Miten toimia, kun äiti-ihmisen vauvakertomukset eivät kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

No ei. :-D Tunnen paljon suurempia tunteita koiria kohtaan. Koiraystävien koirakuulumisia jaksaisin kuunnella loputtomiin. Ja kuviakin saa lähettää! Ihmettelen, ettei tuo äiti-kaverini ole jo rivien välistä lukenut, etten ole kovin kiinnostunut PinjaPetterin kuulumisista.



Ap

         No niin, tulihan se sieltä. : )

Vierailija kirjoitti:

"Ihan aidosta kiinnostuksesta pakko kysyä. Mikä teitä siis häiritsee lapsissa? En ole koskaan ymmärtänyt, että mikä se juttu on, miksi jotkut ei tykkää kuulla lapsista, olla heidän lähellään tai edes muistaa olemassaoloa. Liittyykö siihen jotain omia lapsuudentraumoja? Lapsethan on vaan ihmisiä, miksi he ovat teille ihan jossain omassa kategoriassaan? Liittyykö siihen joku pelko, että ei osaakaan kommunikoida oikein lapsen kanssa, tai eikö teillä ehkä ole koskaan ollut oikein kokemuksia lasten kanssa ajan viettämisestä? 

Itse nuorempana en ymmärtänyt koiria yhtään. En vaan voinut käsittää, miksi joku haluaisi hankkia koiran. Ulkoiluttaa joka päivä, ja sitten se haluaa koko ajan olla siinä ihan vieressä, ja haukkuu ja sotkee kodin... Ihan eri juttu kuin ihanat, itsenäiset, rauhalliset, siistit kissat. Sitten lähipiiriin alkoi ilmestyä koiria, perhe ja ystävät päätti hankkia. Mitä enemmän vietin niiden kanssa aikaa

En osoittanut kysymystä tarkasti ap:lle, vaan yleisesti niille jotka ei tykkää lapsista. Kiitos vastauksestasi, mutta meni ohi aiheen.

Apua mua pelottaa nämä äitien vastaukset täällä. Kyllä, itse olen lapseton enkä niin välitä lapsista, mutta ei mun ystävät, joilla on lapsia (jopa useampi) laita niistä kuvia mulle. Eihän en lapset ole mun ystäviä vaan niiden äidit. He myös pystyvät puhumaan muista asioista kuin lapsistaan, ehkä muutama kommentti niistä, mutta muuten jutellaan niitä näitä. Enkä pidä itseäni huonona ystävänä. Luulen, että olen sen portti pois hetkeksi sieltä äitikuplasta ja, että ystäväni saavat olla muutakin kuin äiti, ei ne lapset niin mielenkiintoisia ole, että niistä riittäisi paljon juteltavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kerro hänelle, että koska sinulla ei ole vauvaa, vauvakuvat tuntuvat kipeältä aiheelta. Jotenkin pehmeästi, vetoa omaan surkeuteesi, kun tilanteenne on eri. 

Ehdota hänelle vauvaryhmää, johon voisi lapsen asiat laittaa. 

Sitten korosta, että olet kiinnostunut kaveristasi ja hänen jaksamisesta. Pohtikaa yhdessä, tarvitseekö hän ulkopuolista lastenhoitoapua (katso paikka valmiiksi, ettei hän luule sinun tarjoavan apua), keskustelua neuvolassa, yms. 

Mitä sä höpötät? Ei kaikki halua lapsia eikä niiden kuvat aiheuta mitään tunteita tai kuten tässä tapauksessa lähinnä ärsytystä kun toinen paukuttaa päivät pitkät jonninjoutavia kuvia.

Tavallaan ymmärrän ap:ta. Itse tosin olen lapseton vastoin tahtoani. Siksi toisinaan koen, että on liikaa vaadittu, että minun pitäisi olla innoissani etenkin ventovieraiden lapsista tai lapsenlapsista. Suvun ja tuttujen lapset ovat toki eri asia.

Lapsissa häiritsee se, että jos haluan tavata ystävääni ja vaihtaa molemminpuoliset kuulumiset, niin jos se lapsi on mukana, se vie 100 pros huomion, puhuu päälle, vaatii kokoaikaista viihdyttämistä jne. En sano, että vihaan lapsia, mutta en jaksa niitä enkä mene niitä tapaamaan vaan ystävääni.

Jännä ettei tuo lapsellinen kaveri tunne kaveriaan...Pitäisi siis tajuta että ap tykkää koirista, ei niinkään lapsista. Ehkä voisi hienovaraisesti sanoa, mutta vaikeaahan tuo on...Toiset vaan on niin innoissaa vauvasta että menee kaikki taju muiden ihmisten "tunteista"....Itse huomasin aikanaan kun kaverit sai lapsia aiemmin niin he lakkasivat kunnioittamasta mm. aikataluja ja muuta heti...Ja mistään muusta ei puhuttu kun lapsista. No se meni sitten kyllä ohi....

Vierailija kirjoitti:

Lapsissa häiritsee se, että jos haluan tavata ystävääni ja vaihtaa molemminpuoliset kuulumiset, niin jos se lapsi on mukana, se vie 100 pros huomion, puhuu päälle, vaatii kokoaikaista viihdyttämistä jne. En sano, että vihaan lapsia, mutta en jaksa niitä enkä mene niitä tapaamaan vaan ystävääni.

No sellaisia lapset on. Ehkä sinun on aika siirtyä aikuisuuteen, jossa sinä et enää ole huomion keskipiste, vaan se on nyt siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Toivottavasti sait itse lapsena riittävästi huomiota, mutta veikkaan, että monissa tapauksissa kyse on vähän siitäkin, että monet ei saanut, niin nyt ei ole mistä ammentaa. Monet meistä on Suomessa opetettu siihen sellaiseen "lapsen kuuluu näkyä, ei kuulua" -tyyppiseen ajatteluun, ja kyllähän se sitten triggeröityy sieltä nyt kun pitäisi itse olla se huomioiva aikuinen.

Olen itsellinen äiti. Mulle riittäisi ihan peukku mun kuviin ja se, että kysyt mun kuulumisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro hänelle, että koska sinulla ei ole vauvaa, vauvakuvat tuntuvat kipeältä aiheelta. Jotenkin pehmeästi, vetoa omaan surkeuteesi, kun tilanteenne on eri. 

Ehdota hänelle vauvaryhmää, johon voisi lapsen asiat laittaa. 

Sitten korosta, että olet kiinnostunut kaveristasi ja hänen jaksamisesta. Pohtikaa yhdessä, tarvitseekö hän ulkopuolista lastenhoitoapua (katso paikka valmiiksi, ettei hän luule sinun tarjoavan apua), keskustelua neuvolassa, yms. 

Mitä sä höpötät? Ei kaikki halua lapsia eikä niiden kuvat aiheuta mitään tunteita tai kuten tässä tapauksessa lähinnä ärsytystä kun toinen paukuttaa päivät pitkät jonninjoutavia kuvia.

Samaa ihmettelin, ihan umpihullu vastaus! Siis ihmisen, joka ei halua lasta, pitäisi esittää, että häntä harmittaa, kun ei ole omaa? Ja sitten vielä loukata kaveria kertomalla tälle ihan kirjaimellisesti, mihin ne kuvat ja myös vauvan voi mieluummin laittaa :Dd

Jos laitan lapsesta kuvan tai viestiä ja siihen reagoidaan sydämin tms., niin oletan viestin olevan mieluinen ja saatan laittaa niitä jatkossakin. Sinuna vastaisin "aijaa, mitä sulle kuuluu?" -tyylisesti.

Vierailija kirjoitti:

Jos laitan lapsesta kuvan tai viestiä ja siihen reagoidaan sydämin tms., niin oletan viestin olevan mieluinen ja saatan laittaa niitä jatkossakin. Sinuna vastaisin "aijaa, mitä sulle kuuluu?" -tyylisesti.

Älä oleta. Ne sydämet laitetaan vain kohteliaisuudesta.

Itse yritän suhtautua mihin tahansa ystävälleni tärkeään asiaan jollain lailla ymmärtävästi, vaikkei se kiinnostaisi minua oikeasti ollenkaan. Kun ystäväni on saanut lapsen, hänellä ei hetkeen ole ollut elämässään mitään muuta, ja hän on kokenut tarvetta jakaa sen kanssani. Ehkä hän on ollut oikeasti järjettömän uupunut ja halunnut kurottaa johonkin suuntaan vauvakuplastaan, tai ehkä vaan järjettömän onnellinen, tai molempia. Olen ihan tietoisesti reagoinut vauvaviestittelyyn tykkäämällä kuvasta, kysymällä kuulumiset ja kertomalla jonkin oman kuulumiseni. Haluan pitää ystäväni elämässäni, vaikka vanhemmuuden myötä heidän elämänsä väistämättä muuttuu hyvin erilaiseksi. 

Loputon vauvaviestittely kyllä yleensä laantuu jossain vaiheessa, kun itse vaan sitkeästi pitää yhteydenpidossa mukana vaikka yksipuolisestikin hiukan muitakin asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsissa häiritsee se, että jos haluan tavata ystävääni ja vaihtaa molemminpuoliset kuulumiset, niin jos se lapsi on mukana, se vie 100 pros huomion, puhuu päälle, vaatii kokoaikaista viihdyttämistä jne. En sano, että vihaan lapsia, mutta en jaksa niitä enkä mene niitä tapaamaan vaan ystävääni.

 

No sellaisia lapset on. Ehkä sinun on aika siirtyä aikuisuuteen, jossa sinä et enää ole huomion keskipiste, vaan se on nyt siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Toivottavasti sait itse lapsena riittävästi huomiota, mutta veikkaan, että monissa tapauksissa kyse on vähän siitäkin, että monet ei saanut, niin nyt ei ole mistä ammentaa. Monet meistä on Suomessa opetettu siihen sellaiseen "lapsen kuuluu näkyä, ei kuulua" -tyyppiseen ajatteluun, ja kyllähän se sitten triggeröityy sieltä nyt kun pitäisi itse olla se huomioiva aikuinen.

Jos haluaa nähdä ystäväänsä ja jutella tämän kanssa on mielestäsi itsekäs ja traumatisoitunut jos ei pidä siitä että lapsi vie hillumisellaan kaiken huomion eikä juttelusta tule mitään?

Vierailija kirjoitti:

Olen itsellinen äiti. Mulle riittäisi ihan peukku mun kuviin ja se, että kysyt mun kuulumisia.

Laitatko sä myös omasta pärstästäsi kuvia? Miksi kuvittelet, että sun lapsen naama kiinnostaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos laitan lapsesta kuvan tai viestiä ja siihen reagoidaan sydämin tms., niin oletan viestin olevan mieluinen ja saatan laittaa niitä jatkossakin. Sinuna vastaisin "aijaa, mitä sulle kuuluu?" -tyylisesti.

Älä oleta. Ne sydämet laitetaan vain kohteliaisuudesta.

Jep ja mukavan helppo tapa tuoda ilmi että viesti on nähty ja siihen on reagoitu. Ei tarvitse alkaa väkisin vääntää mitään sanottavaa jos sellaista ei ole.

Miksi äideille sallitaan huonot käytöstavat? Että ei tarvitse huomioida toisia, ei tarvitse välittää kiinnostaako toista omat jorinat, toisten vaan pitää kestää ja ymmärtää, vuodesta toiseen. Eikö vanhemmuuden pitänyt muuttaa ihmistä epäitsekkäämmäksi?

Sitä vanhemmat monesti sanovat että vanhemmuus on työtä, kotiäitiys on työ. No kuinka kauan muut jaksaisi kuunnella sitä että pitkän työttömyyden jälkeen elämäni mullistui ja sain töitä ihan uudelta alalta, olen onneni kukkuloilla mutta samalla väsyneempi ja stressaantuneempi suuresta elämän muutoksesta? Että päivittäin selitän yksityiskohtaisesti mitä töissä tänään kävi ja koneistuksesta alan jargonia jota et ymmärrä jos et ole alalla koskaan ollut... 

"Ei noita voi verrata, mössön mössön möö!!" Voihan, just niin tein. Se on sille kuuntelijalle sama kokemus, on iloinen toisen puolesta, mutta eipä kauheasti kiinnosta yksityiskohdat, eikä ole järkevää sanottavaa takaisin jos ei ole omaa kokemusta.

Minäpä alan laittamaan ystävälleni kuvia ja kuulumisia miehestäni kun kerta on ihan ok terrorisoida muita ihmisiä oman perheenjäsenensä kuulumisilla. 

"Jos haluaa nähdä ystäväänsä ja jutella tämän kanssa on mielestäsi itsekäs ja traumatisoitunut jos ei pidä siitä että lapsi vie hillumisellaan kaiken huomion eikä juttelusta tule mitään?"

Aikuisena ihmisenä? Kyllä. Sitä mieltä olen. Joku teiniäitiys on sitten erikseen, silloin ollaan psykologisessa kehityksessä vielä sellaisessa narsistisemmassa vaiheessa. Mutta nyt ystäväsi on äiti, ja hänen prioriteettinsa on nyt lapsen kasvattaminen. Toki saat surra sitä entistä ystävyyssuhdetta, joka on nyt muuttunut, ja tulee muuttumaan lapsen eri vaiheiden läpi, mutta ei se ole lapsen vika, eikä ystäväsikään. Sinun on vaan nyt aika oppia uusi rooli elämässä ja erilainen asema ystäväsi elämässä.

Ensin voit miettiä haluatko säilyttää tämän ihmissuhteen elämässäsi.

Jos vastaus on ei, niin sitten jätät vastailematta tai sanot, ettei kaverin lapsi nyt ihan kauheasti kiinnosta. Varsinkin jälkimmäisestä menee välit poikki tehokkaasti. 

Jos haluat säilyttää välit, mutta himmata vauvafeedtulvaa niin voit yrittää sitä

-kommentoimalla vauvajuttuja hymiöllä/ lyhyesti

-vaihtamalla puheenaihetta

-postaamalla juttuja/kuvia omista tai teidän yhteisistä mielenkiinnon aiheista

Jos sinun juttusi eivät kaveria kiinnosta, niin voit palata tuonne alkuun ja miettiä miksi haluat pitää tämän ihmissuhteen.