Mistä johtuu muiden ihmisten muistojen väittäminen omikseen, jopa heille itselleen joiden muisto kyseessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että löytyi vertaistukiketju. Olen vuodattanut tätä ongelmaa kyllästymiseen asti ystävälleni. Outoa tässä on se, että tällainen henkilö ei vaikuta ulospäin hullulta. Saattaa olla todella ystävällisen ja iloisen oloinen. Kun tutustuu paremmin, alkaa tulla näitä omituisuuksia ilmi.

Tunnen useita alkoholistien lapsia. Useimmilla on läheisriippuvuutta tai voimakas tarve auttaa muita. Muttei tällaista muistojen omimista kuin yhdellä tuntemallani. Jotakin traumaa täytyy olla taustalla, ei ole normaalia.

Onko tässä tai muilla kokemusta E:llä alkavasta? 

Tämä on aika sairas ilmiö kuvitella että näin suositulla keskustelupalstalla puhutaan jostain yhteisestä tuttavasta.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse joskus syyllistynyt tuohon, ja jälkeenpäin tajunnut, että hetkinen, mites se nyt menikään....  Toinen asia on, että en aina erota uniani tosiasioista 🙄. Jos siis unessa kohtaan vaikka pääministerin, voin olla täysin vakuuttunut, että todella olen hänet tavannut. Tällaisia pystyn itselleni oikomaan kalenterin ja järjen avulla kyllä, mutta kaikki unet ei ole sellaisia, että voisi kalenterista tarkistaa, ovatko mitenkään mahdollisia 😖

Ulkopuoliselle tää kuulostaa lapselliselta ja keksityltä tekosyyltä. Jos oikeasti on kuten näin sanot, niin kannattaa oikeasti kertoa siitä ja oikaista heti ja pyytää anteeksi kun tajuaa.

Koska harva ihminen uskaltaa suoraa sanoa että puhut peetä. Toi on niin creepyä että sua vaan ruvetaan välttelemään koska kukaan ei halua alkaa tappelemaan tai terapeutiksi mahd epävakaan kanssa.

Olen tästä kyllä läheisille kertonut.

Tuo kommenttisi epävakaasta ei voisi olla kauempana totuudesta . Olen rauhallinen, tasainen luonteeltani ja yleensä se, jolle murheet kerrotaan. Olen itse ajatellut, että mulla on vaan joku piuha aivoissa mennyt sikiöaikana solmuun ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että löytyi vertaistukiketju. Olen vuodattanut tätä ongelmaa kyllästymiseen asti ystävälleni. Outoa tässä on se, että tällainen henkilö ei vaikuta ulospäin hullulta. Saattaa olla todella ystävällisen ja iloisen oloinen. Kun tutustuu paremmin, alkaa tulla näitä omituisuuksia ilmi.

Tunnen useita alkoholistien lapsia. Useimmilla on läheisriippuvuutta tai voimakas tarve auttaa muita. Muttei tällaista muistojen omimista kuin yhdellä tuntemallani. Jotakin traumaa täytyy olla taustalla, ei ole normaalia.

Onko tässä tai muilla kokemusta E:llä alkavasta? 

Tämä on aika sairas ilmiö kuvitella että näin suositulla keskustelupalstalla puhutaan jostain yhteisestä tuttavasta.. 

Ehkä, mutta vertaistukea varten. Olen miettinyt että olisin ko ihmisen tuttuihin/ystäviin yhteydessä, mutta vielä en ole sitä tehnyt

Vierailija kirjoitti:

Jos sinusta tuntuu pahalta kohdata tämä asia ilman valheita, niin uskoisin että ensimmäinen tie parannukseen on peiliin katsominen ja unohtaminen haaveilu siitä, että tuo ei olisi kaikkien tiedossa. Ei kukaan jätä kiistämättä näitä valheitasi ja tarinoita siskoista siksi että ne on uskottavia vaan ne herättävät myötähäpeää ja ehkä vähän pelkoa, huoltakin.

 

Komppaan tuota, että nämä ihmiset oikeastaan aina kuvittelevat, että nuo mielikuvitustarinat ja valheet menevät muille läpi. Ja luonnollisestikin sillä perusteella pitävät itseään kovin fiksuna ja muita tyhminä.

Mutta totuushan on, että kyllä niiden valheiden ja epätotuuksien läpi nähdään. Mutta useimmat eivät koe sitä ihmissuhdetta niin merkitykselliseksi, että vaivautuisivat tekemään asiasta numeroa. Siinä vain hymähdetään, että ok, ja sitten ollaan vastaisuudessa vähemmän tekemisissä. Jokainen täyspäinen tajuaa, ettei toinen muuta tapojaan terveemmiksi sillä, että hänelle antaa palautetta käytöksestään.

On turha uhrata itseään, vaan parempi antaa toisen jäädä liemiinsä ja jatkaa itse elämää terveemmässä ympäristössä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että löytyi vertaistukiketju. Olen vuodattanut tätä ongelmaa kyllästymiseen asti ystävälleni. Outoa tässä on se, että tällainen henkilö ei vaikuta ulospäin hullulta. Saattaa olla todella ystävällisen ja iloisen oloinen. Kun tutustuu paremmin, alkaa tulla näitä omituisuuksia ilmi.

Tunnen useita alkoholistien lapsia. Useimmilla on läheisriippuvuutta tai voimakas tarve auttaa muita. Muttei tällaista muistojen omimista kuin yhdellä tuntemallani. Jotakin traumaa täytyy olla taustalla, ei ole normaalia.

Onko tässä tai muilla kokemusta E:llä alkavasta? 

Tämä on aika sairas ilmiö kuvitella että näin suositulla keskustelupalstalla puhutaan jostain yhteisestä tuttavasta.. 

Ehkä, mutta vertaistukea varten. Olen miettinyt että olisin ko ihmisen tuttuihin/ystäviin yhteydessä, mutta vielä en ole sitä tehnyt

Tämä ei ole oikea paikka sellaiseen vertaistukeen, jossa voisi jonkun ihmisen tunnistaa. Eikä edes mahdollinen, ellei "voita lotosssa".

Itsekorostusta, totuuden venyttämistä, patologista valehtelua?

Mitä mieltä psykiatri on tilanteesta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vaan puhuit siitä että tuollainen olisi yleistä ja että siitä voi lueskeskella netistä. Lueskeskelepa aikuisen ihmisen tekemästä muiden muistojen omimisesta, niin sitten opit mistä on kyse kun siskosi taas valehtee.

 

En sanonut että olisi yleistä, sanoin että ei kovin harvinaista. Sen jälkeen laitoin tekstin jossa sanottiin että false memoryja tulee kaikille, toki siskoni on skaalan laidalla eli ei vastaavaa kaikille tietystikään tapahdu. 

Mutta antaapa olla. En jaksa kanssasi väitellä kun aloit laittamaan sanoja suuhuni ja hukkumaan siskoani valehtelijaksi. Minä kuitenkin tiedän mikä tilanne on, ja olen sinut sen kanssa ja sinun keittiöpsykologointisi ei asiaan mitenkään vaikuta.

Mutta tulipa yksi näkökulma tähän keskusteluun laitettua lisää. Lähinnä siis se, ett

Jos puhuu epätosia asioita, onko se valehtelua, jos ei tiedä asioita epätosiksi? Jos siis henkilöllä on väärää tietoa tai hän on muuten erehtynyt, vaihteleeko hän? Mielestäni ei.

Vierailija kirjoitti:

Itsekorostusta, totuuden venyttämistä, patologista valehtelua?

Hyviä sanoja. Itsekin käytän ilmiötä kuvaillessa sanaa patologinen valehtelu. Lisäksi se on vääristelyä, huijaamista, uhriutumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vaan puhuit siitä että tuollainen olisi yleistä ja että siitä voi lueskeskella netistä. Lueskeskelepa aikuisen ihmisen tekemästä muiden muistojen omimisesta, niin sitten opit mistä on kyse kun siskosi taas valehtee.

 

En sanonut että olisi yleistä, sanoin että ei kovin harvinaista. Sen jälkeen laitoin tekstin jossa sanottiin että false memoryja tulee kaikille, toki siskoni on skaalan laidalla eli ei vastaavaa kaikille tietystikään tapahdu. 

Mutta antaapa olla. En jaksa kanssasi väitellä kun aloit laittamaan sanoja suuhuni ja hukkumaan siskoani valehtelijaksi. Minä kuitenkin tiedän mikä tilanne on, ja olen sinut sen kanssa ja sinun keittiöpsykologointisi ei asiaan mitenkään vaikuta.

Mutta tulipa yksi näkökulma tähän ke

Ihanaa saivartelua, sanoilla pelaamista, oikeuttamista ja hämäämistä. Ja kenelle? Itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse joskus syyllistynyt tuohon, ja jälkeenpäin tajunnut, että hetkinen, mites se nyt menikään....  Toinen asia on, että en aina erota uniani tosiasioista 🙄. Jos siis unessa kohtaan vaikka pääministerin, voin olla täysin vakuuttunut, että todella olen hänet tavannut. Tällaisia pystyn itselleni oikomaan kalenterin ja järjen avulla kyllä, mutta kaikki unet ei ole sellaisia, että voisi kalenterista tarkistaa, ovatko mitenkään mahdollisia 😖

Kuulostat hieman vastaavalta kuin siskoni. 😊

Ei kannata loukkaantua täällä olevista kommenteista.

En loukkaannukaan. Olen mikä olen, ja sinut itseni kanssa. Aika monilla ihmisillä on "erikoisuuksia", toiset eivät edes itse huomaa. Viime aikoina olen esim yhden tutun kohdalla ihmetellyt kasvosokeutta, erikoinen ilmiö sekin 🤗

Minulla on eräs tuttu joka tekee tätä. Olimme ennen hyvät ystävät. Jossain vaiheessa tajusin että hän on kova valehtelemaan, se alkoi pienistä jutuista, siirtyi vähän isompiin juttuihin ja sitten hän veti minut mukaan valheisiinsa (olin aika nössö, en valehdellut mutta en käräyttänytkään häntä). Lopulta tiesin tasan tarkkaan milloin hän valehteli. Hän saattoi normaalista kauppakäynnistä värittää ihmeellisen ja tapahtumarikkaan asian. Tiedän, koska monesti olin paikalla.

Nyt vuosia myöhemmin hän on kertonut joitain kertomuksiani ominaan. Hänellä on diagnosoitu skitsofrenia ja en tiedä mitä muuta. Lääkkeet on ja valheet on minimissä. Vieläkin värittää yksinkertaisia tapahtumia ja välillä kertoo ilmiselviä valheita, joiden perässä ei edes yritä pysyä. Esim. kerran kertoi että kävivät syömässä eräässä kalliissa ravintolassa vaikka olivat käyneet mäkkärillä (myöhemmin puhui samasta reissusta ja lipsautti totuuden).

Mutta ideana tässä nyt on siis se, että hän välillä kertoo jotain minun vanhoja muistoja ominaan. Uskon täysin että hän valehtelee, mutta ei vain muista keneltä on varastanut minkäkin tarinan. Uskon että valehtelijan mielestä valehtelu on jännittävää ja tekee valehtelijasta mielenkiintoisen. Aluksi tehdään töitä että muistetaan kaikki valheet, jossain vaiheessa niitä kertyy niin paljon että ei jaksa enää yrittää. Ja se alkaa olla ihan sama jääkö kiinni, kunhan saa valehdella. Jos joku suuttuu ja syyttää valehtelusta, sehän tuo vain jännitystä ja draamaa elämään! Ja joutuu taas käyttämään päätä että keksii uusia valheita. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on eräs tuttu joka tekee tätä. Olimme ennen hyvät ystävät. Jossain vaiheessa tajusin että hän on kova valehtelemaan, se alkoi pienistä jutuista, siirtyi vähän isompiin juttuihin ja sitten hän veti minut mukaan valheisiinsa (olin aika nössö, en valehdellut mutta en käräyttänytkään häntä). Lopulta tiesin tasan tarkkaan milloin hän valehteli. Hän saattoi normaalista kauppakäynnistä värittää ihmeellisen ja tapahtumarikkaan asian. Tiedän, koska monesti olin paikalla.

Nyt vuosia myöhemmin hän on kertonut joitain kertomuksiani ominaan. Hänellä on diagnosoitu skitsofrenia ja en tiedä mitä muuta. Lääkkeet on ja valheet on minimissä. Vieläkin värittää yksinkertaisia tapahtumia ja välillä kertoo ilmiselviä valheita, joiden perässä ei edes yritä pysyä. Esim. kerran kertoi että kävivät syömässä eräässä kalliissa ravintolassa vaikka olivat käyneet mäkkärillä (myöhemmin puhui samasta reissusta ja lipsautti totuuden).<

Ap tässä. Minulla on pelko juuri jostain tällaisesta, siis vakavasta sairaudesta. En ole todellakaan tunteeton tätä henkilöä kohtaan mutta ei omat voimavarat pysty siihen, että joutuisin johonkin sekoiluun mukaan. Lisäksi hänellä on lapsia, ja heidänkin puolesta olen vähän huolissaan koska tuntuu peittävän omia ongelmiaan keksimällä lapsille ja miehelleen diagnooseja jne

Voi voi

Vierailija kirjoitti:

Sisarusten lapsuusmuistot menevät helposti sekaisin niin että jokainen ajattelee aidosti tietyn asian tapahtuneen heille itselleen.

Meilläkin on sisarusten kesken tuollaisia... Eiköhän tuo tosiaan ole aika tavallista... 

En oikein usko, että tässä muistojen omimisessa on kyse valehtelusta. Tämä on jotakin vähemmän suoraviivaista ja monimutkaisempaa. Kumpikaan näistä ihmisistä, jotka tiedän tekevän tätä, eivät vaikuta ymmärtävän,että muisto ei ole heidän omansa. Kuten siskostaan kertonut yllä sanoi. Heidän täytyy kertoa tälle siskolle, että tämä oli nyt omittu muisto.

Tuollainen satunnainen sisarusmuisto -omiminen on normaalia. Tässä on kyse eri asiasta, on patologista, toistuvaa, eikä tapahdu vain perhepiirissä.

Vierailija kirjoitti:

En oikein usko, että tässä muistojen omimisessa on kyse valehtelusta. Tämä on jotakin vähemmän suoraviivaista ja monimutkaisempaa. Kumpikaan näistä ihmisistä, jotka tiedän tekevän tätä, eivät vaikuta ymmärtävän,että muisto ei ole heidän omansa. Kuten siskostaan kertonut yllä sanoi. Heidän täytyy kertoa tälle siskolle, että tämä oli nyt omittu muisto.

Niin, ei tietenkään tyypillisestä valehtelusta. Minä saatan valehdella miehelleni, että mitään erityistä ei tapahtunut töissä, jos en jaksa puhua jostain raskaasta jutusta vielä tai ollenkaan.

Tuossa on kyse itselleenkin valehtelemisesta, tosiaankin jostain monimutkaisesta.

Kai se ihan loogista on, että tosi pahaa kokenut lapsi luo itselleen turvaksi maagisen maailman lapsen kyvyillään blokata todellisuus ja uskoa valhe todeksi. Jos tuota on joutunut lapsena tekemään, niin ilmiö jää päälle. 

Asiahan on hyvinkin surullinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein usko, että tässä muistojen omimisessa on kyse valehtelusta. Tämä on jotakin vähemmän suoraviivaista ja monimutkaisempaa. Kumpikaan näistä ihmisistä, jotka tiedän tekevän tätä, eivät vaikuta ymmärtävän,että muisto ei ole heidän omansa. Kuten siskostaan kertonut yllä sanoi. Heidän täytyy kertoa tälle siskolle, että tämä oli nyt omittu muisto.

Niin, ei tietenkään tyypillisestä valehtelusta. Minä saatan valehdella miehelleni, että mitään erityistä ei tapahtunut töissä, jos en jaksa puhua jostain raskaasta jutusta vielä tai ollenkaan.

Tuossa on kyse itselleenkin valehtelemisesta, tosiaankin jostain monimutkaisesta.

Kai se ihan loogista on, että tosi pahaa kokenut lapsi luo itselleen turvaksi maagisen maailman lapsen kyvyillään blokata todellisuus ja uskoa valhe todeksi. Jos tuota on joutunut lapsena tekemään, niin ilmiö jää päälle.&nbs

Kyllä tuo sisaruksilta muistojen omiminen taitaa olla todella tavallista ja jopa normaaliakin, ei vaadi mitään traumoja tai lasista lapsuutta... 

"Ehkä, mutta vertaistukea varten. Olen miettinyt että olisin ko ihmisen tuttuihin/ystäviin yhteydessä, mutta vielä en ole sitä tehnyt"

Olen miettinyt samaa, mutta kynnys ottaa tuollaista puheeksi toisten tuntemattomien kanssa on suuri. Vaikea luottaa siihen, että keskustelu jäisi vain meidän väliseksi. Joten tämä anonyymi vertaistuki on korvaamaton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein usko, että tässä muistojen omimisessa on kyse valehtelusta. Tämä on jotakin vähemmän suoraviivaista ja monimutkaisempaa. Kumpikaan näistä ihmisistä, jotka tiedän tekevän tätä, eivät vaikuta ymmärtävän,että muisto ei ole heidän omansa. Kuten siskostaan kertonut yllä sanoi. Heidän täytyy kertoa tälle siskolle, että tämä oli nyt omittu muisto.

Niin, ei tietenkään tyypillisestä valehtelusta. Minä saatan valehdella miehelleni, että mitään erityistä ei tapahtunut töissä, jos en jaksa puhua jostain raskaasta jutusta vielä tai ollenkaan.

Tuossa on kyse itselleenkin valehtelemisesta, tosiaankin jostain monimutkaisesta.

Kai se ihan loogista on, että tosi pahaa kokenut lapsi luo itselleen turvaksi maagisen maailman lapsen kyvyillään blokata todellisuus ja uskoa valhe todeksi. Jos tuota on joutunut

On normaalia, kuten myös se että muistaa väärin mihin avaimet jätti tai kehittää valemuiston hurjasta traumaattisesta tilanteesta.

Tasapainoinen aikuinen taas ei kuvittele olleensa lapsuudessaan ekassa kesätyössä Linnanmäen maskotti ja saaneensa tikkukaramelleja suloisilta lapsilta sen jälkeen, kun hänen opiskelijakaverinsa on hänelle tällaisesta kokemuksesta kertonut.