Luovutanko, koska lapseni eivät hyväksy kumppaniani?

Vierailija kirjoitti:

Niin mulle tosiaan ykkönen on lapset ja hyvät suhteet sekä aika heidän kanssa. Koen, että tämä suhde tuo siihen ristiriitaa ja etäännyttää lapsia minusta jos yritän miestä mukaan mihinkään mitä teemme.

Ja olen todellakin mustasukkainen kun isän puolison kanssa ovat läheisiä ja siellä koko iso uusperhe viettää hyvää aikaa yhdessä. Lähtevät matkoille, pitävät pitsailtoja koko jengillä...minun ja kumppanin kanssa ei mikään tällainen onnistuisi.

Tämä myös tuo jatkuvaa ristiriitaa kumppanini kanssa, koska hän kokee että toimimme loukkaavasti häntä kohtaan pitämällä sivussa. Ja hänen mielestä teini-ikäisiltä tulisi jo odottaa hyviä käytöstapoja häntä kohtaan ja minun vaatia että hyväksyvät miehen. Mies kun ystävällinen ja huomioiva lapsilleni. Mm.synttäreinä antaa lahjat, eikä saa kuin hiljaisuuden vastaan. Sanoo, että minun pitäisi vaatia heiltä ja mennä käsittelemään näitä vaikka perheneuvolaan. Ett

Jotenkin vaikeaa käsittää, että tilanne on jatkunut neljä vuotta ja nyt se on sinulle niin iso ongelma että harkitset asian tähden eroa ?Jos se minulle olisi tärkeä niin olisin varmasti dumpannut miehen jo neljän kuukauden jälkeen enkä neljän vuoden. Itselle väistämättä kun tulee mieleen, ettei tässä oleellisinta ole edes se etteivät lapset pidä miehestä vaan kateus ja oman taakan kohtaaminen ja hyväksyminen. Oletan että sinä olit se, joka vaihtoi ensimmäiseksi puolisoa ja kenties eron toivoja. On luonnollista että lapset tuntevat jopa suoranaista vihaa puolisoasi kohtaan ihan puhtaasti jo siksi, että mieltävät hänet eron syyksi, piti se sitten paikkaansa tai ei. Tämä inho kohdistuu sinun mieheen eli epäsuorasti myös sinuun. Ja sitä voikin olla sitten vaikeampaa niellä. Jokainen kuitenkin vastaa teoistaan ja vaikka ero olisi ollut oikea päätös ei lapsilta voi vaatia etteivät he saisi tuntea surua, pettymystä tai vihaa siitä että heidän ydinperheensä särkyi. Jokainen onnellisessa perheessä kasvanut kumpaakin vanhempaa rakastava lapsi tietenkin toivoo että tuttu perhe olisi aina yhdessä. Sitä et voi muuttaa vaikka valitsit millaisen kumppanin. Hyväksy asia ja mieti onko nykyinen suhteesi sellainen missä todella olet tyytyväinen itsesi tähden. Jos et ole niin sittenhän tiedät miten toimia mutta lasten takia eroaminen tuskin tuo tilanteeseesi asian suhteen muutosta. Ei välttämättä edes silloin vaikka olisit lopun elämääsi ilman kumppania. Tietynlainen paino särkyneestä perheestä säilyy vaikka aikaa menisi ja haavatkin paranisi. Sellaista se vain on ja itselle pitää oppia antamaan anteeksi ja hyväksyä asiat joita ei voi muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin mulle tosiaan ykkönen on lapset ja hyvät suhteet sekä aika heidän kanssa. Koen, että tämä suhde tuo siihen ristiriitaa ja etäännyttää lapsia minusta jos yritän miestä mukaan mihinkään mitä teemme.

Ja olen todellakin mustasukkainen kun isän puolison kanssa ovat läheisiä ja siellä koko iso uusperhe viettää hyvää aikaa yhdessä. Lähtevät matkoille, pitävät pitsailtoja koko jengillä...minun ja kumppanin kanssa ei mikään tällainen onnistuisi.

Tämä myös tuo jatkuvaa ristiriitaa kumppanini kanssa, koska hän kokee että toimimme loukkaavasti häntä kohtaan pitämällä sivussa. Ja hänen mielestä teini-ikäisiltä tulisi jo odottaa hyviä käytöstapoja häntä kohtaan ja minun vaatia että hyväksyvät miehen. Mies kun ystävällinen ja huomioiva lapsilleni. Mm.synttäreinä antaa lahjat, eikä saa kuin hiljaisuuden vastaan. Sanoo, että minun pitäisi vaatia heiltä ja mennä käsittelemään näitä vaikka perheneuvolaan. Ett

Ei millään pahalla mutta uusi miesystäväsi kuulostaa tosi kontrolloivalta ja vähän pelottavalta Ei toisia voi tuolla tapaa vain jyrätä. En yhtään ihmettele että lapset taistelevat vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Isän uudella on lapsia ja elävät siellä uusperhe-elämää. Tämä lapsille ok.

Kumppanini on lapsirakas ja haluaisi olla uusperheenä, hänen lapsensa samoin, ja kokevat todella loukkaavana kun meillä rajoitetaan. Hän sanoo jatkuvasti, että minun pitäisi olla tiukempi lapsilleni, ei antaa vaihtoehtoja ja vaatia hyviä käytöstapoja. Mies on aina lapsia kohtaan ollut hyvin ystävällinen ja keskusteleva, ei määräävää, minulle vaan puhuu tätä kun lapset eivät läsnä. Hänen mielestä menen lasten pillin mukaan kun en pyydä miestä juuri meille lasten ollessa enkä pyydä heitä mukaan menoihimme. Hänestä minä ja lapset loukkaamme heitä törkeästi tällä.

 

Tässä tapauksessa päättäisin suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isän uudella on lapsia ja elävät siellä uusperhe-elämää. Tämä lapsille ok.

Kumppanini on lapsirakas ja haluaisi olla uusperheenä, hänen lapsensa samoin, ja kokevat todella loukkaavana kun meillä rajoitetaan. Hän sanoo jatkuvasti, että minun pitäisi olla tiukempi lapsilleni, ei antaa vaihtoehtoja ja vaatia hyviä käytöstapoja. Mies on aina lapsia kohtaan ollut hyvin ystävällinen ja keskusteleva, ei määräävää, minulle vaan puhuu tätä kun lapset eivät läsnä. Hänen mielestä menen lasten pillin mukaan kun en pyydä miestä juuri meille lasten ollessa enkä pyydä heitä mukaan menoihimme. Hänestä minä ja lapset loukkaamme heitä törkeästi tällä.

Rakastan häntä, on hyvä, kunnollinen, vastuuntuntoinen ja älykäs mies. Lapsilleen todella omistautuva isä. Näissä risririidoissa vaan iso ongelma. 

Onko tämä ap? No enpä enää ihmettele miksi tei

Tämä. Käsittämätöntä touhua aloittajalta. Lapset sentään tajuaa missä mennään.

Vierailija kirjoitti:

En yhtään ihmettele, että lapset eivät viihdy. Ensin heiltä on perhe hajonnut, ja varmaan syntynyt turvattomuuden tunnetta siitä. Eivät ole vielä kerenneet sopeutua tilanteeseen, kun kotiin pölähtää tuntematon äijä, joka puskee päälle, eikä usko vaikka äitikin yrittää himmailla. Omaa tilaa ja turvaa ei ole. Siihen päälle äiti vielä marttyroi ja syyllistää lapsia. Sitten pitäisi näiden rajojen rikkojan ja marttyyrin kanssa leikkiä iloista perhettä. Lasten tunteilla ja rajoilla ei ole mitään merkitystä.

Juuri näin! Oletko AP edes yrittänyt miettiä asiaa lasten näkökulmasta?

Vierailija kirjoitti:

Teinit on teinejä. Ymmärrä että niillä on vaikeaa, se menee ohi tai sitten ei mene. jJka tapauksessa ikä kestää vain hetken ja sen jälkeen lapset muuttavat omilleen. Jos eivät lähde niin muuta mies teille vakituiseen, lähtevät siinä kohtaa hyvinkin äkäseen XD

Monelle lapselle ottaa koville nimenomaan äidin uusi kumppani. Ja jos lapset ovat pääsääntöisesti äidin luona niin äidin uutta kumppania ei haluta omaan kotiin. Isän luona lomat ja viikonloput kivojen aktiviteettien parissa on tietenkin aivan eri asia. Äidille sitten kiukutellaan ja osoitetaan mieltä. 

Nyt voisi olla hyvä viedä lapset terapeutin luokse käsittelemän asiaa. Ei pidä yksinkertaisesti hyväksyä tilannetta. Toki voi olla että teinit kokee uuden kumppanisi liian tungettelevaksi, sanelee sääntöjä tms. mihin voi puuttua. Taustalla on varmasti tiedostamaton primitiivireaktio siitä että äiti on heidän eikä siihen haluta muita. Iästä riippuen myös sisar

 

Lasten tenttaaminen pakolla tai terapiaan laittaminen ei taida olla pätevin tapa selvittää yhtään mitään enää tässä vaiheessa. Jos miehessä olisi jokin selvä vika teini-ikäinen olisi sen varmasti jo ääneen lausunut. Kyse taitaa olla enemmänkin siitä, että äiti ei osaa hyväksyä, että teinit syyttävät häntä perheen rikkoutumisesta eikä halua nähdä, että vastaanhangoittelu on osa tapaa kipuilla asiaa. Tuskin tässä on miestä kohtaan mitään henkilökohtaista vaan teinit ovat löytäneet tavan jolla voivat purkaa pahaa oloaan ilman että joutuisivat suoraan kohdistamaan sitä äitiinsä. Ainoa tapa korjata tilanne on antaa ajan parantaa haavat, lopettaa yhteisen ajan tuottaminen, viettää erikseen laatu aikaa molempien kanssa ja kenties puhua sen miehenkin kanssa siitä mistä kenkä oikeasti puristaa. Jos ei tilannetta pystytä aikuisten kesken selvittää niin kenties sitten on parempi erota. Tässä vaiheessa olisi myös syytä kunnioittaa lapsia sen verran että hyväksytään että he tekevät omat päätöksensä niinkuin äitikin on tehnyt omansa.

Olen ollut eron jälkeen pari vuotta yhdessä miesystävän kanssa ja hän on kerran käynyt näyttäytymässä lasten pyynnöstä puolisen vuotta sitten. Vietämme äitiaikaa niinä viikkoina, kun lapset ovat luonani, ei yritetä mitään uusperhemeininkiä tähän. Ollaan miesystävän kanssa puhuttu, että jospa hän käväisisi kerran kuussa, niin tulisi naama tutummaksi, mutta eipä sillä mitään kiirettä ole.

Erositko ap lastesi isästä tämän uuden miehen takia?

Äitini toi silloin tällöin ihan ystävällisen miesystävänsä meille käymään, mutta se oli teini-ikäisesti itsestäni tosi ahdistavaa. Tuntuu että vain omassa huoneessa olin turvassa, oikein inhotti lähteä vessaan tai keittiöön, koska jouduin olemaan samassa tilassa sen miehen kanssa (joka ei siis ikinä ollut minulle epäystävällinen). Epävarmana teininä oli myös ällöttävää nähdä äiti halailemassa jonkun kanssa.

Jos tässä tilanteessa äiti olis pakottanut viettämään aikaa heidän kanssaan, olisin ihan varmasti kapinoinut. Se olis ollut kuin painajaisesta, jos mies olisi yrittänyt jutella mulle niitä näitä. Jälkeenpäin itseasiassa kuulin äidiltä, että se mies vähän pelkäsi mua, kun olin aina niin lyhytsanainen ja varmaan epäkohteliaan oloinen. En silti ollut epäkohtelias pahuuttani, en vaan tiennyt ja osannut käyttäytyä siinä tilanteessa mitenkään normaalisti. Äiti kyllä jatkoi suhdetta miehen kanssa ja silloin tällöin näin miehen ohimennen ja he ovat edelleen yhdessä (itse oon jo yli 30). Oon tosi onnellinen että ne on vielä yhdessä, koska ne sopii toisilleen loistavasti ja itsekin tykkään miehestä nykyään kovasti.

Sanoisin, että anna lastesi vetäytyä jos he niin haluavat tehdä. Älä pakota yhteiseen kanssakäymiseen. Jos mies ei tätä ymmärrä tai hyväksy, se on hänen ongelmansa, ei lasten. Se, että joku ei halua viettää aikaa jonkun ihmisen seurassa, ei ole epäkohteliasta vaan omien rajojen vetämistä, ei kai ketään pitäisi pakottaa. Ja pakottamisella ei myöskään saavuta mitään. Ole lastesi puolella asiassa ja selitä miehellesi, että jos lapset eivät halua, et voi asialle mitään ja hänen on vain hyväksyttävä asia.

Valitettavasti asiat ja kemiat eivät aina (teini-ikäisen) kanssa kohtaa, mutta lapsille pitää antaa tilaa.

Luettuani koko ketjun minulle tuli mieleen, että lapset taitavat syyttää äitiä erosta ja liian nopeasti kuvioihin tullut uusi mies ei ole ainakaan auttanut asiaa. Nyt laittaisin lapset 100 %:sesti etusijalle ja miehen kanssa seurustelisin lasten ollessa muualla.

Ihmettelen jotenkin koko kuviota, kun kestänyt kuitenkin noin pitkään jo. Kai te nyt aikuisina jotenkin voitte tajuta syitä lasten käytökseen. Sinä äitinä ja uusi puolisosi itsekin isänä. Jos neljän vuoden aikana lapset edelleen lähtee paikalta olisi korkea aika kunnioittaa jo sitä, ettei pakota lapsia johonkin sellaiseen johon he eivät ole pystyviä. Jotenkin tuntuu että molemmilla on jokin kyvyttömyys hyväksyä asia ja koittaa vaan tunkea jotain pinttynyttä konseptia joka sopii omiin toiveisiin. Teillä oli jo perheet joissa lapset ilmeisesti oli onnellisia, vaalikaa nyt sitä hyvää joka teillä on senkin jälkeen. Eli ilmeisesti kuitenkin lapset edelleen ovat väleissä edes sinuun, koita pitää sitä yllä. Ole iloinen, että lapsillasi on ainakin 3 aikuista joiden kanssa heillä on hyvä suhde. Joillakin ei ole edes yhtä. Koita saada se miehesi tajuamaan että tilanne ei muutu ja onko hän vihdoin valmis hyväksymään asian vai tuleeko ero sitten jo ihan siitä että hän ei vaan tajua. Miettisin myös mikä tilanne ihan oikeasti on jo hyötyisitkö vaikka itse jostain terapiajuttelusta jossa voisit purkaa asioita. Entä lapsesi?Tarvivatko he lisätukea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis jos pyydän miehen mökillemme menevät toisaalle. Jos kotiin lähtevät ulos. Eivät puhu. Tuntuu äitinä että en voi pitää ihmissuhdetta jota lapset vieroksuu, ei tunnu kokonaiselta. Miehen lapset haluaisi tehdä ja olla, on noloakin kun omani kieltäytyvät. Esim jos ehdottavat lähdetään yöksi Turun Karibiaan, omani kieltäytyvät ja hänen ovat innoissaan. En voi jättää heitä yöksi kotiinkaan eli en lähde. Haluaisin suhteen jossa lapset osallisena olemisessa.

Hyväksy se, että teinit eivät aina tule kaikkiin yhteisiin juttuihin mukaan. Oma teinini ei tule minun ja nuoremman sisaruksen mukaan matkalle, vaikka mukana ei ole mitään uutta kumppania. Sinuna antaisin teinien itse päättää tuossa asiassa tekemisistään, mutta suhteesta päättäisin itse. Jatkaisin siis suhteessa, mutta en yrittäisi keinotekoisesti saada teinejä mukaan. Ja miksi teini-ikäiset eivät voisi olla yks

Aika pitkä matka kotoa Karibianmerelle jos jotain tapahtuu teineille

Eiku sori kylpylästä kyse

Tämä siitä seuraa kun ei osata olla hetkeäkään yksin. Heti oli saatava joku lämmittämään sänkyä ja luonnollisesti piti lapsillekin esitellä. Kuinka monta äijää kävi kokeilemassa ennen kuin tämä jäi?

Vierailija kirjoitti:

Erositko ap lastesi isästä tämän uuden miehen takia?

Tältä hyvin vahvasti vaikuttaa. Ja ap myös myöntänyt että liian nopeasti eron jälkeen toi uuden miehen kuvioihin ja vaati lapsia hyväksymään. 

Toki nyt ap tietysti kiistää ettei tämä mies ollut syynä eroon 😄

Tässä olisi nyt tilaus oikealle kohtaamiselle.

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Aluksi ajattelin että antaa aikaa, mutta jos mies on noin kontrolloiva, JSS. Eihän se kunnioita sinuakaan jos tuollaista vaatii ja väkisin puskee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsesi ovat jo teinejä, niin suurin ongelma on ohi viidessä vuodessa. En jättäisi hyvää miestä, koska tilanne on väliaikainen.

Samaa mieltä! Jatka seurustelua miehen kanssa. Älä yritä saada enää mitään yhteistä tekemistä lasten kanssa. Sullakin on oikeus onnelliseen ihmissuhteeseen, joten pidä siitä kiinni. Lapset on jo teinejä, eikä mitään pikkusia. Luulisi heidänkin tajuavan, että äidin onnellisuus on heidänkin onnensa. Lähetä teinit isälleen, kun haluatte miehen kanssa tehdä jotain.

Tämä on hyvin sanottu. Itse ainakin käyttäisin hyväkseni sitä että lapset saavat mennä isälleen milloin haluavat ja viettäisin lapsetonta laatuaikaa miehen kanssa. Kyllä se jossain kohtaa rupeaa isää riepomaan kun lapset jatkuvasti nurkissa ja äiti vain juhlii.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni en sulje silmiä, olen antanut lapsille tilaa enkä miestä meille. Nyt tuntuu että aikaa kulunut eikä tilanne muutu, he kuitenkin hyväksyvät isän uuden puolison ja sen uusperheen. Minä yritän että edes välillä jotain mekin yhdessä, perusasiallisesti. Kumppani taas kokee, että heidän tulisi hyväksyä kun ovat ystävällisiä, ottaisivat huomioon, haluaisivat olla normaalisti kuten muutkin. Lapseni eivät siedä.

En oikeasti tiedä kannattaako sitkeästi vaan jatkaa. Mies ei ole tyytyväinen nyt kun meillä on niin vähän aikaa edes nähdä, minä keskityn perheeseeni eikä hänelle jää tilaa.

Onko lasten isä viikonloppuisä, eli vain kaikkea hauskaa hänen kanssaan eikä mitään uusperhearkea sääntöineen?

Meillä meni pitkään hyvin riitaisesti ja huonosti, ex sanoi puhui kuin olisin ilmaa ja lopulta etsin asuntoa pitkään. Asuimme puoli vuotta lasten kanssa siinä kunnes kohtasin tämän. Liian nopeasti. Muita ei ole ollut missään kohtaa. Emme ole asuneet yhdessä koskaan. Mutta liian nopeasti, ymmärrän sen nyt. Liittomme exän oli vaan ihan rakkaudeton niin kauan ennen eroa.

Ymmärrän lapsia niistä alkuvuosista ja kadun etten ollut 2v yksin, sitten pikkuhiljalleen. Virhe josta nyt maksamme.

Miltä tämä kumppanini teistä kuulostaa? Hän on lapsille aina mukava, aidosti panostava, vaan eihän lapset rikkoutuneen perheen tilalle muuta halua. En tiedä mitä tehdä kumppanini suhteen. Hän tuntuu liian vaativalta, toisaalta taas me kohtelemme väärin ja normaaliakin odottaa jo vähän sitä että saisi olla kuvioissa mukana.