Lue keskustelun säännöt.
Tabu: lapsettomat läheiset eivät nykyään auta lapsiperheitä lainkaan
16.03.2024 |
Minä olin lapsi 90-luvulla. Silloin monilla oli elämässään lapsettomia läheisiä: lasten tätejä, setiä, muita sukulaisia tai omia kavereita. Ihmiset tarjosivat välillä apua lasten kanssa, jotta vanhemmat saivat välillä levätä. Välimatkakaan ei ollut ongelma, vaan nähtiin satojen kilometrien välimatkasta huolimatta useamman kerran vuodessa. Minäkin muistan käyneeni kylässä sukulaisilla pari kertaa vuodessa: sain olla sukulaisilla yötä ja tehtiin yhdessä jotain mukavaa. Ainakin omat lapsettomat sukulaiseni viihtyivät lasten parissa ja tykkäsivät, kun saivat elää muutaman päivän lapsiarkea. Minä pidin näistä sukulaisista jo lapsena ja oli kiva viettää aikaa yhdessä.
Olen nyt 2020-luvulla itse vanhempi ja vastaavasta avusta ei ole tietoakaan, kun seuraan omaa ja tuttujen lapsiperheiden elämää. Monilla lapsettomat sukulaiset ja kaverit suhtautuvat lapsiin todella ikävästi. Lasten seurassa ei haluta olla, lapset koetaan ikävinä ja se ilmaistaan hyvin voimakkaasti ääneen. Ei puhettakaan, että yksikään lapseton kaveri tai sukulainen olisi kertaakaan kysynyt, tarvitaanko apua tai sanonut kyllä, jos apua olisi kysytty. Jo se tuntuu olevan kohtuuton pyyntö, että pyytää katsomaan lasta sen aikaa, kun käy itse vessassa, vie roskapussin tms. Eikä kaikki lapset ole mitään hankalia aakkoslapsia, vaan ihan terveitä tavallisia lapsiakaan ei haluta hoitaa. Ystävällisimmin toisten lapsiin ja auttamiseen näyttävät suhtautuvan toisen lapsiperheelliset, jotka ymmärtävät, miten raskasta vanhemmilla voi joskus olla.
En yhtään ihmettele, että monet lapsiperhearkea elävät ovat nykyisin uupuneita, kun ovat lasten kanssa niin yksin.
Kommentit (884)
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat mahtava tiimi sillä he ovat omaksuneet keskenään sisar rakkauden. Keskimmäiseni perheessä on kolme lasta kuten itsellänikin. Aina kun he tarvitsevat oikeasti apua he tietävät keiden puoleen kääntyvät. Sisarustensa ja minun. Nyt lähden itse pienimmän hoitajaksi kun äitinsä tekee töissä pitkää päivää. Samalla tulee katsottua koululaisten perään. Luulen, että pohjimmiltaan on opittu malli sillä omassa lapsuuden perheessä oli yhteen puhaltaminen meininki. Omat sisarukseni olivat vahvasti mukana meidän perheessä, kuten toisinpäin. Niin metsä vastaa kun sinne huutaa.
Tekeekö isäkin pitkää päivää vai missä luuraa kun tämä äidin poissaolo merkittävä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vietin lapsena viikonloppuja lapsettoman sinkkutätini luona, olin kiltti ja rauhallinen lapsi ja nämä viikonloput tosi kivoja. Veljeni kaksi poikaa ovat huomattavan vilkkaita, koko ajan heillä sattuu ja tapahtuu, ADHD kummallakin. Itse olen lapseton ja en edes kuvittele ottavani näitä kahta täystuhoa viikonlopuksi, en yksinkertaisesti pärjäisi heidän kanssaan. Siitä huolimatta rakastan veljenpoikiani.
Miksi pitäisi??? 😅
Olen nimenomaan valinnut lapsettoman elämän, jotta ei tarviis huolehtia lapsista ja huushollista joka on kaaoksessa, kuunnella lasten kiljumista jne.
Miksi auttaisivat? T. Perheellinen
Vierailija kirjoitti:
Aika kultaa muistot. Oman muistikuvani mukaan olin 90-luvulla yökylässä lapsettomalla sukulaispariskunnalla ehkä kerran vuodessa ja he olivat tuolloin jo nelikymppisiä ja asuivat tilavasti. Jotenkin eri asia jos 20-30 vuotiailta vaadittais kerran kuussa lastenhoitoa. Monet asuvat yksiössä tai muuten ahtaasti ja kaukana sukulaisista, ei myöskään välttämättä ole varaa kustantaa mitään huvituksia sukulaislapsille, tai edes ruokaa
Olin itsekin lapsi 90-luvulla ja isälläni oli sisko, joka oli lapseton. Eivät silti miehensä kanssa koskaan olleet mitenkään apuna vanhemmilleni. Lapsena kuitenkin pidin heistä ja pyysin useasti, että pääsisin heille esim. yökylään, mutta eivät ottaneet. Tädin miehen sisarusten lapsia kyllä ottivat hoitoon ja viettivät heidän kanssaan aikaa muutenkin. Mikäs siinä, eihän ketään voi pakottaa viettämään toisen kanssa aikaa. Nyt ollessani kolmekymppinen tämä täti on kuitenkin katkera, kun minä ja sisarukseni emme ole heidän kanssaan missään tekemisissä. Miksi olisimme, kun lapsena heihin ei muodostunut minkäänlaista suhdetta, eikä täti miehineen ole edellenkään aloitteellinen ottamaan meihin yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain juuri kutsun mukaan seuraamaan kaverin lapsen säbäharkkoja, siis sinne kentän laidalle seisoskelemaan. Kyllä muutaman kerran mietin että mitä ihmettä, miksi kaveri olettaa että a) olisin ensinnäkin kiinnostunut b) menettäisin omasta näkökulmastani jotain jos en mene c) minulla olisi joutilasta aikaa em. toimiin?
En siis todellakaan mennyt, kammotus. Itsellä jo omat lapset aikuisia ja villi ja vapaa sinkkuelämä meneillään, en sitä todellakaan vietä missään kentän laidalla seuraneitinä...
Vierailija kirjoitti:
Ap, itse olin pitkään lapseton ja autoin usein sisarusten perheitä, jotta vanhemmat pääsivät vaikka viikonloppuna minilomalle tai joskus jopa viikoksi vapaalle ilman lapsia. Olen tehnyt pitkään joustavaa etätyötä, joten sekin on mahdollistanut auttamista.
Nyt olen itse perheellinen, ja on pari pientä lasta, mutta asumme niin kaukana lähipiiristäni, ettei heidän - kummankaan suvun - ole mahdollista osallistua lastenhoitoon tms., mutta ei minulta kyllä sellaista käsitystä ole, että auttamishalua ei olisi, vaan ettei se ole pitkän välimatkan vuoksi mahdollista, kun ei asuta edes samassa maassa.
Jatkan kommenttiini: Meitä on tietysti moneen junaan, mutta itse olin pitkään "lapsivapaa", jonkun täällä käyttämää termiä lainaten, vaikka olinkin jo pitkinä sinkkuvuosina erittäin lapsirakas setä/eno. Autoin sisarusten perheitä lastenhoidossa usein, myös vanhempien lomien aikana hieman pitempäänkin. Minusta on luonnollista auttaa, kun puhutaan noin läheisistä, aivan siksi että tietää heidän tarvitsevan apua. Ja nyt kun olen itsekin vanhempi, tiedän kyllä että hekin mielellään auttavat missä voivat, vaikkei heillä olekaan mahdollisuutta auttaa juuri samalla tavalla erilaisten elämäntilanteiden ja välimatkan vuoksi. Ja mitä sitten jos on sinkkuna auttanut enemmän tunneissa tai päivissä mitattuna kuin mitä itse saa apua? Sinkkuna oli aivan valtavasti aikaa verrattuna nuorempina perheen perustaneisiin sisaruksiin, joten mielelläänhän heitä auttoi, itselle tärkeitä ihmisiä, ja vielä sen lisäksi jäi itselle paljon enemmän vapaa-aikaa kuin heille, jotka ovat normaalisti 24/7 kiinni lapsiperheen arjen pyörittämisessä.
Ymmärrän sen, jos tutut kyselevät jatkuvasti avuksi, että voi närästää, mutta minulle perhe on paljon laajempi käsite kuin vain se oma ydinperhe, ja auttaminen on mukavaa, koska se näin läheisille lähtee sydämestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin muistan nuo ihanat 80-ja 90-luvut, kun lapselliset sukulaiset tarjosi alivuokralaisasunnot ja kotinsa sukulaisnuorten käyttöön parin tunnin lasten hoitoapua vastaan. Ja monessa pienten lasten perheissä asui vielä isovanhemmat, saman katon alla.
Nykyään joutuu, jopa isovanhemmat ilmoittamaan etukäteen, milloin sopii tulla kylään lapsiperheen luokse.
Voi niitä ihania aikoja. Omatkin isovanhemmat asuivat serkkuni perheen kotona, kun eivät enään pärjänneet kotona ja käytiin usein sekkuni lupna kylässä.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä lapsettomat panostavat uraansa ja esim. luottamustehtäviin tai harrastuksiin. Ei silloin todellakaan ole aikaa tai energiaa käyttää viikonloppuna jonkun toisen perheen lastenhoitoon.
Niin ja lapsettomat panostavat omaan perheeseensä. Lapsiperhe on vain yksi ja väliaikainen perhemuoto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin muistan nuo ihanat 80-ja 90-luvut, kun lapselliset sukulaiset tarjosi alivuokralaisasunnot ja kotinsa sukulaisnuorten käyttöön parin tunnin lasten hoitoapua vastaan. Ja monessa pienten lasten perheissä asui vielä isovanhemmat, saman katon alla.
Nykyään joutuu, jopa isovanhemmat ilmoittamaan etukäteen, milloin sopii tulla kylään lapsiperheen luokse.
Voi niitä ihania aikoja. Omatkin isovanhemmat asuivat serkkuni perheen kotona, kun eivät enään pärjänneet kotona ja käytiin usein sekkuni lupna kylässä.
Kylään mennään VASTA KUN KUTSUTAAN! Tästäpä selviää mitä mieltä oikeasti vastaaja on, isovanhemmat tuppautuvat lapsiperheisiin oma-aloitteisesti!
Elämme puolisoni kanssa kaksin ilman lapsia.
Hyvinkin voisimme antaa lastenhoitoapua uupuneille vanhemmille, mutta eipä ole kukaan lähipiiristä edes tullut kysymään. Tuntemattomista naapureista nyt puhumattakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lapselliset kuvittelevat että koko muu yhteiskunta ja kansalaiset on vain heidän tukemista varten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, itse olin pitkään lapseton ja autoin usein sisarusten perheitä, jotta vanhemmat pääsivät vaikka viikonloppuna minilomalle tai joskus jopa viikoksi vapaalle ilman lapsia. Olen tehnyt pitkään joustavaa etätyötä, joten sekin on mahdollistanut auttamista.
Nyt olen itse perheellinen, ja on pari pientä lasta, mutta asumme niin kaukana lähipiiristäni, ettei heidän - kummankaan suvun - ole mahdollista osallistua lastenhoitoon tms., mutta ei minulta kyllä sellaista käsitystä ole, että auttamishalua ei olisi, vaan ettei se ole pitkän välimatkan vuoksi mahdollista, kun ei asuta edes samassa maassa.
Jatkan kommenttiini: Meitä on tietysti moneen junaan, mutta itse olin pitkään "lapsivapaa", jonkun täällä käyttämää termiä lainaten, vaikka olinkin jo pitkinä sinkkuvuosina erittäin lapsirakas setä/eno. Autoin sisarusten perheitä lastenhoidossa usein, myös vanhem
No kiva. Sen verran korjaan, että et ole koskaan ollut lapsivapaa, vaan lapseton. Lapsivapaa ei halua milloinkaan niitä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain juuri kutsun mukaan seuraamaan kaverin lapsen säbäharkkoja, siis sinne kentän laidalle seisoskelemaan. Kyllä muutaman kerran mietin että mitä ihmettä, miksi kaveri olettaa että a) olisin ensinnäkin kiinnostunut b) menettäisin omasta näkökulmastani jotain jos en mene c) minulla olisi joutilasta aikaa em. toimiin?
En siis todellakaan mennyt, kammotus. Itsellä jo omat lapset aikuisia ja villi ja vapaa sinkkuelämä meneillään, en sitä todellakaan vietä missään kentän laidalla seuraneitinä...
Ehkä ajatteli vain, että saattaisit lähteä juttuseuraksi. Siis hänelle. Mahtaakohan itsekään jaksaa seurata jotain puuduttavia harkkoja kovin tarkasti.
En kyllä itsekään lähtisi, ellei kyseessä olisi joku paras kaveri, jonka kanssa juttua riittää. Ja naposteltavaa mukana, tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain juuri kutsun mukaan seuraamaan kaverin lapsen säbäharkkoja, siis sinne kentän laidalle seisoskelemaan. Kyllä muutaman kerran mietin että mitä ihmettä, miksi kaveri olettaa että a) olisin ensinnäkin kiinnostunut b) menettäisin omasta näkökulmastani jotain jos en mene c) minulla olisi joutilasta aikaa em. toimiin?
En siis todellakaan mennyt, kammotus. Itsellä jo omat lapset aikuisia ja villi ja vapaa sinkkuelämä meneillään, en sitä todellakaan vietä missään kentän laidalla seuraneitinä...
Ehkä ajatteli vain, että saattaisit lähteä juttuseuraksi. Siis hänelle. Mahtaakohan itsekään jaksaa seurata jotain puuduttavia harkkoja kovin tarkasti.
En kyllä itsekään lähtisi, ellei kyseessä olisi joku paras kaveri, jonka kanssa juttua riittää. Ja naposteltavaa mukana, tietysti.
Puolisonsa oli tulossa mukaan myös. Itse aikoinani en kysellyt ketään seuraksi lasten harkkoihin vaikka olin tuolloin yh. Ei olisi kyseinen kaveri tullutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin muistan nuo ihanat 80-ja 90-luvut, kun lapselliset sukulaiset tarjosi alivuokralaisasunnot ja kotinsa sukulaisnuorten käyttöön parin tunnin lasten hoitoapua vastaan. Ja monessa pienten lasten perheissä asui vielä isovanhemmat, saman katon alla.
Nykyään joutuu, jopa isovanhemmat ilmoittamaan etukäteen, milloin sopii tulla kylään lapsiperheen luokse.
Voi niitä ihania aikoja. Omatkin isovanhemmat asuivat serkkuni perheen kotona, kun eivät enään pärjänneet kotona ja käytiin usein sekkuni lupna kylässä.
Kylään mennään VASTA KUN KUTSUTAAN! Tästäpä selviää mitä mieltä oikeasti vastaaja on, isovanhemmat tuppautuvat lapsiperheisiin oma-aloitteisesti!
Etkö muka itse ole koskaan sanonut kenellekkään esimerkiksi "keitätkö kahvit jos tulen moikkaamaan?"
Hei, ap viitaten sin aloituslauseesen- minä olen auttanut- olen hoitanut sisarukseni lapsia paljon,mutten ole itse saanut vastavuoroisesti apua kun olen tarvinnut.
Olen tarjonnut apuani mutta kun ei kelpaa. En rupea väkisin tyrkyttämään.
Mulle tuli vielä mieleen muutama asia. Ensinnäkin tilat. Lapseton varsin usein asuu ahtaammin kuin perheellinen. Ei ole niitä ylimääräisiä sänkyjä tai edes patjoja, tyynyjä ja peittoja. Pientä asuntoa ei ole järkevää täyttää tavaroilla, joita ei itse tarvitse. Uudemmat asunnot ovat yhä pienempiä ja niissä on yhä vähemmän säilytystilaa millekään ylimääräiselle.
Koti, jossa ei ole (enää) pieniä lapsia, on yleensä sisustettu siten, ettei ole ajateltu kodin turvallisuutta pienten lasten näkökulmasta. Lapset ovat nopeita ja pienten lasten kanssa varsinkin saa olla koko ajan silmät selässäkin. Ihan samalla tavalla lapsenvahtikin joutuu ottamaan taaperon mukaansa vessaan kuin taaperon vanhempikin. Mulla oli aikoinaan portaikossa turvaportti, kun omat lapseni olivat pieniä. Kun kasvoivat isommiksi, otin portin pois. Kun meillä on käynyt sen jälkeen pieniä lapsia, niin portaikko kyllä kummasti vetää lapsia puoleensa. Joten jonkun on koko ajan - siis KOKO ajan - vahdittava, ettei lapsi mene portaisiin.
Vanhempien on hyvä muistaa, että toisen kodissa kaikki esillä olevat tavarat eivät ole esillä heidän lapsiaan varten. Osa vanhemmista ksvataa lapsensa siten, että tavaroihin ei saa koskea ilman, että ensin kysytään lupa. Ja jos sanotaan, että ei saa koskea, sitten lapsi uskoo eikä koske. Tällaisia lapsia on ihan kiva joskus hoitaakin. Sitten on niitä lapsia, jotka huseeraavat ympäriinsä, ottavat kaiken mihin vaan ylettyvät ja saavat itkupotkuraivarit, kun aikuinen estää ottamasta lapsen haluamia tavaroita.
Paras paikka olla lapsenvahtina on tietenkin niiden lasten oma koti. Lapset on joko kasvatettu niin, ettei kaikkeen saa koskea, tai sitten lapset saavat koskea kaikkiin kodissa oleviin tavaroihin, mihin vain ylettyvät. Jos jokin menee rikki, sillä ei ole väliä. Tässä tulee sitten lapsenvahdille mahdollisesti ongelmaksi matkat. Jos ei ole autoilija, niin vähintään pitäisi vanhempien maksaa taksimatka lapsenvahdille. Päiväsaikaan nyt ehkä voisi vielä julkisillakin tulla (jos ne kulkee sujuvasti), mutta illalla/yöllä taksilla kotiin. Ja ei sen lapsenvahdin piikkiin vaan niiden vanhempien.
Ketjun aloittajalle kysymyksiä: kuinka usein sinä tarjouduit ennen lastenhankintaa muille lapsiperheille avuksi? Entä kuinka monta kertaa olit lapsenvahtina, kun muut pyysivät sinua lapsenvahdiksi? Eivätkö nämä, joille sinä aikoinaan olit lapsenvahtina, vastavuoroisesti nyt auta sinua ihan kuten sinäkin aiemmin autoit heitä? Jos auttavat, miksi sinun pitäisi saada lastenhoitoapua nimenomaan lapsettomilta? Miksi heidän apunsa ei kelpaa?
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/