Miksi yrittäjille ei kelpaa yksikään työnhakija?
Marjanpoiminta, kahvilatyö, siivoustyö, kaupan kassa jne. Vuosi toisensa jälkeen sama itku ja parku :"työttömille ei työt kelpaa". Kuitenkin näihinkin yrityksiin hakemuksia tulee, joskus jopa sadoittain.
Tällä palstalla moni väittää olevansa työnantaja tai yrittäjä. Voisko joku teistä selittää MIKSI te itkette mediassa jatkuvasti ettei saa työntekijöitä vaikka on satojatuhansia ihmisiä työhaluisina työttöminä? Hakemuksia tulee sadoittain yhteen osa-aikaiseenkin matalapalkka-alan työpaikkaan. Mutta miksi kukaan ei kelpaa? MITÄ te etsitte ja haluatte?
En tiedä yhtään ainoaa työhalutonta työtöntä enkä yhtään ainoaa aikuista työtöntä joka kuvittelee saavansa heti 3000-5000€ palkkaa. Nämä eivät käy syyksi. Johan hakemusten järkyttävä määräkin kertoo että suurin osa on ihan realisteja palkan ja työn suhteen. Ja työhalujakin on.
Mitä te haluatte tällä turhalla valittamisella saada aikaan? Itse saatte vain huonon maineen lapsellisella valittamisella. Eikä hakemuksia kohta tule yhtään. Odotatteko että jokin taho (valtio/kunta/joku muu, mikä?) tulee ja lupaa maksaa palkan jos sinä alistut palkkaamaan ja tarpeeksi vingut ja valitat? Onko unohtunut että itsekin olette olleet vasta-alkajia omassa työssänne ja joku on ottanut suunnattoman riskin palkatessaan teidät nuorena ja osaamattomana?
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin joitain vuosia sitten duunissa eräässä Keskisuomalaisessa isossa maakuntalehdessä. Sinne palkattiin koodari it-hommiin. Pomo kehui kuinka hän löysi hyvän koodarin ja halvalla. Kaveri tuli töihin mutta ei se mitään koodia osannut vääntää. Aika nopeasti kaveri lähti pois kun alkeellisetkin tehtävät olivat ylivoimaisia osaamiseen nähden. Mutta halvalla tuli.
Todennäköisesti tyypillisesti pomosi oletti koululais koodarin osaavan kymmenen vuoden koodarikokemuksen eikä tajunnut nähdä että tuli koulunpenkiltä. Tämä taso on tyypillistä mitä työnanatajat eivät halua nähdä. Kaikkien pitää olla heti valmiita täysosaajia tai ei mitään. Kaikki tai ei mitään mentaliteetti pätee kaikilla aloilla!!!!. Halpa harjoittelija kiinnostaa ja vaatimukset laitetaan pilviin.
Tattis, tuhositte sitten tämän nuorukaisen itsetunnon. Olkaapa siis erittäin ylpeitä $aavutiksestann
e. TÄTÄ ON TYÖELÄMÄ. ISOMAHA KIHOT KAATAA KAIKKI. Nujertaa KAIKKI!!!'ja sit kokoomusporukoissa hokee ei nuoret teee ja osaa vaik pitäis.
TEIDÄN TEHTÄVÄ ON OPETTAA MYÖS!!!!
Jos osaat lukea, työnantaja oli maakuntalehti. Ei siellä taida olla opettajaa, vaan etsitään ihmistä, joka tekee oman työnsä, josta muut talossa eivät ymmärrä mitään. Ei kai sekään nyt ihan väärin ole, vaikka on toki hölmöä olettaa, että halvalla saa osaajan, jonka voi yksinään laittaa vastuuseen koko iiteepuolesta.
Vierailija kirjoitti:
Lähtee lapasesta taas tämäkin keskustelu. Yrittäjät syyttää AINA JA IKUISESTI Työttömiä laiskoiksi ja TYÖTTÖMÄT SYYTTÄÄ PALKANMAKSUHALUTTONUUTTA YRITTÄJISSÄ. Totuus ei kohtaa ja kummatkin jää ilman.
Tattis SUOMI oli ilo syntyä maahasi. En olisi 90 luvun lapsen uskonut työnhaun olevan näin haastavaa sivistysvaltiossa. Näemmä on. Enpä tee jälkeläisiä koska itselläkin näin vaikeaa. Sitä paitsi sota tulee. Sen näkee jo. Ehkä mä joudun rintamalle ennen kuin saan töitä ja kuolen ennen sitä. Kuollaan Sen Suomen puolesta joka ei antanu mulle mitään
Ja siltikin. Kaiken mitä sulla on, olet Suomelta saanut.
Ei ne ilmaisetkaan tekijät saa edes 3 kk AMK harjoittelupaikkaa, ilman palkkaa vaikka tarjoutuisi.
kumma tuo matkailuala, ilmainen tekijä ei saa töitä. Yritetty on kuukausia.
Vierailija kirjoitti:
Osa teitä työttömiä halveksivista tulee työttömäksi jäämään joskus itse. Se, että olette aina päässeet hakemiinne paikkoihin, ei takaa mitään. Työttömäksi on vuosien saatossa jäänyt useita, jotka eivät ole koskaan uskoneet jäävänsä. Joskus firma vain menee konkurssiin, yhtäkkiä ja yllättäen ja työntekijät ovat ihmeissään, kun asiakkaita on riittänyt. Se ei vain riitä että asiakkaita on, pitää olla muutkin asiat kunnossa. Te ette ole sen parempia työttömiä kuin muutkaan, vaikka alussa luulette olevanne ainutlaatuisia. Moni aiemmin työttömiä halveksinut on joutunut halveksituksi itse. 2017 istuttiin yhden pariskunnan kanssa iltaa. Naispuolinen jauhoi kuinka työttömät on laiskoja ja hänkin ajaa 80 km joka päivä edestakakaisin työn takia. No tämä firma on yksi niistä jotka olivat konkurssin takia julkisuudessa viime vuonna. Ei tuo ole mihinkään töihin mennyt vielä. Tämä vain yksi esimerkki, näitä tapauksia on paljon ja
Minäkin kuulin vasta eräästä miehestä joka oli ollut yli 30 vuotta samassa isossa suomalaisessa firmassa töissä ja sai nyt potkut yt neuvotteluissa. Mikään ei tänä päivänä takaa että pääset eläkkeelle työstäsi jossa nyt olet. Ei yhtään mitään takeita!
Eräälle sukulaiselleni kävi samoin. Eräänä päivänä ei vaan enää kulkukortti toiminut. Ei mitään keskusteluja, ei virheitä eikä rikoksia, ei yt neuvotteluja. Estettiin pääsy työpaikalle ja vaadittiin allekirjoitus paperiin. Potkut tuli.
Vierailija kirjoitti:
Marjanpoiminnan teki viimekin kesänä marokkolaiset, afrikkalaiset ja pakistanilaiset. Eivät edes ukrit ja puolalaiset niinkuin muina vuosina. Hekin alkavat olla suomen marja Mateille liian kallista työvoimaa.
Mä en ainakan osta enää yhtäkään marjaa koko kesänä. Niistä saa ripulin. Sen tietää hygieniasta kun pellon laitamilla ei ole pesumahdollisuuksia puska asian jälkeen.
Hs kirjoitti tästä jo 4 v sitten. Silloin suomalsiet paljasti nämä hygieniapuutteet.
Espanjassa on todettu marokkolaisissa mansikoista a hepatiittia kun kastelevat marjat paskavedellä. Todella on hygienia hakusessa. Todella surullista että maailma meni tällaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että saan miljoona alapeukkua. Mielipiteeni on valitettavasti se, että erittäin usein työttömässä tosiaan on vikaa. Työtoverini on usein ollut palkkatuettu, ja olen tehnyt eräitä huomioita.
Ensinnäkään työ ei huvita, vaan tyyppi on marisemassa sairauslomaa heti seuraavana työpäivänä työsuhteen alusta. Toisekseen hän haluaa palkatonta lomaa koko ajan. Lisäksi kuulen usein valitusta edellisestä työpaikasta ja pomosta. Jostakin syystä juuri tämä herran lahja ihmiskunnalle on aina ollut työpaikkakiusattu.
Sanot "erittäin usein" ja kerrot tasan yhdestä työkaveristasi? Ensimmäisenä kannattaa pysähtyä miettimään kuinka paljon liioittelee eli puhuu muunneltua totuutta ja toiseksi yleistäminen on myös valehtelun muoto. Kun pysyt totuudessa, tilanne näyttää ihan erilaiselta. Kyllä minäkin tiedän ja tunnen eritasoisia työntekijöitä mutta yle
Okei. Valitettavasti näitä tapauksia on ollut todella monta.
V...u täällä puhutaan niin faktaa mitä mäkin olen kokenu töissä et kylmää. Heti pitäis olla osaaja kaikkeen vaik koulusta tulee. Osana työssäoppimista mikä jatkuu töissä työharjoittelussa. Työpaikka opastaa käytäntöön mut v..u pitäis olla jo konkari vaik vasta ekaa vuotta opiskelee ja koulun pakollinen harkka ja työpaikka opettaa myös. Missä on työpaikan vastuu??? Samaa kysytään et miks kaikki luulee et vaan päiväkoti kasvattaa. Luuleeko vanhemmat oikeesti et kasvatusvelvollisuus on vaan pöiväkodilla??? V...u mitä shittiä. Ihmisen aivot on jo pehmeet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin joitain vuosia sitten duunissa eräässä Keskisuomalaisessa isossa maakuntalehdessä. Sinne palkattiin koodari it-hommiin. Pomo kehui kuinka hän löysi hyvän koodarin ja halvalla. Kaveri tuli töihin mutta ei se mitään koodia osannut vääntää. Aika nopeasti kaveri lähti pois kun alkeellisetkin tehtävät olivat ylivoimaisia osaamiseen nähden. Mutta halvalla tuli.
Todennäköisesti tyypillisesti pomosi oletti koululais koodarin osaavan kymmenen vuoden koodarikokemuksen eikä tajunnut nähdä että tuli koulunpenkiltä. Tämä taso on tyypillistä mitä työnanatajat eivät halua nähdä. Kaikkien pitää olla heti valmiita täysosaajia tai ei mitään. Kaikki tai ei mitään mentaliteetti pätee kaikilla aloilla!!!!. Halpa harjoittelija kiinnostaa ja vaatimukset laitetaan pilviin.
Tattis, tuhositte sitten tämän nuorukaisen itsetun
Osasin lukea, kiitos sinulle dorka vaan. Vaikket ymmärränyt minun pointtia asiaan.
Eli siis työnantajasi on vanhankansan junkkari joka haki sinne väärin perustein halvinta. Halvalla ei saa hyvää, sen tietää dorkakin. Työnantajasi oli siis dorka. Hänen oliai pitänyt hakea ammattilainen ja kysyä oikeat asiat työhaastattelussa. Ei tehnyt niin vaan näki että kaveri on huono itsetuntoinen ja tekee töitä halvalla. Se ainut merkkas. Kusipää työnanataja siis. Muuta ei voi sanoa. Pojan vika ei ollut.
Sinä olet yhtä dorka kuin työnantajasi ajatuksineen
Vierailija kirjoitti:
V...u täällä puhutaan niin faktaa mitä mäkin olen kokenu töissä et kylmää. Heti pitäis olla osaaja kaikkeen vaik koulusta tulee. Osana työssäoppimista mikä jatkuu töissä työharjoittelussa. Työpaikka opastaa käytäntöön mut v..u pitäis olla jo konkari vaik vasta ekaa vuotta opiskelee ja koulun pakollinen harkka ja työpaikka opettaa myös. Missä on työpaikan vastuu??? Samaa kysytään et miks kaikki luulee et vaan päiväkoti kasvattaa. Luuleeko vanhemmat oikeesti et kasvatusvelvollisuus on vaan pöiväkodilla??? V...u mitä shittiä. Ihmisen aivot on jo pehmeet
Olin pätkätyössä ruokakaupassa ja siellä myyjätkin, ne 20-40 v naiset, olivat sitä mieltä että nuoret työharjoittelijat ja tet oppilaat oli luusereita kun eivät heti osanneet kaikkea mitä vakituisesti töissä olevat aikuiset. "Pitäisi 15 vuotiaana jo osata sitä ja tätä". Ketään ei perehdytetty, ei minuakaan juuri ollenkaan, mutta aikuisena osasin sitä vaatia. Otin mielelläni nuoret aina parikseni ja jokaisesta tuli siinä lyhyessä ajassa oikein päteviä ja ahkeria työläisiä kun lähti siitä olettamuksesta ja tosiasiasta että ei kukaan voi osata jos ei ole koskaan tehnyt alan töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs sukulaiseni oli yrittäjä ja hän jotenkin vihasi työttömiä. Hän kertoi kutsuvansa työvoimatoimistosta työnhakijoita työhaastatteluun ja sitten ilmoitti työvoimatoimistoon, että henkilön asenteen takia ei voinut palkata häntä. Ajatteli antavansa sillä lailla opetuksen laiskoille työnvieroksujille. Oli sitten kovasti harmissaan, kun sai kuulla, että siitä ei kukaan saanut karanteenia, kun se olisi edellyttänyt, että heille olisi oikeasti tarjottu töitä. Joku asennevamma tällä yrittäjällä oli.
En kyllä usko tuota,ei kukaan käyttäisi aikaansa tuollaiseen turhuuteen ,etenkään mikään yrittäjä.
Tuo on vielä pientä. Monet pienet yritykset nähneenä, en yllättynyt tuosta kommentista ja yrittäjän tavasta toimia. Nuo pienet yrittäjät käyttää hyvin usein aikaansa täysin toisarvoisiin asioihin ja pilaavat omaa mainettaan työnantajana oikein antaumuksella. Heidät tunnistaa siitä että työntekijät vaihtuu vähintään vuosittain.
Vierailija kirjoitti:
Osa teitä työttömiä halveksivista tulee työttömäksi jäämään joskus itse. Se, että olette aina päässeet hakemiinne paikkoihin, ei takaa mitään. Työttömäksi on vuosien saatossa jäänyt useita, jotka eivät ole koskaan uskoneet jäävänsä. Joskus firma vain menee konkurssiin, yhtäkkiä ja yllättäen ja työntekijät ovat ihmeissään, kun asiakkaita on riittänyt. Se ei vain riitä että asiakkaita on, pitää olla muutkin asiat kunnossa. Te ette ole sen parempia työttömiä kuin muutkaan, vaikka alussa luulette olevanne ainutlaatuisia. Moni aiemmin työttömiä halveksinut on joutunut halveksituksi itse. 2017 istuttiin yhden pariskunnan kanssa iltaa. Naispuolinen jauhoi kuinka työttömät on laiskoja ja hänkin ajaa 80 km joka päivä edestakakaisin työn takia. No tämä firma on yksi niistä jotka olivat konkurssin takia julkisuudessa viime vuonna. Ei tuo ole mihinkään töihin mennyt vielä. Tämä vain yksi esimerkki, näitä tapauksia on paljon ja
Valtiollisista työpaikoista puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Olin joitain vuosia sitten duunissa eräässä Keskisuomalaisessa isossa maakuntalehdessä. Sinne palkattiin koodari it-hommiin. Pomo kehui kuinka hän löysi hyvän koodarin ja halvalla. Kaveri tuli töihin mutta ei se mitään koodia osannut vääntää. Aika nopeasti kaveri lähti pois kun alkeellisetkin tehtävät olivat ylivoimaisia osaamiseen nähden. Mutta halvalla tuli.
Koodarin palkkaamisesta on ongelmana, että hyvälläkin koodarilla menee hieman aikaa perehtyä asioihin ja talon tapoihin.
Eli jos joku "valekoodari" olisi palkattu, niin äkkiä menettää työnantaja jonkusen kuukauden palkan. Kunnes totuus selviää.
Varsinkin, jos koodari olisi talon ainoa koodari.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että saan miljoona alapeukkua. Mielipiteeni on valitettavasti se, että erittäin usein työttömässä tosiaan on vikaa. Työtoverini on usein ollut palkkatuettu, ja olen tehnyt eräitä huomioita.
Ensinnäkään työ ei huvita, vaan tyyppi on marisemassa sairauslomaa heti seuraavana työpäivänä työsuhteen alusta. Toisekseen hän haluaa palkatonta lomaa koko ajan. Lisäksi kuulen usein valitusta edellisestä työpaikasta ja pomosta. Jostakin syystä juuri tämä herran lahja ihmiskunnalle on aina ollut työpaikkakiusattu.
Pitääkö vääriä ihmisiä tunkea vääriin työpaikkoihin? Miksi motivoitunutta ei palkata?
Yrittäjiltä ei ole tullut vastauksia miksi työntekijät eivät kelpaa. Johtuuko työnantajien ahneudesta? Ei osata johtaa yritystä? Kyvyttömyys laajentaa yritystä? Ei nähdä työntekijöiden potentiaalia eikä osata hyödyntää heidän osaamistaan? Ollaan laiskoja? Asennevammaisia? Osaamattomia?
Vierailija kirjoitti:
Paras tällainen yrittäjä tarjosi 12 h 5 päivää viikossa 2100 euron palkalla.
No voi hellan lettas, olet olevinasi jokin hyväntekijä. Tajuatko ettei sillä 5 h elä ja tuo 1200€/on vaan osa totuutta. Erotuksen haen sossusta. Se pienenee koska haluat tehdä 100% sopimuksen. Eli tunteja sillon tällön. Eli 2 h viikossa 3 p. Näin yritetään kusetaa. Olkaa nuoret tarkkana mihin suostutte. Jos työnantaja ei sano mitään ennen sopimusta, kusettaa. Pitää sanoa palkka, työtunnit ja työtehtävä ennen nimeä paperiin.selkeästi!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtee lapasesta taas tämäkin keskustelu. Yrittäjät syyttää AINA JA IKUISESTI Työttömiä laiskoiksi ja TYÖTTÖMÄT SYYTTÄÄ PALKANMAKSUHALUTTONUUTTA YRITTÄJISSÄ. Totuus ei kohtaa ja kummatkin jää ilman.
Tattis SUOMI oli ilo syntyä maahasi. En olisi 90 luvun lapsen uskonut työnhaun olevan näin haastavaa sivistysvaltiossa. Näemmä on. Enpä tee jälkeläisiä koska itselläkin näin vaikeaa. Sitä paitsi sota tulee. Sen näkee jo. Ehkä mä joudun rintamalle ennen kuin saan töitä ja kuolen ennen sitä. Kuollaan Sen Suomen puolesta joka ei antanu mulle mitään
Totta lähes kaikki mitä kirjoitit. Sinuna eroaisin armeijasta. Samaa aion ehdottaa omalle lapselleni. Tämä maa ei ole enää puolustamisen arvoinen.
Linkatkaa joku YouTubesta Lapinlahden Lintujen Äideistä rumin, en osaa itse.
Siinä se on pähkinänkuoressa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras tällainen yrittäjä tarjosi 12 h 5 päivää viikossa 2100 euron palkalla.
No voi hellan lettas, olet olevinasi jokin hyväntekijä. Tajuatko ettei sillä 5 h elä ja tuo 1200€/on vaan osa totuutta. Erotuksen haen sossusta. Se pienenee koska haluat tehdä 100% sopimuksen. Eli tunteja sillon tällön. Eli 2 h viikossa 3 p. Näin yritetään kusetaa. Olkaa nuoret tarkkana mihin suostutte. Jos työnantaja ei sano mitään ennen sopimusta, kusettaa. Pitää sanoa palkka, työtunnit ja työtehtävä ennen nimeä paperiin.selkeästi!!!
60 tunnin viikkoja 2100 euron palkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs sukulaiseni oli yrittäjä ja hän jotenkin vihasi työttömiä. Hän kertoi kutsuvansa työvoimatoimistosta työnhakijoita työhaastatteluun ja sitten ilmoitti työvoimatoimistoon, että henkilön asenteen takia ei voinut palkata häntä. Ajatteli antavansa sillä lailla opetuksen laiskoille työnvieroksujille. Oli sitten kovasti harmissaan, kun sai kuulla, että siitä ei kukaan saanut karanteenia, kun se olisi edellyttänyt, että heille olisi oikeasti tarjottu töitä. Joku asennevamma tällä yrittäjällä oli.
Ai jumalauta mikä saa na. Toivon hänelle kihtiä, syöpää, kuppaa, konkurssia, syyhyä ja korona kuolemaa. Ai jumalauta. Kiitos!!
Todella KIITOS tästä kommentista!! Ap aloitus saa uutta totuutta asiaan MIKSI YRITTÄJÄT ON USEIN KUSIPÄITÄ!!! Kiitos tässä tuli täysi totuuus!!! Tämän takia Suomi menee jo nyt vessasta Alas!! Aijai.
Yrittäjiksi ruvetaan, tällaisissa tapauksissa, kun ei tulla työyhteisön kanssa toimeen. Oikeastaan ei itsensäkään mutta eihän sitä voi myöntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
V...u täällä puhutaan niin faktaa mitä mäkin olen kokenu töissä et kylmää. Heti pitäis olla osaaja kaikkeen vaik koulusta tulee. Osana työssäoppimista mikä jatkuu töissä työharjoittelussa. Työpaikka opastaa käytäntöön mut v..u pitäis olla jo konkari vaik vasta ekaa vuotta opiskelee ja koulun pakollinen harkka ja työpaikka opettaa myös. Missä on työpaikan vastuu??? Samaa kysytään et miks kaikki luulee et vaan päiväkoti kasvattaa. Luuleeko vanhemmat oikeesti et kasvatusvelvollisuus on vaan pöiväkodilla??? V...u mitä shittiä. Ihmisen aivot on jo pehmeet
Olin pätkätyössä ruokakaupassa ja siellä myyjätkin, ne 20-40 v naiset, olivat sitä mieltä että nuoret työharjoittelijat ja tet oppilaat oli luusereita kun eivät heti osanneet kaikkea mitä vakituisesti töissä olevat aikuiset. "Pitäisi 15 vuotiaana jo osata sitä ja tätä". Ketään ei perehdytetty, ei minuakaan j
Kiitos tästä vahvistuksesta! Juuri tätä korostin että miksi oletetaan kaikkien olevan valmiita töihin heti?? Ei kukaan ole. Työssäoppimaan,harjoitteluun ja työkokeiluun tullaan eri lähtökohdista, ja kaikki ei välttämättä ole koskaan olleet töissä. Miettikää millainen olo itsellenne tulisi kun vaan haukuttasiin eikä ohjattaisi yhtään ja kaikki pitäis tietää heti koulun penkiltä suoraan tullessa!!!
Tämä on sairas käsitys työnantajilla nykyään. Ei koulussa opeteta kassalla oloa tai sitä asiakspalvelua tai oma-alotetteisuutta hyllyttämiseen.
Jesus sentään. Olen kuvitellut vanhan kansan työnantajat fiksuksi, mutta kaikkea muuta. Onneksi on sinun kaltaisiasi työntekijöitä jotka ottavat harjoittelijat siipiensä suojaan. On todella tärkeää että meidän nuorisoa ei nujerreta vaan ohjataan ja luodaan itsetuntoa nuorille !!! Kaikilla on VASTUU!!! Nuorissa on tulevaisuus. Miksi kohtelevat yrittäjät heitä kuin saastaa harjoittelussa ja muut happamat vanhat akat???????