Mikä on lapsen kannalta parasta siinä, että äiti on pitkään kotiäitinä?

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt viimeisen vuoden aikana auttamassa useaa lapsiperhettä. Kaikkia näitä yhdistää kotiäitiys ja lasten kaltoinkohtelu. Lapset ovat selvästi ikäisiään jäljessä, sanavarasto pieni ja sosiaaliset taidot onnettomia. 

Et siis työssäsi tapaa normaaleja perheitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei niin mikään

Olisi varmasti käynyt lapsellekin tylsäksi. Herätys ja aamupala, hiekkalaatikolle, lounaalle ja nukkumaan, iltapäivällä taas samalle hiekkalaatikolle, ruokaa ja leikkiä sisällä, iltapala ja nukkumaan. Veikkaan, että äidin naama ja leikit olisi jossain vaiheessa kyllästyttäneet. 

Hollannissa on käytössä mahdollisuus laittaa lapsi vain puolikkaaksi päiväksi päiväkotiin ja joku toinen lapsi tulee sille toiselle puolikkaalle. Kummallakin vanhemmalla on oikeus saada kaksi puolikasta työpäivää viikossa siihen asti, kun lapsi täyttää 4 (jos oikein muistan), jolloin kahden vanhemman perheessä jää vain yksi täysi päivä viikossa täydeksi päiväksi. Oma lapsi aloitti puolitoistavuotiaana päiväkodissa kahtena puolikkaana päivänä viikossa. Aamulla olisi voinut mennä jo klo 7, mutta en nähnyt mitään järkeä herätellä aikaisin, vaan nousimme rauhassa ja mentiin yhdeksäksi sinne, kun tarjolla oli aamupala. Kotiin hain klo 13, kun muut menivät päiväunille. Tämä oli ihan paras järjestely, parina päivänä viikossa oli sosiaalisia kontakteja kotipiirin ulkopuolelta ja loppuviikko kotona. 

Olisi varmasti käynyt lapsellekin tylsäksi. Herätys ja aamupala, hiekkalaatikolle, lounaalle ja nukkumaan, iltapäivällä taas samalle hiekkalaatikolle, ruokaa ja leikkiä sisällä, iltapala ja nukkumaan. Veikkaan, että äidin naama ja leikit olisi jossain vaiheessa kyllästyttäneet. 

Miksi kukaan kotiäiti noin tylsää elämää viettäisi ja tarjoaisi lapselleen. Perusrutiinit pitää tietysti olla. Mutta näiden  lisäksi meillä käytiin kerhoissa, lapsille sopivissa harrastuksissa, liikuntapuistoissa, musisoitiin, askarreltiin, tehtiin puuhakirjoja, luettiin kirjoja, leivottiin jne. Kesällä oltiin mökillä ja reissattiin ulkomailla. Lapsella oli sisarus puenellä ikäerolka. Tavattiin myös muita lapsia ja äitejä paljon.

Vierailija kirjoitti:

Olisi varmasti käynyt lapsellekin tylsäksi. Herätys ja aamupala, hiekkalaatikolle, lounaalle ja nukkumaan, iltapäivällä taas samalle hiekkalaatikolle, ruokaa ja leikkiä sisällä, iltapala ja nukkumaan. Veikkaan, että äidin naama ja leikit olisi jossain vaiheessa kyllästyttäneet. 

Miksi kukaan kotiäiti noin tylsää elämää viettäisi ja tarjoaisi lapselleen. Perusrutiinit pitää tietysti olla. Mutta näiden  lisäksi meillä käytiin kerhoissa, lapsille sopivissa harrastuksissa, liikuntapuistoissa, musisoitiin, askarreltiin, tehtiin puuhakirjoja, luettiin kirjoja, leivottiin jne. Kesällä oltiin mökillä ja reissattiin ulkomailla. Lapsella oli sisarus puenellä ikäerolka. Tavattiin myös muita lapsia ja äitejä paljon.

Justhan täällä on sivutolkulla parjattu, ettei lasta voi viedä muiden armoille vaan olla vain oman äidin seurassa sinne 7v asti.

Sitä paitsi, itse en osaa musisoida.

Miksi hitossa on OK laittaa lapsi kerhoon mutta ei päiväkotiin? Sama idea niissä on

Laitoin lapsen päiväkotiin vuosi ja 2 kk. Jos saisin valita uudestaan, laittaisin vielä nuorempana. Hän on hyvin vilkas, kaverit, leikit, päiväkodin säännöt ja rutiinit olivat erinomainen ratkaisu. Toki aiemmin käytiin vauvaryhmissä, kerhoissa, puuhapuistoidsa sun muissa mutta lapset on erilaisia kuten myös äiditkin.

Ei missään nimessä olisi onnistunut kotona kituuttelu kolmevuotiaaksi. 

Hoidin 3 lasta kotona yli 3-vuotiaiksi. Viimeisen jälkeen olin 40v. palatessani työelämään. Eli yli 25 vuotta tuottavaa työuraa ennen alhaisintakaan eläkeikää. Ennen esikoista 5 vuotta töissä ja lasten välilläkin ehdin. 
Lapset kasvoivat tasapainoisiksi, välittäviksi nuoriksi miehiksi, jotka ovat läheisiä meille vanhemmille nytkin. Isänsä keskittyi työhön, turvasi taloudellisesti ja arvosti minua puolisona ja äitinä.

Erittäin hyvin sopi meidän perheelle.

Vierailija kirjoitti:

Hoidin 3 lasta kotona yli 3-vuotiaiksi. Viimeisen jälkeen olin 40v. palatessani työelämään. Eli yli 25 vuotta tuottavaa työuraa ennen alhaisintakaan eläkeikää. Ennen esikoista 5 vuotta töissä ja lasten välilläkin ehdin. 
Lapset kasvoivat tasapainoisiksi, välittäviksi nuoriksi miehiksi, jotka ovat läheisiä meille vanhemmille nytkin. Isänsä keskittyi työhön, turvasi taloudellisesti ja arvosti minua puolisona ja äitinä.

Erittäin hyvin sopi meidän perheelle.

Et kertonut mitä työtä itse teet. Kun 40 v. palaa vain lyhyellä työkokemuksella takaisin työelämään, veikkaan ettei ammatillinen kunnianhimo koskaan ollut kovin korkealla. Veikkaan suorittavan tason tehtäviä. 

Meillä kävi niin, että olin esikoisen kanssa kotona 1 v. 1 kk. Sitten hän meni päiväkotiin kodin viereen. Se ei toiminut meillä ollenkaan. Lapsi muuttui itkuiseksi. Aamuisin oli väsynyt ja kiukkuinen. Päiväkodin eteisessä koin, etten saanut apua keneltäkään. Poika roikkui kiinni ja itki. Päiväkodissa oli aina vain osa henkilökunnasta töissä klo 07 aamulla, eikä minua ehditty auttaa. Lähdin töihin aina itsekin itkuisena. Lapsi oli myös päivähoitopäivän jälkeen väsynyt. Hän saattoi nukahtaa syliin heti kun oltiin päästy kotiin ja sai päivällisruuan. Jouduttiin herättelemään uudestaan iltapesulle yms. ja sitten välillä kävi niin, ettei uni tullutkaan ennen kymmentä illalla. Se taas näkyi aamulla väsymyksenä. 
Hain häntä perhepäivähoitoon, koska minusta oli täysin selvää, ettei hän viihtynyt päiväkodissa. Hänellä oli usein myös mustelmia ja jopa puremajälkiä, joista kukaan ei ikinä osannut meille vanhemmille kertoa mitään. Ryhmässä oli useampi levoton pieni lapsi. Päiväkotiaika kesti pojalla 5 kuukautta,

Perhepäivähoidossa hän ehti olla noin 7 kk. Sitten jäin kotiin. Perhepäivähoito oli paljon parempi kuin päiväkoti, mutta hoitaja lopetti ja ilmoitti lähtevänsä töihin päiväkotiin. Kun jäin kesälomalle, täytin sanalla irtisanoutumisilmoituksen työnantajalle. Lomarahat jätin säästöön karenssin ajallle. Poikani jäi kotiin juhannukselta, ja hän oli silloin 2 v. 3 kk vanha.  Hain tietysti työpaikkaa, ja nimenomaan olisin halunnut työn, jossa saa tehdä osa-aikaista. Meille syntyi tyttövauva, kun poikani oli 3 v. 8 kk. Poika oli yli vuoden vielä hoidossa kotona ja meni tosiaan päiväkotiin vasta ollessaan lähes 5-vuotias. Olin kotiäitinä tytön kanssa senkin jälkeen, pojan eskarivuodenkin. Kun poika meni kouluun, palasin takaisin työelämään, ja tyttö aloitti päiväkodin täytettyään 3 vuotta.

Lapset ovat erilaisia. Poikani oli pienenä ehkä hiukan arka, ja edelleen hän on luonteeltaan pidättyväinen ja harkitseva. Ei hän ole ikinä ollut mikään joukkojen johtaja. Tyttäressä on samoja piirteitä. Hän on rauhallinen ja pohdiskeleva, vaikka on teini-ikäinen. 

Kun oltiin yhdessä kotona, en koskaan pakottanut heitä heräämään juuri tiettyyn aikaan. Saatoin herätellä aamupalalle kahdeksalta, jos eivät olleet vielä heränneet, mutta saivat tulla omaan tahtiin syömään. Käytiin muskarissa ja perhekerhossa. Joka päivä ulkoiltiin, myös huonommalla säällä. Askartelu oli poikani lemppari ja sitä tehtiin paljon. Hän tykkäsi rakentaa legoilla ja täytyi katsoa, ettei pikkusisko syö niitä, mutta hyvin sekin onnistui. Yksi hyvä kaveri asui kodin lähellä, leikkikaveri. Kotona pyrittiin pitämään kiinni rytmistä, esim. lounas ja päivällinen aina samaan aikaan.  Jonkin verran myös matkusteltiin kun lapset oli pieniä. Mieheni isällä oli silloin matkailuauto, jolla tehtiin viikon, parin reissuja, ulkomaillakin käytiin (lentäen) yleensä kerran vuodessa, lähinnä perhelomakohteissa. Minulle äitinä parasta oli se, että oli aikaa olla yhdessä. Sitä ei pysty selittämään, kuinka iso ero siihen verrattuna, että käy töissä joka arkipäivä.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt viimeisen vuoden aikana auttamassa useaa lapsiperhettä. Kaikkia näitä yhdistää kotiäitiys ja lasten kaltoinkohtelu. Lapset ovat selvästi ikäisiään jäljessä, sanavarasto pieni ja sosiaaliset taidot onnettomia. 

Kurjaa, mutta ymmärrät varmaan, että työnkuvasi on sellainen, että olet tekemisissä perheiden kanssa, jossa on lähtökohtaisesti haasteita. Tämä saamasi kuva ei kerro mitään niistä perheistä, joissa kotiäitiys valitaan perheen parhaaksi, lapsen kanssa harrastetaan ja osallistutaan kulttuuririentoihin ja ollaan muutenkin sosiaalisia ja aktiivisia. Lapsille luetaan paljon, lauletaan, käydään muskarissa jne. On enemmän perheitä, joissa lapsia ei kohdella kaltoin, vaan lapselle ollaan läsnä. 

Toivon todella, että ymmärrät, että tehtävänäsi ei ole tuomita perheitä ja heidän valintojaan, vaan olla tukena. Valitettavan usein näkee, että sosiaalityöntekijät tulevat alalle omien huonojen kokemustensa saattelemana, eivätkä käsittele omia traumojaan, ennen kuin alkavat tekemään asiakastyötä. Tämä johtaa siihen, että perheiden tilannetta ei pystytä näkemään kokonaisuutena ja positiivisesta näkökulmasta, vaan toimitaan niistä omista oletuksista käsin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidin 3 lasta kotona yli 3-vuotiaiksi. Viimeisen jälkeen olin 40v. palatessani työelämään. Eli yli 25 vuotta tuottavaa työuraa ennen alhaisintakaan eläkeikää. Ennen esikoista 5 vuotta töissä ja lasten välilläkin ehdin. 
Lapset kasvoivat tasapainoisiksi, välittäviksi nuoriksi miehiksi, jotka ovat läheisiä meille vanhemmille nytkin. Isänsä keskittyi työhön, turvasi taloudellisesti ja arvosti minua puolisona ja äitinä.

Erittäin hyvin sopi meidän perheelle.

Et kertonut mitä työtä itse teet. Kun 40 v. palaa vain lyhyellä työkokemuksella takaisin työelämään, veikkaan ettei ammatillinen kunnianhimo koskaan ollut kovin korkealla. Veikkaan suorittavan tason tehtäviä. 

Mitä sitten. Tämä suomalainen tapa elää työlle ja työn kautta on oikeastaan vähän sairaalla tavalla kieroa. Yksikään kotiäitiyden valinnut vanhempi tuskin katuu niitä vuosia, vaikka ei ne uratikkaat pilviin viekään. Ja sitäpaitsi suurin osa niistä, jotka vievät lapsensa päiväkotiin, tekevät myös ihan koko työuransa suorittavan tason töitä. Ihmisarvo ei riipu uralla etenemisestä. Jos näin on, niin otan osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidin 3 lasta kotona yli 3-vuotiaiksi. Viimeisen jälkeen olin 40v. palatessani työelämään. Eli yli 25 vuotta tuottavaa työuraa ennen alhaisintakaan eläkeikää. Ennen esikoista 5 vuotta töissä ja lasten välilläkin ehdin. 
Lapset kasvoivat tasapainoisiksi, välittäviksi nuoriksi miehiksi, jotka ovat läheisiä meille vanhemmille nytkin. Isänsä keskittyi työhön, turvasi taloudellisesti ja arvosti minua puolisona ja äitinä.

Erittäin hyvin sopi meidän perheelle.

Et kertonut mitä työtä itse teet. Kun 40 v. palaa vain lyhyellä työkokemuksella takaisin työelämään, veikkaan ettei ammatillinen kunnianhimo koskaan ollut kovin korkealla. Veikkaan suorittavan tason tehtäviä. 

Mitä sitten. Tämä suomalainen tapa elää työlle ja työn kautta on oikeastaan vähän sairaalla tavalla kieroa. Yksikään kotiäitiyden valinnut vanhempi tuskin katuu niitä vuosia, vaikka ei ne uratikkaat pilviin viekään. Ja sitäpaitsi suurin osa niistä, jotka vievät lapsensa päiväkotiin, tekevät myös ihan koko työuransa suorittavan tason töitä. Ihmisarvo ei riipu uralla etenemisestä. Jos näin on, niin otan osaa.

Minä kadun. Ja niin katuu moni muukin, joka aikanaan jäi kotiin kun olisi voinut rakentaa omaa elämää kodin ulkopuolella. Silloin idea tuntui hyvältä, ja olihan se mukava kun sai lapsista syyn ottaa rennommin. Tälleen eronneena ja lasten aikuistuttua sitä miettii, että olis ihan kiva kun olis ajoissa rakentanut kodin ulkopuolista omaa elämää ja eläkekertymää.

Ei riuhdota ylös sängystä kesken unien. Ei stressiä. Myöskään äidillä ei ole stressiä.

Kotona pysyy terveenä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei riuhdota ylös sängystä kesken unien. Ei stressiä. Myöskään äidillä ei ole stressiä.

Itselle nimenomaan tulisi stressiä siitä mitä tekisi kaksin lapsen kanssa joka päivä kolmen vuoden ajan. 

Koskeeko kysymys koti-isää, kun äiti -ihminen  on se työssäkäyvä uraohjus?

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse mennä säilöntälaitokseen, jossa ainut tavoite on pitää lapset hengissä. 

Niin mutta tuokaan ei aina onnistu.

En tiedä minkälaisissa tarhoissa osan lapset tai ovat olleet, mutta meidän vajaa 3v ei ole tullut ikinä purtuna, itkuisena tai mustelmilla kotiin päiväkodista. Lisäksi meidän lapsen ryhmässä on 3 aikuista ja 10 lasta, joten lapsia ehditään pitämään sylissä, käyttää potalla ja lohduttaa tarvittaessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidin 3 lasta kotona yli 3-vuotiaiksi. Viimeisen jälkeen olin 40v. palatessani työelämään. Eli yli 25 vuotta tuottavaa työuraa ennen alhaisintakaan eläkeikää. Ennen esikoista 5 vuotta töissä ja lasten välilläkin ehdin. 
Lapset kasvoivat tasapainoisiksi, välittäviksi nuoriksi miehiksi, jotka ovat läheisiä meille vanhemmille nytkin. Isänsä keskittyi työhön, turvasi taloudellisesti ja arvosti minua puolisona ja äitinä.

Erittäin hyvin sopi meidän perheelle.

Et kertonut mitä työtä itse teet. Kun 40 v. palaa vain lyhyellä työkokemuksella takaisin työelämään, veikkaan ettei ammatillinen kunnianhimo koskaan ollut kovin korkealla. Veikkaan suorittavan tason tehtäviä. 

Mitä sitten. Tämä suomalainen tapa elää työlle ja työn kautta on oikeastaan vähän sairaalla tavalla kieroa. Yksikään kotiäitiyden valinnut vanhempi tuskin katuu niitä vuosia, vaikka ei ne uratikkaat pilviin viekään. Ja sitäpaitsi suurin osa niistä, jotka vievät lapsensa päiväkotiin, tekevät myös ihan koko työuransa suorittavan tason töitä. Ihmisarvo ei riipu uralla etenemisestä. Jos näin on, niin otan osaa.

Minä kadun. Ja niin katuu moni muukin, joka aikanaan jäi kotiin kun olisi voinut rakentaa omaa elämää kodin ulkopuolella. Silloin idea tuntui hyvältä, ja olihan se mukava kun sai lapsista syyn ottaa rennommin. Tälleen eronneena ja lasten aikuistuttua sitä miettii, että olis ihan kiva kun olis ajoissa rakentanut kodin ulkopuolista omaa elämää ja eläkekertymää.

Ero ja avio-ongelmat eivät ole sinun vikasi. Jos aviomies on pettänyt sinut se on hänen rikoksensa ja sinun ei tarvitse sitä kontollasi kantaa. Teit hyvän ja oikean teon lapsille ja se on sinun karmasi. Unohda nyt menneet ja elä elämääsi täysillä.