Lue keskustelun säännöt.
Tabu: lapsettomat läheiset eivät nykyään auta lapsiperheitä lainkaan
16.03.2024 |
Minä olin lapsi 90-luvulla. Silloin monilla oli elämässään lapsettomia läheisiä: lasten tätejä, setiä, muita sukulaisia tai omia kavereita. Ihmiset tarjosivat välillä apua lasten kanssa, jotta vanhemmat saivat välillä levätä. Välimatkakaan ei ollut ongelma, vaan nähtiin satojen kilometrien välimatkasta huolimatta useamman kerran vuodessa. Minäkin muistan käyneeni kylässä sukulaisilla pari kertaa vuodessa: sain olla sukulaisilla yötä ja tehtiin yhdessä jotain mukavaa. Ainakin omat lapsettomat sukulaiseni viihtyivät lasten parissa ja tykkäsivät, kun saivat elää muutaman päivän lapsiarkea. Minä pidin näistä sukulaisista jo lapsena ja oli kiva viettää aikaa yhdessä.
Olen nyt 2020-luvulla itse vanhempi ja vastaavasta avusta ei ole tietoakaan, kun seuraan omaa ja tuttujen lapsiperheiden elämää. Monilla lapsettomat sukulaiset ja kaverit suhtautuvat lapsiin todella ikävästi. Lasten seurassa ei haluta olla, lapset koetaan ikävinä ja se ilmaistaan hyvin voimakkaasti ääneen. Ei puhettakaan, että yksikään lapseton kaveri tai sukulainen olisi kertaakaan kysynyt, tarvitaanko apua tai sanonut kyllä, jos apua olisi kysytty. Jo se tuntuu olevan kohtuuton pyyntö, että pyytää katsomaan lasta sen aikaa, kun käy itse vessassa, vie roskapussin tms. Eikä kaikki lapset ole mitään hankalia aakkoslapsia, vaan ihan terveitä tavallisia lapsiakaan ei haluta hoitaa. Ystävällisimmin toisten lapsiin ja auttamiseen näyttävät suhtautuvan toisen lapsiperheelliset, jotka ymmärtävät, miten raskasta vanhemmilla voi joskus olla.
En yhtään ihmettele, että monet lapsiperhearkea elävät ovat nykyisin uupuneita, kun ovat lasten kanssa niin yksin.
Kommentit (884)
Jokainen osansa valinnut.Niin lapseton kuin lapsellinenkin. Todennäköisesti se lapseton ei oleta saavansa apua myöskään. Miksi teidän pitäisi saada?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapsia kannata tehdä sillä asenteella että kyllä muut elättävät ja tukevat. Kun päättää itse tehdä lapsia pitää niistä itse huolehtia
Ajat ovat muuttuneet. En muista, että ennen vaadittiin niin paljon apua kuin nykyään. Ennen mummolla käytiin vanhempien kanssa kylässä. Nyt mummolaan viedään lapset viikonlopuksi hoitoon, että saadaan itse omaa aikaa. Nykyaika on niin kiireistä. Arki on täynnä harrastuksia ja menoja, eikä ole aikaa omalle perheelle. Ihmiset väsyttävät itsensä aikataulutetulla elämällään. Lapsiakin saatuaan pitäisi pystyä yhtä vapaaseen elämään ja oletetaan, että no muut hoitavat. Kukaan vaan ei muista, että kaikilla muillakin se elämä on yhtä aikataulutettua. Lapsettomallakin voi olla raskas työ, omat menonsa, iäkkäät vanhemmat. Kaikilla on oma elämänsä. Ei kukaan ole mikään hoitoautomaatti.
"Ainakin omat lapsettomat sukulaiseni viihtyivät lasten parissa ja tykkäsivät, kun saivat elää muutaman päivän lapsiarkea."
Heh, lapsettomat ovat lapsettomia juuri siksi etteivät nauti siitä lapsiarjesta. Poislukien tietysti vastentahtoisesti lapsettomat.
Omat lapset on hoidettava itse, niin se vain menee. Ei ole ehkäisyä käyttävien vika ettet sinä pärjää omien valintojesi tulosten kanssa.
No, lapselliset, kuinka usein tarjoatte apua lapsettomilel ystäville ja sukulaisille? Tai menette apuun pyydettäessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, johtuisikohan jossain määrin siitä että ainakin osa lapsettomista ei pidä lapsista (siksi heillä ei itsellä ole lapsia) tai ei vaan halua käyttää aikaansa muiden lasten hoitamiseen.
Ja mikä ihmeen velvoite muilla on auttaa. Miksi teette lapsia kun ette itse selviydy niiden kanssa. Käsittämäyöntä että ensin niitä lapsia halutaan ja osa väin vängällä hankkiutuu bielä yksinhuoltajiksi, sitten pian niiden luota halutaankin jo pois ja kaivataan "omaa aikaa". Daa....
Vierailija kirjoitti:
Elämme puolisoni kanssa kaksin ilman lapsia.
Hyvinkin voisimme antaa lastenhoitoapua uupuneille vanhemmille, mutta eipä ole kukaan lähipiiristä edes tullut kysymään. Tuntemattomista naapureista nyt puhumattakaan.
Jos on halua, voisi itse tarjoutua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No siskolleni pitäis ilmeisesti maksaa siitä että heidåtn sais kylään
Joillekin uskaltaa antaa hoitoon, joillekin ei.
Miksi vanhemmat ei auta toisiaan? Siis perheet? Tabu: koska kukaan ei jaksa toisten ihmisten ongelmia tai lapsia. Ei edes ne perheelliset tai varsinkaan ne.
Perustakaa jotain hoitorinkejä älkääkä itkekö. Soita tutulle äidille ja ota sen lapset hoitoon. Ole osa ratkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen usean lapsen lapseton täti ja ihan mielelläni vietän aikaa lasten kanssa. En tosin joka viikko, mutta kerran, pari kuussa olen lapsenvahtina. Uskon, että on muitakin lapsettomia, jotka eivät inhoa lapsia ja nauttivat esim. sisarusten lasten tai kummilasten kanssa vietetystä ajasta. Ajattelen myös itse, että huolenpito on vastavuoroista eikä mitenkään minulta pois.
"No kiva. Sen verran korjaan, että et ole koskaan ollut lapsivapaa, vaan lapseton. Lapsivapaa ei halua milloinkaan niitä lapsia."
Luulis normaalin aikuisen suhtautuvan lapsiin myönteisesti, halusipa itse lapsia tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vapaaehtoisesti lapseton nainen, enkä koskaan ole viihtynyt myöskään muiden ihmisten lasten seurassa.
Miksi minun pitäisi? Oma valintani on nimenomaan elää elämää, jossa en joudu juurikaan tekemisiin lasten kanssa. Ja ei, en inhoa tai vihaa lapsia, en vain viihdy lasten seurassa lainkaan.
Kannattaa selvitellä etukäteen, ennen raskautumista, se lähipiirin lapsettomien aikuisten kiinnostus osallistua muiden ihmisten lasten hoitamiseen, niin ei tule sitten yllätyksiä.
sanoit teko kiimassa et tarvii kortsua kyllä sukulaiset hoitaa ja nyt kaduttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä isovanhemmatkin kyselivät aikoinaan kyselyn perään milloin niitä lapsenlapsia vihdoin saisi. Sitten kun saimme lapsia, ei ole isovanhempia näkynyt. Harrastukset ja matkailu vievät kaiken ajan. Kerran vuodessa voidaan tavata, mutta silloinkaan ei voi lapsia jättää heille kuin pariksi tunniksi kun sotkevat heidän rutiininsa. Tädit, enot ja sedät - ei mitään apuja. Korkeintaan ilmestymään arvostelemaan miten sotkuista meillä on ja kuinka vastenmielistä miten vaikealta elämä lasten kanssa näyttää.
Kun isovanhempi kysyy, milloin lapsenlapsia tulee, niin se ei tarkoita sitä, että he haluavat olla lastenhoitajia. Kysyminen ei ole lupaus mistään.
Ei ne lapset ole ainoa väsyttävä asia elämässä. Mulla menee energia töihin, opiskeluun ja sairaan isäni hoidossa auttamiseen niin ei riitä aika eikä etenkään jaksaminen enää hoitaa muiden lapsia.
Mulle on monta kertaa sanottu että en voi ymmärtää lapsia tai vanhemmuutta kun mulla ei ole omia lapsia. Ja sitte valitettu kun neuvolassa sanotaan niin, tai naapurin täti tekee näin. Vanhemmat on niin hemmetin täydellisiä ja oikeassa, että mulle ei ole tullut mieleenkään että tällainen lapsia ja vanhemmuutta ymmärtämätön olisi heille joku jolta halutaan apua. Tal vaikka haluaisikin niin jotainhan sitä tekisi väärin.
Ei, keskityn omaan elämääni jonka ymmärrän ja josta nautin.
Vierailija kirjoitti:
"No kiva. Sen verran korjaan, että et ole koskaan ollut lapsivapaa, vaan lapseton. Lapsivapaa ei halua milloinkaan niitä lapsia."
Luulis normaalin aikuisen suhtautuvan lapsiin myönteisesti, halusipa itse lapsia tai ei.
Se ettei halua omia lapsia, ei tarkoita etteikö suhtautuisi lapsiin myönteisesti.
Se on huono homma, että lapselliset eivät suhtaudu lapsiin myönteisesti, vaan satuttavat lapsia. Ääriesimerkkinä nämä viime aikaiset höyrymoppi-vanhemnat.
En pidä lapsista. En hoitaisi edes rahasta. Minulle oma aika on luksusta.
Kun minulla oli korona, samalla paikkakunnalla asuva perheellinen ystävä (jonka lapsen kummi olen) ei "ehtinyt" käydä pikaisesti kaupassa ja apteekissa. Eläkeikäiset vanhempani sitten ehtivät ajaa 30 km suuntaansa vain tuomaan ruokaa ja lääkkeitä. Arvaa ap, tekeekö mieli auttaa ystävää tämän jälkeen?
Meillä isovanhemmatkin kyselivät aikoinaan kyselyn perään milloin niitä lapsenlapsia vihdoin saisi. Sitten kun saimme lapsia, ei ole isovanhempia näkynyt. Harrastukset ja matkailu vievät kaiken ajan. Kerran vuodessa voidaan tavata, mutta silloinkaan ei voi lapsia jättää heille kuin pariksi tunniksi kun sotkevat heidän rutiininsa. Tädit, enot ja sedät - ei mitään apuja. Korkeintaan ilmestymään arvostelemaan miten sotkuista meillä on ja kuinka vastenmielistä miten vaikealta elämä lasten kanssa näyttää.