70-luvulla Suomessa ei oikein välitetty lapsista. Liikenteessä, hukkumalla jne. kuoli valtavasti lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla oli niin kiire ahnehtia omaisuutta että lapset jäi oman onnensa nojaan.

 

:D 70-luvulla elintaso oli niin erilainen, että tämän päivän ihmiset ei suostuisi sellaisessa elämässä edes elämään. Asumisen taso oli ihan toista kuin nyt. Oli ulkohuusit ja suihkuista ei tietoakaan. Ulkosaunan kuumavesipadassa oli lämmin pesuvesi. Edes lankapuhelinta ei ollut joka talossa autoista puhumattakaan.   Autot oli sellaisia, että ylämäessä vauhti hiipui ja sai jännitää pääseekö mäen päälle. Päivähoitoa ei vielä ollut, joten lapsi piti saada ties minne hoitoon, jos äitikin halusi töihin. 

Tämän päivän pissikset ei selviäisi päivääkään  70-luvun elämää:D 

 

Jotkut ihmiset elivät 70-luvulla noin, mutta suurimmalla osalla jo oli sisävessat, suihkut ja pesukoneet. Elintason nousu oli lujaa ja vuosien 1970 ja 1979 välillä oli suuri ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummasti minulla oli 70-luvulla hyvä ja turvallinen alku elämälle. Pidettiin huolta ja rakastettiin. Sama muilla tuntemillani ikäisilläni.

Eli kaikilla asiat hyvin silloin? Sitäkö tarkoitat. 

Niin, ennen oli kaikilla kaikki paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Ap yleistää aika lailla. Ihan kaikkea ei kannata sokeasti uskoa.

Aloituksessa on perää. Asuin noihin aikoihin ulkomailla, jossa kansaa valistettiin tämän tästä vaaroista ja riskeistä. Mieleen jäi etenkin vanhat ja huonokuntoiset jääkaapit, jotka siellä aiheuttivat asuntopaloja. Samoin kodeissa harrastetut monien sähköjohtojen rykelmät ja lukuuisat jatkojohdot, jotka  yhdessä aiheuttivat tulipaloriskin. Usien kerrottiin millaiset lelut ja lastenvaatteet sisälsivät onnettomuusriskin.

Olen syntynyt 70-luvulla. Meitä lapsia pahoinpideltiin, alistettiin, nolattiin, häpäistiin ja ainakin minä olin insesti kohteena myös. Äitini sanoi ettei silloin ennen lapsilla ollut niin väliä ja lapset alettiin nähdä ihmisinä 90-luvulla. Näin lapsuudenkodissamme valitettavasti elettiin. Hyvähän se on äidinkin vedota 90-lukuun noin yleisesti ottaen lasten olojen parantajana, kun me lapset olimme silloin jo täysi-ikäisiä ja hän koki olevansa turvassa kohdeltuaan meitä kuin vihamiehiään. Lähipiirissä kyllä tiedettiin mitä meillä kotona tapahtuu, mutta kukaan ei puuttunut mitenkään. Kenenkään kaverini tai luokkatoverini kodissa ei ollut tällaista. Vanhempamme aina ihmettelivät miksi me lapset olemme niin kiittämättömiä, vaikka meillä on niin hyvä koti. Tätä perusteltiin mm. Alibi lehden vai mikähän se oli kauhutarinoilla lasten tappamisista kodeissa. Näitä lehtiä luetettiin meille että osaisimme olla kiitollisia ja näkisimme miten hyvin meidän asiamme on. Koska minua oli alistettu jo vauvasta lähtien olin hyvää materiaalia koulukiusaajille ja tästä vanhempani ilkkuivat että minua kiusataan koska olen niin kamala ja täten he saivat mielestään lisää oikeutusta minun kohteluuni.  Aikuisena olen katkaissut välini.

Nyt lapsista välitetään. Varsinkin ulkomaan tuliaiset tykkää kovasti. Ihan netissäkin lähentyvät ja pyytelevät kuvia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri oli juttua lehdessä miten synnytyksessä kuolleet lapset haudattiin sairaalan joukkohautaan vielä 70-luvun lopulla eikä annettu vanhemmille. Kieltämättä tämä järkytti. Jonkun pariskunnan vuonna 1979 syntynyt tyttö oli kuollut synnytyksessä ja hänet haudattiin muutaman muun lapsen kanssa joukkohautaan sairaalan toimesta. Vanhemmat olisi halunneet lapsen jäänteet itselleen. Korkein oikeus epäsi sen. Tuntui erikoiselle, että vielä tuohon aikaan oli tuollainen käytäntö. Olen itse 1979 syntynyt.

Tuon ajan lakien mukaan kuollut vauva kuului sairaalan vastuulle ja vanhemmilla ei ollut valtaa mitä sille tehdään. Sairaala siunasi nämä kaikessa hiljaisuudessa ja tosiaan samassa ryhmähaudassa oli muitakin vauvoja. Todella kovalle kuulostaa.

Kumma juttu. Hautausmailla on lasten hautakiviä 1800-luvulta asti. Iha

No silloin lapset syntyikin kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri oli juttua lehdessä miten synnytyksessä kuolleet lapset haudattiin sairaalan joukkohautaan vielä 70-luvun lopulla eikä annettu vanhemmille. Kieltämättä tämä järkytti. Jonkun pariskunnan vuonna 1979 syntynyt tyttö oli kuollut synnytyksessä ja hänet haudattiin muutaman muun lapsen kanssa joukkohautaan sairaalan toimesta. Vanhemmat olisi halunneet lapsen jäänteet itselleen. Korkein oikeus epäsi sen. Tuntui erikoiselle, että vielä tuohon aikaan oli tuollainen käytäntö. Olen itse 1979 syntynyt.

Tuon ajan lakien mukaan kuollut vauva kuului sairaalan vastuulle ja vanhemmilla ei ollut valtaa mitä sille tehdään. Sairaala siunasi nämä kaikessa hiljaisuudessa ja tosiaan samassa ryhmähaudassa oli muitakin vauvoja. Todella kovalle kuulostaa.

Kumma juttu. Hautau

Tarkoitan 1800-luvulta lähtien tähän päivään saakka. Myös 70-luvulta.

Siis liikenteessä kuoli kaiken ikäisiä ihmisiä paljon. Ei ollut turvavöitä, ei ollut talvirenkaita välttämättä(talvirengaspakko tuli voimaan vasta 1978) ei ollut nopeusrajoituksia ja muutenkin autot pieniä ja hengenvaarallisia(pikku fiat, datsun 100 A) ihan sillipurkkeja. Ei tietenkään turvatyynyjä ym ja valot ja ilmastoinnit huonot, ikkunat kuurassa jne.

70-luvulle tultaessa kuoli liikenteessä yli 1000 ihmistä vuodessa ja kun ajatellaan, miten pieni oli autokanta nykyiseen verrattuna, on tuo luku ihan huima. Joten niitä lapsiakin on kuollut liikenneonnettomuuksissa monta sataa joka vuosi. Plus tiet olivat huonoja .

Nykyään noin 114 ihmistä kuolee liikenneonnettomuuksissa vuosittain. 

60-ja 70-luvulla ei niinkään huollettu, vartioitu tai kielletty lapsia. Monesti heille annettiin myös mielestäni liian suurta vastuuta. 6-vuotiaasta asti sain minäkin kun menin leikkimään naapurin lasten kanssa noin kilometrin päähän ottaa talvella mukaan pikkusisikon pulkassa. Vanhemmat sanoi vaan että nyt katot tuon perään, tulet kotia ennenkuin tulee pimeää ja sisko pitää olla mukana. Sisko oli silloin 3-vuotias. Tuohon kipulääkityksen puutteeseen yhdyn täysin. Koulun puolesta laitettiin hammaslääkäriin kerran vuodessa, luokka kerrallaan ja oli kamala istua siellä odotushuoneessa ja kuulla omaa vuoroa odotellessa kuinka joku siellä huusi kivusta. Siihen aikaan ei hammaslääkärillä ollut kuin kaksi poraa, yksi iso ja toinen vielä isompi, kuin maantiepora. Kerran pyysin puudutusta kun olin kuullut että sellainen on olemassa mutta hammaslääkäri sanoi että ei sitä lapsiin tuhlata, se annetaan vain aikuisille jotka siitä maksavat. Sanoisin kuitenkin että nykyaikana monet vanhemmat ylivarjelevat lapsiaan, ei se pumpulissa eläminenkään anna todellista kuvaa elämästä ja monet eivät kestä pienintäkään vastoinkäymistä tai kolhua ja se että monesti jotenkin opetetaan jos jotain sattuu niin se on aina jonkun toisen vika. Omavastuun tunto asioista on monella nuorella tänä päivänä erittäin heikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ollut leukemiaa mutta eräs toinen sairaus (ei kylläkään lainkaan yhtä vakava). Kyllä silloin kaikki tehtiin sen hoitamiseksi. Äiti ramppasi kanssani lääkäreille, sairaaloihin, tutkittiin, lääkäreiden ohjuksessa kokeiltiin erilaisia hoitoja ja lääkityksiä, tehtiin siis kaikki mitä silloin sen aikaisella lääketieteellisellä tietämyksellä pystyttiin. Asuimme toki pk-seudulla että isot sairaalat olivat lähellä. Mutta aika puppua tuo on etteikö lapsista ja heidän terveydestään olisi välitetty.

Puppua? Katso se dokumentti. Siitä selviää karu totuus. Lapsia hoidettiin paljon huonommin kuin aikuisia. Lasten hoitoon laitettiin paljon vähemmän rahaa. Toki hoitoa sai mutta se oli lasten kohdalla kehnompaa. 

Totta helvetissä pidettiin, yhteiskunta ei pyöri ilman aikuisia. Totta helvetissä pidettiin, yhteiskunta ei pyöri ilman aikuisia. 

Lapsiata tulee niitä aikuisia. Aika huonosti käy jos lapsista ei välitetä. 

Boomerit eivät erityisemmin välittäneet lapsistaan 

Asennemuutos on totta, vaikka tietysti on poikkeuksia. Omassa seiskytluvun lapsuudessani isossa kaupungissa meidät kyllä huomioitiin ja hoidettiin, mutta maaseudulla mummilassa saimme kokea olevamme maanvaiva, jota sukulaiset juuri ja juuri sieti. Arvo ansaittiin työnteolla. Kun järjestettiin juhlat ja pöydät notkuivat herkkuja, meidät lapset kutsuttiin pöytään vasta kun aikuiset olivat lopettaneet ja siirtyivät toisaalle. Kesäkuumalla pöydällä lojuneet majoneesivoileivät olivat takuulla eräs lukuisien mahapöpöjen lähde. Mummilassa muutuin näkymättömäksi, saadakseni olla rauhassa mummin piikikkäiltä huomautuksilta ja jatkuvalta käskyttämiseltä. Onneksi vierailimme maalla ainoastaan kesälomilla ja lyhyesti.

Kotona kaupungissa elämä oli tyystin erilaista. Olimme vapaita ja iloisia. Olen kiitollinen lapsuudestani, joka muovasi minulle rikkaan mielikuvituksen ja antoi hyvät eväät aikuisuuteen. 

AP, olet arviolta noin viiskymppinen. Yritä edes ottaa edes jonkin lainen vastuu itsellesi omasta elämästäsi. Sen sijaan että vellot itsesäälissä haukut toistuvissa ketjuissa koko ikäluokan vanhempia kelvottomiksi. Yritä edes, olet aikuinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jo vuonna 1982 suurin osa leukemiaa sairastavista lapsista olisi voitu pelastaa. Tarvittavia laitteita ja hoitohenkilökuntaa ei kuitenkaan ollut, koska rahan ja resurssien jaossa pienet lapsipotilaat oli aina ohitettu.

Raportti Osasto 10 muutti tilanteen"

Nykynäkökulmasta on jotenkin hämmentävää että tuohon aikaan aikuisten hoito priorisoitiin lasten edelle. 

No mietis ketkä niitä aikuisia silloin oli. No, itsekkäät ja ahneet boomerit tietenkin.

Niin, ja etenkin miehet oli päättämässä. Kun eduskunnassa jne. alkoi olla enemmän naisia, myös lapsiin alettiin panostaa.

70-luvulla eduskunnassa keskusteltiin mm. siitä pitäisikö synnytyksessä saada kivunlievitystä vai ei. Eräs

No menee huomattavasti paremmin. Lapsiin panostetaan jne. Onko se sitten empatian syytä että vanhusväestö on valtavan suuri? sehän nämä talousongelmat aiheuttaa, huoltosuhteen epätasapaino. 

 

Nyt meillä menee huonosti, koska ihmiset ovat laitostuneet, valtio kapaloi, opettaa, hommaa duunipaikan, maksaa eläkkeen ja hautaa.

Vierailija kirjoitti:

Boomerit eivät erityisemmin välittäneet lapsistaan 

Voi vaan kuvitella millaisia vanhempia sodista kotiutuneet sukupolvet oli boomereille. 

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 70-luvulla. Meitä lapsia pahoinpideltiin, alistettiin, nolattiin, häpäistiin ja ainakin minä olin insesti kohteena myös. Äitini sanoi ettei silloin ennen lapsilla ollut niin väliä ja lapset alettiin nähdä ihmisinä 90-luvulla. Näin lapsuudenkodissamme valitettavasti elettiin. Hyvähän se on äidinkin vedota 90-lukuun noin yleisesti ottaen lasten olojen parantajana, kun me lapset olimme silloin jo täysi-ikäisiä ja hän koki olevansa turvassa kohdeltuaan meitä kuin vihamiehiään. Lähipiirissä kyllä tiedettiin mitä meillä kotona tapahtuu, mutta kukaan ei puuttunut mitenkään. Kenenkään kaverini tai luokkatoverini kodissa ei ollut tällaista. Vanhempamme aina ihmettelivät miksi me lapset olemme niin kiittämättömiä, vaikka meillä on niin hyvä koti. Tätä perusteltiin mm. Alibi lehden vai mikähän se oli kauhutarinoilla lasten tappamisista kodeissa. Näitä lehtiä luetettiin meille että osaisimme olla kiitollisia ja näkisimme miten hyvin

Sun vanhemmat on olleet sairaita. Jos eläisitte lapsuutta nyt noiden samojen vanhempien kanssa, olisivat he luultavasti samanlaisia. Jos ihminen on henkisesti sairas, hän on sitä, oli mikä vuosikymmen tahansa menossa. 

Eihän tuo ollut normaalia menoa 70-luvulla eikä millään vuosikymmenellä.  Henkisesti sairaita ihmisiä on aina ja ikävää, että he menevät tekemään lapsia, joiden elämästä sitten tekevät helvettiä. Valitettavasti tuollaisia vanhempia on vielä tänäkin päivänä. 

Ja varsinkin päihdeperheissä lapset voi huonosti siitä esimerkkejä aina silloin tällöin saamme lehdestä lukea. 

Suurten ikäluokkien lapset olivat aika omillaan kun vanhemmat juopotteluvat.. Märät ikäluokat. Itsekkäitä suurilta ikäluokilta jäi eläkekusetus ja traumatisoituneita lapsia.

Joo, juttelin tuosta lasten kipulääkityksen puutteesta iäkkään hammaslääkärini kanssa. Hän pitää sitä käsittämättömänä ettei lapsia puudutettu 80-luvulla, aikuisia vain. Kuitenkin lapsilla kipu on poratessa suurempi koska hermot on lähempänä tms. (en nyt muista tarkkaan miten hän selitti asian). Oikeasti olisi siis pitänyt olla toisinpäin, lapsille puudutukset, aikuisille ei ole niinkään tarvetta.

80-luvulla asti oli myös melko tavallista että lasten haavat tikattiin ilman puudutusta. 

Muistan ettei kiviä saanut heitellä pihalla ettei autojen ikkunat mene rikki! Mitäs siitä että joltain  meni silmä.

Pulkalla laskettiin kerrostalon takana ollut mäki jonka takana kulki vilkas autotie, pulkalla sujahdeltiin autojen välistä ja jos olisi törmätty autoon niin suurin ongelma olisi varmaan ollut se että että autoon tuli lommo!

Pikkusisaret työnnettiin isompien vahdittavaksi,2v  roikkui 9vuotiaiden perässä.  Ja niitä kadonneita pikkusisaria etsittiin välillä pitkin maita ja mantuja.

Kun kaverilla meni lasinsiru syvälle jalkapohjaan niin käskytin kaverin pyörän tarakalle ja poljin noin 5km terveyskeskuksessa jossa jalka hoidettiin.  Kukaan ei kysynyt että missä teidän vanhemmat on.

Koulusta laitettiin kuumeisena kävelemään kotiin ja pärjäämään siellä kunnes vanhemmat Tuli.

Namusetä  tarjosi tikkareita ja pyyteli luokseen täytettyjä lintuja katsomaan mutta ei menty kun tiedettiin,että se näyttelee pippeliään.  

Lapsuus

Vierailija kirjoitti:

AP, olet arviolta noin viiskymppinen. Yritä edes ottaa edes jonkin lainen vastuu itsellesi omasta elämästäsi. Sen sijaan että vellot itsesäälissä haukut toistuvissa ketjuissa koko ikäluokan vanhempia kelvottomiksi. Yritä edes, olet aikuinen. 

En ole ap, mutta traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden eläneenä voin kertoa että ei missään, mitä kutsut itsesääliksi, oikeasti nämä ovat traumamuistoja, tarvitse velloa. Takaumat tulevat ihan itsestään ilman pyytämistä ja täysin varoittamatta aiheuttaen kärsimystä vielä vuosikymmenien jälkeen. Taisi kalikka kalahtaa sinuun aika kovaa kun noin hyökkäät. Miltä tuntuu tietää että onnistuit pilaamaan lastesi elämän eivätkä he terapioista huolimatta ole kokonaisia ihmisiä. Vai välitätkö edes. Vai oletko kenties ylpeä "saavutuksistasi".