi joutua kuulustelluksi asiasta mihin ei ole millään tapaa syyllinen ja valitsemaan puolen vaikkei tahdo ja pelätä että menettää vanhempansa. Jotkut vanhemmat todella ovat valmiita tekemään mitä vain että saa kostettua ja purettua oman pahan olonsa. Siinä vaiheessa jopa oma lapsi laitetaan kärsimään koska itsekkyys sokaisee. Vanhemmalle on samantekevää kärsiikö lapsi, kunhan hänen oikeuksiaan ja arvoaan ei poljeta alas. Todella moni eronnut vanhempi miettii ihan liian vähän sitä mitä lapsi käy läpi. Ja siihen sortuu hirveän moni sellainenkin vanhempi joka aidosti uskoo olevansa hyvä äiti tai isä. Ihminen harvoin haluaa nähdä itsessään virheitä, etenkään kun kyseessä ero tai vanhemmuus. Vika on toisessa, ei minussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysi mäntti on. Tietenkin sinulla oli oikeus suuttua, kun hän petti ja jätti. Mutta olet jo useampaan kertaan ilmaissut, että hän voi olla lapsen elämässä halutessaan, mutta hänpä ei taida haluta, vaan törkeästi kaataa lisää taakkaa niskaasi sanomalla, että sitten lapsen ollessa aikuinen, niin kertoo oman versionsa lapselle, josta nyt jokainen voi arvata, että hän haluaa selittää asiat parhain päin.
Eipä siinä, mun biologinen isä on toiminut vastaavalla tavalla. Hänkin ilmoitti selittävänsä mulle joskus syyt, miksi hylkäsi minut, mutta eipä ole kuulunut ja olen nyt jo 36v. Otin häneen itse yhteyttä teininä, mutta ei hän siltikään halunnut jatkaa yhteydenpitoa, eikä pitänyt silloin mua riittävän vanhana kuulemaan nuo selitykset. Hänelläkin on "uusi" perhe, jota sitten kai huolehtii normaalin perheenisän tavoin.
Älä siis huoli, edes teininä en olisi uskonut isääni, vaikka olisi ryhtynyt syyttelemään äitiäni. Lapsen hylkääjä on jopa lapsen silmissä syyllinen. Äiti oli se, joka ei minua jättänyt.
Vierailija kirjoitti:
Eipä siinä, mun biologinen isä on toiminut vastaavalla tavalla. Hänkin ilmoitti selittävänsä mulle joskus syyt, miksi hylkäsi minut, mutta eipä ole kuulunut ja olen nyt jo 36v. Otin häneen itse yhteyttä teininä, mutta ei hän siltikään halunnut jatkaa yhteydenpitoa, eikä pitänyt silloin mua riittävän vanhana kuulemaan nuo selitykset.
Oletko kuitenkin ollut aina tekemisissä isän puole sukulaisten kuten ukin, mummon, setien tai tätien kanssa? Oletko tavannut biologista isääsi sukujuhlissa, kuten mummon/ukin synttäreillä tai hautajaisissa? Jos olet, niin oletteko te jutelleet silloin vai vältelleet toisianne? Oletko tavannut veli-/siskopuoliasi?
Vierailija kirjoitti:
On yleistä. Se johtuu valitettavasti siitä, että n. 85% lapsista on ns. käenpoikasia. Lapset eivät siis ole sen miehen joka niitä kasvattaa
Älä höpötä.
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä siinä, mun biologinen isä on toiminut vastaavalla tavalla. Hänkin ilmoitti selittävänsä mulle joskus syyt, miksi hylkäsi minut, mutta eipä ole kuulunut ja olen nyt jo 36v. Otin häneen itse yhteyttä teininä, mutta ei hän siltikään halunnut jatkaa yhteydenpitoa, eikä pitänyt silloin mua riittävän vanhana kuulemaan nuo selitykset.
Oletko kuitenkin ollut aina tekemisissä isän puole sukulaisten kuten ukin, mummon, setien tai tätien kanssa? Oletko tavannut biologista isääsi sukujuhlissa, kuten mummon/ukin synttäreillä tai hautajaisissa? Jos olet, niin oletteko te jutelleet silloin vai vältelleet toisianne? Oletko tavannut veli-/siskopuoliasi?
Olen tavannut joitain isäni puolen sukulaisia, mutta tosi harvoin ja vain pientä osaa heistä. Eivät oikein halua olla yhteyksissä ja he itse ovat sanoneet, että isäni ei ole oikein tykännyt siitä, jos ovat tavanneet minua. Isän puolen sukujuhliin mua ei ole koskaan kutsuttu ja pari kertaa olen itse heitä kutsunut minun juhliini, mutta eivät tulleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On yleistä. Se johtuu valitettavasti siitä, että n. 85% lapsista on ns. käenpoikasia. Lapset eivät siis ole sen miehen joka niitä kasvattaa eikä mies tiedä asiasta.
Jossain vaiheessa alitajunta ja vaistot kuitenkin tiedostavat mistä on kyse ja mies rupeaa hylkimään naisen lasta.
Eivät naisetkaan automaattisesti kasvata toisten naisten lapsia rakastaen niitä ominaan.
Aika erikoisissa piireissä liikut. Minun ystäväpiirissäni moinen ei ole tavanomaista.
Vierailija kirjoitti:
On yleistä. Se johtuu valitettavasti siitä, että n. 85% lapsista on ns. käenpoikasia. Lapset eivät siis ole sen miehen joka niitä kasvattaa eikä mies tiedä asiasta.
Jossain vaiheessa alitajunta ja vaistot kuitenkin tiedostavat mistä on kyse ja mies rupeaa hylkimään naisen lasta.
Eivät naisetkaan automaattisesti kasvata toisten naisten lapsia rakastaen niitä ominaan.
Fantasioi sinä vaan. Äitisi ja isäsi ovat ilmeisesti lähisukulaisia, kun ei yksinkertaisimmatkaan tilastot jää mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On yleistä. Se johtuu valitettavasti siitä, että n. 85% lapsista on ns. käenpoikasia. Lapset eivät siis ole sen miehen joka niitä kasvattaa
Älä höpötä.
!
Alue: Aihe vapaa
On yleistä. Se johtuu valitettavasti siitä, että n. 85% lapsista on ns. käenpoikasia. Lapset eivät siis ole sen miehen joka niitä kasvattaa eikä mies tiedä asiasta.
Jossain vaiheessa alitajunta ja vaistot kuitenkin tiedostavat mistä on kyse ja mies rupeaa hylkimään naisen lasta.
Eivät naisetkaan automaattisesti kasvata toisten naisten lapsia rakastaen niitä ominaan.