70-luvulla Suomessa ei oikein välitetty lapsista. Liikenteessä, hukkumalla jne. kuoli valtavasti lapsia

"Jo vuonna 1982 suurin osa leukemiaa sairastavista lapsista olisi voitu pelastaa. Tarvittavia laitteita ja hoitohenkilökuntaa ei kuitenkaan ollut, koska rahan ja resurssien jaossa pienet lapsipotilaat oli aina ohitettu.

Raportti Osasto 10 muutti tilanteen"

Nykynäkökulmasta on jotenkin hämmentävää että tuohon aikaan aikuisten hoito priorisoitiin lasten edelle. 

Suomi on ja on aina ollut julma maa.

Sitten tulikin 1980-luku ja mentiin toiseen ääripäähän, lapsista tuli kaiken keskipisteitä ja nämä universumin kiintotähdet eivät ole aikuisia vielä yli nelikymppisinäkään. 

Vierailija kirjoitti:

"Jo vuonna 1982 suurin osa leukemiaa sairastavista lapsista olisi voitu pelastaa. Tarvittavia laitteita ja hoitohenkilökuntaa ei kuitenkaan ollut, koska rahan ja resurssien jaossa pienet lapsipotilaat oli aina ohitettu.

Raportti Osasto 10 muutti tilanteen"

Nykynäkökulmasta on jotenkin hämmentävää että tuohon aikaan aikuisten hoito priorisoitiin lasten edelle. 

Raha tulee aina ensin, lapset olivat pelkkiä kulueriä.  

Ap yleistää aika lailla. Ihan kaikkea ei kannata sokeasti uskoa.

Vanhemmilla oli niin kiire ahnehtia omaisuutta että lapset jäi oman onnensa nojaan.

No joo ja ei. Kyllä vanhemmat välitti lapsistaan, mutta yhteiskunta ei. 

Omilta vanhemmiltani kuoli kaksi vastasyntynyttä rh-vasta-aineiden takia, kun ainoat paikat vauvan verenvaihtoon olisi olleet Helsinki tai Kuopio, ja eihän sitä nyt sinne asti Savonlinnasta. Minä jäin sitten henkiin ihan tuurilla, olin kyllä kuulemma keltainen ja aivan lötkö. 

Kummasti minulla oli 70-luvulla hyvä ja turvallinen alku elämälle. Pidettiin huolta ja rakastettiin. Sama muilla tuntemillani ikäisilläni.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla oli niin kiire ahnehtia omaisuutta että lapset jäi oman onnensa nojaan.

Sama nykyään paitsi että omaisuuden tilalla on some.

Ja vielä 80- ja varmaan myös 90-luvulla lapsille annettiin Suomessa remmiä. Tuskin Ruotsissa sellaista käytäntöä oli.

"Vuonna 1969 kuoli 340 lasta tapaturmaisesti tai väkivallan seurauksena" 

(vrt. 2000-luvulla vain muutama per vuosi) 

Tätä aiemmin lapsista välitettiin vielä vähemmän. 70-luvulla elämä lapsille oli sentään turvallisempaa kuin aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ja vielä 80- ja varmaan myös 90-luvulla lapsille annettiin Suomessa remmiä. Tuskin Ruotsissa sellaista käytäntöä oli.

Ei annettu läheskään kaikissa perheissä. Vinoutuneita vanhempia on toki aina ollut ja tulee olemaan.

Etkö ole huomannut että lääketiede on kehittynyt ja liikenne onnettomuuksissa kuolee vähemmän ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

"Vuonna 1969 kuoli 340 lasta tapaturmaisesti tai väkivallan seurauksena" 

(vrt. 2000-luvulla vain muutama per vuosi) 

Lapsia on nykyään vähemmän.

No höpö höpö nyt taas. Kyllä niistä välitettiin, se on varmaa, mutta maailma on ollut silloin toinen. 50v kuluttua puhutaan, että kyllä se 2020-luku oli kamalaa aikaa tuon ja tämän takia :D

Kyllä lekemiaa hoitettiin 70-luvullakin parhalla mahdollisella tavalla sen ajan tiedon mukaan. Jos jossain uökomailla on hoidettu paremmin, niin ei suomalaisilla perheillä ole ollut mahdollisuutta lähteä hoitojen perään ties minne, eikä niistä edes tiedetty mitään. Ei ollut internettiä oli vain lankapuhelimet, eikä niitäkään kaikilla. Ajat on silloin olleet ihan toiset. Parhaansa ihmiset on sen ajan oloissa tehneet ja lapsista kyllä välitetiin  ja ne oli tärkeitä, totta kai. 

Vierailija kirjoitti:

Ap yleistää aika lailla. Ihan kaikkea ei kannata sokeasti uskoa.

Mitä yleistän? Totuus on että lapsiin suhtauduttiin jotenkin toisarvoisesti esim. juuri terveydenhuollossa. Oletko nähnyt tuon vuoden 1982 dokumentin? Se oli aika silmiäavaava. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla oli niin kiire ahnehtia omaisuutta että lapset jäi oman onnensa nojaan.

Ei mun vanhemmat. Lääkäriin mentiin kun oltiin kipeenä. Mun vanhemmilla ei ollut omaisuutta. Olivat duunareita. On huono työeläke.

Vierailija kirjoitti:

Kummasti minulla oli 70-luvulla hyvä ja turvallinen alku elämälle. Pidettiin huolta ja rakastettiin. Sama muilla tuntemillani ikäisilläni.

Sama täällä.

Juuri oli juttua lehdessä miten synnytyksessä kuolleet lapset haudattiin sairaalan joukkohautaan vielä 70-luvun lopulla eikä annettu vanhemmille. Kieltämättä tämä järkytti. Jonkun pariskunnan vuonna 1979 syntynyt tyttö oli kuollut synnytyksessä ja hänet haudattiin muutaman muun lapsen kanssa joukkohautaan sairaalan toimesta. Vanhemmat olisi halunneet lapsen jäänteet itselleen. Korkein oikeus epäsi sen. Tuntui erikoiselle, että vielä tuohon aikaan oli tuollainen käytäntö. Olen itse 1979 syntynyt.