Oletteko kipuilleet sen asian kanssa, että olisitte voineet saada paremman näköisen miehen?
Pakko myöntää että minä olen. Joskus sitä myös ajattelee, että olenko aidosti myöskään täysin onnellinen näiden ajatusteni kanssa.
Kommentit (70)
En. Mieheni on maailman komein ja seksikkäin silmissäni <3
Mikään ei näytä paremmalta kuin mieheni katsoessaan hellästi pikkulasta, puhuessaan kauniisti toiselle ihmiselle, näyttäessään hienon arvomaailmansa. Niinä hetkinä koko olemukseni värisee suunnatonta ihastusta ja ylpeyttä, yhä vielä. Olemme olleet 25 vuotta yhdessä.
No en. Nyksä on just täydellinen ja oikea mulle vaikka sain mä paremman näköisenkin eikä se edes ollut mikään hamesankari. Oli vaan epäsopiva mulle vaikka näyttikin oikein hyvältä.
Mieheni on pitkä, tumma ja todella komea. Äitini aikoinaan sanoi, että toin sukuun komeimman miehen. Lisäksi mieheni on aivan ihana puoliso. En koskaan edes huomaa muita, oma on niin mahtava.
Puhtaasti ulkonäköä jos ajattelee niin olen vaihtanut ns huonompaan eikä harmita kyllä yhtään.
Mulla ulkonäkö alkoi tökkiä ennen aina siinä vaiheessa kun alkuhuuma väistyi. Aloin huomaamaan rasvaiset hiukset tai liian ison nenän tai huonon ryhdin. Sitten tapasin nyksän ja koskaan ei ole ulkonäkö tökkinyt. Ei se ole ollut ratkaiseva tekijä, mutta kyllä se vaikuttaa oman osansa silloin kun on vaikea vaihe suhteessa; jos toisen ulkonäkökin häiritsee kaiken päälle niin ei se asioita ainakaan auta.
En. Mieheni on oikein mukavan näköinen, mielestäni tarpeeksi komea ja hyvä juuri minulle. On ylipainoa ja muuta mutta mitä sitten. Ei ole ikinä ollut tavoitteena löytää jotain Brad Pittiä tai mitä näitä nyt on. Jos haluan katsoa jotain todella hyvännäköistä miestä niin laitan sitten vaikka leffan pyörimään esim Zorron naamion ja fiilistelen sitä mitä hyvältä Antonio Banderas näyttää, mutta thats it. Mieheni on just paras mulle.
Jos on syviä ( positiivisia) tunteita kumppania kohtaan ja muutenkin asiat ok, niin tällaisia ei tule ajateltua. Eli taitaa vähän muustakin kiinni kuin näköisyydestä aloittajalla.
Rahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa,revaaukeaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.
Ainoa ongelma on ollut, että mies näyttää paljon nuoremmalta kuin minä vaikka on vanhempi. Näytän itse kyllä ikäiseltäni. Vuosikymmenet vähän tasoittaneet onneksi tilannetta.
En, sain aina ne komeimmat. Sitten tajusin että tykkään tytöistä.
Useasti. Toisaalta asiaa kompensoi muut tekijät, joten olen kokonaisuuteen (siis elämääni, ei mieheen liittyen) tyytyväinen.
Siis sillon kun tapasimme oli hän ihan Ok. Ehkä 8. Nyt kun minä olen synnyttänyt 3 lasta ja saanut itseni noin suunnilleen lähtöpainoon ja ihan hyvään kuntoon, hän on lihottanut itsensä melkein 100 kiloiseksi. Ja on lyhyt eli oikeasti läski. Alkanut ällöttää ja vituttaa. Paljonko pitää sietää. Olisin voinut saada aika hiton paljon paremman näköisen jos en tyhmänä olis ottanut suunnileen ekaa vastaantulevaa. Näkihän sen jo silloin elintavoista ja mikään ei oo muuttunut. Seksiä en vois enää kuvitellakaan tuon kansaa.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on pitkä, tumma ja todella komea. Äitini aikoinaan sanoi, että toin sukuun komeimman miehen. Lisäksi mieheni on aivan ihana puoliso. En koskaan edes huomaa muita, oma on niin mahtava.
Ai vitsi, onnea sinulle! Olen kade.
Kuulin kerran sanonnan: "Pidän kauniista ihmisistä. Se, miltä he näyttävät, on täysin sivuseikka." Sopii hyvin motokseni. Kun tapaamallani ihmisellä on "se jokin" selittämätön vetovoima, joka koostuu luonteesta, arvoista, moraalista, sydämen sivistyksestä, hänen ulkonäöstään tulee heti täysin toisarvoista.
Vierailija kirjoitti:
Nainen joka käyttää saninta kipuilla jnkun asian kanssa on poikkeuksetta mielenterveysongelmainen.
Ajattelisin ehkä, että on haastavaa kipuilla ja ottaa koppeja...AAARRGH!
En. Mun mies on ulkonäöltään selvästi out of my league, ja se joskus häiritsee. Mutta omapa on vikansa kun valitsi ruman naisen vaikka on itse komea :D
En ole. Olen rakastunut miehen ihan muuten kuin ulkoisista syistä. Kyllä ulkonäkökin miellyttää, mutta ihastuin ihmiseen. Tunsimme vuosia ennen kuin kipinä syntyi.