Lue keskustelun säännöt.
"Salaatit on vaan niin kalliita" Sanoi ylipainoinen työkaveri joka haluaisi laihduttaa.
26.04.2024 |
Ihmettelin sitä ja totesin että ei ne nyt niin kalliita ole ja hän totesi uudrstettä "Kyllä haluaisin laihtua, mutta salaatit on vaan niin kalliita. Söisin enemmän niitä jos olisivat halvempia" ja kun aloin sanoa että satokauden vihannekset ym on halvempia, ja että pakastevihanneksetkin on suht halpoja, niin hän totesi että ei halua niitä mitään syödä kun ei tykkää, vaan haluaisi syödä niitä kauppojen valmiita salaatti annoksia jotka kalleimmillaan on sen 7e. Nehän on älyttömän kalliita omasta mielestäni ja omasta mielestäni ne (varsinkin jos laittaa kaikki majoneesit, kastikkeet, ym mitä niissä on mukana) ei ole laihduttajan ruokaa, tosin tietenkin parempi vaihtoehto kuin pitsat tm. Itse olen laihduttanut aikoinaan syömällä muutakin kuin pelkkää salaattia. Yritin tälle työkaverille puhua että hänen kannattaisi ottaa terveyskeskuksen yhteyttä jotta saisi lähetteen ravitsemusterapiaan ja sitä kautta apua, mutta hän oli tosi vastaan sitä ja yhtäkkiä sanoi ettei halua syödä pelkkää salaattia. Oli vähän sellainen olo että puhui itsensä pussiin, varsinkin kun vielä väitti ettei juurikaan syö herkkuja enään mutta kuitenkin samana työpäivänä veteli pitkin päivää 2 isoa manhattan sipsipussia + muuta.
Haluaisin auttaa häntä, mutta koen etten pysty auttaa ihmistä joka ei halua itseänsä autettavan, varsinkin vaikka kyseinen ihminen tänään laitteli viestiä ja kysyi että voinko auttaa ruokavalion kanssa, vastasin että voin, mutta vähän sellainen fiilis että vaikka auttaisin, ei hän pysyisi ns "ruodussa" Onko ideoita että millä saisin häntä jotenkin motivoitua? Yhteistä kävelyretkeä en halua uudestaan hänen kanssaan tehdä sillä tein sen pari kuukautta sitten ja hän marmatti jo 200 metrin jälkeen ja meni kilometrin jälkeen Ärrälle ja veteli 3 hodaria putkeen. Joku veto voisi olla hyvä tai kokeilla uimista vaikka. Tai mennä hänen luokseen (tai hän tulla mun luo) ja kokata, neuvoen samalla miten pienentää hänen jäätävän suurta annoskokoaan. Kyseessä on muuten mies, sairaalloisen ylipainoinen mies.
Kommentit (67)
Minä aikoinaan laihdutin, kävin ruokavalio ohjauksessa, pois näkyvät rasvat, sokeri, vehnäjauhotuotteet. Lihoina söin vähärasvaista lihaa, kanaa ja kalaa. Muista kun tein kasvispihvit itse ja munakkaita söin, lisäsin niihin tomaattia ja kesäkurpitsaa. Annoskoot puolitin, laihduin 30kg.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sanoisin suoraan sille ihmiselle jos kyselee apua että en auta ku et viimeksikään ottanut tosissasi ym. Jouduin ite kerran sanomaan suoraan siskolle että en enään auta häntä painonpudotuksessa kun valehteli päin näköä koko ton kuukauden ajan. Olen siis itse aikoinani laihtunut 60 kiloa ja tiedän hyvin paljon noista asioista, minkä vuoksi sitten kouluttauduin ravintoterapeutiksi. Tiedän että se on hankalaa aluksi, mutta kun edes yrittää niin sillä jo pääsee pitkälle ja pienet vastaiskut (esim retkahtaminen) ei haittaa kunhan ottaa sitten itseään uudelleen niskasta kiinni.
Sisko esim pitkään ennen tuota kuukautta väitti ettei enään syö ollenkaan makeita tai suolaisia herkkuja, tai roskaruokaa, tai jos syö niin megakarkkipussi tai Fazerin levy kestää jopa kuukauden. Sitten kun veljen kanssa katseltiin sitä kun mummolassa ollessamme veteli yksin Fazerin sinisen suklaalevyn alta kymmenessä minuutissa, niin oli pakko kysyä asiasta, niin sanoi että kuukautiset alkamassa niin söi, en viitsinyt sitten sanoa että sulla oli menkat jo kaksi viikkoa sitten kun olit luonani yötä.. päätin että hän saa itse pyytää multa apua, minkä tekikin ja omasta mielestäni tuo sujui hyvin tuo kuukausi, kunnes selvisi että oli ton kuukauden ajan koko ajan valehdellut ja syönyt paljon kaikkea mitä ei pitäisi. Totesin että en kykene enään käyttämään omia jo valmiiksi heikkoja voimavarojani hänen auttamiseensa kun ei kuitenkaan halua muuttua, totesin että voi tulla luokseni pyytämään apua kun OIKEASTI haluaa muuttua.
Se päivä koitti parisen vuotta myöhemmin kun sisko sai sydänkohtauksen ja joutui lääkärin pakotuksesta dieetille ja tuossa aattelin häntä, tehtiin niin että hän voi halutessaan yhden herkun (minisipsipussi, patukka tms) syödä kerran viikossa. On saanut ihan hyvin nyt painoa pois ja pääsi myös lihavuusleikkaukseen.
Hänen ongelmansa on siis se, että hän ei jaksa laittaa ruokaa. Minäkään en usein jaksa. Syön sitten vaan valmisjuttuja, mitä saa edullisesti, kuten nakkeja, ranskalaisia, leipää ym. Ei kovin terveellistä, mutta nälkä lähtee.
Mulle ainakaan sovi ihan kaikki ruoka. Monista ruoista tulee vatsa kipeäksi tai närästää. Sitrushedelmät ei sovi, koska närästävät. On ärtyneensuolen oireyhtymä. Paprika on aivan kamala, samoin banaani.
Vierailija kirjoitti:
Mä sanoisin suoraan sille ihmiselle jos kyselee apua että en auta ku et viimeksikään ottanut tosissasi ym. Jouduin ite kerran sanomaan suoraan siskolle että en enään auta häntä painonpudotuksessa kun valehteli päin näköä koko ton kuukauden ajan. Olen siis itse aikoinani laihtunut 60 kiloa ja tiedän hyvin paljon noista asioista, minkä vuoksi sitten kouluttauduin ravintoterapeutiksi. Tiedän että se on hankalaa aluksi, mutta kun edes yrittää niin sillä jo pääsee pitkälle ja pienet vastaiskut (esim retkahtaminen) ei haittaa kunhan ottaa sitten itseään uudelleen niskasta kiinni.
Sisko esim pitkään ennen tuota kuukautta väitti ettei enään syö ollenkaan makeita tai suolaisia herkkuja, tai roskaruokaa, tai jos syö niin megakarkkipussi tai Fazerin levy kestää jopa kuukauden. Sitten kun veljen kanssa katseltiin sitä kun mummolassa ollessamme veteli yksin Fazerin sinisen suklaalevyn alta kymmenessä minuutissa, niin oli pakko kysyä
Tuossa on se ongelmana että sinä ja veljesi puutuitte asiaan joka ei teille kuulu. Vaikka siskosi olisi kuinka väittänyt/sanonut ettei syö paljon herkkuja, tai jos syö niin ne kestää pitkään, ei se oikeita teitä puuttumaan aikuisen ihmisen elämään ja kysellä että "Miksi sanoit syöväsi harvoin herkkuja tai jos syöt niin ne kestää tosi kauan?" Muutoksen pitää lähteä ITSESTÄ, ei muiden painostuksesta, kuten varmasti itsekin tiedät kerta olet laihduttanut. Olen itse ollut sairaalloisen lihava ja nuo utelut (ja kyllä, keksin itsekin tekosyitä ja jos töissä tarjottiin makeisia ym, sanoin etten pysty syömään vaikka todellisuus oli muuta ja kotona oli kaapit herkkuja notkollaan) nuo kyselyt, utelut ja pakottamiset ym ja avun evääminen retkahduksen jälkeen on todella huono asia, niin sisarussuhteille kuin muutenkin. Itsellä se vaikutti negatiivisesti että todellakin söin kahta kauheammin ja lihoin. Vasta silloin kun kuulin oman seitsenvuotiaan tytön itkevän äidilleni että pelkää että äiti kuolee sydänkohtaukseen ym yhtäkkiä, niin se mursi sydämeni ja se oli tilanne jossa oikeasti tajusin että nyt tän on muututtava! Sain apua ravitsemusterapiasta ja löysin liikunnan ilon. Paino pikkuhiljaa putosi [pahimmillaan oli 220 kiloa. Nykyään painan 120 ja suunta on edelleen alaspäin] Edelleen tosin kuulen kettuilua tutuilta että "Sä et varmaan tätä keksiä saa syödä hehehhe" ja totean että saanhan ja otan sen keksin ja syön. Se ei tuota dieettiä kaada, tosin harvemmin tulee herkkuja enään syötyä, ei niin kuin ennen että saattoi mennä 3-4 sipsipussia viikossa, tänä päivänä ehkä menee miehen ja 2 lapsen kanssa se iso pussi 4 osaan ja siitäkään ei tuu aina otettua.
Mutta ole sisaresi tukena silti. Näytä että hän on rakkaampi ja tärkeämpi kuin se puntarin lukema. Itsellä tuo ja toisen sisaruksen oivallus auttoivat mua paljon painonpudotuksessa [toki myös lapsien ja miehen tuki] mutta siskon kanssa liikutaan paljon ja keksitään aina uusia terveellisempiä reseptejä. Sekä kun juodaan molemmat päivittäin se vähintään pari litraa vettä, ostetaan välillä toisillemme kivoja uusia vesipulloja ym :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei tiedä toisen todellisia ongelmia ja jokainen voi ottaa vastuuta vain omasta toiminnastaan/käytöksestään
Ihan kiva tarina. Huvittavia nämä lihavista huolehtivat.