Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä muilla liian vaativat iäkkäät vanhemmat?
09.03.2024 |
Mä en oikein jaksaisi enää olla koko ajan auttamassa, sekä omat että miehen vanhemmat vaativat liikaa.
Kommentit (134)
Muistakaa myös ne, jotka olette toisen vanhempanne kuolinpesän osakkaita, elossa oleva ei uskalla ilman lupaa ehkä touhuta. Ostaa apua kun menee perinnöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha ketju, mutta jatkan silti.
Olen sisareni kanssa hoitanut vanhempieni asioita teini-iästä lähtien. Äitini monisairas liikuntarajoitteinen, ei ajokorttia yms. Isä teki vuorotyötä.
Auttaminen lisääntyi vuosien mittaan aina vaan. Leikattiin nurmikot, haettiin polttopuut, hoidettiin pankki- ja kauppa-asiat sekä apteekkiasiat, kaikki.
Isäni kuoli viisi vuotta sitten, hänellä muistisairaus ja kaatumisia ym. oli usein. Päivystyksessä rampattiin jatkuvasti, ympärivuorokautista hoivan paikkaa ei saanut ja tuotiin kotiin kunnes sama rumba alkoi alusta. Huoh...
Nyt tilanne on se, että Äitini on tosi takertuva minuun, koska asun lähinnä. Usein soittaa kun pääsen töistä jotakin mitätöntä asiaa. Odottaa joka päivä käymään ym.
Isän kuoltua meidän kolmas sisarus, joka ei ole käynyt kuin kerran vuodessa näyttäytymässä vanhempien luona, vaati kärppänä osuuttaan perinnöstä eikä hyväksynyt meidän kahden vaatimaa, perinnönjaossa huomioitavaa, työhyvitystä.
Mitä tästä opimme; hullu paljon töitä tekee ja viisas pääsee vähemmällä. Enpä enää reagoi joka vinkumiseen ja kotihoito käy nykyään auttamassa. Tietenkään en oleta että olisin tekemästäni auttamisesta saanut tuhansia, mutta ehkä nyt pieni huomioiminen olisi ollut paikallaan.
Olen katkeroitunut enkä enää jaksa . Jaksaminen ollut pitkään vaikeaa mutta nyt napsahti lanka poikki . Mietin miten saan apua vanhemmalleni kun yksinkään ei voi jättää.Tätä on jatkunut yli kymmenen vuotta. Marttyyriksi heittäytymällä saa minut tekemään kaiken ja huono omatunto teen tai en , tosin en ole jättänyt mitään tekemättä , syyllisyys painaa enkä tiedä miten tekisin .
Ota hyvinvointialueen ikäihmisten palveluohjaajaan yhteys. Tulevat tekemään kotikäynnin ja selvittävät onko mahdollisuus saada esim. perhehoitajan käyntejä, kotihoitoa, pesuapua, ateriapalvelua tai jotakin muuta mikä auttaisi. Olen tuon edellisen viestin kirjoittaja ja kokemuksesta ja kantapään kautta oppineena tiedän, ettei itseä voi vetää jaksamisen äärirajoille auttamalla toista ja unohtamalla itsensä. Se auttaminen on loputon suo ja aina saa auttaa enemmän ja enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Jollet halua kokonaan kieltäytyä auttamasta eikä neuvottelu vanhusten kanssa suju ei auta muu kuin persejarruttaa. Ala pitää kännyä äänettömällä, vetoa kiireisiisi ja omiin vaivoihin, kolotuksiin ja huonoon oloon. Pari kertaa viikossa vastaat puheluihin, kerran viikossa tai kahdessa sovi muu apu. On lupa ajatella omaa hyvinvointia. Apuja voi vanhemmat hakea muualtakin.
Perinnöksi aiottu vanhusten omaisuus rahaksi ja vanhukset voivat ostaa rahoilla itselleen kaikki tarvitsemansa palvelut tai voivat vaikka muuttaa lopuksi ikää johonkin omakustanteiseen täyden palvelun palvelukotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhemmat ( isä 81 ja äiti 77) ovat hyväkuntoisia vanhuksia eivätkä vaadi meiltä lapsilta mitään. Mä asun ulkomailla joten en kyllä myöskään voisi auttaa kuin rahallisesti. Toistaiseksi mun vanhemmat hoitavat itse kaikki asiansa ja matkustelevat paljon. Miehen isä on kuollut ja äidillä on muistisairaus ja hän on hoitokodissa. Eivät siis myöskään vaadi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Olen katkeroitunut enkä enää jaksa . Jaksaminen ollut pitkään vaikeaa mutta nyt napsahti lanka poikki . Mietin miten saan apua vanhemmalleni kun yksinkään ei voi jättää.Tätä on jatkunut yli kymmenen vuotta. Marttyyriksi heittäytymällä saa minut tekemään kaiken ja huono omatunto teen tai en , tosin en ole jättänyt mitään tekemättä , syyllisyys painaa enkä tiedä miten tekisin .
Hae omaa asuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole, vaan päinvastoin. Eivät halua mitään apua ja tarjoavat aina apua.🥺🥹
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, vaan päinvastoin. Eivät halua mitään apua ja tarjoavat aina apua.🥺🥹
En tiiä, en oo viel tarvinnut kuin joskus käydessään jotain painavaa nostavat tms.
Ens viikoks menen syyslomalaisten seuraksi varhaisteineille ja saatan ruokia laittaa tai leipoa. Lasten koirat ( ei isoja) ja kissat oon lomillaan katsonut. Ikkunoitani en pese, siivousliike pesee. 80 v
En häiritse soittelemalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei missään nimessä. Repeävät joka paikkaan ja ovat aina auttamassa jos apua oikeasti tarvitsee. Pikemminkin saisivat olla paljon itsekkäämpiä ja nauttia siitä elämänvaiheestaan missä ovat. Just eilen mietin että haluaisin tulevaisuudessa kyllä ehdottomasti auttaa heitä enemmän koska he ovat aina olleet itse niitä auttajia. N33
Ikävä kyllä ei. Yrittävät väkisin pitää minusta huolta vaikka olen jo aikuinen ja yrittänyt sitä sanoa heille viimeiset 30 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan joo. Isäni on ollut aina vaativa ja hankala persoona. Nyt on sitten alkanut muistiongelmat. Mutta näillä mennään.
Soittavat vähän väliä yksinkertaisissa tietotekniikkaongelmissa kuten kanavahausta ja yle tunnuksista. Eivät uskalla itse tehdä kun laite kuulema räjähtää.
Eniten ärsyttää kun mieluummin auttaisin tekstimuodossa, enkä puhumalla. Mutta kun ei kuulema tekstiviestit näy ja vaikea kirjoittaa...
En ilmeisesti ole kirjoittanut tähän keskusteluun. Olen itse keski-ikäinen itsekin moniongelmainen köyhä työtön ja joudun asumaan vanhempani luona ja olemaan tämän kotiorja. Tuloni ovat pelkkä työmarkkinatuki 595 euroa. Kärsin mm. mielenterveysongelmista ja olen autisminkirjolla. En pysty huolehtimaan edes itsestäni, mutta niin vaan kaikki olettavat, että toimin vihaamani vanhempani kotiorjana ja hoidan kaiken. Jaksamiseni on loppunut jo vuosia sitten. En työllistykään koskaan ja kuuluisin eläkkeelle, jonne en pääse. Joudun elämään jatkuvassa stressitilanteet ja varautuneensa, milloin vanhemmalleni taas käy jotain tai komentelee jotain. Vanhempani ei ymmärrä, että jo pelkkä Prismassa käynti saattaa olla itselleni todella kuormittavaa ja viedä täysin voimat. En ole kertonut omasta diagnoosistani vanhemmalleni, koska ei ymmärtäisi sitä, eikä pidä sitä ja vastaavia oikeana dignoosina. Joudun viettämään kaiken sen kotona hereillä olemisen ajan, jolloin en tee kotitöitä tai jotakin vastaavaa pimeässä vessassa ahdistuksen ja paniikin vuoksi. Olen yrittänyt hakea apua, mutta en ole sitä saanut.