Lue keskustelun säännöt.
Nuoripari otti down-vauvan vastaan
02.03.2024 |
Joskus näinkin päin.
Lääkäri kertoi downista lääketieteelliseltä kantilta ja lähinnä siitä, mitä vikoja ja sairauksia siihen liittyy.
Päivi Muurisen mukaan lääkärit sanoivat, että heillä oli käynyt huono tuuri.
Yksi lääkäri sanoi suoraan, että päätös on teidän, mutta uutta putkeen vaan.
Pari tiedosti, miten yleistä lapsettomuus on ja että siitä kärsivät myös nuoret. Päätös lapsen pitämisestä oli lopulta helpotus.
Kommentit (252)
Yhteiskunta voisi muuttua niin, että esimerkiksi downin palkkaaminen oikeisiin töihin olisi helpompaa, nyt heitä roikotetaan tukitöissä ja hyvin harva saa oikeaa palkkaa työstä minkä oikeasti osaavat hyvin, Suomessa on vielä työvoimapulakin näillä ns.helpoimmilla töillä. Kyse on siitä, että erityisen palkkaaminen on tosi monimutkaista, pienet yritykset ei lähde siihen ollenkaan. Hyvin tokaisi eräs kauppias, että helpompi on palkata ihminen Filippiineiltä kun erityinen Suomesta. Kaikista downeista ei töihin ole, mutta osalla olisi mahdollisuus elättää itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Christiiina kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että jos sulle syntyy kehitysvammainen lapsi, niin on hyvin mahdollista, että se tarkoittaa köyhyydessä elämistä seuraavat 20 vuotta kunnes lapsi aikuisena pääsee asumaan hoivakotiin. Ethän sä pahimmillaan silloin saa kuin minimielarit kelasta (jos olet yh), työttömyyskorvauksen, omaishoidon tuen, vammaistuen, lapsilisän ja asumistuen.
Miten taloudelliseen tilanteeseen vaikuttaa se, että saako terveen vai vammaisen lapsen?
Kyselen tätä, koska olen itse vaikeasti kehitysvammaisen jo aikuisen (ja ryhmäkodissa asuvan) lapsen äiti, enkä kyllä tunnista tuota kuvausta. Sain kyllä ihan normaalisti palkan työstäni koko ajan (äitiyslomalta tietysti ansiosidonnaisen päivärahan), lapsilisän, omaishoidon tuen ja vammaistuen. Mieskin pysyi perheessä ja hoiti oman osuutensa. Asumistukea ei kyllä koskaan ole saatu.
Tämän palstan juttuja kun lukee, niin tuo sinun kertomasi köyhyys (ilman vammais- ja omaishoidon tukea) tuntuu olevan aika monen terveen lapsen vanhemman kohtalo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jokainen varmasti totta kai haluaisi terveen lapsen ja joutuu käsittelemään paljon asiaa, jos lapsi ei sellainen ole"...jne
En tuomitse kenenkään ratkaisuja. Itse en vain haluaisi antaa lapselleni täysin vajavaista ja "20 prosenttista" elämän mahdollisuutta. Katsoisin parhaaksi antaa hänen lentää enkelilapsena ja päästää täältä pois. Tunnustan myös suoraan ja itsekkäänä, etten jaksaisi tai haluaisi sitoa itseäni ikuisesti vammaiseen lapseen. Kärsimys kaikin puolin olisi minulle mahdoton ajatus. Kärsimys ennen kaikkea lapsen puolesta, ihan varmasti.
Kokisin pahaa oloa ja syyllisyyttä, jos takiani tänne syntyisi ihmisen alku, jolla ei edes ole mitään mahdollisuuksia, alun alkaenkaan, eikä koskaan. Mahdoton paikka katsella sitä sivusta, kun ei pysty tekemään mitään.
Kauheaa että jollakin on niin vahva kuva "oikeasta" ja merkityksel
En ole olevinani mikään tuomari, kerroin vain omat tuntemukseni. Ajattelen niin vahvasti tunteella, mutta samalla kuitenkin raadollisella realismilla sen, jo alun alkaenkin normaalien ja terveiden lasten suhteen täysin elämän arvonnassa hävinneen, lapsen puolesta. En kestäisi nähdä sitä, että hän ei ikinä saa kokea sitä kaikkea mahdollista ihanaa, mitä elämällä parhaimmillaan voi olla tarjottavana. Enkä tarkoita nyt materiaa.
Entiselle työkaverille syntyi down-vauva, ja en tiennyt sitä vielä silloin, kun hänet lastenvaunuineen näin kaupungilla. Onnittelin ja halasin, sekä sanoin, että katsonpas pikkuneitiä, jos vaan näen hänet (oli talvi ja paksut makuupussit ja muut peitot päällä). Näin kurkatessani heti ne silmäpoimut. Onneksi pidin pokkani ja sanoin äkkiä vaan "Onpas hän niin piilossa, ettei näy kuin nenänpää", mutta näin samalla sen valtavan tuskan äidin silmistä. Huomasin myös kuinka hän huokaisi helpotuksesta.
Arvostan suuresti kaikkia vammaisten lasten vanhempia, ja toivon kaikkea hyvää, itsestäni ei vaan tähän olisi. Tunne on lohduton, surullinen ja voimaton.
Itse asiassa jouduin aikoinaan ainoan lapseni kanssa menemään synnäriltä kotiuduttuani heti takaisin sairaalaan, koska napaverinäytteessä ilmeni jotain poikkeavaa. Epäilivät kilpirauhasen vajaatoimintaa. Masennuin niin, että eräs kivijalkaliikkeen myyjä katseli menoani ikkunasta (olin myöhemmin vaunulenkillä ja uusia labratuloksia odoteltiin) ja pyysi minut liikkeen takahuoneeseen. Sanoi, että näen sinulla olevan joku hätä. En ymmärrä mistä sen huomasi, koko ryhtini oli kai valahtanut ja ilmeeni eloton.
Juttelin hänen kanssaan ja oli hieno tunne saada empatiaa. Tyttövauvani osoittautui lopulta kaikin puolin terveeksi, mutta en ikinä unohda sitä kauhun tunnetta. Ymmärrän siis jotain (vaikka tuo vaiva olikin hoidettavissa, Tytölle piti antaa lääkettä siihen asti, kunnes asia selvisi)...
Ihanaa! Down-lapset ovat niin paljon iloisempia ja jotenkin aidompia. Toki, niissä on työtä ja vaativat paljon rakkautta, mutta ehdottomasti: "special children" on todellakin spesiaalia ihanuutta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta maksaa.
Mitä se maksaa?
Kaiken, eikä lopu koskaan, lapsi kasvaa ja aikuistuu ei pärjää omillaan, mihin menee? Vanhemmat kuolee joskus ja on edelleen tämä "vastaanotettu" lapsi joka on jo aikuinen. Koita nyt ymmärtää eläkeläinen jo syntyessään.
Tämä. "Rumasti" sanottuna vammaisista ei ole mitään hyötyä yhteiskunnalle. Tavallinen ihminenkin vanhenee ja on sen jälkeen "invalidi" eli epäsopiva ollakseen enää toimiva yhteiskunnan osa, mutta perheen vanhat voivat auttaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan ymv.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hienoa, että vanhemmat ovat vielä pienestä kehitysvammaisesta lapsestaan ja päätöksestään iloisia ja ajattelevat hänen pärjäävän yhteiskunnan tuilla.
Jos joku takaisi kymmeniksi vuosiksi hyvän elämän ja mukavan laitosasumisen lapselleni, voisin minäkin ottaa vammaisen lapsen vastaan. Muutoin tekisin raskaudenkeskeytyksen, sillä nykyään yhteiskunnan resurssit eivät tosiaankaan riitä aikuisen kehitysvammaisen hyvän elämän ylläpitoon. Se on kallista, ja valitettavasti yhteiskunta ei siihen priorisoi.
Olen työskennellyt vammaisalalla ja lähipiirissä on kehitysvammainen nuori aikuinen. On aina ollut erittäin selvää, että emme aviomieheni kanssa halua samanlaista tulevaisuutta omalle lapsellemme. Emmekä myöskään halua olla pahimmassa tapauksessa 18 ikävuoteen saakka omaishoitajina. Ja sen jälkeen sydän murtuisi, kun lapsi joutuisi laitosasumiseen vieraiden, vaihtuvien hoitajien varaan koko ajan taloustilanteen ja palvelujen heiketessä.
Meille parasta on, että lapsemme lennähtää pesästä 18-20-vuotiaana ja emme joudu hänestä huolehtimaan kuin päiväkotilapsesta omaan kuolemaamme saakka. Ja kuka sen jälkeen oikeasti ja aidosti pitäisi hänestä huolta? Tuskin kukaan niillä resursseilla, mitkä tulevat olemaan kymmenien vuosien päästä julkisissa palveluissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jokainen varmasti totta kai haluaisi terveen lapsen ja joutuu käsittelemään paljon asiaa, jos lapsi ei sellainen ole"...jne
En tuomitse kenenkään ratkaisuja. Itse en vain haluaisi antaa lapselleni täysin vajavaista ja "20 prosenttista" elämän mahdollisuutta. Katsoisin parhaaksi antaa hänen lentää enkelilapsena ja päästää täältä pois. Tunnustan myös suoraan ja itsekkäänä, etten jaksaisi tai haluaisi sitoa itseäni ikuisesti vammaiseen lapseen. Kärsimys kaikin puolin olisi minulle mahdoton ajatus. Kärsimys ennen kaikkea lapsen puolesta, ihan varmasti.
Kokisin pahaa oloa ja syyllisyyttä, jos takiani tänne syntyisi ihmisen alku, jolla ei edes ole mitään mahdollisuuksia, alun alkaenkaan, eikä koskaan. Mahdoton paikka katsella sitä sivusta, kun ei pysty tekemään mitään.
Kauheaa että j
Mitä olisit tehnyt, jos lapsesi olisi ollut vammainen tai tullut sellaiseksi jossain vaiheessa raskautta? Et olisi jaksanut, mutta olisiko lapsi lähtenyt adoptioon vai sijaisperheeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta maksaa.
Mitä se maksaa?
Kaiken, eikä lopu koskaan, lapsi kasvaa ja aikuistuu ei pärjää omillaan, mihin menee? Vanhemmat kuolee joskus ja on edelleen tämä "vastaanotettu" lapsi joka on jo aikuinen. Koita nyt ymmärtää eläkeläinen jo syntyessään.
Miksi juuri down maksaa niin hirvittävän paljon? Heitä syntyy verrattain vähän. Heitä syntyisi vähän ilman aborttejakin. Muita paljon vaikeampia kehitysvammoja on paljon.
Kaunis ajatus ottaa vastaan kehitysvammainen lapsi. Mutta lapsi kasvaa aikuiseksi ja viimeistään silloin - ja yleensä jo teinin kanssa - yhteiskunnan realiteetit tulevat yleensä vanhemmille vastaan. Toivottavasti vanhemmat saavat järjestettyä jonkun huolehtimaan lapsensa asioista oman kuolemansa jälkeenkin, jos ei pysty itse huolehtimaan raha- ja terveysasioistaan yms.
Ja toivotaan, että ennen sitä heidän oma taloustilanteensa sallii rahallisen panostuksen kehitysvammaisen tyttärensä tarvitsemiin palveluihin. Julkiset palvelut kun heikentyvät koko ajan, ja eivät kehitysvammaiset asiakkaat nytkään (ennen rajumpia talouden leikkauksia) saa vanhempiensa mielestä tarpeeksi yhteiskunnan palveluja. Tiedän sen hyvin, koska työskentelen vammaissosiaalityössä ja palveluja joudutaan harmillisesti supistamaan koko ajan määrärahojen huvetessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ehdoin tahdoin synnyttäisi lapsen kärsimään kivuista ja sairauksista kehdosta hautaan?
Nyt puhutaan downeista. Kivut ja sairaudet kehdosta hautaan eivät liity siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ehdoin tahdoin synnyttäisi lapsen kärsimään kivuista ja sairauksista kehdosta hautaan?
Nyt puhutaan downeista. Kivut ja sairaudet kehdosta hautaan eivät liity siihen.
Alentunut toimintakyky ja hyvinvointialueiden leikkaukset sen sijaan koskevat 100 % Downeista. Toki jos vanhemmat ovat miljonäärejä, he voivat palkata yksityisen huolehtijan aikuiselle tuen tarvitsijalle, jos yhteiskunta ei siihen pysty. Suurin osa vanhemmista ei kuitenkaan ole niin varakkaita, että voisi kustantaa taksikyytejä ym. aikuiselle Down-lapselleen tämän loppuiän ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonnossa eläin hylkää/tappaa vammautuneet jälkeläisensä, ja sille on hyvä syy. Laumassa elävät eläimet pistävät koko ryhmän vaaraan, jos porukassa on yksikin vajaakuntoinen, joka ei ymmärrä sosiaalisia kuvioita eikä kykene itsenäistymään normaalisti ym.
Minulla ei ole downia, mutta olen tehnyt opiskeluaikana harjoittelujakson heidän parissaan sekä asunut down-lapsen naapurissa. Oma mielipiteeni on, että en "ottaisi vastaan" jos arpa kohdalleni osuisi.
Rodunjalostuksesta muita haukkuvat: kun itänaapuri ensi kerran hyökkää (oli se sitten ensi vuonna tai 40 vuoden päästä), miten luulette että valtio selviytyy esim. sairaalahoidon ylläpidosta? Luuletteko, että osastot täytetään monisairailla vammaisilla, vaiko sotilailla? Kuka pitää huolen tuettuna asuvasta "auringonpaisteesta", kun edes tavisväestön on hankala saada ruokaa ja lääkkeitä? Kuka tulee töihin hoivaamaan jälkikasvuanne, kun pitää paeta koko alueelta? Mitäpä lottoatte, onko joku tukiasuntola kiireyslistan kärkipäässä, kun aletaan evakuoimaan?
"Millainen vanhempi tuo maailmaan tietoisesti vammaisen lapsen?"
Tässäkin on eroja. Tämäkin jutun pariskunta selvitti tarkoin onko lapsella muuten mahdollisuudet elää. Sitten, kun lääkäri oli todennut, että on ns terve muuten niin tekivät sen päätöksen. Minäkin olen sillä linjalla, että jos lapsi ei kärsi niin minusta hänellä on oikeus elämään niin kuin muillakin. Eri asia on jokin vakavasti vammainen jolle lääkärit antavat muutamien päivien tai vuosien ennusteen. Se on eri asia ja kenenkään ei pitäisi sellaista lasta synnyttää. Tätä nyt ei varmaan Suomessa paljon tapahdu. Ulkomailla kyllä kuten esim Usassa.
Kuitenkin minusta on julmaa, että moni ajattelee vammaisia vaan kulueränä. Kyllä jokaisen pitäisi muistaa inhimillisyys. Yhdessä lehdessä esim eräs nuori mies kertoi ms-taudistaan. Hän oli ollut suhteellisen terve ennen. Nyt sairastui pahasti ja kaikki haaveet meni. Ihmiset pilkkaavat kadulla hänen kävelyään, eikä hän oikein käy enää missään. Jää kotiinsa. Se kosketti. Mietin luemmeko oikeisti sellaisen maailman mihin erilaisuutta ei mahdu. Itse olen ollut kiusattu ja jaan myös kokemukset siitä, kuinka helpompaa on jäädä syrjään yhteiskunnassa kuin yrittää kestää ja pärjätä. Minullekin kävi niin. Ei pitänyt käydä. Näin minun arvoni täällä ei tällä hetkellä ole yhtään sen enempää kuin esim kenenkään down lapsen tai aikuisen. Olen arvoton taloudelliselta ja tuottavalta puolelta jos haluaa niin ajatella.
Samoin moni down lapsen ja aikuisen vanhempi käyttää paljon yhteiskunnan palveluita sekä maksaa hirveitä asumisvuokria jos heidän lapsensa asuu jossain palvelutalossa tms. Kyllä ne maksut pitää pääosin omasta pussista kustantaa. Näin minusta se, että vammaiset ovat "hyödyttömiä" rahallisesti kumoutuu tässä monet kerrat. Samoin täällä elää lukuisia ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta pärjää niin hyvin. On työttömyyttä ja sairautta. Sitten myös nämä ihmiset saisi "hävittää" jos sillä tielle mentäisiin.
Minusta tämä on jokaisen oma päätös. Pitää ajatella jaksaako ja pystyykö siihen ja ymmärtää, että se lapsi ei pärjää niinkuin muut. Tavallaan jää ikuiseksi lapseksi. Samoin jokainen perhe on erilainen. Tiedän itsekin perheen, jossa jo paljon lievemmin vammainen kiusasi siskoaan. Toisaalta tiedän myös perheitä missä kaikki on mennyt paremmin. Minusta maailmaan pitää kuulua epätäydellisyyttä. Vaan silloin ehkä joskus opimme arvostamaan muita ja ymmärtämään asioita. Monesti se menee niin, että me ihmiset itse rajoitamme muita. Itsekin jos ajattelisin down lapsen elämää niin ensimmäisenä mieleen tulisi myös muiden ihmisten suhtautuminen. Kiusattaisiinko häntä yms. Down ei ehkä ymmärrä kaikkea ja osaa huomata jokaista juttua. Kyllä silti vammainenkin monesti ymmärtää jos joku loukkaa ja on ilkeä. Pitkästi kaikkea mieleen tullutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ehdoin tahdoin synnyttäisi lapsen kärsimään kivuista ja sairauksista kehdosta hautaan?
Nyt puhutaan downeista. Kivut ja sairaudet kehdosta hautaan eivät liity siihen.
Alentunut toimintakyky ja hyvinvointialueiden leikkaukset sen sijaan koskevat 100 % Downeista. Toki jos vanhemmat ovat miljonäärejä, he voivat palkata yksityisen huolehtijan aikuiselle tuen tarvitsijalle, jos yhteiskunta ei siihen pysty. Suurin osa vanhemmista ei kuitenkaan ole niin varakkaita, että voisi kustantaa taksikyytejä ym. aikuiselle Down-lapselleen tämän loppuiän ajan.
Suurin osa kehitysvammaisista on muita kuin downeja. Miksi ei ole huolissasi heidän aiheuttamistaan kustannuksista? Downit eivät tätä maata kaada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ehdoin tahdoin synnyttäisi lapsen kärsimään kivuista ja sairauksista kehdosta hautaan?
Nyt puhutaan downeista. Kivut ja sairaudet kehdosta hautaan eivät liity siihen.
Alentunut toimintakyky ja hyvinvointialueiden leikkaukset sen sijaan koskevat 100 % Downeista. Toki jos vanhemmat ovat miljonäärejä, he voivat palkata yksityisen huolehtijan aikuiselle tuen tarvitsijalle, jos yhteiskunta ei siihen pysty. Suurin osa vanhemmista ei kuitenkaan ole niin varakkaita, että voisi kustantaa taksikyytejä ym. aikuiselle Down-lapselleen tämän loppuiän ajan.
Tämä fakta tuntuu hämärtyneen näissä keskusteluissa, joka koskee tätä aihetta. Jokainen meistä vanhenee eikä kyseenalaistamatta varmaankaan moni mieti haluavansa elää kodissaan 10-15 minuutin käyntien varassa muutaman kerran päivässä tai hoitolaitoksessa alimiehitetyllä määrällä uupuneita ihmisiä. Vanhustenhuollossa tämä on joillakin arkipäivää ja yhteiskunnallisesti siitä puhutaan, eikä varmaan yleisesti olla sitä mieltä että se olisi jotenkin ikävää pirujen maalausta seinille. Eihän meistä kukaan tiedä päiviensä määrää tai onko muistisairas. Joku voi porskuttaa 100 vuotiaaksi lumitöitä tehden ja kahvia keitellen. Mutta siltikään lääkäriltä harvemmin omaiset odottavat tällaista puhetta iloisesta mummosta rintamiestalossaan elellen. Miksi siis vanhemmat jotka sen vanhenemisen lisäksi saattavat joutua katsomaan samaa "palvelua" lapselleen, eivät voisi pohtia asiaa tältäkin kannalta.
Minjasta tuntuu surulliselta ajatus siitä, että niin moni tekee aborttipäätöksen tietämättä, millaista arki erityislapsen kanssa oikeasti on.
tuosta iltapulun linkistä.
jokainen erityislapsi on erilainen, joten minja on kyllä nyt vähän lapsellinen noin sanoessaan. Hänhän ei itse tiedä millaista olisi toisenlaisen erityislapsen kanssa.
Sairaaloita suljetaan, kouluja suurennetaan ja kaikessa joudutaan säästämään.
Mutta nämä eivät joudu säästämään. Ovat ehkä demareita tai vihreitä, - aina käsi toisten taskulla."
Tämä! Jos vammaisen lapsen pitää, tulisi kustannukset maksaa itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätös on helppo, kun yhteiskunta maksaa viulut.
Downeille tehdään mm. sydänoperaatioita liukuhihnameiningillä, lisäksi tarvitsevat koko elämänsä ajan ekstratukea eivätkä esim. pärjää itsenäisesti. Puhuminen, liikkuminen, tunnesäätely- kaikki on puutteellista, lisänä aggressiivisuus josta ei uskalleta mediassa puhua (myytti "aurinkoisista" downeista). Moni on liikalihava ja se tuo omat kustannuksensa.
Millainen vanhempi tuo maailmaan tietoisesti vammaisen lapsen? Suomen palveluita on ajettu vauhdilla alas, voi olla ettei ne taksit suhaa pihalla loputtomiin...
Eli ihminen lasketaan rahassa? Itse ajattelen, että kaikilla ihmisillä on oikeus olla olemassa ja elää tässä yhteiskunnassa. Ja yhteiskunta voi auttaa vähän kaikkia. Sitä apua voi tarvita itse, jos sairastuu. Varsinkin johonkin harvinaiseen. Sitte
Ei lasketa ihmisarvoa rahassa, mutta raha täytyy silti pystyä pitämään keskustelussa mukana. Koska fakta on, että rahaa on yhteiskunnalla rajallinen määrä. Kaikkea ei voi laittaa vammaisten hoitoon, joskus joku muukin tarvitsee jotain. On yksinkertaisesti typerää yliavustaa ihmisryhmää, joka ei tuota yhteiskunnalle muuta kuin kuluja. Saavat nykyään varmasti oman osansa ihan reilusti yhteisistä varoista.
Vierailija kirjoitti:
Minjasta tuntuu surulliselta ajatus siitä, että niin moni tekee aborttipäätöksen tietämättä, millaista arki erityislapsen kanssa oikeasti on.
tuosta iltapulun linkistä.
jokainen erityislapsi on erilainen, joten minja on kyllä nyt vähän lapsellinen noin sanoessaan. Hänhän ei itse tiedä millaista olisi toisenlaisen erityislapsen kanssa.
Ai vähän lapsellinen?
Kysytään Minjalta asiaa 10 vuoden päästä. Vieläkö on yhtä ruusuiset kuvitelmat erityislapsista?
Kaiken, eikä lopu koskaan, lapsi kasvaa ja aikuistuu ei pärjää omillaan, mihin menee? Vanhemmat kuolee joskus ja on edelleen tämä "vastaanotettu" lapsi joka on jo aikuinen. Koita nyt ymmärtää eläkeläinen jo syntyessään.