Oletteko kipuilleet sen asian kanssa, että olisitte voineet saada paremman näköisen miehen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko koskaan ajatelleet että monet parempaa odottavat eivät saakaan lopulta koskaan ketään? Toisaalta aina on jossain joku parempi, sitä voi haikailla koko elämänsä paremman perään. Jos mikään ei riitä, vika ei ole toisessa, vaan itsesi sisällä.

No mietin minä sitäkin, että olisin voinut saada huonommankin. En siis ulkonäöllisesti huonompaa, vaan luonteeltaan ja käytökseltään huonomman. Ulkonäöllisesti huonompaa en olisi ottanut.

Minulla ei ole oikeasti muuta valitettavaa vaimosta kuin ulkonäkö, ja tiedän että se on vähän pinnallista, mutta asia vaivaa, koska se vaikuttaa seksihaluihin ja seksielämään. Vaimo ei vaan enää kiihota. Kun seksuaalisesti epätyydyttävä tilanne jatkuu vuosia, se vaan alkaa vaivata.

Kuinka pitkä suhde takana? Mietin vain sitä, että vaikka ollaan mieheni kanssa molemmat melko viehättäviä tapauksia, hyvässä kunnossa jne, niin ei meilläkään enää peitto heilu nyt vuosikymmenien jälkeen. Hän on mielestäni komea ja minä mielestään kaunis, mutta se jokin on palanut loppuun. Eli ei välttämättä vaihtamalla parane, kun lähes joka suhteessa tulee se vaihe jossa intohimo hiipuu, vaikka puoliso silmää miellyttäisikin muuten.

Ulkonäkö on sivuseikka. Toivon, että olisin nainut hyväntuulisemman ja mukavamman miehen. 

Minulla on mies joka ei ole koskaan jättänyt reagoimatta viestiini/soittooni. Mies, joka laittaa aamuisin autoni lämpiämään ja pyyhkii lasit. Mies, joka tekee ruoan aina jos ensimmäisenä kotona ja milloin minkäkin kotihomman jos se sattuu eteen osumaan. Mies, joka on rakastanut minua läpi synkkäkin synkempien vesien, kantanut vastasyntyneen lapsemme arkkua ja seissyt rinnallani vuoren varmuudella.

Minun rakas aviomieheni ja lasteni isä, en voisi  kuvitellakaan parempaa kumppania rinnalleni eikä mikään ulkonäköseikka ole käynyt pienen mieleni vieressäkään. Olen niin kiitollinen tämän miehen löytymisestä elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Kipuilen sen kanssa, että päädyin miehen kanssa suhteeseen, vaikka pidän enemmän naisista. Rakastan miestäni, mutta monesti mietin, olisinko onnellisempi naispuolisen kumppanin kanssa.

Ja jos olisit naisen kanssa, jaagaisit toisinpäin. Elämässä pitää opetella tyytymään ja nauttimaan siitä mitä on. Itse halusin perheen ja jätin vahvistamatta kaikki naisia haikailevat ajatukseni, se oli minun vakaa tahtoni ja päätökseni. Nyt 15v myöhemmin olen edelleen hyvin onnellinen vaimo ja äiti. Tietysti menetin jotain, mutta oman arvioni mukaan olen saanut paljon enemmän. Elämässä ei koskaan, ei koskaan, saa aivan kaikkea. Aikuisuus on sellaista ja minulla on käynyt onni, että olen saanut näin paljon.

Sairaalamaailmassa saa vertailupintaa siitä miten paljon ihmisiä kuolee kesken matkan, henkisesti orpoina ja köyhinä.

Henkisesti täytyy olla aika köyhä, että ylipäätään miettii tuollaisia. Minä olin nuorena kaunis. Paino sanalla olin. Kauneus on katoavaista. Eräs ystäväni oli sitä mieltä, että mieheni on liian vaatimaton minulle. No enpä kuunnellut. Mies on niin paljon muutakin kuin ulkonäkö. Nykyään tuo ystäväni on muuten todella ylipainoinen, kuten myös miehensä. Ulkoiset asiat muuttuvat,  se on väistämättä selvää. Rakas mieheni on ollut rinnallani jo 20 vuotta. Parempaa miestä ja isää lapsilleni en olisi voinut saada.

En todellakaan ole. Mutta semmosesta olen kipuillut paljon, kun mies ei lasten syntymisen jälkeen osallistunut kotona mihinkään. Miten joku voi makoilla sohvalla, kun näkee, että toinen katkeamispisteessö raataa kodin ja lasten eteen. Ja käy kokopäivätöissä ja tuo saman rahan kotiin kuin mieskin. Olen todella väsynyt ennenkaikkea siihen jatkuvaan pettymykseen.

Vaimon pillu ällöttää, muutoin on hyvä ihminen. Ajattelin oppivani elämään asian kanssa, mutta ei. Ruma torttu, jossa häpyhuulet rehottaa kuin kalkkunanheltat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko koskaan ajatelleet että monet parempaa odottavat eivät saakaan lopulta koskaan ketään? Toisaalta aina on jossain joku parempi, sitä voi haikailla koko elämänsä paremman perään. Jos mikään ei riitä, vika ei ole toisessa, vaan itsesi sisällä.

No mietin minä sitäkin, että olisin voinut saada huonommankin. En siis ulkonäöllisesti huonompaa, vaan luonteeltaan ja käytökseltään huonomman. Ulkonäöllisesti huonompaa en olisi ottanut.

Minulla ei ole oikeasti muuta valitettavaa vaimosta kuin ulkonäkö, ja tiedän että se on vähän pinnallista, mutta asia vaivaa, koska se vaikuttaa seksihaluihin ja seksielämään. Vaimo ei vaan enää kiihota. Kun seksuaalisesti epätyydyttävä tilanne jatkuu vuosia, se vaan alkaa vaivata.

Kuinka pitkä suhde takana? Mietin vain sitä, että vaikka ollaan miehe

Noin 15 vuotta. Ymmärrän että ajan myötä intohimo vähenee ja aktiviteetti sängyssä hiipuu lähes kaikilla.

Omalla kohdallani tilanne on sikäli erilainen, että olen alun alkaenkin valinnut epäpinnallisesti valinnut puolisokseni vain ihan sievän naisen, joka muutoin on täydellinen. Silloin ajattelin että pystyn elämään asian kanssa eikä se niin paljon haittaa, mutta ajan myötä se on vastoin odotuksiani alkanut vaivata enemmän.

Seksiä meillä edelleen on ja fyysisesti se tuntuu hyvältä, mutta henkisellä puolella se ei ole tyydyttävää, koska en tunne mitään kiihkoa. Ihan yhtä hyvin voisin vain runkata. Kestäisin seksin vähenemisen kyllä, jos ne kerrat kun sitä harrastetaan, olisivat intohimoisia.

Ainakin voisin kuvitella, että tämä on vähän eri tilanne kuin sellainen suhde, joka alussa on ollut intohimoinen, mutta jossa ajan myötä (molempien) halut ovat hiipuneet.

Nuorempana kyllä, mutta iän myötä enää en.Mies on säilyttänyt kroppansa paremmassa kuosissa kuin suurin osa ikäistään ja itse taas olen kasvoistani rupsahtanut.

Mulle kävi vaimon kanssa noin. Erittäinkin tän takia. Aika ei kohdellut meitä tasavertaisesti. Mä komistuin ja sain charmia vaimo rupsahti.