Luovutanko, koska lapseni eivät hyväksy kumppaniani?

Näkisin, että jos haluat lastesi kanssa hyvän suhteen, on kaksi vaihtoehtoa.

Elät lastesi kanssa kun he ovat luonasi, ja vietät miehen kanssa aikaa, kun lapset isällään. Et syyllistä lapsia siitä, että eivät pidä seurustelukumppanistasi. Et tyrkytä hänen seuraansa, lahjojaan tai mitään muutakaan mieheen liittyvää. Et näytä lapsillesi mustasukkaisuuttasi elämästään isänsä luona, vaan opettelet olemaan onnellinen siitä, että isän luona lapsilla on hyvä olla. Elätte siis lasten kanssa vain teidän perheen elämää.

Jos tämä ei käy nykyiselle kumppanillesi, eroatte.

Vierailija kirjoitti:

Surettaa kun isän uusi viestii ja soitteleekin lasten kanssa, viettävät hyviä hetkiä yhdessä ja matkustelevat. Haluaisin samanlaista. Ap

Onko isän uudella omia lapsia, vai saavatko lapsesi siellä olla ainoat?

Vierailija kirjoitti:

Minusta perimmäinen ongelma tuossa ei ole se, että jälkikasvusi ovat teinejä, vaan se, että he ovat huonosti käyttäytyviä henkilöitä. Teini-ikä ei ole mikään automaattinen peruste käyttäytyä muita kohtaan huonosti aina kun siltä tuntuu. Miltäs teineistä tuntuisi jos huone tai muu tila aina tyhjenisi kun itse saapuvat paikalle. Koulukiusaaminen ja pois sulkeminen on kamalaa, mutta itse voi aivan hyvin toimia samoin?

Minä pitäisin teineille kunnon puhuttelun, että ylipäätään ihmisiä kohtaan käyttäydytään asiallisesti. Yhteisiä reissuja on turha pakottaa, mutta muutoin on tehtävä selväksi, että normaalissa arjessa ei perseillä jos kerran tilanne on se, että mies on kaikin puolin asiallinen tyyppi.

Miksi lasten pitäisi kunnioittaa ja viettää aikaansa ihmisen kanssa, joka ei kunnioita heitä ja heidän rajojaan? Mielestäni lapsillakin on oikeus rajoihinsa, ja jos joku niitä väkisin rikkoo, heillä on oikeus poistua paikalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surettaa kun isän uusi viestii ja soitteleekin lasten kanssa, viettävät hyviä hetkiä yhdessä ja matkustelevat. Haluaisin samanlaista. Ap

Onko isän uudella omia lapsia, vai saavatko lapsesi siellä olla ainoat?

Tämä selvisikin jo... 😊

Kuulostaa pahalta, että teinit lähtevät kotoa pois jos mies tulee sinne. Kyseessä on kuitenkin teinien koti, mies on pelkkä vieras. Voisitko olla kutsumatta miestä enää kotiisi?

Isän uudella on lapsia ja elävät siellä uusperhe-elämää. Tämä lapsille ok.

Kumppanini on lapsirakas ja haluaisi olla uusperheenä, hänen lapsensa samoin, ja kokevat todella loukkaavana kun meillä rajoitetaan. Hän sanoo jatkuvasti, että minun pitäisi olla tiukempi lapsilleni, ei antaa vaihtoehtoja ja vaatia hyviä käytöstapoja. Mies on aina lapsia kohtaan ollut hyvin ystävällinen ja keskusteleva, ei määräävää, minulle vaan puhuu tätä kun lapset eivät läsnä. Hänen mielestä menen lasten pillin mukaan kun en pyydä miestä juuri meille lasten ollessa enkä pyydä heitä mukaan menoihimme. Hänestä minä ja lapset loukkaamme heitä törkeästi tällä.

Rakastan häntä, on hyvä, kunnollinen, vastuuntuntoinen ja älykäs mies. Lapsilleen todella omistautuva isä. Näissä risririidoissa vaan iso ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsesi ovat jo teinejä, niin suurin ongelma on ohi viidessä vuodessa. En jättäisi hyvää miestä, koska tilanne on väliaikainen.

Juuri näin. Nauti vapaudesta ja tee kivoja juttuja miehen kanssa. Parempi ettei lapset tuppaudu mukaan, saatte omaa aikaa ja rauhaa. Teinit imekööt peeloa.

Vierailija kirjoitti:

Sinä sen miehen kanssa seurustelet. Älä pakota teinejä mihinkään teennäiseen uusperhepaskaan.

No just tää! 

Vierailija kirjoitti:

Isän uudella on lapsia ja elävät siellä uusperhe-elämää. Tämä lapsille ok.

Kumppanini on lapsirakas ja haluaisi olla uusperheenä, hänen lapsensa samoin, ja kokevat todella loukkaavana kun meillä rajoitetaan. Hän sanoo jatkuvasti, että minun pitäisi olla tiukempi lapsilleni, ei antaa vaihtoehtoja ja vaatia hyviä käytöstapoja. Mies on aina lapsia kohtaan ollut hyvin ystävällinen ja keskusteleva, ei määräävää, minulle vaan puhuu tätä kun lapset eivät läsnä. Hänen mielestä menen lasten pillin mukaan kun en pyydä miestä juuri meille lasten ollessa enkä pyydä heitä mukaan menoihimme. Hänestä minä ja lapset loukkaamme heitä törkeästi tällä.

Rakastan häntä, on hyvä, kunnollinen, vastuuntuntoinen ja älykäs mies. Lapsilleen todella omistautuva isä. Näissä risririidoissa vaan iso ongelma. 

Juu, juuri näin. Köytät lapset tuoliin kiinni, ja sanot, että nyt ette mee mihinkään kun Pena tulee tänne, ja me ollaan onnellinen perhe ja sillä sipuli.

Teinit on teinejä. Ymmärrä että niillä on vaikeaa, se menee ohi tai sitten ei mene. jJka tapauksessa ikä kestää vain hetken ja sen jälkeen lapset muuttavat omilleen. Jos eivät lähde niin muuta mies teille vakituiseen, lähtevät siinä kohtaa hyvinkin äkäseen XD

Monelle lapselle ottaa koville nimenomaan äidin uusi kumppani. Ja jos lapset ovat pääsääntöisesti äidin luona niin äidin uutta kumppania ei haluta omaan kotiin. Isän luona lomat ja viikonloput kivojen aktiviteettien parissa on tietenkin aivan eri asia. Äidille sitten kiukutellaan ja osoitetaan mieltä. 

Nyt voisi olla hyvä viedä lapset terapeutin luokse käsittelemän asiaa. Ei pidä yksinkertaisesti hyväksyä tilannetta. Toki voi olla että teinit kokee uuden kumppanisi liian tungettelevaksi, sanelee sääntöjä tms. mihin voi puuttua. Taustalla on varmasti tiedostamaton primitiivireaktio siitä että äiti on heidän eikä siihen haluta muita. Iästä riippuen myös sisaruspuolet on mahdollisia eikä kukaan sellaisia halua. Jostain syystä isän jälkikasvu ei läheskään herätä samoja voimakkaita tunteita. 

Toinen mitä kannattaa tehdä on perhepalaveri teinien kanssa. Kysyt ihan suoraan mikä mättä ja mikä uudessa partnerissa heitä häiritsee. Teet kuitenkin selväksi että kyseinen henkilö on sinun partnerisi, kyse on myös sinun elämästäsi. Voit kysyä odottaako/kuvitteleeko he sinun olevan yksin lopun elämääsi vai mikä on kiukuttelun tarkoitus. Älä päästä pois ennen kuin saavat kakistettua ulos ja enen kaikkea, itse myös itselleen selvitettyä mikä koko ajatuksessa niin häiritsee. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ja kumman aloitteesta erositte lasten isän kanssa? Mainitsit myös että uusi mies tuli nopeasti kuvioihin. Kuinka nopeasti hän sitten tuli?

Alle 2 minuutissa

Voi olla niin, että lapsesi eivät vain jaksa sinua. Se hiertääkin juuri teidän välillä, ei miesystävän. Sietävät sinua kun olet kuitenkin äiti, mutta miesystävän tullessa paikalle tulet jotenkin enemmän esille ja vielä haluaisit että leikitte onnellista perhettä. Teinit ei jaksa sitä! Tiedän tämän itse, suorastaan inhosin äitiäni teininä. Aikuisena tulemme jo hyvin toimeen. Anna vaan ajan kulua, ja anna tilaa. Isän kanssa mullakin on aina ollut helpompaa, hän ei odota multa mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Isän uudella on lapsia ja elävät siellä uusperhe-elämää. Tämä lapsille ok.

Kumppanini on lapsirakas ja haluaisi olla uusperheenä, hänen lapsensa samoin, ja kokevat todella loukkaavana kun meillä rajoitetaan. Hän sanoo jatkuvasti, että minun pitäisi olla tiukempi lapsilleni, ei antaa vaihtoehtoja ja vaatia hyviä käytöstapoja. Mies on aina lapsia kohtaan ollut hyvin ystävällinen ja keskusteleva, ei määräävää, minulle vaan puhuu tätä kun lapset eivät läsnä. Hänen mielestä menen lasten pillin mukaan kun en pyydä miestä juuri meille lasten ollessa enkä pyydä heitä mukaan menoihimme. Hänestä minä ja lapset loukkaamme heitä törkeästi tällä.

Rakastan häntä, on hyvä, kunnollinen, vastuuntuntoinen ja älykäs mies. Lapsilleen todella omistautuva isä. Näissä risririidoissa vaan iso ongelma. 

Onko tämä ap? No enpä enää ihmettele miksi teinisi eivät halua olla tekemisissä tyypin kanssa. Suljet silmäsi näköjään todellisuudelta kokonaan.

Meillä taas on toisinpäin. Miesystäväni ja hänen lapsensa haluaisivat, että viettäisin heidän kanssaan aikaa. Itse en viihdy noiden teinien kanssa ja olen silloin mieluummin kotona. En ymmärrä, miten se on mieheltä pois, että hän saa olla rauhassa lastensa kanssa. 

Mielestäni en sulje silmiä, olen antanut lapsille tilaa enkä miestä meille. Nyt tuntuu että aikaa kulunut eikä tilanne muutu, he kuitenkin hyväksyvät isän uuden puolison ja sen uusperheen. Minä yritän että edes välillä jotain mekin yhdessä, perusasiallisesti. Kumppani taas kokee, että heidän tulisi hyväksyä kun ovat ystävällisiä, ottaisivat huomioon, haluaisivat olla normaalisti kuten muutkin. Lapseni eivät siedä.

En oikeasti tiedä kannattaako sitkeästi vaan jatkaa. Mies ei ole tyytyväinen nyt kun meillä on niin vähän aikaa edes nähdä, minä keskityn perheeseeni eikä hänelle jää tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla niin, että lapsesi eivät vain jaksa sinua. Se hiertääkin juuri teidän välillä, ei miesystävän. Sietävät sinua kun olet kuitenkin äiti, mutta miesystävän tullessa paikalle tulet jotenkin enemmän esille ja vielä haluaisit että leikitte onnellista perhettä. Teinit ei jaksa sitä! Tiedän tämän itse, suorastaan inhosin äitiäni teininä. Aikuisena tulemme jo hyvin toimeen. Anna vaan ajan kulua, ja anna tilaa. Isän kanssa mullakin on aina ollut helpompaa, hän ei odota multa mitään. 

Ihan hirveää mikäli näin on.😥 Voi olla. Miten korjaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Siis jos pyydän miehen mökillemme menevät toisaalle. Jos kotiin lähtevät ulos. Eivät puhu. Tuntuu äitinä että en voi pitää ihmissuhdetta jota lapset vieroksuu, ei tunnu kokonaiselta. Miehen lapset haluaisi tehdä ja olla, on noloakin kun omani kieltäytyvät. Esim jos ehdottavat lähdetään yöksi Turun Karibiaan, omani kieltäytyvät ja hänen ovat innoissaan. En voi jättää heitä yöksi kotiinkaan eli en lähde. Haluaisin suhteen jossa lapset osallisena olemisessa.

Hyvänen aika, laita isälleen! EI niitten ole pakko osallistua jos ovat jo 12v, anna olla!

Joillakin vaan kestää!

Olet nyt ihan marttyyri tässä ' jutussa!

Vierailija kirjoitti:

Olin itse lapsena täysin väsynyt erovanhempieni uusiin ihmissuhdekuvioihin. Olisin halunnut olla rauhassa ja turvassa omassa kodissani, mikä ei onnistunut kun vanhemmat toivat sinne uudet kumppaninsa ja heidän lapsensa, joista en erityisesti pitänyt. Aika nopeasti vielä eron jǎlkeen.Oli helpotus muuttaa opintojen perässä muualle 16-vuotiaana. Tunsin, että minulla ei enää ollut kotia.

Minulla sama kokemus isän kanssa. Kun en suostunut viettämään aikaa uuden naisen kanssa, isä yritti pakottaa huijaamalla minut paikan päälle. Esim olimme sienestämässä ja kun palasimme, uusi nainen oli paikallaan ja hänen kanssaan pitäisi alkaa kokkailemaan. Ei kertonut etukäteen koska tiesi, etten olisi tullut. Olin jo 18 v ja asuin onneksi omillani mutta koin tosi vastenmielisenä tämän pakottamisen. Joskus olin isän kyydissä ja isä pysähtyi bensa-asemalle "tankkaamaan" - ja vastassa oli naisystävä. Koin olevani loukussa kun minulta oli suljettu pakoreitti. Olisi pitänyt hypätä kyydistä ja tilata taksi mutta jäädyin täysin.

Isän suhteet ei koskaan kestäneet ja tätä toistui useamman naisen kanssa. Se loppui vasta sitten kun sanoin riittävän rumasti päin naamaa yhdelle naiselle ja isä kauhistui. 

Vierailija kirjoitti:

Isän uudella on lapsia ja elävät siellä uusperhe-elämää. Tämä lapsille ok.

Kumppanini on lapsirakas ja haluaisi olla uusperheenä, hänen lapsensa samoin, ja kokevat todella loukkaavana kun meillä rajoitetaan. Hän sanoo jatkuvasti, että minun pitäisi olla tiukempi lapsilleni, ei antaa vaihtoehtoja ja vaatia hyviä käytöstapoja. Mies on aina lapsia kohtaan ollut hyvin ystävällinen ja keskusteleva, ei määräävää, minulle vaan puhuu tätä kun lapset eivät läsnä. Hänen mielestä menen lasten pillin mukaan kun en pyydä miestä juuri meille lasten ollessa enkä pyydä heitä mukaan menoihimme. Hänestä minä ja lapset loukkaamme heitä törkeästi tällä.

Rakastan häntä, on hyvä, kunnollinen, vastuuntuntoinen ja älykäs mies. Lapsilleen todella omistautuva isä. Näissä risririidoissa vaan iso ongelma. 

No eipä kovin vastuuntuntoiselta ja älykkäältä mieheltä vaikuta, jos ei tajua omaa vastuutaan siitä, että on kussut homman jo heti alkuunsa.

Kuvitteleeko mies oikeasti, että parantaa sinun ja lastesi välejä, että äijä tunkee teille väkisin. Ja lapset joutuvat poistumaan kotoaan, saadakseen olla rauhassa. Pakottamalla ei hyvää suhdetta rakenneta. Miehellä vaikuttaa oikeasti olevan ongelmia rajojen kanssa. Onneksi lapset ovat tajunneet asian, ja suojelevat itseään, kun äiti ei sitä tee.

Minä hiljakkoin (nyt kolmekymppisenä) tajusin, että en aikoinaan pitänyt isäpuolestani, koska meillä oli niin erilaiset persoonat. Ei syntynyt henkistä yhteyttä. Hän ei tehnyt mitään "väärin", ei tungetellut tai ollut vaativa, oli ystävällinen. Mutta en vielä tänä päivänäkään käsitä, mitä äitini kaltainen ihminen - ja me ollaan äidin kanssa tosi samanlaisia - näki hänessä. Maailmassa on aika paljon kiinnostavia miehiä, ja äidilläni olisi ollut vara valita.

Toisaalta ei minulta mitään kysytty, kun hän muutti meille, eikä minulle tullut edes mieleen, että voisin protestoida. 8v saman katon alla sujui rauhaisasti, mutta läheisyyden tai perheeseen kuulumisen tunnetta ei koskaan syntynyt.

Äijä on nyt mullan alla. Sairaala-aikoinaan selvisi, että olin ehkä hänelle rakkaampi kuin olin edes ymmärtänyt. Hän ei puhunut siinä asiassa kanssani samaa "kieltä". Aika surullista oikeastaan.