Tuttava kuoli aortan repeämään. Oli käynyt muutama päivä ennen kuolemaansa valittamassa terveyskeskuksessa, että sydämeen sattuu.
Eivät ottaneet siellä tosissaan. Kuoli sitten kotiinsa. Kyseessä nainen 60v.
Kommentit (145)
isäni ja 3 tuttavaa kuollut repeämään ei näy sydän testeissä hieman verenpaineessa. apn tuttava varmaan tutkittu sydän peräisesti joissa ei mitään poikkeavaa. eikä repeämä varoittele ennakkoon ainoa oire näistä jokaisella on ollut että kyljellään nukkuminen ei ole onnistunut jota ovat ennakkoon valitelleet. perinnöllinen sairaus apn turha syytellä lääkäreitä.
Vierailija kirjoitti:
Elämäntavoillaan olisi voinut vaikuttaa siihen. Noh ei voi enää mitään asialle.
Aortan pullistuma/repeämä voi tulla ihan hyvin vaikka olisi miten kovassa kunnossa ja elänyt terveellisesti.
Nro 75: "No kerros tarkemmin, miten selvisit? Tapahtuiko sairaalassa ollessa?"
Vanha ketju, johon mulle oli näköjään esitetty kysymys. Joulukuussa 2012 mulla alkoi vasemmalla selässä oudot kivut. Ensin ajattelin, olenko jotenkin venäyttänyt selkäni jossain. Tuntui alussa ihan lihaskivuilta. Illan ja yön aikana kipu paheni. Lisäksi virtsassa oli verta. No mä ajattelin, että varmaan virtsatieinfektio ja että pitänee maanantaina mennä käymään työterveyshuollossa. Pissalla käynti aina helpotti ja otinkin sitten tyynyn ja peiton kylppärin lattialle ja torkuin siinä. Aamuun mennessä verenvuoto oli vain lisääntynyt ja huusin mun poikaani avuksi. Onneksi oli lauantaiaamuna kotona eikä ollut kaverineen missään viikonloppua viettämässä. Soitti lanssin ja sen vielä muistan, että ensihoito ei meinannut saada tippaa mun käteeni. Sitten tuli autuas pimeys.
Peijaksen yhteispäivystyksessäkin ensin epäiltiin vri:tä, mutta koska mun hemoglobiini koko ajan vain laski, vaikka suoneen pumpattiin lisää verta, siirrettiin erikoissairaanhoidon puolelle. Tehtiin vatsan alueen TT, mutta ilman varjoainetta. Radiologin lausunnossa oli, että reilusti verta vatsaontelossa, mutta mitään tuumoriin ( = kasvain) viittaavaa ei näy ja suositteli uusintatutkimusta varjoaineella. Päivystyksen lääkäri laittoi diagnoosiksi munuaistuumori ja sitä varjoainetutkimusta ei tehty. Seuraavana päivänä eli sunnuntaina mun vointi romahti lopullisesti. Verenpaineet oli alimmillaan 52/23. Kiireellinen kyyti Meilahteen lanssilla, jossa li tehohoidon lääkäri mukana. Mun lapsille oli se lääkäri sanonut, että äitinne ei todennäköisesti selviä Meilahteen asti. Peijaksesta oli soitettu Meilahteen ja Meilahden päivystyksestä ilmoitettu röntgeniin, että tällainen potilas olisi tulossa. Mun tuuria oli, että röntgenissä sattui olemaan angiografiayksikön kokenut ylilääkäri tekemässä paperihommia ja kun oli kuullut tulossa olevasta potilaasta, ei ollutkaan lähtenyt vielä kotiin. Mua ei edes kirjattu sisään päivystykseen vaan kärrättiin suoraan röntgeniin. Tästä oli lapsilleni hieman häikkää, koska kukaan ei vähään aikaan tiennyt, missä mä olen. En ollut Peijaksessa, mutta en Meilahdessakaan :D
Tarkoitus oli, että röntgenissä katsotaan, mikä suoni vuotaa, ja sitten kärrätään leikkaussaliin. Ylilääkäri kuitenkin angiografiaa tehdessään totesi, että joko hän keksii just nyt jotain tai sitten mä kuolen siihen käsiinsä. Leikkaussaliin en olisi enää ehtinyt. Onneksi oli pitkän työuran just verisuonisairauksien parissa tehnyt radiologi ja nyt mulla on vasemmassa munuaisvaltimossa kuparihäkkyrä, jollaisia ei yleensä tällaiseen ole tarkoitettu. Verenvuoto loppui siihen. Seuraavana päivänä sitten vielä leikkaus, joss akauhottiin verta ja verihyytymiä mun vatsaontelosta pois. Suurin verihyytymä oli ollut jalkapallon kokoinen ja se painoi toisen keuhkoni lyttyyn. Vasemman munuaiseni siinä rytäkässä menetin eli se sitten, kun verenkiertoa siihen ei enää ollut, "kuoli" ja koteloitui. 3 viikkoa meni sillä reissulla.
Vierailija kirjoitti:
oliko perus 100kg mamma joka ei liiku koskaan?
Mun isäni kuoli aortan repeämään, painoi varmaan 55 kg. Kun et asiasta mitään, tiedä ole hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Keskivartalon magneetiikuva maksaa lausuntoineen vain 900€. Aika monella meistä olisi varaa käyttää tuo summa tarkastukseen vaikka 50v lahjana itselle.
Valitettavasti olen sairaseläkkeellä ja tuollaisia rahoja ei todellakaan ole. Pienipalkkaisesta työstä jouduin eläkkeelle alle 50v. Suomessa ei kannata sairastua nuorena...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sydänperäiset tuntemukset pitäisi ottaa tosissaan varsinkin jos on yli 50-vuotias henkilö ja nuoremmillakin. Naisilla oireet eivät ole aina tyypillisiä oppikirjaoireita. Aina on syytä tutkia. Parempi turha tutkimus kuin turha kuolema.
Tutkimukset ja hoidot maksavat.
Yli 5-kymppiset alkavat olla raakkeja työelämässä, kohta koittaa eläkeikä ja eläkeläiset ovat pelkkä kuluerä. Kuolemalla yli 5-kymppinen tekee palveluksen yhteiskunnalle.
Hyvässä ammatissa toimivalla 5-kymppisellä onkin sitten kattava työterveyshuolto firman puolesta.
Trollotiloo ja 0/5 🥱
Vierailija kirjoitti:
Ja se, ettei hoideta eikä elvytetä, ei koske minkä ikäinen henkilö on kyseessä. Vaikka ei elämänsä aikana olisi juopotellut eikä käyttänyt huumeita, sekään ei merkitse.
Näiden psykopaattien kynsiin voi joutua nuorempikin ja korkeakoulutettu ihminen.
Laittakaa päätelmiä kehiin niin mietitään yhdessä millä tavalla meidät kaikki on pisteytetty.
Jos on poliitikko tai jonkun poliitikon perheenjäsen, hänellä voi olla paremmat mahdollisuudet säilyä hengissä Suomessa.
Ja tietenkin upporikkailla ja/tai nimekkäillä.
Poliitikkoja ei tutkita sen paremmin kuin muitakaan. Just kansanedustaja kertoi lehdessä, että oli 5 vuotta käynyt eri lääkäreissä, eikä kukaan ollut viitsinyt tutkia, jotta olisi huomattu, että hänellä oli syöpä.
Suomi on kehitysmaa.
128/131
Kiltti ja tunnollinen lammas, onneksi pelastuit!
Toivotan sinulle, perheelleesi ja rakkaillesi äärimmäisen pitkää ikää ja rautaista terveyttä!
Samaa toivotan jokaiselle tässä ketjussa olevalle ja ihan kaikille ihmisille!
Pidetään hyvää huolta itsestämme ja toisistamme.
132/133
Kiitos kun selvensit! Millä hakusanalla löydän sen lehtijutun missä kansanedustajaakaan ei tutkittu?
Haluaisin lukea sen.
Vierailija kirjoitti:
Eihän siitä mitään tulisi jos jokainen sydän- tai pääkipuja valittava tutkittaisiin kunnolla. Ei kuulu yhteiskunnan tuollaisia tutkimuksia maks
--
Moi Riikka!
Vai oletko Miko?
Teemu?
Joakim?
Mauri?
Tere?
Onni?
Vierailija kirjoitti:
128/131
Kiltti ja tunnollinen lammas, onneksi pelastuit!
Toivotan sinulle, perheelleesi ja rakkaillesi äärimmäisen pitkää ikää ja rautaista terveyttä!
Samaa toivotan jokaiselle tässä ketjussa olevalle ja ihan kaikille ihmisille!
Pidetään hyvää huolta itsestämme ja toisistamme.
Kiitos samoin <3
Kivasti yksi viesteistäni on poistettu
Niin. Eihän, tästä saa puhua. Ihmiset kuolevat jopa ensiavussa, ihmisiä ei tutkita, ihmiset jätetään hätään, mihin rahamme on haaskattu ja niin edelleen.
Viesti on ollut kuitenkin harvinaisen selvä:
Kuolkaa pois, tulette liian kalliiksi.
Meillä on paremmat kohteet minne lahjoitamme teidän verorahanne.
Suomi on kehitysmaa.
Jokaisen kynnelle kykenevän kannattaa muuttaa pois Suomesta.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
128/131
Kiltti ja tunnollinen lammas, onneksi pelastuit!
Toivotan sinulle, perheelleesi ja rakkaillesi äärimmäisen pitkää ikää ja rautaista terveyttä!
Samaa toivotan jokaiselle tässä ketjussa olevalle ja ihan kaikille ihmisille!
Pidetään hyvää huolta itsestämme ja toisistamme.
Kiitos samo
---
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Eikös Kirkalle käynyt samoin aikoinaan.
Kyllä, ja Olli Lindholm kuoli myös tuohon.
Olin kerran Kirkan autokuskina. Mukava mies.
Juu, vanhat ei saa hoitoa. Ite kaaduin ja mursin olkapääni mutta mua ei leikattu koska "olen liian vanha". Käsi oireilee edelleen eikä toimi täysillä. Serkkuni kaatui ja löi päänsä ja lanssilla sairaalaan, lääkäri ehdotti Buranaa pääkipuihin. Seuraava yönä oli kuollut aivoverenvuotoon. Eipä kannata olla nykyään vanha ja köyhä Suomessa...
Vierailija kirjoitti:
Aortan repeämässä ei valitettavasti oikein voi tehdä mitään.
Sen voi sukittaa. Olis pitänyt kuvata. Naisten sydänvaivoja ei oteta tosissaan.
Näkyykö tällainen pullistuma sydänultrassa?
Vierailija kirjoitti:
Näkyykö tällainen pullistuma sydänultrassa?
Riippuu siitä, missä kohtaa aorttaa pullistuma on.
Tutkimukset ja hoidot maksavat.
Yli 5-kymppiset alkavat olla raakkeja työelämässä, kohta koittaa eläkeikä ja eläkeläiset ovat pelkkä kuluerä. Kuolemalla yli 5-kymppinen tekee palveluksen yhteiskunnalle.
Hyvässä ammatissa toimivalla 5-kymppisellä onkin sitten kattava työterveyshuolto firman puolesta.