Olenko vastuussa ikääntyneen vanhemman hoidosta? Ja missä menee raja?

Vierailija kirjoitti:

Oma mummoni hieman samanlainen, mutta ei aivan noin huonossa fyysisessä kunnossa vielä. Muistisairaus hänellä todettiin viime vuonna varhaisessa vaiheessa, johon sai lääkkeet. Mummon työskenteli maatilan emäntänä ja auttoi paljon lastenlasten kanssa ja auttaa jonkin verran edelleen.



Ei osaa käyttää itse mitään sähköistä asiointia, eikä käytä mitään kuljetuksia kylälle (asuu aivan jumalan selän takana). Eli tarvitsee aina jonkun kuljettamaan hänet kauppaan/apteekkiin/lääkäriin tai tuomaan näistä tavaraa hänelle kotiin. Mummoa ei luultavasti saa kirveelläkään tuolta mihinkään hoitokotiin sitten, kun ei enää pärjää kotona. Hänellä on kolme lähellä asuvaa lasta, jotka hoitavat näitä juoksevia asioita. Voin vaan kuvitella, miten raskasta tuollaista olisi hoitaa yksin. 



Mummo on ollut aina lasten- ja kodinhoidossa auttamiset poislukien toisten avun varaan heittäytyjä. Ei koskaan hankkinut ajokorttia (eli

Biden on 81 wee ja reissaa pitkin maailmaa. Toki hänellä on monta henkilökohtaista avustajaa mukanaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika.moni toimii nykyään omien vanhempiensa omaishoitajana. Ovathan hekin hoitaneet sinua. https://veksi.com/Uutiset.jsp?otsikko=Omaishoitaja

Kyllä näin tuli tehtyä, äiti hoidettiin niin että sai asua yhdeksäänkymmeneen kotona. Olihan se Parkinsonin ja muistisairauden kanssa rankkaa, onneksi meitä oli kaksi hoitamassa. Saapa nähdä pääseekö vielä appivanhempia auttelemaan. Ei ole helppoa, kyllä siihen pitää saada yhteiskunnalta apua ettei uuvu ja menetä itse työkykyään, se on vielä kalliimpaa yhteiskunnalle kuin kotiavun järjestäminen.

Vierailija kirjoitti:

Tulipa luettua kaikki mitä, tänne tähän keskusteluun on kirjoitti. Mitäpä nyt sitten sain irti näistä jutuista?

-90% kirjoituksista puoltaa suomeksi sanottuna sitä, että omat vanhemmat / vanhempi joutaisi olemaan oman onnensa nojassa ja oma lapsi ei millään muotoa halua / kerkiä auttaa.

-10% sentään on valmiita auttamaan ja tekemään kaikkensa, jotta vanhempien / vanhemman elämän ehtoopuoli olisi inhimillistä ja turvallista.

No, kait se tämmöstä sitten on. En moiti enkä soimaa ketään, mutta ihmettelen suuresti varsinkin kun sanotaan, ettei kuitenkaan tuo vanhus ole kykenevä hoitamaan asioitaan, edes perustarpeitaan, kuten kaupassa käynti, ruoan laitto, peseytyminen jne., joten jo sillä perusteella on varmasti mahdollisuus saada esim. muistisairas vanhus vaikka palvelutaloon. Kyllä se varmaan hiukan töitä teettäisi, mutta lopputulos loisi turvaa vanhukselle ja helpotusta läheisille.

Oletko koskaan seurannut jonkun tuttusi hakuprosessia palveluasuntoon?

Se kestää kauan, jonot ovat pitkät. Sen lisäksi suurin osa vanhuksista ei halua lähteä kotoaan. Yritäpä siinä sitten viedä väkisin turvallisempaan paikkaan.

Omille lapsilleni olen sanonut, että antaa kiukutteluni mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos vastustelen muuttoa siinä vaiheessa kun en enää pärjää kotona.

Nro 756: "Joo, toi on niin totta. Olen paljonkin kuullut perintöriidoista, mutta toki nyt minun kohdalla asia on yksinkertainen. Puolisoni kuoleman jälkeen, omat lapseni sai isänsä perinnön ja tietävät tasan tarkkaan, ettei miljoonia ole jemmassa ja myös he ovat iloisia tästä tilanteenteesta, koska heidän mielestään minun ei pidä olla niin paljon yksin. Vaikka käyn vielä töitäkin tekemässä enkä edes koe olevani yksinäinen niin lapset käy usein myös minun luona niinkuin "mummapappalassa" kuten sanovat isovanhempien luo mennessään.  Mukavaa kevättä sinulle 😃"



Teidän kohdalla tuo on varmasti varsin toimiva keino :) Tarpeen vaatiessa mä voisin harkita asumista vanhempieni luona, mutta se edellyttäisi, että me jaettaisiin mun siskoni kanssa se asuminen puoliksi. Vaikka viikko ja viikko. Mutta mä tiedän, ettei mun siskoni suostuisi siihen. Ja mun vanhemmillani olisi siitä huolimatta pakko käydä myös kotihoito, koska mun selkäni ja lonkkani ei kestä enää nostelua ja kumartelua. En esimerkiksi pysty viemään äitiä suihkuun enkä nostamaan lattialta yläs, kun äiti kaatuu. Mutta jos vaikka isä kuolisi ennen äitiä, niin teoriassa voisin asua äitini kanssa joka toisen viikon. Teen kuitenkin vain 3-päiväistä työviikkoa etätyönä ja pystyn tarvittaessa valvomaan 3 vuorokautta yhtäjaksoisesti eli tekisin töitä silloin, kun äiti nukkuu ja kun äiti on hereillä, vahtisin sitä. Äiitä kun ei voi jättää yksin edes siksi aika,a että kävisi kaupassa.  Mutta sen työputken jälkeen mun pitäisi päästä kotiin nukkumaan. En tosin osaa sanoa, kuinka pitkään tuollaista pystyisin tekemään ennenkuin mulla poksahtaisi toisenkin kerran valtimo. Mukavaa kevättä myös sinulle!

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipa luettua kaikki mitä, tänne tähän keskusteluun on kirjoitti. Mitäpä nyt sitten sain irti näistä jutuista?

-90% kirjoituksista puoltaa suomeksi sanottuna sitä, että omat vanhemmat / vanhempi joutaisi olemaan oman onnensa nojassa ja oma lapsi ei millään muotoa halua / kerkiä auttaa.

-10% sentään on valmiita auttamaan ja tekemään kaikkensa, jotta vanhempien / vanhemman elämän ehtoopuoli olisi inhimillistä ja turvallista.

No, kait se tämmöstä sitten on. En moiti enkä soimaa ketään, mutta ihmettelen suuresti varsinkin kun sanotaan, ettei kuitenkaan tuo vanhus ole kykenevä hoitamaan asioitaan, edes perustarpeitaan, kuten kaupassa käynti, ruoan laitto, peseytyminen jne., joten jo sillä perusteella on varmasti mahdollisuus saada esim. muistisairas vanhus vaikka palvelutaloon. Kyllä se varmaan hiukan töitä teettäisi, mutta lopputulos loisi turvaa vanhukselle ja helpotusta

Omalle vanhemmalleni myytiin muutto ajatuksena: pääsee täysihoitoon, suihkussa ja saunassa on apua, palvelutalossa on aina seuraa, öisin yöhoitajan luona voi käydä juttusilla jos ei uni tule jne. Hän vastusteli muuttoa, vastusti pari kuukautta sen jälkeenkin mutta pikkuhiljaa on alkanut hyväksyä uuden asumismuodon. Edelleen toki kysyy, milloin pääsee takaisin kotiinsa.

Muutosta puhuttiin ainakin vuosi etukäteen, jotta olisi aikaa sopeutua ajatukseen. Jonossa meni puolisen vuotta, pääsi jonossa eteenpäin, kun tarpeeksi monta kertaa kaatui.

 

Luettuani vastauksia minulle tuli mieleen satu variksen pojista.

Isävaris kuljettaa poikastaan suon yli. Kysyy puolessa välissä poikaseltaan että kuljettaako poikanen sitten vuorostaan häntä kun hän on vanha ja kykenemätön?

Tietysti poikanen vastaa. Isävaris tiputtaa poikasen suohon.

Seuraavan poikasen kanssa sama lopputulos.

Kolmatta kun kuljettaa ja kysyy niin poikanen vastaakin että; Isä toivottavasti sillon kuljetan omia poikasiani.

Tämän poikasen varisisä jättää henkiin. Hän ajatteli tulevia sukupolvia ja lajin jatkamisen varmistamista.

 Entäpä sitten me ihmiset. Lapset tehdään myöhempää. Pahimmillaan on pikkulapsia kotona kun omat/partnerin vanhemmat tarvitsevat aina vaan enemmän apua.

Ihmiset elävät ihan liian kauan se tässä on paljolti vikana. Syötetään niin kauan kun pystyy nielemään vaikka olisi muuten täys vihannes.

Tiedän koska olen ollut alalla.

Vaativia leikkauksia tehdään yli 80 v.

Jokaisella on mielestään oikeus elää satavuotiaaksi. Nuppi ja kroppa hyvässä kunnossa.

Mutta niin harvoin näin tapahtuu, joko menee kunto tai järki.

Dementikko juoksentelee alasti hoivakodin käytävällä kumisaapas jalassa. Kroppa pelaa mutta järki ei.

Jos on niin pirun vaikeeta hoidattaa vanhuksia eettisesti ikuisen rahanpulan takia niin alottetaisiinko vihdoinkin keskustelu armokuolemasta?

Kun saa sen muistisairaus diagnoosin niin samalla vois saada täyttää papereita että kun on täys hölmö niin nirri pois. Sais tehdä sen valinnan vielä kun järki jotenki toimis.

Pitkäaikais osastot oli järkyttäviä 80 luvulla. Kaikki siellä odotti kuolemaa. Monet kysyi mikseivät saaneet kuolla.

Omieni hoidosta kyllä. Appivanhempieni kenellä monta omaa lastakin hoitamassa sitten enää en. Puolison kanssa sovittu näin.

Vastaus kysymykseen.

Et ole.

Jokainen on vastuussa itsestään myös vanhempien ja vanhuksen hoito ei kuulu lapsille. Omaishoito on aiheuttanut paljon kustannuksia ja myös perustoottoman rahastamis keinon.

Jos yhteiskunta ei palveluita järjestä verovaroilla joita se kansalaisilta siihen kerää on heidän vastuuton toiminta rakenteellista ja syrjivää.

Omaishoitajat voisivat vaatia omaisiaan hakemaan palveluita suoraan kunnalta heidän rakenteellinen holhous yhteiskunta on sitä varten tänne Suomeen luotu.

Alzheimer voi iskeä keneen tahansa, mutta se on osittain periytyvää. Dementian ikävät käytösoireet  ei ole ilkeilyä, vaan se on sairaus. Liittykää omaisten vertaistukiryhmiin ja hankkikaa tietoa muistisairauksien oireista, hoidosta ja saatavilla olevista palveluista. Dementiaa sairastavaa ei saa jättää heitteille, eikä hän ole enää vastuussa itsestään. Dementikkoa ei sovi vihata tai kostaa hänelle huonoa käytöstä. (Alzheimeria sairastaa alkuvaiheessa kymmeniä tuhansia työikäisiäkin - tue heitä työpaikalla. ) Muistisairaudet uhkaavat myös nuoria, ongelma on yhteinen! 

Isäni olisi pitkään halunnut, julkisen sektorin, vanhainkotiin, mutta postinkantajan eläke oli liian suuri, sosiaalipalveluiden mielestä. Olemme katsoneet hänelle paikkaa yksityisissä vanhainkodeissa, mutta hänellä ei riitä rahat vuokraan, lääkkeisiin ja ruokaan, sairauskulujen maksamisesta puhumattakaan. Isä asuu yksin omistusasunnossa ja hänellä on turvaranneke ja lääkkeet jaetaan dosettiin, kerran viikossa. Viime viikolla kävin hänen luonaan kahdesti, sisareni myös kahdesti. Isä jaksaa kävellä vain 50 m kerrallaan, eilen isä oli kaatunut suihkuun. Ambulanssi ei tullut, koska ei ole kipuja ja turvaranneke ei lähettänyt hoitajaa, mutta joku hoitaja jutteli hänen kanssaan.

Jos sisareni ei veisi isälle ruokaa, niin vanhus kuolisi nälkään. Jos en veisi isälle lääkkeitä, avustaisi lääkärikäynneillä ja siivoaisi, niin tuskin hän pitkään pärjäisi kotonaan. Miten minimipalkkalainen eläkeläinen on liian rikas edullisiin palvelukoteihin? Olemme käytännössä huolehtineet vanhemmistamme, heidän täytettyään 70-vuotta, koska äidilläni oli Alzheimer, eikä hän pärjännyt hetkeäkään valvomatta. Yhteiskunta haluaa, että kaikki vanhukset asuvat yksityisissä vanhaikodeissa ja maksavat yksityisestä terveydenhuollosta ja asiointiavusta. Raja omien vanhempieni hoidossa on minulla kolme päivää viikossa, sisareni pystyy auttamaan rahallisesti, mutta hoitamaan isää vain viikonloppuisin. Toisinaan harmittaa, että aloitan jonkin harrastuksen, mutta joudun jättämään maksetun harrastuksen osittain käyttämättä. Kuitenkin vanhempani ovat tärkeämpiä kuin oma hyvinvointi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipa luettua kaikki mitä, tänne tähän keskusteluun on kirjoitti. Mitäpä nyt sitten sain irti näistä jutuista?

-90% kirjoituksista puoltaa suomeksi sanottuna sitä, että omat vanhemmat / vanhempi joutaisi olemaan oman onnensa nojassa ja oma lapsi ei millään muotoa halua / kerkiä auttaa.

-10% sentään on valmiita auttamaan ja tekemään kaikkensa, jotta vanhempien / vanhemman elämän ehtoopuoli olisi inhimillistä ja turvallista.

No, kait se tämmöstä sitten on. En moiti enkä soimaa ketään, mutta ihmettelen suuresti varsinkin kun sanotaan, ettei kuitenkaan tuo vanhus ole kykenevä hoitamaan asioitaan, edes perustarpeitaan, kuten kaupassa käynti, ruoan laitto, peseytyminen jne., joten jo sillä perusteella on varmasti mahdollisuus saada esim. muistisairas vanhus vaikka palvelutaloon. Kyllä se varmaan hiukan töitä teettäisi, mutta lopputulos loisi turvaa vanhukselle ja helpotusta

Itse asiassa olen. Kaksikin kertaa. Kirjoitin jo jo aiemmin jotta kyllähän se tötä vaatii, mutta lopputulos on ollut kiitettävä kymppi.

Kun ajattelee töistä poissaoloja vanhuksen hoitamisen tai muun aiheen vuoksi, niin siinä on sekin, että ihan asiaan liittymättömätkin ihmiset kärsivät. Jonkunhan on ehdittävä tekemään ne työt, jotka rästiin jäävät työkaverin poissaolon tähden. Ellei sitten ole sellaisia tehtäviä, joilla ei ole aikataulua.

Se on ihmisen luonteesta kiinni, jotta kuinka paljon hän ilkeää palveluttaa itseään läheisillään. Ymmärrän avunpyynnön, jos ei todellakaan pysty, mutta niitä narraajia on paljon olemassa. Taitaa olla ihmisten kesken useinkin näitä tapahtumia. Tuli mieleeni muisto menneisyydestä. Kysyin ihan rauhallisesti alaiselta, jotta miksi et hoitanut tätä asiaa. Siihen tämä vastasi, jotta sinähän sen sitten kumminkin teit. 

 

Vanhuksistahan tämä ketju on. Niin, lähipiirissäni on ihminen, joka erittäin mielellään soittaa ja vaatii nuorempaa sukupolvea apuun, kun tuo eteisen matto meni niin vinoon tuossa lattialla. Asuu itsenäisesti. Mutta kun hän on huomannut, että palvelua tulee, kun vähän marisee, että voi kun mä olen nyt niin väsynyt Palvelun tarjoajienkin pitäisi osata ajatella, onko avuntarve todellinen. Muussa tapauksessa vain passivoidaan avun pyytäjää.

Vierailija kirjoitti:

Isäni olisi pitkään halunnut, julkisen sektorin, vanhainkotiin, mutta postinkantajan eläke oli liian suuri, sosiaalipalveluiden mielestä. Olemme katsoneet hänelle paikkaa yksityisissä vanhainkodeissa, mutta hänellä ei riitä rahat vuokraan, lääkkeisiin ja ruokaan, sairauskulujen maksamisesta puhumattakaan. Isä asuu yksin omistusasunnossa ja hänellä on turvaranneke ja lääkkeet jaetaan dosettiin, kerran viikossa. Viime viikolla kävin hänen luonaan kahdesti, sisareni myös kahdesti. Isä jaksaa kävellä vain 50 m kerrallaan, eilen isä oli kaatunut suihkuun. Ambulanssi ei tullut, koska ei ole kipuja ja turvaranneke ei lähettänyt hoitajaa, mutta joku hoitaja jutteli hänen kanssaan.

Jos sisareni ei veisi isälle ruokaa, niin vanhus kuolisi nälkään. Jos en veisi isälle lääkkeitä, avustaisi lääkärikäynneillä ja siivoaisi, niin tuskin hän pitkään pärjäisi kotonaan. Miten minimipalkkalainen eläkeläinen on liian rika

Miksi isän omistusasuntoa ei myydä jos hän kerran muuttaa sieltä pois? Tai jos hän antaisi asuntonsa jo nyt ennakkoperintönä teille lapsille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni olisi pitkään halunnut, julkisen sektorin, vanhainkotiin, mutta postinkantajan eläke oli liian suuri, sosiaalipalveluiden mielestä. Olemme katsoneet hänelle paikkaa yksityisissä vanhainkodeissa, mutta hänellä ei riitä rahat vuokraan, lääkkeisiin ja ruokaan, sairauskulujen maksamisesta puhumattakaan. Isä asuu yksin omistusasunnossa ja hänellä on turvaranneke ja lääkkeet jaetaan dosettiin, kerran viikossa. Viime viikolla kävin hänen luonaan kahdesti, sisareni myös kahdesti. Isä jaksaa kävellä vain 50 m kerrallaan, eilen isä oli kaatunut suihkuun. Ambulanssi ei tullut, koska ei ole kipuja ja turvaranneke ei lähettänyt hoitajaa, mutta joku hoitaja jutteli hänen kanssaan.

Jos sisareni ei veisi isälle ruokaa, niin vanhus kuolisi nälkään. Jos en veisi isälle lääkkeitä, avustaisi lääkärikäynneillä ja siivoaisi, niin tuskin hän pitkään pärjäisi kotonaan.

Eikö se vanhuksen kunto ratkaise kunnalliseen pääsyn?   Varakkuudesta ja eläkkeen suuruudesta riippumatta.

Alzheimerin ensimerkkejä saattaa myös olla saamattomuus, mutta esim. omasta äidistäni on mukavaa kun minä hoidan asioita; laskujen maksun, viranomaisasioita jne. Häne ei lue esim. kotihoidosta tai terveydenhoidosta tulleita kirjeitä, vaikka hyvin ymmärtäisi niiden sisällön, hän hlauaa että minä tutkin ja kerron mitä kirjeessä sanotaan. Hän ei koskaan ksyy paljonko tilillä on rahaa tai paljonko laskuja on tullut. Hän saattaa pyytää minua tekemään monia itsekin helposti toteutettavia asioita, mutta pääsee silti itse Kela-taksilla tms. kauppakeskukseen, lääkäriin, lounaalle ystävän kanssa. Se "pystyykö" hän johonkin riippuu usein siitä kiinnostaako häntä. Veljeni ei näitä asioita halua eikä viitsi hoitaa, joten ne ovat jääneet minun huolekseni.

776. Kyllä. Hyvätuloinen vanhus myös maksaa hoivastaan enemmän itse kuin vähävarainen vanhus. Veronmaksajat kiittää.

Ymmärrän tuskasi. Olen myös ainoa lapsi. Isäni kuollessa ja äidin jäädessä yksin asuin perheeni kanssa150 km päässä äidistäni eikä hän halunnut muuttaa lähemmäs. Hän oli leskeksi jäädessään saman ikäinen kuin äitisi nyt.

Itse käskin äidin kertoa kunnan palveluneuvojalle, että hänellä on vain yksi, toisaalla asuva tytär, jota ei vähääkään kiinnosta. Näin eivät edes olettaneet, että äiti saa apua jostain muualta. Se oli sitten minun ja äidin välinen asia, miten häntä todellisuudessa autoin.

Jossain vaiheessa oli myös kausi, jolloin äiti alkoi osoittaa riippuvuuden merkkejä. Kaikki olisi hänelle pitänyt tehdä valmiiksi ja jatkuvasti olisi pitänyt olla seurana tai hoitamassa pikkuaskareita. Siitäkin huolimatta että minulla oli työ ja perhe toisaalla.

Kieltäydyin ja kerroin hänelle, että en aio hänelle omaishoitajaksi tai ystäväksi ryhtyä, vaan tiedän varsin hyvin, että hänellä on paljon ystäviä ja että hän kykenee moniin asioihin edelleen ihan itsekin. Ja aina voitaisiin lisätä ostopalveluita.

Tokihan sekä äiti, että kunta yrittivät ensin pullikoida vastaan, mutta lopulta kuitenkin kaikki asiat järjestyivät, joko kunnan tai äidin itsensä toimesta. Ja minä autoin sitten niissä asioissa, jotka eivät järjestyneet.

Äiti on nyt 90 ja porskuttaa edelleen. Pari vuotta sitten sain vihdoin suostuteltua hänet palvelutaloon lähemmäs itseäni. Hän hoitaa edelleen omat raha-asiansa, käy kaupassa ja on saanut runsaasti uusia ystäviä palvelutalosta.

Vaikka tiedän, että moni tuomitsee minut nyt itsekkääksi ja kylmäksi, olen kuitenkin sitä mieltä, että jos runsaat 10 vuotta sitten olisin pyhittänyt elämäni äidilleni, olisin todennäköisesti katkera nainen, ilman perhettä, työpaikkaa ja omaa elämää. Ja äitini olisi vuorostaan täysin kyvytön enää hoitamaan omia asioitaan ja olisi entistä riippuvaisempi minusta. Ja kaiken tämän lopputuloksena vihaisimme todennäköisesti toisiamme yli kaiken. Nyt näin ei ole.

Pidä huolta itsestäsi ja muista omat rajasi. Tee ratkaisusi sen mukaan, mikä teille on parasta, älä sen perusteella, miten joku marttyytitytär vauvapalstalla olisi ideaalimaailmassa tehnyt. Maailmassa on jo aivan liikaa katkeria ihmisiä, jotka toivovat, että elämä olisi mennyt toisin. 

Siis kyllä, kelataksi auttaa, lykkää pyörätuolin mistä pyydetään ja kantaa kassin, välillä melkein mummonkin. Mutta yksityiskyytiä ei välttämättä enää saa, kun korona rauhoittui. Ellei ole kyydinyhdistämiskieltoa, jonka saa lääkäriltä. Terv.yks kuski

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On teillä erikoinen suhde. Minulle oli selvää hoitaa äidin asioita hänen viimeisinä vuosinaan. Lapsen ja vanhemman roolit muuttuvat toisiinsa nähden vuosien vieriessä, yllättävää, että se ei ole tullut sinulle mieleen ennen tätä. 

Vinkkinä: se tapahtuu kaikille, jos ei vanhempaa kuolo korjaa vähintään viisikymppisenä. Parempi totuttautua siihen asiaan mahdollisimman nuorena.  

Johan nyt toki sitä ottaa palkattomia vapaita alvariinsa että voi kiikuttaa vanhempiaan lääkärillä ja muualla. Ja oman työn ja perheen lisäksi sitä hyppää sadan kilometrin päässä jatkuvalla syötöllä avittamassa. Älä jaksa trollata.

 

Jos äti on 79, oletan ettei lapsenlapset eli aloittajan lapset enää ihan alle kouluikäisiä ole? Pärjäävät varmaan keskenäänkin, ilman äitiä, silloin tällöin päivän?