Millainen on nainen, jonka on hankala ystävystyä toisten naisten kanssa?
Mä en tiedä miksi mutta mulla on aina ollut vaikeuksia ystävystyä naisten kanssa. Eräällä kurssilla oli kerran vuosia sitten yksi ikäiseni nainen, jonka kanssa tulin hyvin toimeen mutta siinäpä se oikeastaan. Luonteeltani olen hiljainen, ehkä hieman sulkeutunut, ystävällinen, rakastan taidetta ja luontoretkiä.
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen. Nuorena oli joitakin sea ajan ystäviä. Aikuisena olen pettyt kieroihin ystäviin. Pintapuomisilla ja itsestäni tyhmempiä en jaksa. Olen itseriittoinen. Teen käsilläni kaikenlaista, soitan eri instrumenttia. Mikä parasta rakastan itseäni ja rauhaa.. En ole ainakaan vielä tuntenut yksinäisyyttä. Minulle riittää 3 tyttärien perheet joihin on rakkaat välit.
Minä myös rakastan itseäni ja rauhaa. Jännä että olet myös taiteellinen : )
Tilastollisesti ystävyyssuhteiden solmiminen on vaikeampaa miehille.
Mä oon autisti. Ei ole helppoa ystävystyminen. Miehistäkin on hankala saada seuraa, mutta pari kertaa on vastaan tullut sellainen, joka tykkää musta just siksi kun olen tällainen.
Rahattoman (ja vaivaisen, rajoitteisen), koska toinen ei ymmärrä sitä. Ainakaan palstan mukaan.
Minä. Mun kanssa haluaa ystävystyä vaan ihme määräilijät ja sekopäät enkä saa normaaleja kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon autisti. Ei ole helppoa ystävystyminen. Miehistäkin on hankala saada seuraa, mutta pari kertaa on vastaan tullut sellainen, joka tykkää musta just siksi kun olen tällainen.
Itse olen myös alkanut miettiä onko mussa jotain lievää aspergeria...
sairaanloinen mustasukkaisuus muista naisista.
Tykkään olla yksin. En halua ystävyyssuhteita naisiin enkä miehiin, avomies riittää.
Ei ole helppoa saada kaveria. Yleensä muilla on ne kaverit jo eikä haluta uutta kaveria. Tai niitä muuten ei kiinnosta.
Sellaisen, jota kadehditaan. Et saa olla liian kaunis, älykäs, lahjakas tai taitava missään, koska se ärsyttää "huonompia".
Minunkin on vaikea ystävystyä, sekä naisten että miesten kanssa. Olen hiljainen ja ennen olin ujo, mutta iän myötä ujous on kadonnut. En oikein keksi puhumisen aihetta jos toisella ei ole jotain samanlaista mielenkiinnon kohdetta tai harrastusta kuin itsellä, enkä oikeastaan edes viihdy seurassa jos ei ole yhteistä juttua. En tykkää ilkeilystä ja toisten ihmisten asioiden vatvomisesta, ja usein on käynyt niin että orastava ystävyys on hiipunut kun toinen on paljastunut ilkeäksi ja ruvennut panettelemaan jotakin kolmatta osapuolta. Jotenkin vaan vetäydyn silloin kuoreeni ja ystävyys ei etene.
Ikä ja vuodet ovat opettaneet, että yksin on aika kiva olla. Ei tarvitse pahoittaa mieltään muiden sanomisista, tekemisistä, dissauksista tms. Nuoruudessani kohtasin yhden pyyteettömän tosi ystävän ja sekin tuntuu luksukselta.
Varmaan autismi.
Koko elämäni olen saanut olla sen hyväksikäytettävän kaverin roolissa. Onneksi olen onnistunut ystäviäkin tekemään silloin tällöin.
Ystävyyksien ylläpito vaatii liikaa työtä. Näin ollen sanoisin, että (sosiaalisesti) laiska. Itse olen sellainen ja juu, ei ole ystäviä.
Minä. Olen myös taiteellinen ja pidän itsestäni sekä viihdyn omassa seurassani mutta muut eivät ilmeisesti pidä minusta. Tai ainakaan kukaan ei koskaan yritä ystävystyä tai kaipaa seuraani. Olen kyllä itse myös huono tekemään aloitteita. Harvoin kyllä synkkaa kenenkään kanssa kunnolla. Ainiin, kerran kävin katsomassa yhtä vuokra-asuntoa niin ikäiseni nainen esitteli sitä asuntoaan ja meillä juttu luisti jotenkin heti. En tiedä tuntuiko hänestä samalta mutta hänen kanssa olisin voinut ystävystyä, olisi vaan ollut omituista alkaa tutustumaan kun ei ollut mitään muuta kuin se asuntonäyttö.
Köyhä. Jos ei ole varaa hypätä kaupungilla leffoissa, ravintoloissa, kahviloissa, baareissa, keikoilla, festareilla, matkustaa jne. niin sitä vaan jää sosiaalisten kuvioiden ulkopuolelle. Tähän lisänä keskivaikea antisosiaalisuus niin ei hyvä hujaa.
Kaikki eivät tule vain kaikkien kanssa juttuun. Olet ehkä turvallisuudenhakuinen ja vaatisit ystäväksi luotettavan läsnäolevan ihmisen. Olenko yhtään oikeassa?
Minä haluaisin vanhan ajan bestiksen. Oikean sydänystävän. Sellaisia ei vaan enää löydy, kun kaikilla pitää olla mahdollisimman laajat "ystäväpiirit" ja lopulta kaikki jää pinnaliseksi. No onneksi olen jo tottunut olemaan yksin.
Täällä toinen. Nuorena oli joitakin sea ajan ystäviä. Aikuisena olen pettyt kieroihin ystäviin. Pintapuomisilla ja itsestäni tyhmempiä en jaksa. Olen itseriittoinen. Teen käsilläni kaikenlaista, soitan eri instrumenttia. Mikä parasta rakastan itseäni ja rauhaa.. En ole ainakaan vielä tuntenut yksinäisyyttä. Minulle riittää 3 tyttärien perheet joihin on rakkaat välit.