Isäni kuoli, miten vapun juhliminen?

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti olisi ollut tärkeä ihminen ja välit läheiset ja lämpimät, niin tuskin olisit täällä tuollaisia edes kyselemässä. Vai olisiko sama tilanne, jos vaikka miehesi tai lapsesi olisi kuollut?

Missä pitäisi olla ja mitä tekemässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa tai määritellä sitä mikä on "oikein" tai "väärin", koska mitään ehdotonta oikeaa tai väärää ei näissä ole. Täällä on aika ikäviäkin kommentteja missä surun kokemuksia on yritetty vertailla ja vähätellä toisen kokemuksia.

Ei kukaan ota tosissaan ihmistä joka menee esim kouluun seuraavana tai seuraavina päivinä kun vanhempansa on kuollut  tai järjestää juhlia seuraavalle viikolle.

Aika monet lapset menevät kouluun aika äkkiä lähiomaisen kuoltua. Kuolleen sisarukseni lapsetkin (peruskouluikäiset)menivät varmaan seuraavana päivänä kouluun, kun se kuitenkin toi heidän elämäänsä tietynlaista jatkuvuutta rutiineineen. Koululle tietysti oli ilmoitettu asiasta ja sovittu, että osallistuvat opetukseen jaksamisensa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa tai määritellä sitä mikä on "oikein" tai "väärin", koska mitään ehdotonta oikeaa tai väärää ei näissä ole. Täällä on aika ikäviäkin kommentteja missä surun kokemuksia on yritetty vertailla ja vähätellä toisen kokemuksia.

Ei kukaan ota tosissaan ihmistä joka menee esim kouluun seuraavana tai seuraavina päivinä kun vanhempansa on kuollut  tai järjestää juhlia seuraavalle viikolle.

Aika monet lapset menevät kouluun aika äkkiä lähiomaisen kuoltua. Kuolleen sisarukseni lapsetkin (peruskouluikäiset)menivät varmaan seuraavana päivänä kouluun, kun se kuitenkin toi heidän elämäänsä tietynlaista jatkuvuutta rutiineineen. Koululle tietysti oli ilmoitettu asiasta ja sovittu, että osallistuvat opetukseen jaksamisensa mukaan.

Minun miestäni ja lasten isää ammuttiin rintaan, lapset esiteinejä, emme tienneet selviääkö hän, nuoremman lapsen (10v.) Opettaja oli sitä mieltä ettei ole mikään syy olla pois koulusta. Poika oli pari päivää kotona tapauksen jälkeen. Meni kouluun vaikka ei tiennyt selviääkö isä. Tallainen maailma joillakin. Kylmää toimintaa.

Elämä jatkuu ja maapallo pyörii radallaan. Jokainen tietää oman surunsa, myös sen, milloin on juhlan aika. Oman (-)tunnon mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa tai määritellä sitä mikä on "oikein" tai "väärin", koska mitään ehdotonta oikeaa tai väärää ei näissä ole. Täällä on aika ikäviäkin kommentteja missä surun kokemuksia on yritetty vertailla ja vähätellä toisen kokemuksia.

Ei kukaan ota tosissaan ihmistä joka menee esim kouluun seuraavana tai seuraavina päivinä kun vanhempansa on kuollut  tai järjestää juhlia seuraavalle viikolle.

Aika monet lapset menevät kouluun aika äkkiä lähiomaisen kuoltua. Kuolleen sisarukseni lapsetkin (peruskouluikäiset)menivät varmaan seuraavana päivänä kouluun, kun se kuitenkin toi heidän elämäänsä tietynlaista jatkuvuutta rutiineineen. Koululle tietysti oli ilmoitettu asiasta ja sovittu, että osallistuvat opetukseen jaksami

Lisäyksenä, itse olin aika pitkään shokkitilassa enkä valitettavasti osannut siinä määrin huolehtia lapsistani, että olisin ilmoittanut ko. opettajalle ettei poikani todellakaan tule kouluun. Miehelläni ja minulla oli yritys, kioski, niin menin tavanomaiseen tapaani töihin seuraavana päivänä. Vasta toisena päivänä ymmärsin etten todellakaan ollut työkunnossa. Laitoin kiskan kiinni ja vain yritin selviytyä. Normi vanhemman ihmisen kuolema ei näissä raameissa tunnu kyllä miltään. Surettaahan se ihan normisti mutta siitä selviää kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Mutsi kuoli jouluaatonaattona. Vietettiin joulua ihan tavalliseen tapaan, vaikka olihan se erilaista. Pari kuukautta kuoleman jälkeen täytin 40 ja pidin kunnon juhlat. Mutsi oli täysi kusipää, entinen alkoholisti, kyyneltäkään en vuodattanut. 

Katso viimeistä lausettasi. Kokemasi tunne välittyy tekstistä. Se ei ole kuitenkaan suru, vaikka saman arvoinen onkin. Sinulle itsellesi kuitenkin isompimerkityksinen.

Ei kai isäsi tosikko tyystin ollut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä tuntuu olevan outo käsitys siitä että on joku vakiintunut rutiini mitä pitää tehdä kun läheinen kuolee. Että pitää lopettaa kaikki sellainen mitä normaalisti tekisi ja olla kotona suremassa surua ja järjestämässä hautajaisia. Ei se mene niin.

Sehän riippuu tyypistä kuinka tunteeton on.

Eihän noin voi sanoa. Kyllä surressa ja itkiessäkin oystyy tekemään erilaisia asioita.

 Niinpä. Olin töissä kun sain kuulla tauolla ollessani ystäväni kuolleen. Muistan tunteen kunenin varmaan ihan kalpeaksi, ainakin kasvoissa ja kehossa tuntui siltä. Vähän aikaa mietin että mitä nyt. Sitten jatkoin työpäivän loppuun kuitenkin. Ulkoisesti olin varmaan ihan normaali, kautta sisäisesti tuntui tosi oudolta.

Shokkireaktio, jolloin ihminen voi ulkoisesti käyttäytyä normaalisti vaikka onkin shokissa. Psyyke ei pysty heti käsittämään järkyttävää uutista vaan ihminen toimii niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Järkytys ja suru iskee päälle vasta myöhemmin. 

Isäni kuoli aikanaan ihan äkillisesti sairauskohtaukseen ja totta kai seuraavat viikot olivat aika rankkoja, vaikka emme olleet mitenkään hirveän läheiset. Opin kuitenkin ainakin omasta suremisestani sen, että vaikka suru jatkuu, välillä on pakko olla jotain hauskaakin, muuten hajoaa. Veljeni taas kuoli syöpään eli ns. odotetusti, mutta silti se uutinen oli murskaava. Ja kuitenkin samana iltana olin (rauhallisissa) pikkujouluissa. Edelleen sama juttu: oman jaksamisen takia täytyy antaa itselleen lupa myös nauraa, jos naurattaa. En nyt osaisi edes kuvitella, että veljeni olisi toivonut minun peruvan tuon menon, ennemmin olisi kannustanut menemään... Kukin tyylillään. Ei suremisessa ole sääntöjä.

Juhlitteko?

Ajattelisin, että kysymyksessä oli shokin aikaisessa vaiheessa esitetty kysymys tai kysyjä syystä tai toisesta pelkäsi perua vappu juhlia ja haki kysymyksellään itselleen tukea. Voi toki myös olla, että hän itse aidosti tahtoi syystä tai toisesta juhlia kyseiset juhlat. Juhliin kutsuttuna vieraana olisin varmasti toivonut, että juhlat olisi peruttu. Mutta jokainen hoitaa tavallaan asiansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet täällä jos isäsi kuoli aamulla?

Missä pitäisi olla?

Esim vaikka kertomassa asiasta niille ystäville joiden kanssa oli aikomus juhlia.

Ja mistä päättelet ettei ap ole kertonut?

Uskoisin, että ap olisi maininnut aloituksessaan, mitä mieltä nämä ystävät ovat vappujuhlista tässä tapauksessa. Jos itse kuulisin ystäväni menettäneen juuri isänsä, en välttämättä olisi juhlatuulella minäkään ystäväni luona muutaman päivän päästä. Väkinäinen ja kiusaantunut tunnelma todennäköisesti. 

 

-ohis 

 

 

Riippuu ystävistä.. Osa voi haluta itsekkäästi juhlat.