Millainen on nainen, jonka on hankala ystävystyä toisten naisten kanssa?

Kaikki naiset eivät vain siedä joitakin toisia naisia. On todella vaikeita naisia jotka eivät vain pidä juuri kenestäkään. Ei se välttämättä ole sen kummoisempaa ja he tietävät itsekin olevansa vaikeita ihmisiä ja vaativat tietynlaista ihmistä ystäväksi. Niitä ei varmasti löydy paljon mutta jos ottaa potentiaaliset vastaan niin on mahdollisuus saada muutamia elinikäisiä luottoystäviä.

Jos olet tällainen nainen, älä ole ilkeä kenellekään sinut hyväksyvälle naiselle tai työnnä häntä pois turhan takia. Sinä tunnistat kyllä sinulle sopivan ihmisen kun sellaisen tapaat.

Vierailija kirjoitti:

Minä en tiedä miten tuo kuvio toimii, enkä jaksa enää opetella. Osaan kyllä tutustua ihmisiin, jos on joku viitekehys - sukulaisuus, opiskelu, harrastus, työpaikka. Jos se yhdistävä viitekehys on olemassa pitkään, niin kaipa siinä muodostuu jonkinlaisia ystävyyksiä. Mutta sitten kun se viitekehys poistuu, niin ei niihin ihmisiin tule enää pidettyä yhteyttä.

Naisten kanssa en koskaan koe kuuluvani samaan porukkaan, jotenkin en vain ymmärrä naisia. Miesten kanssa olen enemmän samalla aaltopituudella - siis keskimäärin. Eikä miesten kanssa koskaan tunnu, että pitää esittää jotain, miesten kanssa voi luontevammin olla oma itsensä. 

Miksi yleistät? Tiesitkö että miehet halveksivat naisia ja pitävät teitä vain rai*kattavina reikinä? Menepä katsomaan miten ihanasti miehet meistä naisista sanailee jokaisessa ketjussa missä on aiheena sur*ansa saanut nainen. Siellä ne draamattomat miehet huorittelee uhria, uhoaa, kiusaa, riehuu, kääntää aiheen naisen tekoihin ja antaa mur*aavan miehen olla rauhassa, suurella tuella :)

Että sellainen draamaton sukupuoli meillä ;)

Ensimmäinen "ystäväni" oli isosiskoni, joka oli todella epävakaa. Mulla on jäänyt päälle jonkinlainen epäluottamus naispuolisiin ikätovereihin ja ystävyydet joita löydän päätyvät aina jollain tapaa ahdistaviksi. En vain osaa olla luonteva muiden naisten seurassa, jotenkin tuntuu että ne aina arvostelee minua. Sosiaaliset suhteet on aina olleet vaikeita, ja koen ryhmät ahdistavina. 

No, mulla ei ole yleensäkään ihmisten kanssa oikein mitään puhumista. En omista telkkaria, muutamaan vuoteen en ole kuunnellut radiotakaan. En lue mitään muita lehtiä kuin hyötylehtiä, eli puutarha-, käsityö- ja luontaisterveys. Tietämäni julkkikset ovat tuoreimmillaan 90-luvulta, enimmäkseen 80-luvulta. En seuraa muotia, en meikkaa, en värjää hiuksia, en seuraile uusimipia sisustus- ja ruokatrendejä. En matkustele, aniharvoin käyn elokuvissa tai keikoilla. En käy baareissa, en tykkää ryhmäliikunnasta tai mistään messuista tms.

Viihdyn kotona, puutarhassa, metsässä. Pyöräilen, hiihdän, teen käsitöitä. Tykkään pohtia ja miettiä, jutella "juurta jaksain" ja pitkään yhdestä ja samasta aiheesta. Luen, maalailen tauluja, askartelen. Minua ei kiinnosta juurikaan muiden tekemiset, paitsi, jos ne tekemiset on samoja kuin itselläni. Tykkään eläimistä, paitsi en kissoista tai reuhaavista koirista. Rakastan vauvoja ja isompiakin lapsia, kunhan eivät riehu. Vanhuksistakin tykkään. Olen herkkä, henkinen, syvällinen, romanttinen, tykkään nauraa. 

En paljon tapaa muita kuin omaa perhettä. En vaan ole koskaan oikein osannut ystävystyä. Aiemmin se haittasi, mutta nykyään olen hyväksynyt itseni tällaisena. Väsyn helposti ihmisten kanssa seurusteluun, tuntuu, että pitää varoa aina jotain, ettei loukkaisi ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tiedä miten tuo kuvio toimii, enkä jaksa enää opetella. Osaan kyllä tutustua ihmisiin, jos on joku viitekehys - sukulaisuus, opiskelu, harrastus, työpaikka. Jos se yhdistävä viitekehys on olemassa pitkään, niin kaipa siinä muodostuu jonkinlaisia ystävyyksiä. Mutta sitten kun se viitekehys poistuu, niin ei niihin ihmisiin tule enää pidettyä yhteyttä.

Naisten kanssa en koskaan koe kuuluvani samaan porukkaan, jotenkin en vain ymmärrä naisia. Miesten kanssa olen enemmän samalla aaltopituudella - siis keskimäärin. Eikä miesten kanssa koskaan tunnu, että pitää esittää jotain, miesten kanssa voi luontevammin olla oma itsensä. 

Yleinen kokemus autismin kirjon piirteitä omaavilla naisilla.

Miksi tunget tuota autismia joka paikkaan? Mitä saat tuosta? On miljoona muutakin mahdollista syytä kuin autismi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tiedä miten tuo kuvio toimii, enkä jaksa enää opetella. Osaan kyllä tutustua ihmisiin, jos on joku viitekehys - sukulaisuus, opiskelu, harrastus, työpaikka. Jos se yhdistävä viitekehys on olemassa pitkään, niin kaipa siinä muodostuu jonkinlaisia ystävyyksiä. Mutta sitten kun se viitekehys poistuu, niin ei niihin ihmisiin tule enää pidettyä yhteyttä.

Naisten kanssa en koskaan koe kuuluvani samaan porukkaan, jotenkin en vain ymmärrä naisia. Miesten kanssa olen enemmän samalla aaltopituudella - siis keskimäärin. Eikä miesten kanssa koskaan tunnu, että pitää esittää jotain, miesten kanssa voi luontevammin olla oma itsensä. 

Yleinen kokemus autismin kirjon piirteitä omaavilla naisilla.

Juurikin näin. Kun näistä ajatuksista sanoo ääneen, niin päälle saa vielä lisää ilkkumista. Jostain syystä miehet näyttävät suvaitsevan myös miespuoliset aspergerit paremmin omiin porukoihinsa? Naisaspergerit sen sijaan ovat helpommin hyväksikäytön uhreja, mutta on niitäkin miehiä joiden kanssa synkkaa aidon kaverillisesti.

Naiseutta halveksivan "hyvä jätkä -naisen" varmaan ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun itseni kohdalla se varmasti johtuu autismista (asperger). En siis mitenkään halveksi muita naisia, tai oo sellanen "not like other girls". On vaan aina ollut helpompi tutustua miesten kanssa. Onneksi olen muutaman kanssaoudon naisenkin kanssa onnistunut ystävystymään. 

 

Ei miehet ole naisten ystäviä, vaan selkäänpuukottavia rai*kaajia. Mene lukemaan miesten mielipiteitä rai*katuista naisista.

En myöskään ole koskaan nähnyt miestä joka kutsuisi naisia ystäviksi. Miehet halveksivat tutkitusti naisia, naisten piirteitä, naisten töitä, naisen roolia suvussa jne. Ihan turhaan te tulette tänne julistamaan tuota kuvitelmallista tarinaa miesten hyvyydestä, kun totuus on se että miehet sortavat, rai*kaavat ja ta**avat naisia sekä pitävät teitä vain pornoreikinä ja käyttävät omaan hyötyynsä.

<

Tajuatko miten surkeaa logiikkaa tuo on? Mene lukemaan mitä tahansa keskustelua rai*kaukista, siellä on miehet ilakoimassa. Ei maailmaa hahmoteta sen mukaan mitä sinä yksilötasolla koet tai näet, vaan sen mukaan mikä on tilastojen mukaan oikeaa. Opettele ajattelemaan objektiivisesti ja tieteellisesti.

Näettekö? Miesten pahuus on heti "jotkut miehet", naisten huonot piirteet taas universaaleja totuuksia ja KAIKKIIN NAISIIN YLEISTETTÄVÄÄ.

Miksi ylikorostatte naisten piirteitä vaikka miehet ne teitä vihaavat? Miehet kiusaavat ihan koko ajan, miehet ovat tutkitusti vihamielisimpiä ja miehet ovat sortaneet naisia tuhansia vuosia. Kas kun miehet pakottaa, puukottaa selkään ja sallii väkivallan, on se vain "poikkeus" eikä akka tee mitään.

Näettekö, miten te vain valikoitte puolenne aivan mielivaltaisesti? Tuomitkaa tämä yleistäminen ja nai*viha sen sijaan että peukutatte naisten yleistäjiä. Olette ihan kauhuissanne jos miehiä yleistää.

Miehet eivät ole helppoja tai draamattomia, vaan naisia vihaavia draamapesäkkeitä. Nytkin on miehet ihailemassa koko maailman voimalla Andrew Tatea. Kas kun se ei paina, mutta 70-luvun kansakoulun Saija vie kaikkien naisten maineen.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin sama juttu. Naisten kanssa minunkin on vaikeampaa ystävystyä. Olen kasvanut veljien ja poikien kanssa. Pikkutytöstä saakka olen aina kokenut pojat parhaiksi ystäviksi. Rehellisiä, luotettavia, mutkattomia ja arvostavia tasa-arvoisia kaverisuhteita. Pojilta opin suoruuden ja reiluuden. Se mikä sovitaan myös pitää. Riidat sovitaan. Anteeksi pyydetään, anteeksi annetaan ja elämä jatkuu. Aikuisenakin olen huomannut että mielenkiintoiset syväluotaavat keskustelut tulee usein käytyä miesten kanssa. Moni mies on todella taitava ja mielenkiintoinen keskustelija ja kuuntelija, Tiede, taide, kulttuuri, historia, politiikka, luonto, ihmissuhteet. Kaikki onnistuu. Ja ihan selvinpäin. Helppoa ja luontevaa tosiystävyyttä ilman draamaa ja juoruja.

Miehillä on omat draamansa, mutta naisten kanssa miehet on usein eri lailla kuin miesten kanssa. Sitä ei huomaa, jos on itse nainen, miten miesten käytös muuttuu naisten seurassa. Naisille näytetään vähän sitä parempaa puolta. Ainakin joillekin naisille. 

Näillä mukavilla kuuntelijamiehillä on usein toive päästä pöksyihin, mitä usein vähän autismipiirteinen, sosiaalisia kuvioita huonosti ymmärtävä, naispuolinen ystävä ei tajua. Ottaa asiat niin kuin ne päälle näyttää, ei näe mitä kaikkea takana on. Miesten ja naisten tosiystävyys voi toki olla mahdollista, mutta usein se on sitä, että mies on naiselle kiva koska toivoo enemmän (eli josko jossain vaiheessa sais seksiä), ja nainen miettii, että onpa loistava ystävä eikä tuu muu mieleenkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan sellainen, joka ei ota kontaktia muihin. 

Ei ainakaan itselläni johdu siitä. Olen puhelias ja juttelen hyvin spontaanisti vieraillekin ihmisille. Silti tuntuu, että monien naisten kanssa se kommunikointi on tosi raskasta. En jaksa kuunnella sitä valitusta, ruikutusta, ilkeilyä. En pidä siitä, että muita ihmisiä haukutaan takanapäin. En vain jaksa negatiivisia ihmisiä. On näitä miehissäkin. Ja toisaalta naisissakin on positiivisia ja reiluja ihmisiä, mutta vähemmän.

Miksi sä tollaisten ruikuttajien kanssa edes haluaisit ystävystyä? Tuskin menetät mitään kovin ihmeellistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin sama juttu. Naisten kanssa minunkin on vaikeampaa ystävystyä. Olen kasvanut veljien ja poikien kanssa. Pikkutytöstä saakka olen aina kokenut pojat parhaiksi ystäviksi. Rehellisiä, luotettavia, mutkattomia ja arvostavia tasa-arvoisia kaverisuhteita. Pojilta opin suoruuden ja reiluuden. Se mikä sovitaan myös pitää. Riidat sovitaan. Anteeksi pyydetään, anteeksi annetaan ja elämä jatkuu. Aikuisenakin olen huomannut että mielenkiintoiset syväluotaavat keskustelut tulee usein käytyä miesten kanssa. Moni mies on todella taitava ja mielenkiintoinen keskustelija ja kuuntelija, Tiede, taide, kulttuuri, historia, politiikka, luonto, ihmissuhteet. Kaikki onnistuu. Ja ihan selvinpäin. Helppoa ja luontevaa tosiystävyyttä ilman draamaa ja juoruja.

Miehillä on omat draamansa, mutta naisten kanssa miehet on usein eri lailla kuin miesten kanssa. Sitä ei huomaa, jos on itse nainen, mit

Olen ollut avioliitossa 15 vuotta, ja minulla on yhä useita miehiä ystävinä. Suurimmalla osalla näistä miehistä on omat puolisonsa. Miten todennäköisenä pidät sitä, että nämä miehet kaveeraavat päästäkseen pöksyihin?

Olen köyhä vela joka ei pidä suurimmasta osasta naisia joille lisääntyminen on elämäntehtävä. Äitiys ällöttää minua eikä kiinnosta ystävystyä perheellisen naisten kanssa. Myöskään lapsettomaksi jääneet katkerat tuhkakohdut ei kiinnosta kun nekin vain märisee lapsista. Nuorena, kun ystävystyminen oli helpompaa, pidin eniten kauniista ja fiksuista naisista, ja olen ihan nätti itsekin, mutta en kestänyt sitä kun jokainen kaverini oli aina suositumpi  miesten keskuudessa kuin minä! Tämähän siis ei olisi haitannut jos naisporukassa olisi ollut vain yksi kaunotar joka pokaa miehet, mutta jostain kumman syystä en ikinä päässyt mukaan mihinkään naisporukkaan(varmaan kun olin poikkeava ja vela jo silloin). Ja kun aina sai olla vain yhden ystävänaisen kanssa kahdestaan niin olipa ikävää käydä baareissa.

Siinä siis muistoja ystävyys suhteista ajalta jolloin olin parikymppinen. Ja lisäksi oli ne ihan  erityyliset akat jotka harrasti paskaa ja opiskeli sontaa ja joista en edes pitänyt, mutta joiden kanssa oli pakko hengata koska ei ollut ketään muutakaan, kun parikymppisenä kehdannut tehdä mitään yksin ja piti olla avomielinen ja suvaitsevainen.

Kolmekymppisenä perheellistymiset korjasi naiset mun ystävämarkkinoilta, mutta onneksi viihdyn ihan hyvin yksinkin. Joo olen naisiin kyllästynyt ja suvaitsematon paska, mutta ei minua kiinnosta, koska elän omaa elämääni ketään häiritsemättä enkä toivo kenenkään häiritsevän minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tiedä miten tuo kuvio toimii, enkä jaksa enää opetella. Osaan kyllä tutustua ihmisiin, jos on joku viitekehys - sukulaisuus, opiskelu, harrastus, työpaikka. Jos se yhdistävä viitekehys on olemassa pitkään, niin kaipa siinä muodostuu jonkinlaisia ystävyyksiä. Mutta sitten kun se viitekehys poistuu, niin ei niihin ihmisiin tule enää pidettyä yhteyttä.

Naisten kanssa en koskaan koe kuuluvani samaan porukkaan, jotenkin en vain ymmärrä naisia. Miesten kanssa olen enemmän samalla aaltopituudella - siis keskimäärin. Eikä miesten kanssa koskaan tunnu, että pitää esittää jotain, miesten kanssa voi luontevammin olla oma itsensä. 

Yleinen kokemus autismin kirjon piirteitä omaavilla naisilla.

Juurikin näin. Kun näistä ajatuksista sanoo ääneen, niin päälle saa vielä lisää ilkkumist

Jos teillä synkkaa miesten kanssa tosi hyvin, miksi sitten miehet eivät jaloina suurina ystävinä tuomitse rai*kattuihin kohdistuvaa systemaattista vihapuhetta, koskaan, missään? Ihan älytöntä miten te julistatte täällä naisten draamaa ja hankaluutta täysin subjektiivisten kokemustenne takia, mutta sivuutatte miesten tuhansien vuosien naisten sorron. Valikoitte vain olla välittämättä miesten paljon pahemmasta vihasta, mutta takerrutte naisten vähäpätöisempiin "synteihin".

Joka kolmas nainen saa mieheltä pa*aan, miestenne panos on syyttää ja kiusata uhria. Että sellainen ihana inklusiivisuus, suuri humaanisuus ja ystävyyden ilo :) Eipä ne miehet paljoa teitä puolustele, ihan omaa mielikuvitustanne tuo miesten nolo hyvyyden korostelu. Miehet sortavat naisia ja missään miesvaltaisessa kulttuurissa tyttöjä ei toivota syntyvän, joten se susi teille on tasan mies.

Kukas se naisia ta**aa. Aa joo, miehet. Tuomitseeko miehet tätä? Eivät. Kumma juttu! Luulisi että humaani ystävä haluaisi sinulle kaikkea hyvää ;) Miehet myös suhteessa pettävät enemmän ja syyttävät kaikista väkivallanteoistaan ja petollisuuksistaan naisia.

Kuka se jättää kotityöt tekemättä, kuka hylkää perheen.. Älkääkä sanoko että ei kaikki, tehän juuri yleistätte kaikkia naisia huonojen perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tiedä miten tuo kuvio toimii, enkä jaksa enää opetella. Osaan kyllä tutustua ihmisiin, jos on joku viitekehys - sukulaisuus, opiskelu, harrastus, työpaikka. Jos se yhdistävä viitekehys on olemassa pitkään, niin kaipa siinä muodostuu jonkinlaisia ystävyyksiä. Mutta sitten kun se viitekehys poistuu, niin ei niihin ihmisiin tule enää pidettyä yhteyttä.

Naisten kanssa en koskaan koe kuuluvani samaan porukkaan, jotenkin en vain ymmärrä naisia. Miesten kanssa olen enemmän samalla aaltopituudella - siis keskimäärin. Eikä miesten kanssa koskaan tunnu, että pitää esittää jotain, miesten kanssa voi luontevammin olla oma itsensä. 

Yleinen kokemus autismin kirjon piirteitä omaavilla naisilla.

Joo mulle on muutamat sanoneet, että ovat aina pitäneet mua autistina. Tämä vasta sen jälkeen, kun kerroin hämmästyneenä saaneeni ADHD-diagnoosin. Kävin diagnostisissa tutkimuksissa autismin suhteen ja kriteerit eivät riittäneet. Tutkimukset tehnyt neuropsykologi arveli, että siihen voi vaikuttaa että olen vuosikymmenet opetellut kompensoimaan. Psykiatri ei asettanut diagnoosia, koska vaaditut kriteerit eivät täyttyneet eikä lapsuudesta ollut mitään tätä tukevia dokumentteja. 

Olen siis vähän tällainen rajatapaus, mitä monet pitävät autistina, mukaanlukien terapeuttini, vaikka en diagnoosia saanut. Tyttäreni sai autismidiagnoosin kyllä.

Minä kyllä välillä mietin, mitä joillekin vanhoille ystäville ja tutuille kuuluu. Mutta tyydyn niihin tietoihin, mitä saan kaivettua Internetistä. En minä mitään yhteydenpitoa kaipaa.

Olin ennen it-firmassa osaston ainoana naisena. Ei tuntunut luontevalta hengata varattujen miesten kanssa vapaa-ajalla vaikka töissä tultiin hyvin juttuun. 

Nyt olen naisvaltaisessa yrityksessä töissä. Vain pomo (nainen) on sen tyyppinen että meillä synkkaa. hän myös paljon vanhempi ja elää eri elämänvaihetta (omat lapseni ovat vielä pieniä) , ja hänellä on omat kaverinsa työpaikallakin.

Ei ole helppoa hankkia kavereita aikuisena. 

Ehkä sellainen, joka on kyllästynyt paskan jauhamiseen selän takana. Eivät tietenkään kaikki naiset sitä tee, mutta olen huomannut, että moni jauhaa kavereistaan paskaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen köyhä vela joka ei pidä suurimmasta osasta naisia joille lisääntyminen on elämäntehtävä. Äitiys ällöttää minua eikä kiinnosta ystävystyä perheellisen naisten kanssa. Myöskään lapsettomaksi jääneet katkerat tuhkakohdut ei kiinnosta kun nekin vain märisee lapsista. Nuorena, kun ystävystyminen oli helpompaa, pidin eniten kauniista ja fiksuista naisista, ja olen ihan nätti itsekin, mutta en kestänyt sitä kun jokainen kaverini oli aina suositumpi  miesten keskuudessa kuin minä! Tämähän siis ei olisi haitannut jos naisporukassa olisi ollut vain yksi kaunotar joka pokaa miehet, mutta jostain kumman syystä en ikinä päässyt mukaan mihinkään naisporukkaan(varmaan kun olin poikkeava ja vela jo silloin). Ja kun aina sai olla vain yhden ystävänaisen kanssa kahdestaan niin olipa ikävää käydä baareissa.

Siinä siis muistoja ystävyys suhteista ajalta jolloin olin parikymppinen. Ja lisäksi oli ne ihan  erityyliset akat jotka harr

Kas kun teitä ei ärsytä miestenne väkivaltaisuus, pornon katsominen, esineellistäminen tai mikään mukaan. Miksi äitiys on paha mutta pornon katsominen ei? 100% miehistä katsoo pornoa. Ironisesti miehet ovat myös kaksinaamaisia, eli huorittelevat pornonaisia ja sitten kuitenkin laukeavat niille. Mutta mieshän saa olla miten kaksinaamainen ja väkivaltainen tahansa, pick me -akka vain pyllistää ja imee kermat naamalleen kun isäntä käskee.

Kannattaisi tutustua tilastoihin ja hahmottaa maailmaa tiedon kautta eikä vain omaksua vihaisia asenteita omaa sukupuolta kohtaan. Noloa akkamaista alempiarvoisuutta. Kukaan mies ei moiti omaa sukupuoltaan, kas kun miehiä ei hävetä pornokeskeisyys, seksuaalinen väkivalta, sodat, aggressio, ra*ismi. Ehei, on se juoruilu kamalaa!

Te naiset myös aina selittelette systemaattiset miesten huonot ilmiöt yksittäistapauksiksi ja naisille teette päinvastoin.

Jos ette tule toimeen oman syntyperänne kanssa mutta tulette muka toimeen teitä vihaavien miesten kansa, olisiko aika katsoa peiliin?

Parhaat naispuoliset kaverini ovat neurodivergenttejä, kuten taidan olla itsekin. En jaksa keskittyä mihinkään pinnalliseen ja onneksi näiden kanssa ei tarvitse. Mitään kateellisuutta tai kilpailuasetelmaakaan ei ole.

80: Sun tekstisi on niin vaikealukuista tajunnanvirtaa, etten jaksanut lukea loppuun.

Minun aviomieheni ja miespuoliset ystäväni tuomitsevat hyvin selvästi naisiin kohdistuvat vääryydet ja incel-kulttuurin. Tästä ei ole kahta sanaa.

Harmi, jos sinulla on huonoja kokemuksia miehistä. Minä en kaveeraa miesten kanssa, joilla on asennevammoja naisia kohtaan. En minä kaverraa naistenkaan kanssa, joilla on ongelmia miesvihan kanssa. Sairaista urpoilua molempiin suuntiin.

Sellainen, jolla on peräsuolen laskeuma. 

Ei voi ainakaan niiden kanssa hengata, joilla laskeutuu kohtu jonkun aikaa synnytyksen jälkeen