Luovutanko, koska lapseni eivät hyväksy kumppaniani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isän uudella on lapsia ja elävät siellä uusperhe-elämää. Tämä lapsille ok.

Kumppanini on lapsirakas ja haluaisi olla uusperheenä, hänen lapsensa samoin, ja kokevat todella loukkaavana kun meillä rajoitetaan. Hän sanoo jatkuvasti, että minun pitäisi olla tiukempi lapsilleni, ei antaa vaihtoehtoja ja vaatia hyviä käytöstapoja. Mies on aina lapsia kohtaan ollut hyvin ystävällinen ja keskusteleva, ei määräävää, minulle vaan puhuu tätä kun lapset eivät läsnä. Hänen mielestä menen lasten pillin mukaan kun en pyydä miestä juuri meille lasten ollessa enkä pyydä heitä mukaan menoihimme. Hänestä minä ja lapset loukkaamme heitä törkeästi tällä.

Rakastan häntä, on hyvä, kunnollinen, vastuuntuntoinen ja älykäs mies. Lapsilleen todella omistautuva isä. Näissä risririidoissa vaan iso ongelma. 

Missä se lapsirakkaus näkyy?

miehelle ei myöskään kuulu mitenkään miten ap ja eksä lapsiaan kasvattaa.

 

Jos noin isoon asiaan ei saa mitenkään ottaa kantaa, niin ei voida puhua suhteesta vaan se on panttivankitilanne ja sanelua aapeen puolelta. Ei ole ihme, jos suhteet eivät kestä, jos näin haurasta on asennoituminen. Ei se mitään rakkauttakaan silloin ole, eikä tasapuolisuutta edes tavoitella. Halutaan vain toisesta edut, mutta mielipiteitä ei saa olla. Palvelijasuhde. 

Vierailija kirjoitti:

Siis jos pyydän miehen mökillemme menevät toisaalle. Jos kotiin lähtevät ulos. Eivät puhu. Tuntuu äitinä että en voi pitää ihmissuhdetta jota lapset vieroksuu, ei tunnu kokonaiselta. Miehen lapset haluaisi tehdä ja olla, on noloakin kun omani kieltäytyvät. Esim jos ehdottavat lähdetään yöksi Turun Karibiaan, omani kieltäytyvät ja hänen ovat innoissaan. En voi jättää heitä yöksi kotiinkaan eli en lähde. Haluaisin suhteen jossa lapset osallisena olemisessa.

Tällaisessa tilanteessa kakarat lähtevät Karibiaan väkisin. Ja alaikäiset eivät lähde mökiltä yhtään mihinkään ilman äidin lupaa. Nyt vanhemmuutta peliin. En minäkään olisi halunnut teininä ydinperheessä muuta kuin maata peiton alla tai istua koneella, perheen yhteisille lomamatkoille lähdettiin raivoten ja riidellen. Mutta mukaan oli lähdettävä. Ja kerran, kun teininä karkasin kotoa, niin äitini kirjaimellisesti juoksi minut kiinni ja raahasi kotiin. Teinit ovat ehkä aikuisen kokoisia ja näköisiä, mutta heillä on vielä lapsen aivot, ja tarvitsevat ikätasoistaan kasvatusta ja kuria. Olet tehnyt ison virheen siinä, kun olet antanut heidän hyppiä silmillesi ja valita joka tilanteessa, viettävätkö miehesi kanssa aikaa. Toki oma paikkansa on kavereilla yökyläilyille ym., mitä ikinä he tekevätkään miestäsi vältelläkseen, mutta aikuinen asettaa jonkinlaiset rajat. Peruskäytöstapoja harjoitellaan. Äidin kumppanin kanssa ei tarvitse alkaa bestikseksi, mutta tutustuminen kuuluu asiaan ja käytöstapoihin. Ja joo, alussa voi tulla raivoa ja vastustusta, mutta eivät ne kymmenen yhteisen mökki/lomareissun jälkeen enää jaksa kiihtyä.

Tilanteen korjaaminen voi olla aika hankalaa, kun se on päässyt noin pitkälle, eivätkä lapset ole tottuneet terveeseen jämäkkyyteen. Mutta jos yrität korjata sitä, niin pyri olemaan väsymätön ja johdonmukainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla niin, että lapsesi eivät vain jaksa sinua. Se hiertääkin juuri teidän välillä, ei miesystävän. Sietävät sinua kun olet kuitenkin äiti, mutta miesystävän tullessa paikalle tulet jotenkin enemmän esille ja vielä haluaisit että leikitte onnellista perhettä. Teinit ei jaksa sitä! Tiedän tämän itse, suorastaan inhosin äitiäni teininä. Aikuisena tulemme jo hyvin toimeen. Anna vaan ajan kulua, ja anna tilaa. Isän kanssa mullakin on aina ollut helpompaa, hän ei odota multa mitään. 

Ihan hirveää mikäli näin on.😥 Voi olla. Miten korjaan. Ap

Korjaat niin, ettet vaadi heitä näyttelemään onnellista uusperhettä, mutta vaadit kuitenkin sopeutumaan siihen, että sinullakin on oikeus kutsua kavereita kylään. Näin korjaat. Jos lopetat tämän suhteen kuvitellen, että seuraava tekee kauppansa, mahtaako onnistua sekään. Olet jo opettanut teinit siihen, ettei sinua tarvitse jakaa. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvää keskustelua, ja kuten jo totesin minulle (tarpeellista) raadollista tekstiä. Tunnen sen myötä entistä enemmän toimineeni väärin ja olevani epävarma itseni kanssa. Sitä on kivuliasta lukea, vaan kiitos kun näin suoraan puhutte. 

Täällä joku myös privosoi esittämällä minua, mies ei suinkaan ole pedo tai narsisti, olisin ollut alusta lähtien kaukana. Mutta tuota hallitsevuutta, jyrkkyyttä ja ehkä läheisriippuvuutta on ja ne minua mietityttävät. Vaan myös paljon hyviä puolia, ja kuten joku totesi jos rakkautta on niin täydellustähä suhdettahan niin ei ole olemassakaan: ainakaan tässä iässä ja ydinperheen jo rikkoneena. 

Mikäli on niin, että lapseni karttavat tätä miestä loppuelämän, en koe suhdetta sen arvoiseksi että heikentäisin välit lapsiini. Vaan nyt ovat teini-iän myllerryksessä ja sitä on vaikea vielä tietää. Onko 5v päästä tilanne toinen?

Aika isoja asioita jätät arpomisen varaan, kun voisit myös käydä juttelemasta tilanteesta kerran kaksi jollekin terapeutille jne. Oletko kokeillut? Miksi olet niin toimeton toisten ihmisten kustannuksella? Haluatko oikeasti päättää suhteen mutta et ihan sitten vielä kuitenkaan? Jokinhan sinua ajaa. Vai elätkö haaveessa, että mies alkaa ymmärtää sinua ilman, että sinun tarvitsee ymmärtää häntä? Ei aikuiset toimi niin, se on teinille sopiva haave.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis jos pyydän miehen mökillemme menevät toisaalle. Jos kotiin lähtevät ulos. Eivät puhu. Tuntuu äitinä että en voi pitää ihmissuhdetta jota lapset vieroksuu, ei tunnu kokonaiselta. Miehen lapset haluaisi tehdä ja olla, on noloakin kun omani kieltäytyvät. Esim jos ehdottavat lähdetään yöksi Turun Karibiaan, omani kieltäytyvät ja hänen ovat innoissaan. En voi jättää heitä yöksi kotiinkaan eli en lähde. Haluaisin suhteen jossa lapset osallisena olemisessa.

Tällaisessa tilanteessa kakarat lähtevät Karibiaan väkisin. Ja alaikäiset eivät lähde mökiltä yhtään mihinkään ilman äidin lupaa. Nyt vanhemmuutta peliin. En minäkään olisi halunnut teininä ydinperheessä muuta kuin maata peiton alla tai istua koneella, perheen yhteisille lomamatkoille lähdettiin raivoten ja riidellen. Mutta mukaan oli lähdettävä. Ja kerran, kun teininä karkasin kotoa, niin äitini kirjaime

Teinien ei ole pakko leikkiä uusperhettä. Äiti voi seurustella, teinien ei tarvitse seurustella koko perheenä.

Ihan sama koskee näitä perheestä tyylisiä kyläillä. Perheistä oikeasti kaksi henkilöä ovat ystäviä keskenään, mutta on jostain syystä pakko kyläillä koko perheenä.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan nyt siis tavattu vain kodin ulkopuolella, kun lapset ovat isällään. Tätä kuitenkin pohdin, ja mies paljonkin sanoo että on väärin, ettei hän voi kyläillä meillä kun lapset on kotona. Mietin, että toiminko oikein vai pitäisikö vaan kutsua kahville tms vaikka lapset on kotona? Kutsuvathan hekin ystäviään. Entäpä jos esimerkiksi pidän syntymäpäiväkutsut, tai onko juhlapyhäpäivällinen, pitäisikö mies reilusti kutsua vaikka lapset häntä välttelee ja inhoaakin?

Miksei voi aloittaa kevyesti, ja tehdä tiettäväksi, että on helpompi teinien hyväksyä tilanne ja sopeutua miehen olemassaoloon. Sitten vaikeuttaa tehtäviä, ja senkin voi tehdä teineille selväksi etukäteen, että ohjelma ei pullikomalla kevene. Jos siis haluaa miehen pitää. Ehkä syntymäpäiväkutsut voivat olla paha aloitus, jos sinne tulee muitakin. Tai enhän minä tiedä, miten villejä nämä teinit ovat ja löytyykö vieraskoreutta senttiäkään. 

Alkaa ihmetellä, onko aapeellä ollut vaativat vanhemmat, ja sen takia hän ajaa kaikki ympärillään samaan tilaan. Esittämään vaatimuksia, koska aapeen kohdalla on tyhjiö. Hän ei itse saa esitettyä vaatimuksia, mutta samaan aikaan heittäytyy niin passiiviseksi, että tosiasiassa hän johtaa koko sirkusta. Vaikkei pidä ohjelmanumeroista, joita siellä esitetään, niin mitään muita ohjelmanumeroja ei saa esittää. Estämällä johtaminenkin on johtamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan nyt siis tavattu vain kodin ulkopuolella, kun lapset ovat isällään. Tätä kuitenkin pohdin, ja mies paljonkin sanoo että on väärin, ettei hän voi kyläillä meillä kun lapset on kotona. Mietin, että toiminko oikein vai pitäisikö vaan kutsua kahville tms vaikka lapset on kotona? Kutsuvathan hekin ystäviään. Entäpä jos esimerkiksi pidän syntymäpäiväkutsut, tai onko juhlapyhäpäivällinen, pitäisikö mies reilusti kutsua vaikka lapset häntä välttelee ja inhoaakin?

No sehän riippuu siitä, välitätkö enemmän miehen vai lasten tunteista.

 

On ihan sallittua ja mahdollista välittää kaikkien tunteista. Vaatimuksia joutuu sovittelemaan, tunteet voi hyväksyä sellaisenaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan nyt siis tavattu vain kodin ulkopuolella, kun lapset ovat isällään. Tätä kuitenkin pohdin, ja mies paljonkin sanoo että on väärin, ettei hän voi kyläillä meillä kun lapset on kotona. Mietin, että toiminko oikein vai pitäisikö vaan kutsua kahville tms vaikka lapset on kotona? Kutsuvathan hekin ystäviään. Entäpä jos esimerkiksi pidän syntymäpäiväkutsut, tai onko juhlapyhäpäivällinen, pitäisikö mies reilusti kutsua vaikka lapset häntä välttelee ja inhoaakin?

Miksei voi aloittaa kevyesti, ja tehdä tiettäväksi, että on helpompi teinien hyväksyä tilanne ja sopeutua miehen olemassaoloon. Sitten vaikeuttaa tehtäviä, ja senkin voi tehdä teineille selväksi etukäteen, että ohjelma ei pullikomalla kevene. Jos siis haluaa miehen pitää. Ehkä syntymäpäiväkutsut voivat olla paha aloitus, jos sinne tulee muitakin. Tai enhän minä tiedä, miten villejä nämä teinit

Sano yksikin syy, miksi niiden teinien pitäisi keikkua sen miehen kanssa saati tämän lasten. En tajua ollenkaan tuota pakkomiellettä.

Vierailija kirjoitti:

Mies puhuu jatkuvasti siitä, kuinka itsekkäästi minä ja lapseni toimimme ja loukkaamme törkeästi heitä syrjäyttämällä kaikesta. Ja minä rajaan joka asiassa, hän pitää sitä äärimmäisen loukkaavana. Olen tiukka rajoissa liittyen meihin, mutten koskaan määrää, sano, hallitse miehen omia menoja ja tekemisiä: päinvastoin, kannustan, kun me emme voi nähdä ja olla kuten mies haluaisi. Hän kokee että on kärsinyt minun ja lasteni käytöksen vuoksi hirveästi ja vaikuttaa hänen itsetuntoon ja mielialaan mutta samalla sanoo, että rakastaa ja haluaa olla kanssani.

Miten jatkuvaa tämä puhe on? Ja osaako ap oikeasti kuunnella, jolloin toisen ei tarvitse jankuttaa, koska ei koe tulevansa kuulluksi? Osaako hän oikeasti hyväksyä toisen tunnetilan ja tarjota toiselle tunteen, että hänestä välitetään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies puhuu jatkuvasti siitä, kuinka itsekkäästi minä ja lapseni toimimme ja loukkaamme törkeästi heitä syrjäyttämällä kaikesta. Ja minä rajaan joka asiassa, hän pitää sitä äärimmäisen loukkaavana. Olen tiukka rajoissa liittyen meihin, mutten koskaan määrää, sano, hallitse miehen omia menoja ja tekemisiä: päinvastoin, kannustan, kun me emme voi nähdä ja olla kuten mies haluaisi. Hän kokee että on kärsinyt minun ja lasteni käytöksen vuoksi hirveästi ja vaikuttaa hänen itsetuntoon ja mielialaan mutta samalla sanoo, että rakastaa ja haluaa olla kanssani.

Miten jatkuvaa tämä puhe on? Ja osaako ap oikeasti kuunnella, jolloin toisen ei tarvitse jankuttaa, koska ei koe tulevansa kuulluksi? Osaako hän oikeasti hyväksyä toisen tunnetilan ja tarjota toiselle tunteen, että hänestä välitetään? 

Tuollaiselle manipuloivalle marisijamiehelle pitää sanoa että TURPA KIINNI NYT.

Haluaako tämä ap:n uusi mies ap:n lapsista ja ap:sta lastenvahdit omille lapsilleen? Vietetään porukalla aikaa jatkuvasti, niin ei tarvitse isän vastata omien lasten viihtymisestä? 

Vierailija kirjoitti:

Tässä olisi nyt tilaus oikealle kohtaamiselle.

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Ja kun se äiti haluaa samanlaisen rusinat pullasta-suhteen lapsiinne, niin mhinkäs ne silloin laitetaan, kun ei ole kummankaan "lyhyen ja tiheän" hetken aika? Niinpä. JOtenkin niin tyypillistä mieslapsen touhua taas.

Jos miehen itsetunto murenee parista vieraasta teinistä niin hohhoijaa nyt taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan nyt siis tavattu vain kodin ulkopuolella, kun lapset ovat isällään. Tätä kuitenkin pohdin, ja mies paljonkin sanoo että on väärin, ettei hän voi kyläillä meillä kun lapset on kotona. Mietin, että toiminko oikein vai pitäisikö vaan kutsua kahville tms vaikka lapset on kotona? Kutsuvathan hekin ystäviään. Entäpä jos esimerkiksi pidän syntymäpäiväkutsut, tai onko juhlapyhäpäivällinen, pitäisikö mies reilusti kutsua vaikka lapset häntä välttelee ja inhoaakin?

Miksei voi aloittaa kevyesti, ja tehdä tiettäväksi, että on helpompi teinien hyväksyä tilanne ja sopeutua miehen olemassaoloon. Sitten vaikeuttaa tehtäviä, ja senkin voi tehdä teineille selväksi etukäteen, että ohjelma ei pullikomalla kevene. Jos siis haluaa miehen pitää. Ehkä syntymäpäiväkutsut voivat olla paha aloitus, jos sinne tulee muitakin. Ta

Tutustuakseen. Jotta ymmärtävät joko sen, miksi ei tosiaan ole hyvä olla tekemisissä, tai miksi ollaan ehkä kuitenkin väärässä oltu joko muukalaisten tai äidin suhteen asiassa. Ja että pystyttäisiin jälleen vuoden viisaammilla aivoilla miettimään, löytyisikö kuitenkin joku järkevämpi tapa sietää tilannetta, jos äiti kerran tuon miehen haluaa pitää.

Vierailija kirjoitti:

Haluaako tämä ap:n uusi mies ap:n lapsista ja ap:sta lastenvahdit omille lapsilleen? Vietetään porukalla aikaa jatkuvasti, niin ei tarvitse isän vastata omien lasten viihtymisestä? 

Ap on sanonut, että mies on erittäin omistautuva isä. Miksi pitää ottaa niin tulisesti kantaa, jos ei ole valmis lukemaan mitä on sanottu ja pohtimaan sitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan nyt siis tavattu vain kodin ulkopuolella, kun lapset ovat isällään. Tätä kuitenkin pohdin, ja mies paljonkin sanoo että on väärin, ettei hän voi kyläillä meillä kun lapset on kotona. Mietin, että toiminko oikein vai pitäisikö vaan kutsua kahville tms vaikka lapset on kotona? Kutsuvathan hekin ystäviään. Entäpä jos esimerkiksi pidän syntymäpäiväkutsut, tai onko juhlapyhäpäivällinen, pitäisikö mies reilusti kutsua vaikka lapset häntä välttelee ja inhoaakin?

Miksei voi aloittaa kevyesti, ja tehdä tiettäväksi, että on helpompi teinien hyväksyä tilanne ja sopeutua miehen olemassaoloon. Sitten vaikeuttaa tehtäviä, ja senkin voi tehdä teineille selväksi etukäteen, että ohjelma ei pullikomalla kevene. Jos siis haluaa miehen pitää. Ehkä syntymäpäiväkutsut vo

Miksi sen miehen pitää tunkea niiden teinien elämään? Tätä en tajua.

Vierailija kirjoitti:

Jos miehen itsetunto murenee parista vieraasta teinistä niin hohhoijaa nyt taas.

 

Mieskin on muuten ihminen, tuleeko yllätyksenä? Mieshän muuten tuntuu ymmärtävän, että teinien vika ei ole se, miten heitä kasvatetaan. Eikä tässä ilmeisesti ongelma miehellekään ole niin paljon teinit kuin se, että hänen rakastettunsa ei hänen näkemyksestään tai tunteistaan piittaa. Näytä minulle ihminen, joka kestää vuosia sitä tunnetta ilman, että itsetunto kärsii. 

Trolli paljastui.

Aikoja sitten jo. En nyt rupea kaivelemaan koko ketjua läpi, mutta suhteellisen alkumetreiltä jo löytyy viesti, jossa kirjoittaja hokasasi, että kyseessä on porvoolainen lapsi, joka eilen ei suostunut nukkumaan millään konstilla 🤣

Huom. aloittaja on POIKALAPSIHULLU. Kovin ehtiväinen on...

Vierailija kirjoitti:

Huom. aloittaja on POIKALAPSIHULLU. Kovin ehtiväinen on...

Se vihaa miehiä, lapsia, ja eläimiä. Kasvejakin?