Lue keskustelun säännöt.
Apua täysin toivottamalle elämäntilanteelle. Lue aloitus ennen kuin kommentoit.
05.03.2024 |
Tilanteeni on lyhyesti se, että olen jäänyt tavallaan lapsuudenkotini "vangiksi". Olen tällä hetkellä 25-vuotias ja mulla ei käytännössä ole mitään elämänsuunnitelmia. Ammattillinen koulutus on muutaman vuoden takaa. Valmistumisen jälkeen en ole tehnyt oma alan töitä kun niitä ei käytännössä ole. Olen ollut työttömänä monta vuotta, mutta on toki pätkätöitäkin välissä ollut.
Isona ongelmana on myös asuinsijainti. Asumme todella pienellä paikkakunnalla, joka ollut myös osasyynä sille, että miksi en itsenäistynyt. Ei ole ollut järkevää muuttaa pienellä paikkakunnalla vähän kauemmas, kun työasiat ovat olleet epäselviä. Täällä käytännössä kaikki käy muilla paikkakunnilla töissä.
Mulla ei oo ollu mitään mielenkiintoa (mitään) alaa kohtaa. Opiskelin tän nykyisen ammatin lähinnä vanhempien pakotuksesta. Tietysti näin jälkeenpäin ajateltuna oli hyvä asia. Jos mulla olis joskus ollut mielenkiintoa opiskella jotain tiettyä alaa, niin olisin ollut omillani jo aikoja sitten.
Asia on vastikäään menny vielä huonommaksi siltä kantilta, että en edes pysty tällä hetkellä menemään töihin. Perheessä on vain yksi toimiva auto tällä hetkellä, joka on isäni käytössä. Äitini myös tarvitsee autoa, vaikka hän on kotiäiti. Asumme siis maalla, että kauppakin on aika kaukana.
Kyllähän tässä on myös sekin fakta, että vanhempani ovat jo 57-vuotiaita. Eivät ole eläkeiästä enää kovin kaukana. Omakotitalo kyseessä, niin lisäkäsistä on kyllä apua.
Mulla ei oo päihdeongelmaa, tai mitään riippuvuuksia. Ainoastaan tämä turhuus on turruttanut aivot, eli luonnollisesti varmaan masennus tullut.
Ammattikouluun voisin päästä heti. Kaikkeen muuhun vasta syksyllä, mutta toki niihin nyt haetaan. Olen katsonut, mutta en tiedä. Mikään ei tullu omalta, tai "kiinnostaisi" milläänlailla. Työttömänä muuttaminen ei taida ollaan millänlailla järkevää, kun mulla ei ole mitään säästöjäkään. Olen valitettavasti vanhempien elätettävänä, mikä on tietysti enemmän kuin noloa ikäni huomioiden (ja tilanne tietysti).
Jos tämä tilanne jatkuu vielä jostain syystä pitkään, niin se tarkoittaa, että musta tulee vanhempieni omaishoitaja.
Useasti käynyt päivien päättäminen mielessä. Varmaan 30-vuotiaana viimeistään, jos tilanne ei ole muuttunut. Ei tästä kuopasta pääse enää pois :(
Kommentit (132)
Miten kulutat päiväsi kotona? Teetkö kotiaskareita sisällä tai ulkona vai oletko täysin vanhempien passattava. Esim. polttopuita ja lumitöitä (jos omakotitalo), auton renkaiden vaihto, ruuanlaitto, siivous jne. Jos et tee niin ala aktivoimaan itseäsi edes näillä. Osallistu esim.ruuanlaittoon ja siivoukseen jos et osaa niin saat perusopit. Opettele tekemään ruoka- ja taloustarviko ostoksia itsenäisesti. Laita tavoite vuoden päähän jolloin viimeistään muutat pois kotoa ja haet viimeistään ensikeväänä uuteen koulutukseen.
Vanhempasi tekevät sinulle karhunpalveluksen kun mahdollistavat tuon. Itse "pelastin" aikoinaan yhden kolmekymppisen miehen tuollaisesta tilanteesta 40 vuotta sitten ja mulle ollaan vieläkin vihaisia kun "isäntä" vietiin talosta. Mies olisi kyllä lähtenyt nuorempana ammattiin valmistumisen jälkeen mutta vanhemmat pelottelivat että et tule pärjäämään yksin kaupungissa.
Sanoit että vanhempasi elättävät sinut. Etkö saa työttömyyskorvausta? Miksi et saa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin vain aloituksen. Silmiin pisti lause, että työttömänä muuttaminen ei ole järkevää. Pointti on siinä, että et työttömänä muuta vaan vasta sitten, kun sinulla on töitä.
Hae töitä. Mistä vain, mitä vain. Hae vaikka YK:hon vapaaehtoistyöhön. Pääasia on, kun jotain saat mielekästä tekemistä, niin sitten muuta. Kaikki kyllä järjestyy sen mukana. Sinun pitää itse ensin haluta ulos kodistasi.
Aloita nyt helvetti soikoon hommaamalla se oma auto.
Kokeilemalla se monesti selviää! Aloja on todella paljon ja monesti asiat riippuvat myös työpaikasta. Hyvin harvaan on ihmisillä mitään elämää suurempaa intohimoa. Sanoisin, että on jopa parempi kun sitä ei ole. Näin on vapaa kokeilemaan ja päättämään, mitä haluaa yrittää. Intohimo on taas kahlitsevaa, ja masentaa jos sitä ei saavuta.
Hae siis töihin avoimesti ympäri Suomea. Sitten muutat kun pääset. Jos et tykkää, hae samalla toisia töitä. Toista niin kauan kun olet kohtuu tyytyväinen tai keksit mitä haluaisit opiskella. Ja ammattikoulut tai korkeakoulut eivät ole ainoita vaihtoehtoja.
Yksi on että hae ammattikorkeakouluun opiskelemaan jotain suht yleistä alaa, esim tradenomiksi. Sielläkin voi sitten myöhemmin suunnata erikoistumaan johonkin suuntaan, jos kiinnostaa. Koulun alkaessa uuden ystäväpiirin hankkiminen on hieman helpompaa kuin pelkästään töihin lähtiessä.
Voit miettiä ammattikorkeaan valitessa enemmän millaista työtä haluaisit tehdä, et mitä tykkäät opiskella tai minkä haluat olevan ammattisi. Haluatko viikonloput vapaaksi ja säännöllisen työajan toimistossa? Tradenomiksi. Vai haluatko fyysisempää työtä ja nähdä kätesi jäljen eli oikeasti ns tehdä jotain? Rakennusinsinööriksi tai rakennusmestariksi. Merkityksellistä työtä? Sairaanhoitajaksi. Jos et osaa vastata, sitten pitää ensin kokeilla sitä työelämää.
En minäkään nuorena tiennyt, mikä ala kiinnostaisiksi. Siksi tein pätkävuokratyötä varmaan 20 eri alalla. Sitten se vasta alkoi valkenemaan. Ensin selvisi, mitä ei ainakaan halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempasi eivät ole jo 57 vaan VASTA 57. Sinä olet VASTA 25. kuulostaa täysin siltä että keksit itse tekosyitä että voisit asua siellä. Koska vanhempasi ovat sinut jo kerran pakottaneet kouluun tämä tukee tätä ajatusta. He haluavat että itsenäistyt. Sulle köy niinkuin mun veljelle että olet siellä vielä yli viisikymppisenä ja et hallitse itsenäistä elämää kun vanhemmista aika jättää.
Vierailija kirjoitti:
Nyt vähän hemmetin nopsaan omaan kotiin itsenäistymään!! Selitykset pois. Aivan järkky tilanne ja NYT on sen muutoksen aika, ei ensi vuonna.
Vois olla järkympikin jos olis päihderiippuvuus, onneksi ap:lla ei sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on sellainen kaikki itkee juttu. Lehdissä niitä juttuja päivittäin jossa saadaan draamaa kun näytetään itkeviä ihmisiä ja se on kuulemma hienoa.
Ap, nyt yhteys työkkäriin, ja pyydät päästä ammatinvalintapsykologin vastaanotolle. Ehkä voi onnistua etänäkin. Hän osaa auttaa. Kokeile myös netin ammatinvalintatestejä. Varmasti löytyy jotain joka kiinnostaa.
Jos olet masentunut, myös lääkäriin kannattaa mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut muiden kommentteja, joten voi tulla toistoa.
Kiinnitin huomiota, että pariin kertaan toteat, että omaan kotiin muuttaminen (eli itsenäistyminen) ei ole järkevää. Voi olla, että itsenäistyminen pelottaa sinua, ja onhan se pelottavaa. Päästäksesi pois tuosta tilanteesta sinun pitää alkaa suunnitella omaa elämääsi omassa kodissasi. Huolimatta siitä, onko se (taloudellisesti?) järkevää. Jos et tee tätä valintaa niin elämäsi ei muutu.
Nykypäivänä vanhukset alkavat tarvita apua n. 75-85 -vuotiaina, joten en näe nimenomaan järkevänä odotella n. 20-30 vuotta jotta voit alkaa auttaa vanhempiasi. Voi sitä auttaa sieltä toiselta paikkakunnaltakin käsin. Sitäpaitsi mitä tahansa voi sattua. Kuka tahansa teistä kolmesta voi vaikka menehtyä äkillisesti, jolloin uhrauksesi on ollut aivan turha. No joo meni synkäksi mutta on näitä kuolemia nähty sen verran että tämäkin realiteetti on mielessä.
Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Se on sellainen kaikki itkee juttu. Lehdissä niitä juttuja päivittäin jossa saadaan draamaa kun näytetään itkeviä ihmisiä ja se on kuulemma hienoa.
Koronahysterian johtaja lehtonenkin aina kapellimestaroi käsimerkein kuinka paljon kuuluu pelätä milloinkin, se oli eräänlainen mete-orologi joka kertoi kulloisenkin pelkokertoiminen tason. Ja sitten se hyppi tasajalkaa aku ankkana kun kaikki ei tehneet kuten se määräsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, nyt yhteys työkkäriin, ja pyydät päästä ammatinvalintapsykologin vastaanotolle. Ehkä voi onnistua etänäkin. Hän osaa auttaa. Kokeile myös netin ammatinvalintatestejä. Varmasti löytyy jotain joka kiinnostaa.
Jos olet masentunut, myös lääkäriin saattaa auttaa. Naamari saattaa auttaa mielenterveys pelon tunteisiin.
Ainakin ennen nykyistä hallitusta oli mahdollisuus opiskella uusi ammatti. Nythän aloittajalla on sikäli hyvä tilanne, että pohjalla on jo -jokin- koulutus. Sillä pätevyydellä voi tehdä viikonloppuhommia ja päivisin opiskella. Voi olla että tuo koulutus mahdollistaa jo esim. Hyväksilukuja uudesta koulutuksesta.
Kotiin jääminen on pahinta, mitä voi tapahtua. Siinä tipahtaa niin pois yhteiskunnasta ja alkaa elämään vain sitä omaa pientä piiriä. Ja lopulta ovestakaan ei uskalla astua ulos ilman että äiti pitää kädestä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riittävän kauaksi vanhemmista muuttaminen ensimmäiseksi. Katsot kantaako siivet. Jos ja luultavasti kun ei niin sitten voit päättää päiväsi siellä uudella paikkakunnalla :)
AP kuulostaa masentuneelta, moni alkaa silloin ajatella, ettei mikään kannata eikä mikään onnistu, mistään ei tule mitään.
AP voisi käydä juttelemassa mielialastaan lääkärin kanssa. Myös ammatinvalintapsykologin juttusille voisi yrittää, jos omasta kunnasta löytyy sellainen palvelu. Tai jos AP on liittynyt ammattiliittoon, niistäkin osa tarjoaa uravalmennusta, kokeilistko sellaista?
AP: olet vasta 25. Nyt ehkä tuntuu, että olet jäänyt muista jälkeen, mutta ehdit kyllä vielä kuroa kiinni ja edellekin. Tiedän kokemuksesta. Älä vertaa itseäsi muihin, vaan etsi jotakin, jonka tekemistä siedät, vaikka se ei suuremmin kiinnostaisikaan. Opiskelua, töitä tai harrastus.
Ja käy ihmeessä puhumassa siellä lääkärissä, koska jos alavireisyytesi liittyy masennukseen, on turha tarpoa tervassa, kun apua on saatavilla.
Ap:n äiti on varmaan semmoinen lapseensa ripustautuva paapoja-kotiäiti, joka ei anna lapsensa itsenäistyä. Kotiin jäämällä tilanne ei tule paranemaan. Paras olisi lähteä sieltä kotoa mahdollisimman pian, minkä vaan työpaikan perässä tai opiskelemaan. Ja masennukseen hoitoa samalla, ettei päädy vaan ojasta allikkoon. Tosiasiassa vanhempasi eivät ole vielä vanhoja vaan hyvässä työiässä, ei heistä tarvitse kantaa huolta vielä pitkään aikaan.
Mielestäni omakotitalo sekä vanhempien terveys ja jaksaminen on heidän vastuulla, ei sinun. Monilla tuon ikäisillä vanhemmilla on vielä koululaisia kotona. Pikkupaikkakunnan ja alhaisen koulutustason yksi vitsaus on siinä että lapset saadaan nuorina ja kiikkustuolia aletaan odotella jo viisikymppisinä kun "on koko ikä raadettu". Tämä ei välttämättä koske sinun perhettäsi mutta on suhteellisen pysyvä asenne. Eikä toki väärin jos sen omakseen kokee.
Voisitko katsella kesäksi jotain töitä tai syksyksi opiskelupaikkaa? Eikä sitä tarvitse vihoissa tehdä, ihan luonnollista on muuttaa omilleen. Jäi vähän epäselväksi miten vanhempasi ajattelevat ja kannustavatko löytämään omaa suuntaa? Jos vanhempasi elättävät niin mihin työkkärin rahat menevät? Jos saat opiskelupaikan niin voisit ainakin alkuun asua solussa edullisesti ja katsella siitä sitten eteenpäin.
Vierestä seuranneena kerron että ei kannata liikaa jäädä kiinni kotipaikkakuntaan tai vanhempien taloon. Toki jos itse viihdyt, on oma koti siellä ja saat töitä ja ehkä perustat perheen niin ei pakko ole poiskaan muuttaa. Puolisolla on nyt se tilanne että on perintönä käsiin lahoava asunto kuihtuvassa kunnassa, kulut juoksee, ostajaa ei tiedossa. Eivät tarttuneet asioihin ajoissa, lykkäsivät vääjäämätöntä vaikka viimeiset vuodet olivat hälytystilassa elämistä. Parhaiten autat vanhempiasi kun yhdessä pohdit heidän kanssaan miten tästä eteenpäin. Se on aitoa aikuisen välittämistä.
Rohkeasti vain selvittämään eri vaihtoehtoja!
Ei ole toivoton tilanne. Olet masentunut, kuten tuhannet muut. Yritä päästä omillesi. Hankit oman vuokra-asunnon ja työpaikan.
Itse myös ajattelen, että nimenomaan se omaan asuntoon muuttaminen on järkevää. Se on iso askel ja siinä sitten kun totuttelee pärjäämään itse samalla katselee työpaikkoka yms. Pieneltä paikkakunnalta lähteminen voi tuoda elämään uusia ihmissuhteitakin mitä selkeästi tarvitset. Eli nyt mietit ja katselet mihin haluaisit muuttaa, sinua ei sido tälle hetkellä yhtään mikään minkä voi yrittää kääntää positiiviseksikkin, olet vapaa tekemään mitä vaan.
Häpeä on jo niin suuri, että karhunpalvuksen tekisin vain...häviämällä.
Kyllä tullut erittäin selväksi, että olen turhake.
t: ap