Pahin tuska mitä olet tuntenut? Henkinen siis.

Nuoruuden tyttöystävän jota rakastin enemmän kuin mitään, toistuva pettäminen. Nyt vanhempana tiedän että nainen pettää aina, joten ei tunnu enää missään.

setämiehen mulkku perseessä

Kun minut yhdistään biologiseen isään joka tappoi vaimonsa ja pikkusisarukseni. Voin myös fyysisesti huonosti jos joku ajattelee minua hänen lapsenaan.

Psykoosisairauteen sairastuminen 32-vuotiaana. Meni työkyky, meni lähes kaikki elämässä.. 

Oman 9-vuotiaan lapsen kuolleena pitäminen sylissä. Tuntuu, että tuska ei poistu koskaan.  Olin polvillani Al Pacino -henkisesti Kummisetä kolmosessa: huusin äänettömästi ja revin vaatteet päältäni.

Lapsenlapsen vakava sairastuminen.

Henkistä tuskaa? Luulen etten ole koskaan tuntenut sitä.

Vierailija kirjoitti:

Oman 9-vuotiaan lapsen kuolleena pitäminen sylissä. Tuntuu, että tuska ei poistu koskaan.  Olin polvillani Al Pacino -henkisesti Kummisetä kolmosessa: huusin äänettömästi ja revin vaatteet päältäni.

Voi ei. Kuoliko lapsi äkillisesti? Miten olet selvinnyt tuosta?

Kun tajusin että turhaan olen yrittänyt "elää hyvää elämää" ja "tehdä fiksuja ratkaisuja". Meitä fiksuja ei auteta, tueta tai lohduteta. Meidät jätetään yksin pärjäämään, yhteyttä otetaan vain kun tarvitaan jotain.

En halua enää kuunnella yhdenkään ihmisen poraamista mistään, koska eiväthän hekään kuuntele minun itkuja. 

Pettymykset useammallakin elämän saralla. Kokemus siitä ettei voi vaikuttaa elämänvalinnoillaan vaan ulkopuolelta asetetaan rajoituksia siihen mitä tekee tai keiden kanssa viettää aikaa. Useita vuosia jatkuneena ei ainakaan helpotu tai tuokokemusta johdatuksesta tai tarkoituksesta vaan manipuloinnista ja pahantahtoisuudesta.

Sanoinkuvaamattoman totaalinen pettymys elämään ja ihmislajiin.

Maapallo on ollut olemassa 4,5 mrd vuotta, ihminen 350 000 vuotta, kirjoitus- ja laskutaito 10 000 vuotta, moderni tiede 250 vuotta.

Viimeisen sadan vuoden aikana olemme käyneet 2 suursotaa, tehneet hirvittäviä kansanmurhia, tuhonneet ja pilanneet luontoa silmittömästi, tehneet Maan ilmakehästä pommin, velkaantuneet suut ja silmät täyteen, lisääntyneet koko planeetan tukehtumisen partaalle, sekä kehittäneet teknologiaa joka tuhoaa meidät ellemme itse ehdi ensin.

Kaikki tämä silmitön hulluus vain siksi,  että  uskomme niitä jotka haluavat meidän juoksevan oravanpyörässä rahaa ja materiaa jahdaten.

Sanat ei todellakaan riiitä kuvaamaan pettymystä kaikkeen ja aivan erityisesti vanhempiini, joiden vuoksi olen olemassa.

Kun aiheutin ydinsodan.

Toki olin psykoosissa, mutta mulle se oli totta.

Aikanaan kun rakastui ja ei saanutkaaan vastakaikua. Tulee uniin edelleenkin.

Kun sain kuulla kohdussa olevani lapsen olevan niin sairas, että täytyi tehdä keskeytys

rakkaudettomuus, kylmyys, välinpitämättömyys, kontrollointi, empatiakyvyttömyys, raivo  omilta vanhemmilta silloin kun olisi tarvinnut tukea

Kaksi peräkkäistä keskenmenoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien ero kun olin 12

Mikä ihme siinä tuottaa niin paljon tuskaa? Itse olin kanssa jotain +10 tms. kun vanhemmat erosivat ja lähinnä se oli ilmoitusluontoinen juttu, että "äiti muuttaa tuohon naapuriin". Ei meille lapsille tätä ainakaan mitenkään näytetty siten, että mitään traumoja olisi jäänyt. Yhteishuoltajuus jatkui ja kävimme kesäreissullakin yms. vielä vuosia yhdessä.

Miten voit kuvitella että kaikilla asiat menee juuri niin kuin teidän perheessä? Aika monilla asiaan voi liittyä vaikka rajua fyysistä tai henkistä väkivaltaa, vanhemmat voivat vihata toisiaan syvästi ja käyttää lapsia likaisen pelin nappuloina vuosia eron jälkeen jne. 

Kun lapseni otettiin huostaan, hänen ollessaan teini-ikäinen. Olin tehnyt ihan kaiken voitavani, eikä se riittänyt. Tunsin olevani paskin äiti ikinä, edes omaa lasta osannut kasvattaa. Onneksi en tehnyt mitään silloin tai onnistunut siinä mitä yritin tehdä itselleni ja nyt, 15 vuotta myöhemmin, asiat ovat lapsellani todella hyvin ja olen onnellinen mummo.

25-30v. ahdisti pahasti kun olisin halunnut parisuhteen ja lapsen. Tuntui pahalta joka kerta kun somessa näkyi vauvauutisia. En saanut kumpaakaan ja nyt 35.v olen oikeasti onnellinen että sentään lapsi jäi hankkimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman 9-vuotiaan lapsen kuolleena pitäminen sylissä. Tuntuu, että tuska ei poistu koskaan.  Olin polvillani Al Pacino -henkisesti Kummisetä kolmosessa: huusin äänettömästi ja revin vaatteet päältäni.

Voi ei. Kuoliko lapsi äkillisesti? Miten olet selvinnyt tuosta?

Ei oman lapsen kuolemasta selviä koskaan.

- eri