Pahin tuska mitä olet tuntenut? Henkinen siis.

Vanhemman kuoleman jälkeen selvisi velkahelvetti mitä oli pidetty pystyssä. Omaisuutta oli kuitenkin sen verran, että jokainen velkoja sai jotakin. Mutta se selvittäminen, kun on ihmeellisiä pikavippifirmoja yms., joista ei saa kunnolla ketään kiinni, perintätoimistoja, omaisuuden myymistä, hautajaisten järjestely, oma sureminen oli toissijaista...muut sisarukset häipyivät paikalta, ja sotku jäi minulle. Monen kuukauden ahdistus ja työ. 

Jos ihminen olisi eläessään selvittänyt nuo, vaikka velkaneuvojan kanssa, mutta kuoleman jälkeen..voi huoh. No tuosta kun selvisin, taputin itseäni olalle monta kertaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan että se, että vanhemmat ei eronneet. Kaikki olisi ollut paljon paremmin jos olisivat eronneet.

Miten kukaan voi toivoa vanhempiensa eroa? Huomaa ettet tiedä elämästä ja henkisestä tuskasta mitään kun vanhempasi ei ole eronneet.

Jos se niiden yhteiselo on yhtä helvettiä, niin kyllä kuule sitä alkaa toivomaan, että se päättyisi. Lapsuus on yllättävän pitkä aika, siitä kun muistot jää pysyviksi, täysi-ikäisyyteen asti, että pääsee vihdoin pois siitä pahasta olosta. Niiden vuosien aikana ehtii syntymään sellaiset traumat, että oksat pois. Olen nähnyt ja kuullut paljon sellaista, mitä lapsen ei kuuluisi kokea. Luonnollisesti kuvioon kuului myös päihde- ja mielenterveysongelmia. Siinäpä muutama mietinnän aihe, jos et itse pysynyt päättele

Yhdessäolevat vanhemmat on lapselle kuitenkin aina parempi kuin eronneet. Kotiolojen eteen on tehtävä työtä ja parisuhdetta hoidettava niin saadaan lapsille ehjä koti. Jokainen lapsi haluaa että vanhemmat on yhdessä ja eletään perheenä ihan riippumatta millaisia vanhemmat on koska lapsi rakastaa vanhempiaan ehdoitta.

Höpönpöpön. Yhdessä olevia vanhempia glorifioi ainoastaan eroa ihan vaan periaatteesta vastustavat joiden mielestä eroaminen on lähtökohtaisesti väärin.

Lapsille parasta on turvallinen ja vakaa kasvuympäristö. Jos se ei ole mahdollista vanhempien ollessa yhdessä, niin sitten se ei ole.

Se kun elämäni rakkaus päätti päivänsä, vuosien masennuksen ja usean epäonnistunen yrityksen jälkeen. Siitä tulee syksyllä kuluneeksi kahdeksan vuotta, mutta triggeripäivämäärät kuten omat ja hänen synttärit, juhlapyhät ja tapahtuman vuosipäivä saavat henkeäsalpaavan tuskan tuntumaan yhä tuoreelta. 

Omaisen äkillinen kuolema, rakkaan ihmisen menetys erossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan että se, että vanhemmat ei eronneet. Kaikki olisi ollut paljon paremmin jos olisivat eronneet.

Miten kukaan voi toivoa vanhempiensa eroa? Huomaa ettet tiedä elämästä ja henkisestä tuskasta mitään kun vanhempasi ei ole eronneet.

Jos se niiden yhteiselo on yhtä helvettiä, niin kyllä kuule sitä alkaa toivomaan, että se päättyisi. Lapsuus on yllättävän pitkä aika, siitä kun muistot jää pysyviksi, täysi-ikäisyyteen asti, että pääsee vihdoin pois siitä pahasta olosta. Niiden vuosien aikana ehtii syntymään sellaiset traumat, että oksat pois. Olen nähnyt ja kuullut paljon sellaista, mitä lapsen ei kuuluisi kokea. Luonnollisesti kuvioon kuului myös päihde- ja mielenterveysongelmia. Siinäpä muutama mietinnän aihe, jos et itse pysynyt päättele

Hahaha, kuulostaa siltä että keskustelisin äitini kanssa!

Kyllähän se on lemmikin kuolema. Vaikka läheisiä ihmisiäkin on kuollut. Heidän kanssaan voi etukäteen sentään puhua kuolemasta.

Pahin henkinen tuska liittynyt masennukseen, itsetuntoon, etäiseen isään ja työttömyyteen. N29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun isä ei rakastanut, olin hänelle täysin yhdentekevä. Tai no, pieni toive taisi hänellä olla, etten olisi edes syntynyt.

Tosta syystä naisten pitäisi miettiä ennenko tekeytyvät raskaaksi "vahingossa" miehille jotka eivät isäksi halua

Lainaamasi tapauksessa miehen olisi pitänyt kieltäytyä osallistumasta lapsettomuushoitoihin ja olla panematta tarkoituksena tehdä lapsia. Alunperinkin olla ryhtymättä avioliittoon, kun ei naimisiin halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan että se, että vanhemmat ei eronneet. Kaikki olisi ollut paljon paremmin jos olisivat eronneet.

Miten kukaan voi toivoa vanhempiensa eroa? Huomaa ettet tiedä elämästä ja henkisestä tuskasta mitään kun vanhempasi ei ole eronneet.

No tuota, kun esim. pelkää, että vanhempi tappaa toisen ja/tai lapsetkin, kyllähän siinä ero vaikuttaa parhaimmalta vaihtoehdolta. Tai kun vaikka toinen vanhemmista pettää, miettii, miksei tuo toinen vain lähde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaukset olisivat valaisevampia, jos tietäisi mitä muita vastoinkäymisiä vastaajilla on elämässään ollut. Jos jollakin pahinta on ollut äidin kuolema, siitä ei voi päätellä muuta kuin että vastaajan äiti on kuollut. Kun ei tiedä, onko mitään muuta ikävää edes tapahtunut.

Millä tavalla valaisevampia?

Ei kai tässä ollut tarkoitus vertailla mitään.

Jos kysytään, mikä on ollut pahin tuska, niin silloinhan on nimenomaan tarkoitus verrata tuskia toisiinsa. Sitähän pahin koettu tuska tarkoittaa, että se on pahempi kuin ne kaikki muut tuskat, jotka on koettu.

Ei, vaan jokainen ilmoittaa, mikä itselleen on ollut se pahin tuska. Ei sitä tarvitse kenenkään ulkopuolisen vertailla eikä pystykään toisen puolesta sanelemaan, miten tämä saa ja voi kokea omat vastoinkäymisensä.

Olen menettänyt monta läheistäni, mutta viieisin menetys oli oman vanhan rakkaan kissan, luopuminen oli vaikeaa.

Fyysisesti suurin tuska on ollut synnytykset.

Äidin kuolema.

Kun "suuri rakkaus" paljastui psykopaatiksi.

Siinä ne pahimmat.

Kyllä se pahin tuska on tuo Satosen Arto kun ohjeistaa meitä työttömiä

T:työtön

Voi, olen toivonut jo lapsena vanhempieni eroa. Toivon edelleen 40 v että he olisivat eronneet. Väkivaltainen parisuhde pilaa koko perheen ilmapiirin ja lasten lapsuuden. Miten joku ei ymmärrä tällaista toivetta, ihmettelen. 

Vanhempien ero, tsihih.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaukset olisivat valaisevampia, jos tietäisi mitä muita vastoinkäymisiä vastaajilla on elämässään ollut. Jos jollakin pahinta on ollut äidin kuolema, siitä ei voi päätellä muuta kuin että vastaajan äiti on kuollut. Kun ei tiedä, onko mitään muuta ikävää edes tapahtunut.

Millä tavalla valaisevampia?

Ei kai tässä ollut tarkoitus vertailla mitään.

Jos kysytään, mikä on ollut pahin tuska, niin silloinhan on nimenomaan tarkoitus verrata tuskia toisiinsa. Sitähän pahin koettu tuska tarkoittaa, että se on pahempi kuin ne kaikki muut tuskat, jotka on koettu.

Jokainen tänne vastannut on varmaan tehnyt sen vertailun päässään ja sitten valinnut sen yhden, josta kirjoittaa.

En ainakaan itse ymmärtänyt kysym

Olisi silti kiinnostavampaa, jos tietäisi mitkä ovat ne asiat joihin verrataan. Että jos joltain on vaikka kuollut aviomies ja lapsi, niin kumpi on ollut hänelle pahempi kokemus ja niin edelleen. Alapeukuttamisessa ei tosin ole järkeä, itsehän jokainen tietää omat tunteensa paremmin kuin joku vieras.

Sisaren kuolema. Olin romuna pari vuotta. 

Aikanaan hyväksikäyttöä. Joskus siihen liittynyt ahdistuneisuus on noussut niin järkyttäväksi, että on ollut pakko tehdä itselleen fyysistä tuskaa, että saa edes muutaman sekunnin lievityksen.

Vierailija kirjoitti:

Jouduin seksuaalirikoksen uhriksi, mikä jo itsessään aiheutti fyysisten kipujen lisäksi todella paljon henkistä tuskaa. Kun tapahtumasta oli kulunut jonkin aikaa, minun oli pakko mennä sisätutkimukseen, johon en millään olisi halunnut mennä, mutta terveydellisten syiden takia oli pakko. Sen lääkärikäynnin muistan aina, ja se traumatisoi minut. Pelkään gyn. tutkimuksia, ja toivoin, että lääkäri (taustani tietäen) olisi empaattinen. Lääkäri oli kuitenkin täysin kylmä, tunteeton. Minusta tuntui niin pahalta siinä tutkimustilanteessa. Minua ahdisti ja pelotti. Pahinta oli kuitenkin se, että lääkärin mielestä tätä pahaa oloa ei saanut näyttää. En saanut itkeä tai valittaa. Hän sanoi minulle suoraan, että minun pitää lopettaa itkeminen ja olla hiljaa. Tunsin, kuinka se paha olo ja ahdistus kasvoi sisällä. Koska en saanut purkaa sitä ahdistusta ja pelkoa itkemisen ja huutamisen muodossa, aloin täristä holtittomasti. En ole varmaan enää koska

Voin hyvin kuvitella, että oli karsea kokemus. Välillä saa kommentteja, että tulee miettineeksi, mikä ammattilaista oikein vaivaa. Sain kivuliaan virtsatietulehduksen ja menin sitten yhdelle mieslekurille, niin hän sitten sanoi että "sen siitä saa, kun miesten kanssa pelehtii". Nyt haukkuisin hänet pystyyn. Poikaystäväni haki autolla töistä, vei lääkäriin ja sieltä kotiin. Sanoin hänelle, mitä lääkäri sanoi.