Onko teillä muilla liian vaativat iäkkäät vanhemmat?

Vierailija kirjoitti:

Olen 79 nainen.  Käytän nettiä, maksan laskuni verkossa, tilaan joskus ruokaa k-kaupasta, verot omaverossa, reseptit kannassa. En tarvitse apua. Toivottavasti koskaan.

Minun äitini maksoi myös laskut tuon ikäisenä. 84-vuotiaana tapahtui jotain. Enää se ei onnistUkaan takuuvarmasti. Yhtäkkiä ei osaa enää labra-aikojakaan varata. Alkava muistisairaus?

90 v sukulainen,  aikoinaan tietokoneiden kanssa vehdannut,  oli hyvin taitava tietokoneiden ja verkon kanssa kuusi vuotta sitten.    Kävelivät ja hiihtelivät vaimonsa kanssa, ajoi autoa.

Nyt kyllä, 96 ei enää.

Viikon kauppatilauksen tekee netissä viidessä minuutissa täysin vieraallekin ihmiselle. Vanhempasi tunnet, ja mitä haluavat syödä, niin ei kannata numeroa tuosta tehdä. Mutta joku raja siihen, että sitä ei jatkuvasti mietitä vaan päivä kalenteriin jolloin autat tilauksen kanssa ja siitä pidetään kiinni. Siivoukseen siivooja yms. mitä jo ehdotettu. 

Mun mutsi tarvis apua, mutta meidän apu ei kelpaa kun ollaan pas koja ja sen rahat ei riitä maksullisiin.

Joka viikko valittaa vaikka mistä. Aina saa kuunnella valituksia ja omia juttuja ei saa puhua ja sitten valittaa kun ei tiedä meistä mitään kun naapurit kyselee eikä osaa vastata.

Ikinä mikään ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käske niitten tehdä ostoslista sinne Doroonsa tekstiviestinä. Sitten kopsaa sen ruokakaupan netti tilaukseen, kun sinulla on aikaa.

Ymmärrän tilanteesi, usein saa olla hakemassa heille jotain puhelinnumeroita jonnekin, kun puhelinluetteloita ei enää ole. Ja selvittämässä heille selkokielellä heille saapuneita posteja. Kun luetun ymmärryskin alkaa olla puutteellista. Luullaan ja kuvitellaan kaikenlaista ihmeellistä. 

Jos heillä on älykännykkä tai tapletti, laita siihen Fonectan appi, saavat ilmaiseksi hakea sietä 10 numeroa kuukaudessa. Älä tee sinä sitä, pakota itse hakemaan. Jos eivät viitsi tallettaa, pyydä ne kirjoittamaan MUISTIKIRJAAN.

Ei niillä mitä älykännykkää ole. Juuri ja juuri osaa käyttää älytöntä peruskännyä. Senkin kanssa sekoilee tämän tästä ja selittelee sen omituisuuksia. Vika kun ei koskaan ole itsessä, vaan laite jotenkin viallinen. 

 

Jospa uusi hallitus katsoisi kannattavaksi kustantaa eutanasian määrätyin edellytyksin. Hoitolaitokset voitaisiin lopettaa  ja ehkä verotustakin laskea.  Juuri tänään sanoin omille lapsille, jos laitokseen joudun ei tarvitse elvyttää eikä lääkitä.

Ymmärrän, että vanhempien hoitaminen voi olla uuvuttavaa, raivostuttavaa ja joskus jopa ihan mahdotonta. Mutta minulle ainakin vanhan äitini auttaminen oli kunnia-asia. Kävin auttelemassa mieheni kanssa hänen luonaan aina kuin voin. Olen onnellinen, että saimme hänelle viimeiseksi ajoikseen yksityisen kotihoitajan, joka auttoi ruokien kanssa, piti seuraa, siivosi, kuskasi postit ja kävi tarvittaessa useammankin kerran päivässä. Hoitaja ystävystyi äidin kanssa. Nyt suremme kaikki, kun äitini kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äiti on 87-vuotias ja asuu vielä omakotitalossaan. Mitään talon töitä ulkona tai sisällä hän ei ole pystynyt tekemään vuosiin. Pyykit saa joten kuten pestyä ja laitettua kuivumaan, tiskattua ja tekemään yksinkertaisia ruokia. Veljeni hoitaa fyysiset hommat, minä ruuat, laskut ym. Siivous kerran kuukaudessa pakotettiin ottamaan. Äidin kotona asuminen vaatii kahden ihmisen työpanoksen.

Äiti ei kuitenkaan ole tyytyväinen vaan hän on kateellinen sisaruksilleen, kun he saavat lapsiltaan ja heidän puolisoiltaan parempaa apua mitä hän. Tuntuu kurjalta, että äiti ei näe, miten paljon me hänen eteen tehdään. Kyllä minä ymmärrän, että kivut ja toimintakyvyn heikkeneminen on ikävää, mutta en minä niitä pysty korjaamaan. Enkä jaksa jokapäiväistä valitusta, kun itsekään en ole kunnossa.

Vaikka kysymys on minulle täysin vieraista ihmisistä, niin tämän lukemin

Äiti ja isä (vanhemmat siis) voivat elää omassa rakkaassa talossaan ihan niin pitkään kuin tahtovat. Kaikkea (KAIKKEA!) nimittäin saa ostopalveluna, eikä penskojen tarvii laittaa rikkaa ristiin. Jää joutava valitus pois ja samalla työllistää yrittäjiä.

Ollaan menossa kylään miehen mummon luokse pitkän matkan päähän. Mummolla ikää liki 90 v. Asuu vielä kotonaan omakotitalossa, kotihoito käy monta kertaa päivässä antamassa lääkkeet ja tekemässä muut toimenpiteet. Aikuiset lapset käyvät säännöllisesti hoitamassa mummon asioita. Mennään nyt kylään pienen lapsemme kanssa, viivymme vain yhden yön ja hoidamme kaiken vierailuun liittyvän itse (otamme lakanat ja pyyhkeet kotoa mukaan).

Sovittiin, että minä katson lapsen perään ja mies huolehtii mummonsa tarpeista. Mies olisi käynyt mummolle kaupasta valmisruoat. Tämä ei mummolle käy, kun ei suostu syömään valmisruokia, vaan miehen pitää kokata itse. Mummo on muutenkin aina ollut mielipiteissään hyvin jyrkkä ja on näyttänyt sen, ei ole mikään helpoin ihminen. Nyt mies laittaa mummolle ruoat, kun käydään kylässä välimatkan vuoksi todella harvoin. Mihinkään säännölliseen kokkailuun ei suostuisi.

Minä ymmärrän, että kotiruoka on monista maukkaampaa kuin valmisruoka. Silti täytyy sanoa, että jos toimintakyky ei riitä sen kotiruoan laittamiseen, niin ei sitä minusta kannattaisi vaatia. Kun meillä on perheessä oltu sairaana, niin ei mekään silloin kokata itse, vaan syödään kaupan valmiita pinaattilettuja, pastoja yms. Joidenkin vanhusten ajatusmaailmaa seuratessa ihmetyttää, miten vaatimustasosta minkään suhteen ei voida joustaa.

"Joidenkin vanhusten ajatusmaailmaa seuratessa ihmetyttää, miten vaatimustasosta minkään suhteen ei voida joustaa."

Tämähän se. Kun tähän yhdistetään se että mitään ulkopuolista apua ei suostuta ottamaan vastaan lopputulos on väsymyksestä sekaisin oleva vanhus.

Vierailija kirjoitti:

"Joidenkin vanhusten ajatusmaailmaa seuratessa ihmetyttää, miten vaatimustasosta minkään suhteen ei voida joustaa."

Tämähän se. Kun tähän yhdistetään se että mitään ulkopuolista apua ei suostuta ottamaan vastaan lopputulos on väsymyksestä sekaisin oleva vanhus.

Tuskinpa joka paikassa on saatavillakaan kaikkeen apua. Moni vanhus asuu pikkupitäjässä, jossa ei mitään woltattavia ravintolaruokia ole eikä kotihoito mitään kotiruokaa vanhuksille valmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan nyt näin. Liikaa apua vaativa ei ole hyvä. Mutta jonkinlainen apu lapsista pitää olla. 

Onhan ne vanhemmat jaksaneet teidätkin hoitaa ja kasvattaa. Jos väsyttää niin kannattaa katsoa peiliin miten on elämänsä pedannut. Jos on velkaa 6 numeroinen luku ja pelivara elämässä nolla niin mieti miten siihen päädyit. Äkkiä kaikki minulle nyt,kun naapurilla on punainen Audi ja toisella sininen talo! 

Minulla  toimii apumittari ja sen mukaan  jaan perintöni. Osa ilmeisesti menee kissataloille. 

Minä olen kuusikymppinen ja jotenkin onnistuin elämäni petaamaan niin, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä. En minä jaksa enkä pysty tekemään kaikkea sitä mitä vanhempani keksii pyytää.

Pari vuotta sitten hän keksi, että talo pitää maalata ulkoa. Minun tehtävä olisi ollut r

En muista, että olisin kertonut talonmaalauksesta aiemmin. Olen kyllä lukenut täältä liki identtisen tarinan, joten on näitä ongelmia muillakin.

Miehen vanhemmat maalauttivat talonsa omilla pojillaan, sen lisäksi heidän piti tehdä muutakin remonttia siitä. Mies oli pitkään katkera, kun koko kesäloma meni remonttihommissa. Kerran joku kirjoitti tälle palstalle, että heillä omat pojat ja vävyt olivat ihan itse ehdottaneet, että he voisivat maalata vanhempien talon ja tehneet sen innoissaan, ettei tarvitse maksaa ulkopuolisille. Vähän epäilen, oliko oikeasti noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Joidenkin vanhusten ajatusmaailmaa seuratessa ihmetyttää, miten vaatimustasosta minkään suhteen ei voida joustaa."

Tämähän se. Kun tähän yhdistetään se että mitään ulkopuolista apua ei suostuta ottamaan vastaan lopputulos on väsymyksestä sekaisin oleva vanhus.

Tuskinpa joka paikassa on saatavillakaan kaikkeen apua. Moni vanhus asuu pikkupitäjässä, jossa ei mitään woltattavia ravintolaruokia ole eikä kotihoito mitään kotiruokaa vanhuksille valmista.

Ihan hyviä valmisruokia on jokaisessa pikkukaupassa, mutta kun nekään ei kaikille kelpaa. Omalle äidille ei kelpaa oikeastaan mikään, kaikesta ruuasta löytyy moitittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut rajat. Käyn kerran viikossa. En käy heidän puolestaan kaupassa, tilatkoon verkkokaupasta. En siivoa, ostakoon siivojan.

Mikä sinua rasittaa?

No koko ajan otetaan yhteyttä ja tarvitaan neuvoa/apua johonkin.

Appivanhemmat ei ole ikinä käyttäneet nettiä eikä ole heillä mitään laitettakaan. He soittavat ostoslistat minulle ja sitten minä tilaan.

Ap

No ei kai tuo ole kova homma, jos netistä vaan tilaa ostokset. Varmaan tilaavat samoja asioita ja voit tallentaa ne kauppalistaa.

Ei  ole ( ollut)  hyvin  pärjäsi  loppuun  asti  (85v.  Kuoli) Mielelläni  autoin  asioissa  jos  tarvi.  Nähtiin  muutenkin  monta kertaa  kuukaudessa.  Ikävä  vieläkin kova välillä.

Äitini  Kuoli jo  48- vuotiaana  sydänkohtaukseen,  Aikaa  on  kulunut,  mutta  muistoja  paljon.

Ihan löytää tämä Tappelin tänään taas äitini kanssa, joka soittaa kerran päivässä aina jonkun uuden tehtävän tai ongelman kanssa, jota minun tulisi omalla kustannuksella lähteä hoitamaan sadan kilometrin päähän. Tämä siitäkin huolimatta, että veljeni asuu miltei takapihalla. Aina on jotain hoidettavaa tai tehtävää, keksimällä keksitään asiaa, kun pelätään lähestyvää hautaa.

Eniten ärsyttää, että ahneella sukupolvella oli aikaa ja ennenkaikkea rahaa hoitaa vanhuuden asiat kuntoon mutta ei sitten niin millään viitsineet. Nyt sitten saan itse sydän oireita, kun joudun tappelemaan täysin väkisin keksityistä asioita.

Ei kamalan ikävä tule, kun kuolevat.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että vanhempien hoitaminen voi olla uuvuttavaa, raivostuttavaa ja joskus jopa ihan mahdotonta. Mutta minulle ainakin vanhan äitini auttaminen oli kunnia-asia. Kävin auttelemassa mieheni kanssa hänen luonaan aina kuin voin. Olen onnellinen, että saimme hänelle viimeiseksi ajoikseen yksityisen kotihoitajan, joka auttoi ruokien kanssa, piti seuraa, siivosi, kuskasi postit ja kävi tarvittaessa useammankin kerran päivässä. Hoitaja ystävystyi äidin kanssa. Nyt suremme kaikki, kun äitini kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen.

Jos se on omaehtoista niin kyllä. Se vain, että ihmiset saavat annetun avun päälle vielä lisää vaatimuksia.

Ihana löytää muitakin, jotka kärsivät 

Esto puhelimeen vaikka osaksi päivää niin vanhukset eivät pääse piinaamaan ihan jatkuvasti.

Jälleen kerran olen iloinen ratkaisustani.  Olen 80, ikinä en ota yhteyttä lapsiin päin. Heidän lapsilleen saatan synttärikortin laittaa.  En vie roinaa vaan merkkipäivät muistan rahalla. En pyydä mitään apua, en kerro sairauksistani enkä ongelmistani.  Haen avun muualta.