Lue keskustelun säännöt.
Tabu: lapsettomat läheiset eivät nykyään auta lapsiperheitä lainkaan
16.03.2024 |
Minä olin lapsi 90-luvulla. Silloin monilla oli elämässään lapsettomia läheisiä: lasten tätejä, setiä, muita sukulaisia tai omia kavereita. Ihmiset tarjosivat välillä apua lasten kanssa, jotta vanhemmat saivat välillä levätä. Välimatkakaan ei ollut ongelma, vaan nähtiin satojen kilometrien välimatkasta huolimatta useamman kerran vuodessa. Minäkin muistan käyneeni kylässä sukulaisilla pari kertaa vuodessa: sain olla sukulaisilla yötä ja tehtiin yhdessä jotain mukavaa. Ainakin omat lapsettomat sukulaiseni viihtyivät lasten parissa ja tykkäsivät, kun saivat elää muutaman päivän lapsiarkea. Minä pidin näistä sukulaisista jo lapsena ja oli kiva viettää aikaa yhdessä.
Olen nyt 2020-luvulla itse vanhempi ja vastaavasta avusta ei ole tietoakaan, kun seuraan omaa ja tuttujen lapsiperheiden elämää. Monilla lapsettomat sukulaiset ja kaverit suhtautuvat lapsiin todella ikävästi. Lasten seurassa ei haluta olla, lapset koetaan ikävinä ja se ilmaistaan hyvin voimakkaasti ääneen. Ei puhettakaan, että yksikään lapseton kaveri tai sukulainen olisi kertaakaan kysynyt, tarvitaanko apua tai sanonut kyllä, jos apua olisi kysytty. Jo se tuntuu olevan kohtuuton pyyntö, että pyytää katsomaan lasta sen aikaa, kun käy itse vessassa, vie roskapussin tms. Eikä kaikki lapset ole mitään hankalia aakkoslapsia, vaan ihan terveitä tavallisia lapsiakaan ei haluta hoitaa. Ystävällisimmin toisten lapsiin ja auttamiseen näyttävät suhtautuvan toisen lapsiperheelliset, jotka ymmärtävät, miten raskasta vanhemmilla voi joskus olla.
En yhtään ihmettele, että monet lapsiperhearkea elävät ovat nykyisin uupuneita, kun ovat lasten kanssa niin yksin.
Kommentit (884)
Vierailija kirjoitti:
Olen lapsivapaa koska haluan olla lapsista vapaa. Jos haluaisin viettää aikaa lasten kanssa, olisin tehnyt omia. Mielestäni tämä on täysin päivänselvää, ja enemmän ihmettelisin miksi joku lapseton HALUAISI hoitaa lapsia muttei ole tehnyt omia. Miksi et vie lapsia hoitoon jollekulle jolla itsellään on lapsia, ja vastavuoroisesti voit hoitaa heidän lapsiaan? Eikö tämä olisi reiluin ja fiksuin vaihtoehto... Vai etkö itse halua auttaa ketään?
En oo eri mieltä tuosta vastavuoroisuudesta, mutta mitä tuohon ihmettelyyn tulee, niin itse lapsettomana kyllä voin ihan mielelläni joskus lapsia hoitaa tai heidän kanssaan olla. Ollaan puolison kanssa tämä sanottukin, mutta lähipiirin lapset on vielä aika pieniä, niin ei olla haluttu hirveästi tyrkyttää, jos vanhemmat ei uskalla jättää vielä hoitoon. Kerran ollaan yhteisellä lomareissulla oltu ilta vahdissa, jotta kaverit pääsivät myös viettämään parisuhdeaikaa. Teininä kävin rahaa vastaan lapsenvahtina, ja se oli myös ihan ok hommaa.
En tästä huolimatta tee omia, koska en halua vanhemmutta, joka on musta tosi eri asia kuin lapsen kanssa ajan viettäminen pari tuntia silloin tällöin (ja varsinkin noi teiniajan kokemukset ovat tätä vakaumusta paljonkin vahvistaneet). Ei tässä mun mielestä ole mitään sen oudompaa kuin siinä, että ihan mielelläni voin hoitaa kavereiden lemmikkejä lomamatkan ajan tai käydä ratsastuskoulussa, mutta en halua omalle vastuulleni 24/7 lemmikkiä tai hevosta. Tai voin hyvin mielelläni mennä viikon lomalle sähköttömään mökkiin erämaan keskelle, mutta en haluaisi asua sellaisessa.
Ammattimaisille herneennenäänvetäjille väännettäköön vielä rautalangasta, että en nyt vertaa lasta lemmikkiin tai sähköttömään mökkiin siinä mielessä, että ne olisivat jotenkin samanarvoisia tai samankaltaisia asioita. Pointti on siinä, että joku asia voi olla ok tai jopa kivaa väliaikaisena erikoisjuttuna, vaikka sitä ei haluaisi jatkuvasti elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapseni olivat 70-luvulla alle kouluikäisiä. Asuttiin Hesan keskustassa. Lähellä oli kiva puisto, jossa oli monia äitejä ja perhepäivähoitajia lapsineen. Siellä syntyi ystäväporukoita, jotka asuivat lähekkäin ja aina oli auttavat ihmiset lähellä. Kaikkien suvut olivat jossain kaukana.
Pystyi käymään asioilla ja jos pitempään kului aikaa, niin oli sovittu, kuka vie lapset omaa kotiinsa.
Nykyään ihmiset ovat itsekkäitä ja epäluotettavia, joten mitään tuollaista ei varmaan pysty olemaan.
Lapsettomia ihmisiä ei kenellekään tullut mieleenkään pyytää avuksi.
Höps! 70-luvulla 3-4-vuotias jätettiin pihalle isompien tyttöjen vahdittavaksi. 10-11-vuotiaiden siis. Siinä mitään äitirinkejä tarvittu.
Kaverit kävivät sujuvasti toistensa luona, vuoroin vieraissa. Kun pöytään katettiin ruoka, ystävä söi ilman muuta myös. Syyttäkää itseänne nykyajan natkut pihit jotka laskette leivän murusetkin ettekä vahingossakaan tarjoa kellekään mitään. Sitten ulisette kun on niin vaikeaa ja yksinäistä eikä kukaan välitä. Itse ette välitä !
Vierailija kirjoitti:
Yleensä lapsettomat panostavat uraansa ja esim. luottamustehtäviin tai harrastuksiin. Ei silloin todellakaan ole aikaa tai energiaa käyttää viikonloppuna jonkun toisen perheen lastenhoitoon.
Siis tämä. Ihmiset tuppaavat täyttämään ylimääräisen ajan muulla toiminnalla. Itse urheilen tavoitteellisesti, mikä tarkoittaa treenejä 4-6 x viikossa + silloin tällöin leirit + kisat, lisäksi on kohtuullisen haastava työ, joka sisältää matkustamista sekä luonnonsuojeluun liittyviä vapaaehtoishommia. Mies on myös urheilija ja joka toisen kuukauden töissä ulkomailla. Aikaa ei yksinkertaisesti riitä lapsille kuin hyvin harvoin.
Ei teidän tarvitse pitää yhteyttä eikä hoitaa sukulaislapsia. Eivät hekään tule pitämään teihin yhteyttä, eivätkä tule käymään kun olette vanhoja ja avun tarpeessa. Ne aikuistuneet lapset hoitavat omat vanhempansa ja läheisensä, eivät teitä. Teitä varten ovat ne verorahoilla maksetut hoitajat, jos enää ovat. Tai rakkaat ystävänne(?).
Alapeukuttakaa innolla, itsekkäät velat. Tämä on kuitenkin totuus, se sattuu teihin, yksinäisyys sattuu aina. Siksi te alapeukutattekin vihasta täristen, mutta sisimmässänne asuvat itku ja turvattomuus. Hyvää tulevaisuutta, t: perheellinen.
Minä olen kyllä tarjonnut apuani mm. sukulaisperheelle. Sanoin voivani joskus tulla lapsenvahdiksi, jos vanhemmat haluavat mennä vaikka leffaan tai kahdestaan kuntosalille. Perheen äidin asenne asenne oli suurinpiirtein sellainen, että minä en mitenkään pystyisi heidän pilttejään vahtimaan edes paria tuntia ilman että asetan heidän kuolemanvaaraan.
Minä olin tuossa vaiheessa siis noin 30 v., ja työskentelin opetus- ja ohjaustehtävissä lasten ja nuorten parissa. Serkun lapset olivat n. 6-8 v. eli ei mitään pikkuvauvoja enää, eikä kumpikaan ole erityislapsi. En tarjoutunut toista kertaa. Siinäpähän kitisette arjen raskautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä lapsettomat panostavat uraansa ja esim. luottamustehtäviin tai harrastuksiin. Ei silloin todellakaan ole aikaa tai energiaa käyttää viikonloppuna jonkun toisen perheen lastenhoitoon.
Siis tämä. Ihmiset tuppaavat täyttämään ylimääräisen ajan muulla toiminnalla. Itse urheilen tavoitteellisesti, mikä tarkoittaa treenejä 4-6 x viikossa + silloin tällöin leirit + kisat, lisäksi on kohtuullisen haastava työ, joka sisältää matkustamista sekä luonnonsuojeluun liittyviä vapaaehtoishommia. Mies on myös urheilija ja joka toisen kuukauden töissä ulkomailla. Aikaa ei yksinkertaisesti riitä lapsille kuin hyvin harvoin.
Kiva, että tavoitteelliset treenit, leirit ja kisat tulevat vierailemaan hoitokodissa, jossa vanut viimeiset 20 vuottasi. Varmasti myös luottamustehtävät soittelevat silloin tällöin. Lapsettoman sukulaistätini luona vierailevat pelargoniat, jotka olivat meitä tärkeämpiä.
70-luvulla lapsettomat aikuiset olivat alkoholisteja, joiden hoiviin kukaan ei olisi kuvitellutkaan lapsiansa jättävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haiskahtaa siltä, että täällä muutama perheellinen on kateellinen velojen elämästä ja louskuttaa leukojaan hoitokodeista ja tulevasta yksinäisyydestä.
Taannoin tehdyssä tutkimuksessa muuten todettiin, että lapsettomat 60-90-vuotiaat kokivat paljon vähemmän yksinäisyyttä, koska heillä oli niin paljon laajempi sosiaalinen verkosto, monien perheellisten oltua enemmän ns. sisäänpäinkääntyneitä ja lapsilleen eläneitä aikaisemmat vuosikymmenet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten yksinäisyyttä ruikuttaa juurikin lapselliset. Ensin jäädään yksin pikkulapsiaikana, sitten jää ne ystävät, sitten on ne elämänvaihe-ystävät, jotka jää pois kun lapset kasvaa, sitten ei ole aikaa parisuhteelle ja se karahtaa kiville, sitten tulee se tyhjän.pesän -kriisi ja sen jälkeen itketään kun lapset eivät käy/soita ja sitten onkin se yksinäinen vanhuus.
Eräs tuttavani sanoi aikoinaan, että vanhemmuuden onnistuminen mitataan siinä, että haluaako aikuiset lapset pitää yhteyttä vanhempaansa.
Tämä oli mielestäni hyvin todettu. Monessakin mielessä aika sen näyttää. Onnistuiko kasvatustyö ja oliko rakkautta riittävästi, jne.?
Monet vanhukset kuitenkin odottavat lastensa pitävän yhteyttä, vaikka lapset eivät haluaisikaan. Asutaan itsepintaisesti omakotitalossa kaukana palve
Niinpä, minkä lisäksi osa vanhemmista kyllä jättää sosiaalisuuden aika vähien korttien varaan, kun odottavat, että vanhuksena seuran tarpeeseen vastaavat ensisijaisesti omat 2 lasta tai jopa oma yksi lapsi. Esim. mä haluan pitää yhteyttä vanhempiini (eronneet, joten ei onnistu samalla kertaa), mutta haluan pitää yhteyttä myös ystäviini, muihin sukulaisiin ja puolison sukulaisiin. Joskus olisi myös kivaa ihan vain viettää aikaa kotona puolison kanssa ja käydä harrastuksissa. Niinpä en voi joka viikko matkustaa tapaamaan edes jompaa kumpaa vanhempaani, saati molempia. Toki jos viihtyy pääosin yksin, niin eihän siinä, mutta näin tuntuu käyvän myös ihmisille, jotka kuitenkin haluaisivat sitä esim. vähintään joka viikko.
Joku tuolla vastasi, että onnistuminen mitataan lapsen eikä vanhemman kokemuksen mukaan. Voi olla, mutta ei sillä hirveästi ole väliä, kun aika moni kuitenkin jo biologisista syistä ja/tai tuon yllä mainitun syyllistävän kasvatuksen takia on kykenemätön olemaan menemättä apuun tai seuraksi, vaikka syvällä sisimmässään ei haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei teidän tarvitse pitää yhteyttä eikä hoitaa sukulaislapsia. Eivät hekään tule pitämään teihin yhteyttä, eivätkä tule käymään kun olette vanhoja ja avun tarpeessa. Ne aikuistuneet lapset hoitavat omat vanhempansa ja läheisensä, eivät teitä. Teitä varten ovat ne verorahoilla maksetut hoitajat, jos enää ovat. Tai rakkaat ystävänne(?).
Alapeukuttakaa innolla, itsekkäät velat. Tämä on kuitenkin totuus, se sattuu teihin, yksinäisyys sattuu aina. Siksi te alapeukutattekin vihasta täristen, mutta sisimmässänne asuvat itku ja turvattomuus. Hyvää tulevaisuutta, t: perheellinen.
Aikamoisissa harhoissa elät tuon "aikuiset lapset hoitavat omat vanhempansa" kuvitelmasi osalta.
t. vanhusten pitkäaikaishoidon yksikössä työskentelevä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä lapsettomat panostavat uraansa ja esim. luottamustehtäviin tai harrastuksiin. Ei silloin todellakaan ole aikaa tai energiaa käyttää viikonloppuna jonkun toisen perheen lastenhoitoon.
Siis tämä. Ihmiset tuppaavat täyttämään ylimääräisen ajan muulla toiminnalla. Itse urheilen tavoitteellisesti, mikä tarkoittaa treenejä 4-6 x viikossa + silloin tällöin leirit + kisat, lisäksi on kohtuullisen haastava työ, joka sisältää matkustamista sekä luonnonsuojeluun liittyviä vapaaehtoishommia. Mies on myös urheilija ja joka toisen kuukauden töissä ulkomailla. Aikaa ei yksinkertaisesti riitä lapsille kuin hyvin harvoin.
Kiva, että tavoitteelliset treenit, leirit ja kisat tulevat vierailemaan hoitokodissa, jossa vanut viimeiset 20 vuottasi. Varmasti myös luottamustehtävät soittelevat silloin tä
Voi miten naiivi olet, jos vakavissasi kuvittelet, että ne sinun lapsosesi rientävät innolla joka viikko sinua tapaamaan ja soittelevat sen lisäksi päivittäin. Niillähän ei tietenkään ole omaa elämää, vaan omistautuvat yksin sinulle :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla lapsettomat aikuiset olivat alkoholisteja, joiden hoiviin kukaan ei olisi kuvitellutkaan lapsiansa jättävän.
Ikävää, että sinulla oli tuollaista. Älä kuitenkaan luule, että se oli jotenkin automaatio. Minulla esimerkiksi on 1948 syntynyt täti, joka on kokoikänsä ollut lapseton vanhapiika. Ja myös kiihkoiluun asti raitis uskovainen.
Vierailija kirjoitti:
Ei teidän tarvitse pitää yhteyttä eikä hoitaa sukulaislapsia. Eivät hekään tule pitämään teihin yhteyttä, eivätkä tule käymään kun olette vanhoja ja avun tarpeessa. Ne aikuistuneet lapset hoitavat omat vanhempansa ja läheisensä, eivät teitä. Teitä varten ovat ne verorahoilla maksetut hoitajat, jos enää ovat. Tai rakkaat ystävänne(?).
Alapeukuttakaa innolla, itsekkäät velat. Tämä on kuitenkin totuus, se sattuu teihin, yksinäisyys sattuu aina. Siksi te alapeukutattekin vihasta täristen, mutta sisimmässänne asuvat itku ja turvattomuus. Hyvää tulevaisuutta, t: perheellinen.
Hmm... sukulaiseni 30-vuotias tytär oli juuri viikonloppuna luonani. Siivosi ja pesi ikkunat kun mulla on selkä kipeä. Ei tule toimeen vanhempiensa kanssa, mä olen ollut se läheisin aikuinen jonkun viimeiset 10 vuotta. En ole koskaan hoitanut häntä, en edes tuntenut häntä kun hän oli lapsi. En usko että hän edes muistaa lapsenvahtejaan.
Myös jo edesmenneen ystäväni lapsi on mulle todella läheinen. Hänet tapasin ekan kerran kun hän oli joku 15. En ole häntäkään hoitanut koskaan. Muitakin on. Kun tarkemmin mietin, en ole hoitanut yksittäistä kertaa enempää ketään lasta koskaan, mutta onnistunut silti luomaan merkityksellisiä suhteita nuorempaan sukupolveen. Ja kun nyt vastaan kommenttiin, jossa on noin vahvana oman edun tavoittelu mielessä, niin sanottakoon selvennykseksi että en ole ystävystynyt kenenkään nuoren takia sen vuoksi että he hoitaisivat minua vanhana. En haittaa pätkääkään jos eivät hoida. Eläkööt elämäänsä, mä olen siinä vaiheessa jo elänyt omasta puolestani mahtavan elämän ja oppinut arvostamaan myös omaa seuraani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis pitäisikö minun lapsettomana tarjota apua? Miksi? Jos joku haluaa multa lastenhoitoapua, niin ollos hyvä ja pyytää. Mieluummin kyllä koiria hoidan kuin lapsia.
Veljen lasten kanssa autoin paljon kun muita sukulaisia ei ollut lähellä. Kyllä he ainakin osasivat apua pyytää. Nyt lapset jo sen verran isoja ettei apua ole tarvittu pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei teidän tarvitse pitää yhteyttä eikä hoitaa sukulaislapsia. Eivät hekään tule pitämään teihin yhteyttä, eivätkä tule käymään kun olette vanhoja ja avun tarpeessa. Ne aikuistuneet lapset hoitavat omat vanhempansa ja läheisensä, eivät teitä. Teitä varten ovat ne verorahoilla maksetut hoitajat, jos enää ovat. Tai rakkaat ystävänne(?).
Alapeukuttakaa innolla, itsekkäät velat. Tämä on kuitenkin totuus, se sattuu teihin, yksinäisyys sattuu aina. Siksi te alapeukutattekin vihasta täristen, mutta sisimmässänne asuvat itku ja turvattomuus. Hyvää tulevaisuutta, t: perheellinen.
Mitä ihmettä uliset, perheellinen psyko? Luuletko, että sun penskat välittää susta pätkääkään? Olet ihan takuuvarmasti yksin loppuikäsi tuollaisella luonteella.
Itse hoidan iäkkäitä vanhempiani, ja välillä hoidan veljeni perheen lapsia. Ikävä kyllä veli ei koskaan auta mitenkään vanhempiemme hoidossa, perheellisellä kun näyttää olevan niin paljon kiireitä. Joten turha tulla huutelemaan velojen itsekkyydestä.
Nim. Onnellinen vela
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei teidän tarvitse pitää yhteyttä eikä hoitaa sukulaislapsia. Eivät hekään tule pitämään teihin yhteyttä, eivätkä tule käymään kun olette vanhoja ja avun tarpeessa. Ne aikuistuneet lapset hoitavat omat vanhempansa ja läheisensä, eivät teitä. Teitä varten ovat ne verorahoilla maksetut hoitajat, jos enää ovat. Tai rakkaat ystävänne(?).
Alapeukuttakaa innolla, itsekkäät velat. Tämä on kuitenkin totuus, se sattuu teihin, yksinäisyys sattuu aina. Siksi te alapeukutattekin vihasta täristen, mutta sisimmässänne asuvat itku ja turvattomuus. Hyvää tulevaisuutta, t: perheellinen.
Mitä ihmettä uliset, perheellinen psyko? Luuletko, että sun penskat välittää susta pätkääkään? Olet ihan takuuvarmasti yksin loppuikäsi tuollaisella luonteella.
Itse hoidan iäkkäitä vanhempiani, ja välillä hoidan veljeni perheen lapsia. Ikävä kyllä veli ei koskaan au
Aijai, nyt kalahti kalikka ja lujaa. :D Vai oikein psyko. Juuri tätä tarkoitin. Vihanne takana tiedätte jäävänne yksin.
Itse tarjosin usein lapsettomana apua muille joilla oli lapsia. Otin heitä kylään, menin kotiin lapsenvahdiksi jne.
Nyt varmaan luulette että saan itse vastapalveluksena apua kun olen itsekin äiti. Ei ole apua tarjottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä lapsettomat panostavat uraansa ja esim. luottamustehtäviin tai harrastuksiin. Ei silloin todellakaan ole aikaa tai energiaa käyttää viikonloppuna jonkun toisen perheen lastenhoitoon.
Siis tämä. Ihmiset tuppaavat täyttämään ylimääräisen ajan muulla toiminnalla. Itse urheilen tavoitteellisesti, mikä tarkoittaa treenejä 4-6 x viikossa + silloin tällöin leirit + kisat, lisäksi on kohtuullisen haastava työ, joka sisältää matkustamista sekä luonnonsuojeluun liittyviä vapaaehtoishommia. Mies on myös urheilija ja joka toisen kuukauden töissä ulkomailla. Aikaa ei yksinkertaisesti riitä lapsille kuin hyvin harvoin.
Kiva, että tavoitteelliset treenit, leirit ja kisat tulevat vierailemaan hoitokodissa, jossa vanut viimeiset 20 vuottasi. Varmasti myös luottamustehtävät soittelevat silloin tä
Just joo, ikään kuin nykynuoret ajattelisivat muita kuin itseään 🙄 Nykyään iso osa vanhuksista jää yksin ja heitteille, vaikka kuinka olisi lapsia ja perhettä. Parempi pitää itsensä hyvässä kunnossa ja terveenä. Pelargonioista on enemmän iloa kuin monista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei teidän tarvitse pitää yhteyttä eikä hoitaa sukulaislapsia. Eivät hekään tule pitämään teihin yhteyttä, eivätkä tule käymään kun olette vanhoja ja avun tarpeessa. Ne aikuistuneet lapset hoitavat omat vanhempansa ja läheisensä, eivät teitä. Teitä varten ovat ne verorahoilla maksetut hoitajat, jos enää ovat. Tai rakkaat ystävänne(?).
Alapeukuttakaa innolla, itsekkäät velat. Tämä on kuitenkin totuus, se sattuu teihin, yksinäisyys sattuu aina. Siksi te alapeukutattekin vihasta täristen, mutta sisimmässänne asuvat itku ja turvattomuus. Hyvää tulevaisuutta, t: perheellinen.
Mitä ihmettä uliset, perheellinen psyko? Luuletko, että sun penskat välittää susta pätkääkään? Olet ihan takuuvarmasti yksin loppuikäsi tuollaisella luonteella.
Itse hoidan iäkkäitä vanhempiani, ja välillä hoidan velje
Mitä hourit? Vastasin sinulle sillä tyylillä kuin itse kirjoitit. Montako vanhusta itse hoidat ja autat? Osoitin valheesi moneen otteeseen, joten sinuun taisi kolahtaa 😂
Olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta pidän lapsista pieninä annoksina. Hoidan välillä kahden ystäväni lapsia. Voisin hoitaa useammankin, mutta ovat itse aiheuttaneet sen, etten niin tee. Tässä muutamia syitä: minun oletettiin olevan käytettävissä 24/7 hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, nokka meni nirpalle jos sanoin että ei sovi, pyysin itse apua ehkä kerran vuodessa saamatta sitä, osassa perheistä lapset olivat aivan järkyttävän huonokäytöksisisiä, vanhemmilta ei ikinä tullut minkäänlaista kiitosta.
Kaksi ystävääni, joiden lapsia suostun hoitamaan selkeästi arvostavat apuani ja ymmärtävät aina, jos kieltäydyn. Heiltä myös tarvittaessa saa apua ja he itse sanovat usein, että voin pyytää apua, jos tarvitsen. He ovat myös opettaneet lapsilleen käytöstavat, mikä tekee lasten kanssa olemisesta miellyttävää.