Lue keskustelun säännöt.
Tabu: lapsettomat läheiset eivät nykyään auta lapsiperheitä lainkaan
16.03.2024 |
Minä olin lapsi 90-luvulla. Silloin monilla oli elämässään lapsettomia läheisiä: lasten tätejä, setiä, muita sukulaisia tai omia kavereita. Ihmiset tarjosivat välillä apua lasten kanssa, jotta vanhemmat saivat välillä levätä. Välimatkakaan ei ollut ongelma, vaan nähtiin satojen kilometrien välimatkasta huolimatta useamman kerran vuodessa. Minäkin muistan käyneeni kylässä sukulaisilla pari kertaa vuodessa: sain olla sukulaisilla yötä ja tehtiin yhdessä jotain mukavaa. Ainakin omat lapsettomat sukulaiseni viihtyivät lasten parissa ja tykkäsivät, kun saivat elää muutaman päivän lapsiarkea. Minä pidin näistä sukulaisista jo lapsena ja oli kiva viettää aikaa yhdessä.
Olen nyt 2020-luvulla itse vanhempi ja vastaavasta avusta ei ole tietoakaan, kun seuraan omaa ja tuttujen lapsiperheiden elämää. Monilla lapsettomat sukulaiset ja kaverit suhtautuvat lapsiin todella ikävästi. Lasten seurassa ei haluta olla, lapset koetaan ikävinä ja se ilmaistaan hyvin voimakkaasti ääneen. Ei puhettakaan, että yksikään lapseton kaveri tai sukulainen olisi kertaakaan kysynyt, tarvitaanko apua tai sanonut kyllä, jos apua olisi kysytty. Jo se tuntuu olevan kohtuuton pyyntö, että pyytää katsomaan lasta sen aikaa, kun käy itse vessassa, vie roskapussin tms. Eikä kaikki lapset ole mitään hankalia aakkoslapsia, vaan ihan terveitä tavallisia lapsiakaan ei haluta hoitaa. Ystävällisimmin toisten lapsiin ja auttamiseen näyttävät suhtautuvan toisen lapsiperheelliset, jotka ymmärtävät, miten raskasta vanhemmilla voi joskus olla.
En yhtään ihmettele, että monet lapsiperhearkea elävät ovat nykyisin uupuneita, kun ovat lasten kanssa niin yksin.
Kommentit (884)
Itselläni ei ole lapsia, mutta pidän lapsista ja heidän kanssaan työskentelenkin. Lähipiirissä ei ole pieniä lapsia, mielelläni olisin lapsenvahtina ja muutenkin avuksi, jos läheisillä pieniä olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 600: "Ymmärrät ilmeisesti tahallaan väärin? Kyse on vastavuoroisuudesta, välittämisestä ja rakkaudesta. Läheisiä autetaan omasta halusta, koska heitä rakastetaan. Myös niitä välillä rasittavia lapsia, heidän välillä rasittavia vanhempiaan ja sitten myös niitä rasittavia vanhuksia.
Enkä tässä tarkoita auttamisella ympärivuorokautista hoitamista, vaan varmistetaan läheisen hyvinvointi niillä resursseilla jota käytettävissä on. "
Eli sen lähes 70-vuotiaan, jonka kuitenkin on vielä oltava työelämässä, pitää siis konkreettisesti hoitaa lapsenlapsiaan (esimerkiksi ottaa viikonlopuksi) , koska rakastaa? Mutta sitten sen lapsen (eli siis lapsenlapsen vanhemman) osalta riittää, että varmistaa vanhempansa hyvinvoinnin niillä resursseilla, mitä on? Sen lähes 70-vuotiaan resursseilla ei ole mitään merkitystä vaan hänen pitää hoitaa lapsenlapsiaan, vaikka ei jaksaisikaan? Rakastaminen menee siis sukupolvessa aina alaspäin, ei koskaan sinne ylöspäin? Vanhuksista voi huolehtia omien reusrssiensa puitteissa, mutta lapsenlapsia pitää hoitaa, vaikka reswurssit olisi loppu? Vai mitä tarkoitat?
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 600: "Ymmärrät ilmeisesti tahallaan väärin? Kyse on vastavuoroisuudesta, välittämisestä ja rakkaudesta. Läheisiä autetaan omasta halusta, koska heitä rakastetaan. Myös niitä välillä rasittavia lapsia, heidän välillä rasittavia vanhempiaan ja sitten myös niitä rasittavia vanhuksia.
Enkä tässä tarkoita auttamisella ympärivuorokautista hoitamista, vaan varmistetaan läheisen hyvinvointi niillä resursseilla jota käytettävissä on. "
Eli sen lähes 70-vuotiaan, jonka kuitenkin on vielä oltava työelämässä, pitää siis konkreettisesti hoitaa lapsenlapsiaan (esimerkiksi ottaa viikonlopuksi) , koska rakastaa? Mutta sitten sen lapsen (eli siis lapsenlapsen vanhemman) osalta riittää, että varmistaa vanhempansa hyvinvoinnin niillä resursseilla, mitä on? Sen lähes 70-vuotiaan resursseilla ei ole mitään merkitystä vaan hänen pitää hoitaa lapsenlapsiaan, vaikka ei jaksaisikaan? Rakastaminen menee siis sukupo
Rakkaus on usein sitä, että näkee vaivaa toisen eteen omien resurssien puitteissa ja välillä niitä ylittäenkin. Ja tämä pätee ihan joka suuntaan. Ylöspäin, alaspäin sekä vasemmalle että oikealle.
Jos et näe vaivaa läheistesi eteen, kun sinulla on siihen mahdollisuus, miksi ihmeessä odotat, että he näkisivät vaivaa sinun eteesi?
Ja selvyyden vuoksi todettakoon, että kukaan työkykyiseksi todettu ei ole niin väsynyt töistä, etteikö koskaan pystyisi ottamaan lapsenlapsiaan hoitoon. Aivan kuten vanhustenhoidossa, auttaminen ja välittäminen on eri asia mitä kokoaikainen hoitovelvollisuus. Hoidon voi tosiaan, ainakin vielä, ostaa rahalla.
Jo 50- ja 60-luvuilla syntyneet teki lapsia liian vähän ja kasvatti ne miten sattuu. Ei sitä 40 vuotta myöhemmin korjata mitenkään.
Itse suurperheen äitinä voin sanoa, että minun lapset ei tänne Suomeen jää. Meitä on jo ihan tarpeeksi riistetty. Lähtevät jonnekin missä on muitakin rakentamassa sitä yhteiskuntaa, eikä vaan hoitoa vonkuvia vanhuksia.
Niin,itselläni ei ole lapsia. Olen silti hoitanut lapsia niin työssä kuin vapaa-ajalla. Annoin eräässä perheessä yhdessä vaiheessa useamman kerran lastenhoitoapua juuri siksi, että vanhemmat voisivat hetken hengähtää ja/ tai pakko päästä johonkin oikeasti tärkeään menoon.
No,en anna enää. Kiitosta en kuullut kertakaan, kumpikaan vanhemmista ei tehnyt elettäkään sen eteen, että olisi edes muistanut jotenkin myöhemmin. Sen ei olisi tarvinnut olla edes mitään ihmeellistä. Kerran sitten itse olisin tarvinnut apua kun olin tullut isosta leikkauksesta kotiin ja vuodepotilaana, niin vastaus oli : "kyl mä muuten, mutta kun mulla on toi perhe". Ja sen jälkeen kehtasi vielä kysyä, että milloin olisin taas siinä kunnossa, että voisin tulla lastenvahdiksi.
Että näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos äitisi hoitaa lapsiasi, aikanaan huolehdit äidistäsi, mikäli ehdit ja jaksat. Jos äitisi ei hoida, sitten et huolehdi, vaikka jaksaisitkin. Mites isät? Jos äitisi hoitaa lapsiasi, mutta isäsi ei, huolehditko silloin sekä äidistäsi että isästäsi? Vai ainoastaan äidistäsi? Kiinnostaisi tietää, ansaitsevatko miehet vanhuuden huolehtimisen vaimojensa kautta?
Eniten yksinäisyyttä ruikuttaa juurikin lapselliset. Ensin jäädään yksin pikkulapsiaikana, sitten jää ne ystävät, sitten on ne elämänvaihe-ystävät, jotka jää pois kun lapset kasvaa, sitten ei ole aikaa parisuhteelle ja se karahtaa kiville, sitten tulee se tyhjän.pesän -kriisi ja sen jälkeen itketään kun lapset eivät käy/soita ja sitten onkin se yksinäinen vanhuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten yksinäisyyttä ruikuttaa juurikin lapselliset. Ensin jäädään yksin pikkulapsiaikana, sitten jää ne ystävät, sitten on ne elämänvaihe-ystävät, jotka jää pois kun lapset kasvaa, sitten ei ole aikaa parisuhteelle ja se karahtaa kiville, sitten tulee se tyhjän.pesän -kriisi ja sen jälkeen itketään kun lapset eivät käy/soita ja sitten onkin se yksinäinen vanhuus.
Eräs tuttavani sanoi aikoinaan, että vanhemmuuden onnistuminen mitataan siinä, että haluaako aikuiset lapset pitää yhteyttä vanhempaansa.
Tämä oli mielestäni hyvin todettu. Monessakin mielessä aika sen näyttää. Onnistuiko kasvatustyö ja oliko rakkautta riittävästi, jne.?
Itse tunnen lähes tulkoon vain perheeseen panostaneita ihmisiä, siis tunnen kyllä lapsettomiakin, mutta ihan yhtä yhteisössä sisällä ovat. Kaikkien lapset hoidetaan, vanhukset hoidetaan. Outo tämä palsta, kun sanotaan että ei haluta hoitaa tai pelätään yksin jäämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin,itselläni ei ole lapsia. Olen silti hoitanut lapsia niin työssä kuin vapaa-ajalla. Annoin eräässä perheessä yhdessä vaiheessa useamman kerran lastenhoitoapua juuri siksi, että vanhemmat voisivat hetken hengähtää ja/ tai pakko päästä johonkin oikeasti tärkeään menoon.
No,en anna enää. Kiitosta en kuullut kertakaan, kumpikaan vanhemmista ei tehnyt elettäkään sen eteen, että olisi edes muistanut jotenkin myöhemmin. Sen ei olisi tarvinnut olla edes mitään ihmeellistä. Kerran sitten itse olisin tarvinnut apua kun olin tullut isosta leikkauksesta kotiin ja vuodepotilaana, niin vastaus oli : "kyl mä muuten, mutta kun mulla on toi perhe". Ja sen jälkeen kehtasi vielä kysyä, että milloin olisin taas siinä kunnossa, että voisin tulla lastenvahdiksi.
Että näin.
Ikävä, että tämän kyseisen perheen vanhemmat oli olivat moukkia. Itse olen hieman vastaavassa tilanteessa jättänyt lapset toiselle vanhemmalleen ja mennyt auttamaan ystävääni. Rehellisyyden nimissä, lasten isä moukkamaisesti kyllä valitti minulle asiasta, mutta jätin tämän huomioimatta. Hädässä olevaa tulee auttaa, vaikka siitä vaivaa aiheutuisi.
Vanhemmuus on vasn tosi monella hukassa. Enkä tarkoita ongelma-vanhempia, vaan ihan normi keskiluokkaiset vanhemmat. Lapsia yksi ja molemmat vanhemmat ja silti ei jakseta. Ruokakassit tilataan koti-ovelle, siivooja käy kerta viikkoon ja aina vaan on niin raskasta ja vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten yksinäisyyttä ruikuttaa juurikin lapselliset. Ensin jäädään yksin pikkulapsiaikana, sitten jää ne ystävät, sitten on ne elämänvaihe-ystävät, jotka jää pois kun lapset kasvaa, sitten ei ole aikaa parisuhteelle ja se karahtaa kiville, sitten tulee se tyhjän.pesän -kriisi ja sen jälkeen itketään kun lapset eivät käy/soita ja sitten onkin se yksinäinen vanhuus.
Eräs tuttavani sanoi aikoinaan, että vanhemmuuden onnistuminen mitataan siinä, että haluaako aikuiset lapset pitää yhteyttä vanhempaansa.
Tämä oli mielestäni hyvin todettu. Monessakin mielessä aika sen näyttää. Onnistuiko kasvatustyö ja oliko rakkautta riittävästi, jne.?
Monet vanhukset kuitenkin odottavat lastensa pitävän yhteyttä, vaikka lapset eivät haluaisikaan. Asutaan itsepintaisesti omakotitalossa kaukana palveluista eikä suostuta muuttamaan. Lasten pitää ajaa satojakin kilometrejä, jotta voi pilkkoa puut, putsata lumet katolta, käyttää lääkärissä ja milloin mitäkin. On kasvatettu lapsi syyllistäen. Tällaiset vanhemmat tuntevat onnistuneensa.
Millä tavalla sinä ap autat muita? Jos kaipaat apua lasten hoitoon niin kysy lasten isovanhempia, tai jos he eivät pysty, niin rahalla sitä apua saa.
En ymmärrä miksi juuri lapsettomien pitäisi hoitaa sinun lapsia. En minä ainakaan halua ottaa vastuuta kenenkään lapsista, varsinkaan kun ilmeisesti oletat että ilmaiseksi pitäisi hoitaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten yksinäisyyttä ruikuttaa juurikin lapselliset. Ensin jäädään yksin pikkulapsiaikana, sitten jää ne ystävät, sitten on ne elämänvaihe-ystävät, jotka jää pois kun lapset kasvaa, sitten ei ole aikaa parisuhteelle ja se karahtaa kiville, sitten tulee se tyhjän.pesän -kriisi ja sen jälkeen itketään kun lapset eivät käy/soita ja sitten onkin se yksinäinen vanhuus.
Eräs tuttavani sanoi aikoinaan, että vanhemmuuden onnistuminen mitataan siinä, että haluaako aikuiset lapset pitää yhteyttä vanhempaansa.
Tämä oli mielestäni hyvin todettu. Monessakin mielessä aika sen näyttää. Onnistuiko kasvatustyö ja oliko rakkautta riittävästi, jne.?
Monet vanhukset kuitenkin odottavat lastensa pitävän yhteyttä, vaikka lapset eivät haluaisikaan. Asutaan itsepintaisesti omakotitalossa kaukana palve
Lasten tunne se onnistumisen asteen mittaa, ei vanhemman.
Minun vanhempani onnistuivat, vaikka isäni petrasi yli hylätyn ihan viime tipassa. Oman vanhemmuuteni suhteen, jury is still out.
Tämäkin taitaa olla tabu, lapsivapaana usein säälin lapsiperheitä. Se on rankkaa hommaa ja sitä elämäntapaa pitää ymmärtää ja haluta, jos siihen lähtee.
Silti lapsiperheillä ei ole mitään yksinoikeutta väsymykseen tai raskaaseen elämään.
Ja erityisesti naisten kannattaa miettiä kaksi tai kolme kertaa ennen kuin elämänsä käytännössä uhraa muille. Siitähän tässäkin ketjussa on kyse, raivo siitä että kaikki naiset eivät enää suostu uhrautumaan muiden puolesta.
Esim lomat lapsiperheissä. It's not a vacation, it's a change of location. Tunnustan myös, että esim illanvietoissa, kyllä se porukka odottaa, että milloin lapsiperheet lähtee kotiin, niin voidaan oikeasti nauttia yhteisestä ajasta.
Lasten synttärit on aivan hirveitä ja niistä on tehty täysin turha spektaakkeli, äitien toimesta. Keksin aina tekosyyn, jos minut näihin kutsutaan mukaan. Älkää vanhemmat kutsuko!
Sitten on myös sellainen väärä luulo, että kaikilla naisilla on joku hoivavietti ja että lapsettomat oikein odottavat, että pääsisivät hoivaamaan. Ei ole. Älkää yrittäkö ajatella muiden puolesta. Minulla ei ole lapsia, koska just en halua hoivata.
Velat ovat tottuneet hoitamaan kaikki asiansa itse. Aivan kaikki ja siksi tällainen vaatiminen muiden suuntaan tuntuu epä-aikuismaiselta. Yksin ei tarvi pärjätä, samalla et voi missään nimessä odottaa, että automaattisesti jossain on joku porukka sinua auttamassa, varsinkin kun ei ole vastavuoroista ja tämä olettama pohjaa naisia alustavaan, vanhentuneeseen ja toksiseen käsitykseen.
Miksi pitäisi auttaa? Itsehän olette ne hankkineet.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi auttaa? Itsehän olette ne hankkineet.
Koska jotkut elävät päänsä sisällä vielä agraari-yhteiskunnassa, missä naisen tehtävä on hoivata uhrautuen ja jos ei ole omaa lasta, niin sitten olisi hoidettava muiden.
Lapsettomana vapaa-aika kuluu työstä palautumiseen ja omiin mielekkäisiin harrastuksiin, joilla jaksan arjen läpi. Tiedän, että jos hankin omia lapsia, niin en voi harrastaa enää samaan tapaan, joten nautin harrastuksistani nyt.
Lähin sukulaislapsiperhe asuu yli 300 km päässä, joten ihan halpaa ei olisi käydä viikonloppuna hoitamassa lapsia ja ajoonkin menisi yhden työpäivän verran aikaa. Taloudellisesti on nyt jo tiukkaa, auto on vanha ja paljon kilometrejä, maksat varmaan polttoaineet 600 km edestä? Entäs lapsettoman vapaa-aika, minkä arvoista se on? Mitään lepoaikaa tuossa viikonlopussa ei jäisi työstä palautumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 600: "Ymmärrät ilmeisesti tahallaan väärin? Kyse on vastavuoroisuudesta, välittämisestä ja rakkaudesta. Läheisiä autetaan omasta halusta, koska heitä rakastetaan. Myös niitä välillä rasittavia lapsia, heidän välillä rasittavia vanhempiaan ja sitten myös niitä rasittavia vanhuksia.
Enkä tässä tarkoita auttamisella ympärivuorokautista hoitamista, vaan varmistetaan läheisen hyvinvointi niillä resursseilla jota käytettävissä on. "
Eli sen lähes 70-vuotiaan, jonka kuitenkin on vielä oltava työelämässä, pitää siis konkreettisesti hoitaa lapsenlapsiaan (esimerkiksi ottaa viikonlopuksi) , koska rakastaa? Mutta sitten sen lapsen (eli siis lapsenlapsen vanhemman) osalta riittää, että varmistaa vanhempansa hyvinvoinnin niillä resursseilla, mitä on? Sen lähes 70-vuotiaan resursseilla ei ole mitään merkitystä vaan hänen pitää hoitaa
Joo, ei mullään pahalla, mutta en todellakaan voi sanoa rakastavani veljeni lapsia. Ne eivät ole minun, ei kiinnosta. Jätä meidät rauhaan. Ja toi nimipelle vois jo hypätä junan alle. Ruma paska.
"Jos et ota vastuuta kenestäkään muusta, ei kukaan muu tule ottamaan vastuuta sinusta. Simple as that!"
Ei läheinen suhde edellytä missään iässä vastuun ottamista toisesta. Minulla esimerkiksi on aivan ihana lapseton sukulaistäti, joka ei ole koskaan ollut minusta vastuussa, mutta olemme tavanneet paljon niin että hän kävi perheeni luona kylässä ja me taas kävimme hänen luonaan. Aikuisena olen kyläillyt hänen luonaan yksin, ja nyt käyn hänen luonaan hoivakodissa siksi, että pidän hänestä. Sisarusteni lapset ovat kivoja ja hekin tuntuvat tykkäävän minusta, vaikken olekaan koskaan heidän lapsenvahtinaan.
Haluaisin kovasti uskoa, että vilpitön välittäminen syntyy edelleen muutenkin kuin hoitovastuun kautta. Saatan olla idealisti ja väärässä, mutta sen näkee sitten joskus, jos en lähde saappaat jalassa kuten toivoisin.