Luovutanko, koska lapseni eivät hyväksy kumppaniani?

Luin palstan ratkaisutietokantaa ja annan diagnoosini. Kaikilla osallisilla on vaikea peräsuolen laskeuma, joka on nykyisin vakavampi pandemia kuin Korona, isorokko ja ebola-Zaire yhdessä. Parannuskeino on palstan ratkaisutietokannan mukaan jättää se sika ja huolehtia jatkossa hygieniasta puolittamalla vihreät kuulat sekä pesemällä jauhenliha. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies puhuu jatkuvasti siitä, kuinka itsekkäästi minä ja lapseni toimimme ja loukkaamme törkeästi heitä syrjäyttämällä kaikesta. Ja minä rajaan joka asiassa, hän pitää sitä äärimmäisen loukkaavana. Olen tiukka rajoissa liittyen meihin, mutten koskaan määrää, sano, hallitse miehen omia menoja ja tekemisiä: päinvastoin, kannustan, kun me emme voi nähdä ja olla kuten mies haluaisi. Hän kokee että on kärsinyt minun ja lasteni käytöksen vuoksi hirveästi ja vaikuttaa hänen itsetuntoon ja mielialaan mutta samalla sanoo, että rakastaa ja haluaa olla kanssani.

Miten jatkuvaa tämä puhe on? Ja osaako ap oikeasti kuunnella, jolloin toisen ei tarvitse jankuttaa, koska ei koe tulevansa kuulluksi? Osaako hän oikeasti hyväksyä toisen tunnetilan ja tarjota toiselle tunteen, että hänestä välitetään? 

KAto kato, POIKALAPSIHULLU pääsi asian ytimeen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan nyt siis tavattu vain kodin ulkopuolella, kun lapset ovat isällään. Tätä kuitenkin pohdin, ja mies paljonkin sanoo että on väärin, ettei hän voi kyläillä meillä kun lapset on kotona. Mietin, että toiminko oikein vai pitäisikö vaan kutsua kahville tms vaikka lapset on kotona? Kutsuvathan hekin ystäviään. Entäpä jos esimerkiksi pidän syntymäpäiväkutsut, tai onko juhlapyhäpäivällinen, pitäisikö mies reilusti kutsua vaikka lapset häntä välttelee ja inhoaakin?

Miksei voi aloittaa kevyesti, ja tehdä tiettäväksi, että on helpompi teinien hyväksyä tilanne ja sopeutua miehen olemassaoloon. Sitten vaikeuttaa tehtäviä, ja senkin voi tehdä teineille selväksi etukäteen, että ohjelma ei pullikomalla kevene. Jos siis h

Miksi sen miehen pitää tunkea niiden teinien elämään? Tätä en tajua.

Esimerkiksi koska hän näkee tilanteen niin, että teinit mukautuisivat kyllä ja huomaisivat heidän olevan mukavaa porukkaa, jos eivät olisi niin ylimielisiä. Monen elämänkokemus kun kertoo, että ylimieli ei ole terveellinen suhtautumistapa maailmaan. Se kostautuu monessa kohtaa. Jos mies haluaa läheisemmät välit, se ei välttämättä ole piittaamattomuutta teineistä, vaan se voi olla myös huolen kantamista näiden tulevaisuudesta. Piittaamista, välinpitoa, huolehtimista. Hän voi myös nähdä tilanteen niin, että hänen rakastettunsa kärsisi vähemmän mustasukkaisuudesta ja etäisyydestä lapsiin, jos nämä olisivat vähän vähemmän koviksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan nyt siis tavattu vain kodin ulkopuolella, kun lapset ovat isällään. Tätä kuitenkin pohdin, ja mies paljonkin sanoo että on väärin, ettei hän voi kyläillä meillä kun lapset on kotona. Mietin, että toiminko oikein vai pitäisikö vaan kutsua kahville tms vaikka lapset on kotona? Kutsuvathan hekin ystäviään. Entäpä jos esimerkiksi pidän syntymäpäiväkutsut, tai onko juhlapyhäpäivällinen, pitäisikö mies reilusti kutsua vaikka lapset häntä välttelee ja inhoaakin?

Miksei voi aloittaa kevyesti, ja tehdä tiettäväksi, että on helpompi teinien hyväksyä tilanne ja sopeutua miehen olemassaoloon. Sitten vaikeuttaa tehtäviä, ja senkin voi tehdä teineille selväksi etukäte

Mikä hän on komentelemaan vieraita teinejä? Hänellä on omat lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies puhuu jatkuvasti siitä, kuinka itsekkäästi minä ja lapseni toimimme ja loukkaamme törkeästi heitä syrjäyttämällä kaikesta. Ja minä rajaan joka asiassa, hän pitää sitä äärimmäisen loukkaavana. Olen tiukka rajoissa liittyen meihin, mutten koskaan määrää, sano, hallitse miehen omia menoja ja tekemisiä: päinvastoin, kannustan, kun me emme voi nähdä ja olla kuten mies haluaisi. Hän kokee että on kärsinyt minun ja lasteni käytöksen vuoksi hirveästi ja vaikuttaa hänen itsetuntoon ja mielialaan mutta samalla sanoo, että rakastaa ja haluaa olla kanssani.

Miten jatkuvaa tämä puhe on? Ja osaako ap oikeasti kuunnella, jolloin toisen ei tarvitse jankuttaa, koska ei koe tulevansa kuulluksi? Osaako hän oikeasti hyväksyä toisen tunnetilan ja tarjota toiselle tunteen, että hä

Tulikohan nyt väärään viestiin vai osaatko ollenkaan lukea? Minähän tiedustelen siinä, osaako tämä nainen ottaa tuon miehen tunteet oikeasti huomioon? Sekö tekee minusta poikalapsihullun? Joku mieskammoinen tässä kyllä tuntuu aktiivisesti ottavan kantaa ja aika triggeröityneenä.

Minusta ongelma on nämä haaveet siitä ihanasta yhteisestä perheestä joka olisi kuin siellä toisessa kodissa. Se ei vaan nyt ole realismia.

Ota se mitä on ja ole siitä iloinen: sinulla on suhde kivaa mieheen, jota tosin dissaat käytökselläsi. Ja sitten sinulla on rakkaat lapset, joita voisit ehkä hieman kasvattaa: muille ihmisille ollaan peruskohteliaita, vaikka mitään erityisen lämpimiä tunteita ei olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ongelma on nämä haaveet siitä ihanasta yhteisestä perheestä joka olisi kuin siellä toisessa kodissa. Se ei vaan nyt ole realismia.

Ota se mitä on ja ole siitä iloinen: sinulla on suhde kivaa mieheen, jota tosin dissaat käytökselläsi. Ja sitten sinulla on rakkaat lapset, joita voisit ehkä hieman kasvattaa: muille ihmisille ollaan peruskohteliaita, vaikka mitään erityisen lämpimiä tunteita ei olisikaan.

Missä se kiva mies on???

Miten isän uusperhe on onnistunut niin hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies puhuu jatkuvasti siitä, kuinka itsekkäästi minä ja lapseni toimimme ja loukkaamme törkeästi heitä syrjäyttämällä kaikesta. Ja minä rajaan joka asiassa, hän pitää sitä äärimmäisen loukkaavana. Olen tiukka rajoissa liittyen meihin, mutten koskaan määrää, sano, hallitse miehen omia menoja ja tekemisiä: päinvastoin, kannustan, kun me emme voi nähdä ja olla kuten mies haluaisi. Hän kokee että on kärsinyt minun ja lasteni käytöksen vuoksi hirveästi ja vaikuttaa hänen itsetuntoon ja mielialaan mutta samalla sanoo, että rakastaa ja haluaa olla kanssani.

Aloittaja. Lue tämä kirjoituksesi. Onko tämä se suhde joka mielestäsi on todella rakastava, teillä on niin hyvä puheyhteys ja suhde? Hän haukkuu sinua ja "kaikkea" mitä teet, mutta sekö kuittaantuu sillä että hän väliklä sanoo rakastavansa ja haluaa olla kanssasi? Etkö oikeasti tajua millaisessa suhteessa elät

Kritiikki ei ole kaiken haukkumista, ja pariskunnilla on usein joku vakioaihe, josta tulee erimielisyyttä. Meillä kun on kutakuinkin kaikilla joku sokea piste, joka johtaa jonkinlaiseen kohtuuttomuuteen. Jotta voidaan elää rinnakkain, näitä riitoja on vain käytävä läpi ja yritettävä etsiä välirauhansopimusta, jonka kanssa voi elää. Mutta etsi sinä toki joko ovimattoa tai täydellistä kumppania, jonka kanssa ollaan aina kaikesta tismalleen samaa mieltä. Useimmat meistä eivät kyllä niin samanmielistä kumppania löydä edes peilistä. Oikeastiko tässä täytyy opettaa aikuisille ihmisille parisuhdelogiikan alkeita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ongelma on nämä haaveet siitä ihanasta yhteisestä perheestä joka olisi kuin siellä toisessa kodissa. Se ei vaan nyt ole realismia.

Ota se mitä on ja ole siitä iloinen: sinulla on suhde kivaa mieheen, jota tosin dissaat käytökselläsi. Ja sitten sinulla on rakkaat lapset, joita voisit ehkä hieman kasvattaa: muille ihmisille ollaan peruskohteliaita, vaikka mitään erityisen lämpimiä tunteita ei olisikaan.

Missä se kiva mies on???

Mahdatko sinä tietää edes, mikä on kiva ihminen? Paitsi sellainen, joka ei vastusta sinua koskaan?

Mies ei ole aapeen mukaan tosiaankaan komennellut teinejä, ja hänen omatkin lapsensa ilmeisesti ovat hyvinvoivia, ei tarvitse komennella sen kummemmin. Mies siis sekä ymmärtää jotain kasvattamisesta että on hyvin tietoinen rajoista eikä yritä härkkiä teinejä aapeen olan yli ranstakalla sohien. Nyt sitä hysterianappulaa takaisin Varsinais-Suomen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten isän uusperhe on onnistunut niin hyvin?

Omat vanhempani riitelivät paljon. Tulin itse isäni kanssa paremmin toimeen kuin äitini kanssa. Äiti syytti isää ja isän sukua ihan kaikesta. Omia vikojaan ei nähnyt yhtään, syy oli aina muissa. Eivät kuitenkaan eronneet.

Jos olisin tuollaisen taustan jälkeen joutunut leikkimään teininä ihanaa uusperhettä jonkun äidin löydön kanssa, niin oli pistänyt kyllä ihan hulinaksi 😌

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo mies on hyvin sairaa. Käytöksensä on toooooodella sairasta muös omia lapsia kohtaan.

Kuinka niin?

Hänen lapsensa hyvinvoivia ja normaaleja.

Narsistin hoviin heidät on värvätty. Heitäkin manipuloidaan ja johdatellaan.

Tämän viestin jälkeen ymmärrän niitä, jotka saavat näppylöitä heti kun narsismi mainitaan. Manipuloidut ja johdatellut lapset voivat olla hyväkäytöksisiä, mutta eivät he hyvinvoivia ole. Ap ei ole sanonut mitään sen suuntaista, että mies ei olisi hyvä isä kaikin tavoin. Luulisi hänen huomaavan, kun hänellä on tehoantennit törröllään miehen vikoja etsimässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo mies on hyvin sairaa. Käytöksensä on toooooodella sairasta muös omia lapsia kohtaan.

Kuinka niin?

Hänen lapsensa hyvinvoivia ja normaaleja.

Narsistin hoviin heidät on värvätty. Heitäkin manipuloidaan ja johdatellaan.

Tämän viestin jälkeen ymmärrän niitä, jotka saavat näppylöitä heti kun narsismi mainitaan. Manipuloidut ja johdatellut lapset voivat olla hyväkäytöksisiä, mutta eivät he hyvinvoivia ole. Ap ei ole sanonut mitään sen suuntaista, että mies ei olisi hyvä isä kaikin tavoin. Luulisi hänen huomaavan, kun hänellä on tehoantennit törröllään miehen vikoja etsimässä.

Hyvä isä ei värvää omia lapsiaan mukaan juonitteluihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät voi määrätä aikuisen vanhemman uusista suhteista. Todennäköisesti tuo on jotain tiedostamatonta kapinaa siitä, että äidillä on uusi rakkaus. Voi myös liittyä eron aiheuttamaan mielipahaan ja oireilla näin pitkänkin ajan jälkeen. Äiti kuitenkin on äiti. Lapset voivat olla mustasukkaisia äidin huomiosta.

Itse sinuna kävisin keskustelun lasten kanssa ja koittaisit päästä selville, mistä kiikastaa. Mikään uuden puolison etsiminen ei ole ratkaisu, koska eivät hyväksy tätäkään, niin tuskin ketään muutakaan. Jos lapset haluavat enemmän olla siellä isällään, niin anna olla. Kai jossain vaiheessa kasvavat aikuisiksi.

Minusta ei kuulosta kapinalta vaan ihan puhtaasti siltä, että teinien mielestä ap ja tämän uusi mies ovat ärsyttävää seuraa. En itsekään viihdy äitini seurassa. En teininä enkä aikuisena. 

Näinkin voi olla. Ei omasta vanhemmasta aina edes pidä. 

 

Niinhän se voi olla. Mutta jos asiat ovat edes suunnilleen kunnossa, sitä omaa vanhempaa silti kai jollain tasolla rakastaa, vaikkei tämän persoonasta niin pidäkään.  Ja tässä on yksi syy sille, miksi vanhemman ei pidä ryhtyä mielistelemään lapsiaan. Ei se pitämättömyys mielistelystä vähene, päin vastoin. Ja lisäksi käy sääliksi ja vähän inhottaa. Pitää luottaa siihen, että pohjalla kuitenkin on rakkaus. Jos ei luota, kipin kapin omaa päätä tutkituttamaan. Voi sen tunteen hetkeksi menettää etenkin erotiimellyksessä, mutta jos sitä luottamusta ei yhtään sisältään löydä, niin on itse ongelmien jokahetkinen lähde. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät voi määrätä aikuisen vanhemman uusista suhteista. Todennäköisesti tuo on jotain tiedostamatonta kapinaa siitä, että äidillä on uusi rakkaus. Voi myös liittyä eron aiheuttamaan mielipahaan ja oireilla näin pitkänkin ajan jälkeen. Äiti kuitenkin on äiti. Lapset voivat olla mustasukkaisia äidin huomiosta.

Itse sinuna kävisin keskustelun lasten kanssa ja koittaisit päästä selville, mistä kiikastaa. Mikään uuden puolison etsiminen ei ole ratkaisu, koska eivät hyväksy tätäkään, niin tuskin ketään muutakaan. Jos lapset haluavat enemmän olla siellä isällään, niin anna olla. Kai jossain vaiheessa kasvavat aikuisiksi.

Minusta ei kuulosta kapinalta vaan ihan puhtaasti siltä, että teinien mielestä ap ja tämän uusi mies ovat ärsyttävää seuraa. En i

Se mies kuulostaakin jo kuvottavalta. Ei häntä tarvitse omaan elämäänsä ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko miehen kanssa koko ajan yhteen liimautuneena siten, ettei lapset saa ollenkaan sinun kanssasi aikaa?

Ei! Hyvin vähän. Arki on lapsille, vapailla välillä. Aina vaan vähemmän kun omieni kanssa niin vaikeaa. Lähinnä kun ovat isällään.

Kuinka usein lapset ovat isällään? 69

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo mies on hyvin sairaa. Käytöksensä on toooooodella sairasta muös omia lapsia kohtaan.

Kuinka niin?

Hänen lapsensa hyvinvoivia ja normaaleja.

Narsistin hoviin heidät on värvätty. Heitäkin manipuloidaan ja johdatellaan.

Tämän viestin jälkeen ymmärrän niitä, jotka saavat näppylöitä heti kun narsismi mainitaan. Manipuloidut ja johdatellut lapset voivat olla hyväkäytöksisiä, mutta eivät he hyvinvoivia ole. Ap ei ole sanonut mitään sen suuntaista, että mies ei olisi hyvä isä kaikin tavoin. Luulisi hänen huomaavan, kun hänellä on tehoantennit törröllään miehen vikoja etsimässä.

Hyvä isä ei värvää omia lapsiaan mukaan juonitteluihinsa

Juonittelusta voisi puhua, jos tarkoitus olisi groomata teinit. Ap on sanonut, ettei tämänsuuntaista epäilystä ole. Se ei ole juonittelua, että sanoo haluavansa läheisemmän suhteen eikä ole tyytyväinen, kun tämä toive ylenkatsotaan.

Mitä se muuta on kuin juonittelua kun mies painistaa, manipuloi, käyttää henkistä väkivaltaa ja laittaa vielä lapsrnsakin asialle koska hänellä on pakkomielle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät voi määrätä aikuisen vanhemman uusista suhteista. Todennäköisesti tuo on jotain tiedostamatonta kapinaa siitä, että äidillä on uusi rakkaus. Voi myös liittyä eron aiheuttamaan mielipahaan ja oireilla näin pitkänkin ajan jälkeen. Äiti kuitenkin on äiti. Lapset voivat olla mustasukkaisia äidin huomiosta.

Itse sinuna kävisin keskustelun lasten kanssa ja koittaisit päästä selville, mistä kiikastaa. Mikään uuden puolison etsiminen ei ole ratkaisu, koska eivät hyväksy tätäkään, niin tuskin ketään muutakaan. Jos lapset haluavat enemmän olla siellä isällään, niin anna olla. Kai jossain vaiheessa kasvavat aikuisiksi.

Minusta ei kuulosta kapinalta vaan ihan puhtaasti siltä, että teinien mielestä ap ja tämän uusi mies ovat ärsyttävää seuraa. En itsekään viihdy äitini seurassa. En teininä enkä aikuisena. 

Ehkä et ole riittävän aikuinen. Aikuisella on muitakin näkökulmia kuin ärsyttävyysakseli. Ja mitä tulee siihen, miten ihminen aikuistuu: häneltä odotetaan kasvamista tuon vaiheen yli. Nyt näin ei tapahdu, ja sitä mällitään, joka kehtaa sellaisesta mitään sanoa. Mutta näinhän se on, elämme infantilismin aikakautta.