Ex joka teki elämästäni helvettiä, voi nykyään todella hyvin ja on onnellisessa liitossa. Miksi tämä on minulle niin katkera asia?
Olisinpa onnellinen heidän puolestaan. Yleensä en vain ajattele mutta välillä kuitenkin huomaan muistelevani edelleen suhdetta, miten kaikki tapahtui ja millaiseen lopputulokseen se päätyi.
Minun ei olisi pitänyt tavata häntä koskaan. Välillä mietin, että minussa on jotain perustavanlaatuista vikaa kun minä sain sen pahan ja toinen saa juuri sen puolen ihmisestä jota rakastin.
Suhde eteni nopeasti mutta oli jo alkuun valtasuhde. Kuulin usein miten huono olen, miten vääränlainen kroppa minulla on, miten väärässä ammatissa olen ja ylipäätään miten vastenmielinen olen. Samaan aikaan kun kehui maasta taivaisiin miten ihana olen. Sain osakseni että kaikkea pahaa, raivoa ja jopa fyysistä retuuttamista niin samaan aikaan hän osasi olla niin fiksu, sanavalmis ja hetkittäin hyvä mies. Sitä kaipaan, sitä hyvää mutta menin rikki aika pahasti siitä risritiiaisessta ja konfliktiherkästä dynamiikasta, josta loppuen lopuksi syytettiin minua ja ex keksi omia tarinoita miten kaikki meni. Minusta tehtiin paha ja hullu.
Lopulta kun erosimme niin hän meni nopeasti uuteen suhteeseen ja naimisiin. Heillä menee niin hienosti, ovat onnellisia ja varakkaita.
Minä kaikkea muuta ja itsellä vielä se hullun leima otsassa. He ovat jopa yhdessä nauraneet minulle ja pilailleet kustannuksellani.
Välillä näen unta, että ex palaa luokseni ja vihdoin pystyn todistamaan, etten minä ollut se paha ja huono. En halua häntä enää nähdä mutta vaikeaa on ollut jatkaa omaa elämäänsä sen jälkeen.
Tämä varmaan muuttaa muotoaan vielä ja pääsen kokonaan yli. Koko ajan vähemmän heitä ajattelen mutta kyllä se on ollut aika katkera paikka.
Enää ei onneksi isoja tunnemylleryksiä ole mutta hämmennys kuitenkin jäi jäljelle.
Kommentit (115)
Se uusi liitto on onnellinen korkeintaan exäsi puolelta. Kulisseja on tärkeää pitää yllä. Jos hän kohteli sinua huonosti, uusi puoliso tuskin saa sen parempaa kohtelua.
Miehet nyt ovat tollasii. Onneksi pääsit irti. Luuletko, että meno on yhtään toista hällä nykyään? Ei tasan ole. Traumatisoi lopulta kaikki naisensa.
Siis jokainen mies perustaa sen lopullisen ja oikean perheen ihan aikaisintaan 35 vuotiaana, moni vasta 40-45 vuotiaana, eli ei kannata alkaa väkisin leikkimään kotia jonkun 25v pojan klopin kanssa, jolla on vielä 30v hurlumpheit viettämättä ja kaikki.
Poikkeuksia on ehkä oikeasti 1 miljoonasta, tästä olis nuorten naisten hyvä jo oppia.
Mistä sinä tiedät, että se uusi liitto on onnellinen ja mistä tiedät, että naureskelevat sinulle?
Eikö asiat ole nyt hyvin? Mistä syystä olet katkera, kun sinä itse tuossa suhteessa olet ollut? Haaveilet siis edelleen suhteesta exäsi kanssa, miksi?
Vierailija kirjoitti:
Se uusi liitto on onnellinen korkeintaan exäsi puolelta. Kulisseja on tärkeää pitää yllä. Jos hän kohteli sinua huonosti, uusi puoliso tuskin saa sen parempaa kohtelua.
No, minä menin joskus varoittamaan tätä uutta ja sain siitä itselleni aikamoisen vyöryn. Ei olisi pitänyt, olisinpa ollut vain hiljaa. Ymmärsin miten tärkeää on olla reagoimatta näissä tapauksissa. Uusi kertoi olevansa mahdottoman onnellinen ja kuvaili heidän suhdettaan, että ovat toisilleen juuri oikeita ja uskomattoman rakastuneita jne. Mitä kaikkea.
Ymmärrän tuon alkuhuuman, niin minäkin luulin välillä löytäneeni sielunkumppanin mutta oli meillä jo alusta saakka ongelmia jotka tiedostin mutta en osannut nähdä sitä siinä huumassa kuten myöhemmin ymmärsin.
En minä uudelle todellakaan toivo sellaista kohtelua mitä itse sain mutta en uskalla sanoa, että mies olisi muuttunutkaan tarpeeksi vaikka nyt jaksaisi vielä yrittää skarpata. -ap
Vierailija kirjoitti:
Miehet nyt ovat tollasii. Onneksi pääsit irti. Luuletko, että meno on yhtään toista hällä nykyään? Ei tasan ole. Traumatisoi lopulta kaikki naisensa.
Niin, jotkut miehet. Ei voi kuin ihmetellä miten tuollaiset äijät saavat naisia ja vielä vuosienkin päästä kaipaillaan.
Kuvottavalta kuulostava läjä.
Et sinä tiedä mitä siellä exän liitossa tapahtuu suljettujen ovien takana. Tuskin valtasuhteesta ja alistamisesta nauttinut mies pystyy uudessa suhteessa muuttamaan tapojaan. Ulospäin esitetään onnellista mutta totuus on luultavasti aivan toinen.
Tämä ulospäin esittäminen on tosi yleistä myös suhteissa joissa ei esiinny henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Ei kukaan voi koskaan tietää miten asiat oikeasti ovat vaikka kuinka näyttää onnelliselta ja varakkaalta muille. Itselläni on nyt useampi ystäväpariskunta rakentanut hienot, isot talot uusille omakotialueille ja ulospäin näyttää, että ovat varakkaita ja kaikki kotona on viimeisen päälle ja pihassa kaksi katumaasturia. Sitten kun menen ystävän kanssa ruokakauppaan kun tarkoituksena on viettää iltaa, tehdä ruokaa ja saunoa niin ystävä pyytää maksamaan koska ei ole varma onko tilillä yhtään rahaa. Ei sitä päälle päin moni arvaisi, että juuri nuo ihmiset pohtivat riittääkö rahat ruokakaupassa.
Asia ei ole katkera vaan sinä olet. Ja katkeruus johtuu siitä ettet ole päässyt yli.
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä tiedät, että se uusi liitto on onnellinen ja mistä tiedät, että naureskelevat sinulle?
Eikö asiat ole nyt hyvin? Mistä syystä olet katkera, kun sinä itse tuossa suhteessa olet ollut? Haaveilet siis edelleen suhteesta exäsi kanssa, miksi?
Koska ovat näin tehneet ja ilmaisseet.
Katkeruus kai tulee niistä kuiskauksista kuinka ala-arvoinen olo minulle kaiken kaikkiaan jäi. Kun kaikki hyöty ja elinvoima oli saatu irti niin jätettiin tyhjänä ihmisrauniona jälkeensä. Halusin itse erota tietenkin mutta ehkä kaipasin jonkinlaista anteeksipyyntöä. Välillä kaipaan hyviä hetkiä mutta äkkiä muistan, että ne eivät millään muotoa korvanneet sitä toista puolta mikä näyttäytyi ja miten se vaikutti kaikkeen.-ap
Kyllä on kokemusta. Tuo ihminen on ollut henkisesti väkivaltainen sua kohtaan. Ole onnellinen, että olet väistänyt luodin. Tuo nykyinen tulee ajan myötä olemaan vielä enemmän rikki kuin sinä olet. Olen nykyisin turvakodin työntekijä ja tunnistan suhteet, joissa on henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä. Tuo teidän suhde ei ole ollut terve.
Minäkin voisin veikata, ettei exälläsi mikään onnellinen ja terve liitto oikeasti ole. Varmaan uudella naisella (?) on kovempi tarve pitää yllä kulisseja kuin sinulla, Ap. Tai sitten heistä molemmat ovat yhtä kieroutuneita. Yritä olla ajattelematta mokomia tyyppejä vaan asennoidu niin, että sinä tiedät mitä et ainakaan halua suhteessa. Olet oppinut itsestäsi ja muista ihmisistä ja siltä kantilta katsot nyt eteenpäin!
Luultavasti olet ollut suhteessa narsistin kanssa. Hyvä kun et ole enää hänen kanssaan, ole onnellinen siitä. Narsisti ei muutu. Se uusi saa alkuun sitä rakkauspommitusta eikä nää rakastumiseltaan exäsi todellista luonnetta. Ihan samaa huonoa kohtelua saa uusikin kun se alun ihanuus muuttuu tavalliseksi. Ole ihan huoleti ja jatka elämääsi.
Olisiko narsisti ollut? Kuulostaa siltä kun haukkui ulkonäköä. Voihan se olla jos on narsisti ettei uusi puoliso vielä tiedä /huomaa.
Minulla se sama että kaikki exät löysi vaimot ja ovat ainakin jotenkuten onnellisia ja itse sinkkuna, vaikea luottaa enää muihin. Minulle aikoinaan selitti kuinka ei etsi Vielä vakavaa /haluaa odottaa vuosia ennen sitoumusta. Tuollaista ei olisi tarvinnut kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kokemusta. Tuo ihminen on ollut henkisesti väkivaltainen sua kohtaan. Ole onnellinen, että olet väistänyt luodin. Tuo nykyinen tulee ajan myötä olemaan vielä enemmän rikki kuin sinä olet. Olen nykyisin turvakodin työntekijä ja tunnistan suhteet, joissa on henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä. Tuo teidän suhde ei ole ollut terve.
Niin oli.
Usein sanoi alussa, että hän ei koskaan satuttaisia naistaan. Kehui itseään hyvänä miehenä.
Usein katsoi anelevasti ja sanoi, että "ethän hylkää mua?" ja tällaisilla pienillä lauseilla hiljalleen kietoi pikkurillinsä ympärille ja manipuloi. Suorastaan valehteli monesta asiasta mitkä tuli julki myöhemmin.
Iski naisia silmieni edessä, haukkui minua millon mitenkin. Sitten pahoitteli ja pyysi anteeksi tai sitten haukkui kuinka herkkä olen. Tosi paljon erilaisia tapoja hän käytti nujertaakseen minut.
Loppuvaiheessa kun oli kylmää-kuumaa ja kaikenlaista ollut niin olin henkisesti jo niin rikki ja mennyt sekaisin, että enää nauroin mollauksille. Ei enää tuntunut missään. Siinä tapahtuu vuosien mittaan monenmoista ja on aika pelottavaa psykologista peliä. Myös fyysinen väkivalta oli hänen mielestään minun syytäni ja keksi kavereilleen valheelliset tarinat. -ap
Koskaan ei pidä olla tai jäädä huonoon suhteeseen missä sinua kaltoin kohdellaan. Ei koskaan. Vaikka irtipääseminen voi olla tuskallista eron jälkeen ja tunteet kulkee vuoristorataa niin ainoa oikea tie on lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Koskaan ei pidä olla tai jäädä huonoon suhteeseen missä sinua kaltoin kohdellaan. Ei koskaan. Vaikka irtipääseminen voi olla tuskallista eron jälkeen ja tunteet kulkee vuoristorataa niin ainoa oikea tie on lähteä.
Tämä on totta.
En enää koskaan halua mitään vastaavaa. Se on niin sairasta ja saa aivot solmuun. Kadotin itseni.
Nyt on hyvä vaikka vielä on siivoustöitä jäljellä. Silti voin paremmin kuin suhteessa, paljon parempi näin kaikesta huolimatta. -ap
Ap- sun exä tuntuu olevan narsisti. Ja ole huoleti- ihan samanlainen narsisti hän on seuraavan kanssa. Ole onnellinen, että pääsit pois.
Mikset kelpuuttanut kilttiä ja kunnon miestä niin ei tarttis vuodattaa tuollaisia asioita täällä vaan eläisit onnellista elämää kiltin miehen kanssa?
Hyvin narsistiset piirteet tuossa suhteessasi ovat olleet. Älä haikeile yhtään tuollaisen ääliöexäsi perään. Hän ei ole arvoisesi. Hän satuttaa ja tulee satuttamaan kaikkia ympärillään olevia. Narsisteilla on samat kaavat. He eivät muutu vaikka kumppani vierellä vaihtuisi. Ihmiset ovat narsisteille käyttöesineitä. Se on ihan sama kuka siinä on kunhan palvot ja palvelet narsistin tarpeita alistumalla ja miellytät häntä ulkonäöllisesti tarpeeksi. Narsistille ei mikään koskaan riitä. Olet vaihdettavissa kun parempi lähde osuu siihen hänen kohdalleen. Narsistit ovat tunnekylmiä vailla omaatuntoa ja syyllisyyden sekä häpeän tuntoa.
Onko kenelläkään samantyylistä historiassa?
Minä ajattelin olla itseni puolella ja pyrkiä siihen, etten enää kokisi tarvetta reagoida suuntaan tai toiseen. Yritän vain unohtaa ja jatkaa elämääni vaikka välillä nämä ajatukset häiritsevät. -ap