Isäni kuoli, miten vapun juhliminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei voisi juhlia jos jaksaa ja haluaa? 

Kunnioituksesta vainajaa kohtaan.

Ja miten muka voit juhlia, jos olet surullinen?

Miten se viettääkö seuraavalla viikolla vappua liittyy siihen vainajan kunnioitukseen? Ei se vainaja niistä juhlista enää välitä.

Ei suru estä muita tunteita. Myös suuren surun kohdannut voi tuntea muitakin tunteita samaan aikaan. Ei suru ole mikään mood joka on päällä sellaisenaan 24/7 minkä aikana vaan surraan ja ollaan surullisia.

Jouduin autokolariin, jossa sain keskenmenon ja puolisoni ja esikoislapsemme kuolivat ja autoni eteen pyöräillyt naapurin 5-vuotias halvaantui. Vappujuhlat aion tietysti kuitenkin järjestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse jaksat tai jaksatte niin lasten kannalta juhlat voisi olla hyvä homma.

Miten niin? Opetat lapsille, että aina on pakko teeskennellä iloista vaikka itkettäisi?

Ei, vaan että saa nauraa jos naurattaa ja tuntea iloa muista asioista, vaikka se pappa sattuikin kuolemaan edellisellä viikolla. Lapset elää enemmän hetkessä kuin aikuiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse jaksat tai jaksatte niin lasten kannalta juhlat voisi olla hyvä homma.

Miten niin? Opetat lapsille, että aina on pakko teeskennellä iloista vaikka itkettäisi?

Ei, vaan että saa nauraa jos naurattaa ja tuntea iloa muista asioista, vaikka se pappa sattuikin kuolemaan edellisellä viikolla. Lapset elää enemmän hetkessä kuin aikuiset.

Todella. Vanhempani kuoli kun olin 5. Olin kuulemma eniten huolissani siitä että ehdin katsoa lempipiirrettyjä telkkarista kun kotona oli vähän härdelliä.

Sitten vaan kun teidän mies kuolee, silloin vasta tietää mitä oikea suru on.

Pakko olla TROLLI.

Vaikka olisi olleet huonot välit niin en kehtaisi kyllä juhlia järjestää. Kyseessä kuitenkin on lähiomainen. Nykyisin toki ei ole sosiaalista älykkyyttä kenelläkään: uutta puolisoa kehiin heti kun edellinen kuolee jne. kun "elämä jatkuu". Jatkuuhan se, mutta kuuluu perusjuttuihin kunnioittaa kuollutta ja hiljentyä muisteloon/suruun. Normaalijärjellä varustettu ihminen ei edes näitä mieti, vaan peruu juhlat. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisi olleet huonot välit niin en kehtaisi kyllä juhlia järjestää. Kyseessä kuitenkin on lähiomainen. Nykyisin toki ei ole sosiaalista älykkyyttä kenelläkään: uutta puolisoa kehiin heti kun edellinen kuolee jne. kun "elämä jatkuu". Jatkuuhan se, mutta kuuluu perusjuttuihin kunnioittaa kuollutta ja hiljentyä muisteloon/suruun. Normaalijärjellä varustettu ihminen ei edes näitä mieti, vaan peruu juhlat. 

Kuka se oikein määrittelee ja missä mitä saa tehdä läheisen kuoleman jälkeen ja mitä ei?

Esimerkiksi niin sanottu isäni oli kotona täyshirviö mutta muille ihmisille niin niin mukava, mukavaa esittävä. Toki kaikki jotka oli enemmän tekemisissä huomasi totuuden. Sitten kun tämä kuoli niin se oli todellisuudessa helpotus koko perheelle. Hautajaiset oli sellaista teatteria että huhhuh. Oli niin vaivaannuttavaa vastaanottaa osanottoja.

Jos olisin ollut silloin aikuinen niin en olisi viitsinyt teeskennellä muiden mieliksi enkä näytellä surua.

Vierailija kirjoitti:

Et tietenkään juhli, kyseessä oman isän kuolema.

Olen eri, mutta eihän tuo välttämättä ole kaikille samanlainen menetys. Omalla kohdallani niinkutsutun isän kuolema ei vaikuttaisi suuntaan eikä toiseen, hän on ollut minulle jo vuosia kuollut ja olen tehnyt sen surutyön aikoja sitten, kun hän ei ollut sellainen ihminen mitä tarvitsin ja halusin, vaan väkivaltainen narsku. Joten kun hän kuolee oikeasti, se ei ole enää minkäänsortin menetys.

Kuka sanoo että pitäisi olla joko täysin surun pohjalla kotona itkemässä tai sitten sillä täydellä bilefiiliksellä? Ei tämä ole mikään joko tai. On olemassa lukemattomia välimuotoja.

Vapunvietto ikävien asioiden keskellä voi olla raikasta vaihtelua. Jokainen tuntee itsensä parhaiten ja voi päättää haluaako sitä vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse jaksat tai jaksatte niin lasten kannalta juhlat voisi olla hyvä homma.

Miten niin? Opetat lapsille, että aina on pakko teeskennellä iloista vaikka itkettäisi?

Ei, vaan että saa nauraa jos naurattaa ja tuntea iloa muista asioista, vaikka se pappa sattuikin kuolemaan edellisellä viikolla. Lapset elää enemmän hetkessä kuin aikuiset.

Todella. Vanhempani kuoli kun olin 5. Olin kuulemma eniten huolissani siitä että ehdin katsoa lempipiirrettyjä telkkarista kun kotona oli vähän härdelliä.

Millainen huoltaja antaa lapsen katsoa televisiota kun tämän vanhempi on kuollut?

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri lähti yökerhoon joko samana iltana tai seuraavana kun oli ollut isoäidin hautajaiset.

Hän sanoi isoäidilleen joskus olet kova eikä ne välit koskaan olleet hyvät sen jälkeen.

Minä ja serkkuni todellakin lähdettiin baariin mummun hautajaisten jälkeen. Olin silloin kakskymppinen. Ilta meni hysteerisesti nauraen, se oli surun tuottama jonkinlainen vastakkainen selviytymiskeino. En tuntenut katumusta, koska jo silloin osasin ymmärtää miksi toimin näin. Mummuni oli minulle todella rakas, elin neljä ensimmäistä ikävuottani hänen ja papan kanssa. Nyt olen kuuskasi vuotinen ja edelleen muistelen molempia lämmöllä ja kaipauksella. Eipä kukaan voi toiselle sanoa miten pitää toimia kuoleman kohdatessa. Kaikki turhat etiketit mielestäni voi näissä tapauksissa heittää romukoppaan. Kannattaa opetella omaa tapaansa kohdata erilaisia eteen tulevia tunteita. 

Olen myös haudannut sekä äitini, isäni ja kaksi puolisoani, sekä lukuisan määrän äidin puolen sisaruksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei voisi juhlia jos jaksaa ja haluaa? 

Kunnioituksesta vainajaa kohtaan.

Ja miten muka voit juhlia, jos olet surullinen?

Miten se viettääkö seuraavalla viikolla vappua liittyy siihen vainajan kunnioitukseen? Ei se vainaja niistä juhlista enää välitä.

Ei suru estä muita tunteita. Myös suuren surun kohdannut voi tuntea muitakin tunteita samaan aikaan. Ei suru ole mikään mood joka on päällä sellaisenaan 24/7 minkä aikana vaan surraan ja ollaan surullisia.

Sinä et ole tuntenut surua tai menettänyt ketään. Toinen vaihtoehto on, että olet tunnekylmä narsisti tmv. Suru voi jopa imvalidisoida. Suru, siis oikea suru, on maailman raskain tunne. Se on kuin kivi rinnassa, tuntuu fyysisesti joka solussa. Surua ei voi painaa pois päältä kun haluaa. Surullinen ei juhli kun siihen ei ole voimavaroja. Suru hellittää, mutta ajan kanssa eikä viikon sisällä. Jotkut eivät toivu koskaan surusta, niin paljon he menehtynyttä rakastivat.

Ihmiskunta on menettänyt inhimillisyytensä, sinunkin komnentista päätellen. En ihmettele, ahneus ja itsekkyys ovat nykyisin ihmisen oikeat arvot. Puistatus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse jaksat tai jaksatte niin lasten kannalta juhlat voisi olla hyvä homma.

Miten niin? Opetat lapsille, että aina on pakko teeskennellä iloista vaikka itkettäisi?

Ei, vaan että saa nauraa jos naurattaa ja tuntea iloa muista asioista, vaikka se pappa sattuikin kuolemaan edellisellä viikolla. Lapset elää enemmän hetkessä kuin aikuiset.

Jep, nauru kuuluu elämään siinä missä kuolemakin. Kun isä löytyi kuolleena niin ensihoidon jälkeen poliiseja odotellessa muistan nauraneeni yhdelle koomiselle asialle. Eikä sillä ollut mitään tekemistä surun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei voisi juhlia jos jaksaa ja haluaa? 

Kunnioituksesta vainajaa kohtaan.

Ja miten muka voit juhlia, jos olet surullinen?

Miten se viettääkö seuraavalla viikolla vappua liittyy siihen vainajan kunnioitukseen? Ei se vainaja niistä juhlista enää välitä.

Ei suru estä muita tunteita. Myös suuren surun kohdannut voi tuntea muitakin tunteita samaan aikaan. Ei suru ole mikään mood joka on päällä sellaisenaan 24/7 minkä aikana vaan surraan ja ollaan surullisia.

Sinä et ole tuntenut surua tai menettänyt ketään. Toinen vaihtoehto on, että olet tunnekylmä narsisti tmv. Suru voi jopa imvalidisoida. Suru, siis oikea suru, on maailman raskain tunne. Se on kuin kivi rinnassa, tuntuu fyysisesti joka solussa. Surua ei voi

Aika outo kommentti. Olen menettänyt vanhemmistani toisen kun olin lapsi ja siskon kun olin teini. Lisäksi olen menettänyt miehen. Mielestäni sinulla ei ole oikeutta määritellä minun suruani.

Meillä oli suvussa häät, morsiamen kahden tädin puolisot, 60-70vuotiaina, olivat kuolleet noin viikko ennen häitä. Osanottajille, tädit ilmoittivat että nyt juhlitaan nuorten häitä, hautajaiset ovat viikon kuluttua. Myös puhujia varoitettiin, ettei saa kuolleita mainita puheissaan, häät ovat morsiusparinjuhla ja iloinen asia ne eivät saa jäädä mieleen itkujuhlana.

Minusta lasten takia vappujuhlat voi hyvin järjestää, tuskin ne mitkään perzeet olalle räkäposkelle juhlat ole.

Itse olen isäni kuoleman jälkeen parin päivän päästä ollut konsertissa iloitsemassa, ei se surua isän kuolemasta yhtään vähentänyt tai hänen muistoaan loukannut.  Surussa me suurimmaksi osaksi suremme itseämme ja ikäväämme, sen sijaan että iloitsisimme rakkaamme elämästä ja siitä että hän on ollut elämässämme. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itse jaksat tai jaksatte niin lasten kannalta juhlat voisi olla hyvä homma.

Miten niin? Opetat lapsille, että aina on pakko teeskennellä iloista vaikka itkettäisi?

Ei, vaan että saa nauraa jos naurattaa ja tuntea iloa muista asioista, vaikka se pappa sattuikin kuolemaan edellisellä viikolla. Lapset elää enemmän hetkessä kuin aikuiset.

Todella. Vanhempani kuoli kun olin 5. Olin kuulemma eniten huolissani siitä että ehdin katsoa lempipiirrettyjä telkkarista kun kotona oli vähän härdelliä.

Millainen huoltaja antaa lapsen katsoa televisiota kun tämän vanhempi on kuollut?

Mitä sen lapsen pitäisi tehdä? Laulaa virsiä vai leikkiä hautajaisia?

Vierailija kirjoitti:

Sitten vaan kun teidän mies kuolee, silloin vasta tietää mitä oikea suru on.

Kenenkään surun suuruutta tai tapaa surra ei voi vertailla, jokaisella on oma tapansa surra, olen pahoillani menetyksestäsi. 

Ap, teet just niin ,kuin sinusta tuntuu. Älä välitä palstalaisten mielipiteistä. Jokainen suree olla tavallaan. Eletään vain kerran. Juhlitte elämää , jos siltä tuntuu. Kohotatte maljan isä elämälle, minkä hän oli keskuudessanne.Ehditte surra kyllä nyt  ja ,koska vain.

. 

Ihan sen mukaan mikä on oma olo.