Mutta missä on Kate Middleton?
Huhumylly pyörii. Nähty viimeksi ennen joulua. 28.12. kuninkaallisten joulunviettopaikalta oli joku viety ambulanssilla. Yli 60 päivään kukaan ei ole nähnyt Katea, lapsia, Katen vanhempia. Ennen kuulumatonta.
Oliko oikeasti leikkauksessa? Vai onko käynnissä erokriisi?
Espanjalaismedia puolestaan väittää, että Kate on koomassa.
Mihin William säntäsi pari päivää sitten?
Vai onko kaikki foliohattuilua ja Kate toipuu kaikessa rauhassa leikkauksesta pitäen kotikoulua lapsille?
Let's spekuloidaan :D
Kommentit (32015)
Vertaatko tosiaan työkseen edustavaa ihmistä ja poliittista johtajaa toisiinsa? Etkö tosiaan ymmärrä, mitä eroa on kuninkaallisille ja vaaleilla valituilla poliittisilla johtajilla? Kuninkaallisten työ on nimenomaan olla keulakuvina ja edustaa.
Paremman puutteessa vertaan kyllä. Presidentin tehtävät ovat toki mittavammat, mutta olettaisin silti että Walesin prinssillä on työlistallaan kulissien takaisia paperitöitä ja tapaamisia, ja nuo julkiset edustustehtävät ovat ns. jäävuoren huippu. Hän esimerkiksi toimii eri järjestöjen suojelijana eli oletettavasti myös osallistuu näiden toimintaan.
Olisihan tässä voitu olla rehellisiä ja esim. antaa Catherinen lähteä sairaalasta autossa josta voisi vilkuttaa ihmisille että hei tässä lähden nyt sairaalasta. Olisi ollut vihje että oon elossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen tuli palatsilta uusi tiedote jossa muistutettiin tammikuussa julkistetuista aikatauluista Katen sairauslomaan ja että he tulevat antamaan päivityksiä vain merkittävistä muutoksista. Sanoivat kuitenkin että Kate voi hyvin.
Vaikuttaa siltä että tämä alkaa muuttua arvovaltakysymykseksi ja niitä päivityksiä ei lehtien mutinasta huolimatta tule ennen Pääsiäistä.
Vertailun vuoksi prinssi Charles näyttäytyy syöpäsairaanakin julkisuudessa, on julkisesti kiittänyt saamistaan tervehdyksistä ja vaimonsa ei skippaa tehtäviään epämääräisillä perusteilla.
Charlesin taitaa olla vähän pakkokin toimia näin, kun on kuitenkin kuningas ja vielä melko tuore tehtävässään. Heillä ei myöskään Camillan kanssa ole pieniä lapsia.

Tämä on jo ihan vain yksityisyyskysymyskin. Uskomatonta, ettei minkäänlaista kunnioitusta ole, vaan hovin pitää huomauttaa. Jokainen voi miettiä omalle kohdalle millaista julkisuudessa ruotiminen on. Ja kyllä kyllä, oma valinta, mutta tuskin on valinnut ajojahdin ja ahdistelun. Parantumisen yksi tärkeä osatekijä on myös rauhallinen ja stressitön ympäristö.
Ja ei, en oleta, että hänen korviinsa kantautuvat esim. palstamammojen asiantuntevat diagnoosit.
Vierailija kirjoitti:
Olisihan tässä voitu olla rehellisiä ja esim. antaa Catherinen lähteä sairaalasta autossa josta voisi vilkuttaa ihmisille että hei tässä lähden nyt sairaalasta. Olisi ollut vihje että oon elossa.
No ehkä hän ei halunnut näyttäytyä sairaan tai uupuneen näköisenä lehdistölle. Harva haluaisi.
Miksi ihmeessä ei yhtä ainoaa kuvaa ja kiitoksia muistamisista? Tuo syömishäiriöklinikka olisi hyvä selitys, siellä ollaan eristyksissä. Tai muu mielenterveyteen liittyvä hoito. Tai sitten hän muuten vaan on niin luurankomainen leikkauksen jäljiltä että ei halua kuviin.
Mihinkään todella vakavaan en usko, William on kuitenkin edustanut normaalisti ja naureskellut Cruisen kanssa.
Kuningatar Elisabet työskenteli aamupäivisin punaisten laatikoiden parissa ja hoiti kirjeenvaihtoaan - siis käytännössä hyväksyi sihteereiden hänen puolestaan laatimia kirjeitä.
Iltapäivisin hän kävi kansan parissa hyvin erilaisissa tapahtumissa. Hyvinkin 300-400 näyttäytymistä vuodessa pitkälle vanhuuteen. Hän ymmärsi että kaiken muun voi ulkoistaa, hänen läsnäoloaan ei.
Tämä tarkoittaa sitä, että elämän pitää olla aika yksinkertaista. Hän söi joka päivä melko samanlaisen lounaan. Jos hän ratsasti, hän käytti kypärän sijasta huivia jottei tukkalaite menisi lyttyyn. Meikki, laukku ja kynnet olivat aina samanlaiset, sopivat paikkaan kuin paikkaan.
Tässä olisi ilmaisia vinkkejä esimerkiksi Williamille ja Catherinelle, kunhan tervehtyy. Onhan se varmaan joidenkin mielestä sympaattista miten Catherine larppaa tavista ja ihan itse ajelee lapset kouluun tukka ponnarilla ja collarit jalassa. Mutta taivaan tähden, kyllä me taviksetkin laitetaan aamulla itsemme työkuntoon, jotta pystytään tekemään se kahdeksan tunnin päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen tuli palatsilta uusi tiedote jossa muistutettiin tammikuussa julkistetuista aikatauluista Katen sairauslomaan ja että he tulevat antamaan päivityksiä vain merkittävistä muutoksista. Sanoivat kuitenkin että Kate voi hyvin.
Vaikuttaa siltä että tämä alkaa muuttua arvovaltakysymykseksi ja niitä päivityksiä ei lehtien mutinasta huolimatta tule ennen Pääsiäistä.
Vertailun vuoksi prinssi Charles näyttäytyy syöpäsairaanakin julkisuudessa, on julkisesti kiittänyt saamistaan tervehdyksistä ja vaimonsa ei skippaa tehtäviään epämääräisillä perusteilla.
Charlesin taitaa olla vähän pakkokin toimia näin, kun on kuitenkin kuningas ja vielä melko tuore tehtävässään. Heillä ei myöskään Camillan kanssa ole pieniä lapsia.
Rehellisyyden nimissä ei Katen ja Williamin lapset nyt enää niin pieniä ole.
Vierailija kirjoitti:
Olisihan tässä voitu olla rehellisiä ja esim. antaa Catherinen lähteä sairaalasta autossa josta voisi vilkuttaa ihmisille että hei tässä lähden nyt sairaalasta. Olisi ollut vihje että oon elossa.
No ei voinut koska ei ollut siinä kunnossa.
Mikä sillä Katella nyt sitten onkaan, niin selvästi on ollut jotain tavanomaista vakavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen tuli palatsilta uusi tiedote jossa muistutettiin tammikuussa julkistetuista aikatauluista Katen sairauslomaan ja että he tulevat antamaan päivityksiä vain merkittävistä muutoksista. Sanoivat kuitenkin että Kate voi hyvin.
Vaikuttaa siltä että tämä alkaa muuttua arvovaltakysymykseksi ja niitä päivityksiä ei lehtien mutinasta huolimatta tule ennen Pääsiäistä.
Vertailun vuoksi prinssi Charles näyttäytyy syöpäsairaanakin julkisuudessa, on julkisesti kiittänyt saamistaan tervehdyksistä ja vaimonsa ei skippaa tehtäviään epämääräisillä perusteilla.
Charlesin taitaa olla vähän pakkokin toimia näin, kun on kuitenkin kuningas ja vielä melko tuore tehtävässään. Heillä ei myöskään Camillan kanssa ole pieniä lapsia.
Tämä oli hauska. Ei voi kiittää saamastaan huomiosta, kun on pieniä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan tässä voitu olla rehellisiä ja esim. antaa Catherinen lähteä sairaalasta autossa josta voisi vilkuttaa ihmisille että hei tässä lähden nyt sairaalasta. Olisi ollut vihje että oon elossa.
No ehkä hän ei halunnut näyttäytyä sairaan tai uupuneen näköisenä lehdistölle. Harva haluaisi.
Kymmenien lehtien suurissa lööpeissä väsyneenä ja voipuneena, kuka sellaista haluaa? Nuo kuvat olisivat jääneet ikuisiksi muistomerkeiksi, ja otettu joka käänteessä esille, aina sopivan tilaisuuden tullen. En ikinä unohda esim. Vesa Keskisen kammottavaa naamaa, jonka eräs turkulainen veijari ikuisti myytäviin T-paitoihin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kate tutustui suomalaiseen mammakulttuuriin ja samaistui siihen niin ettei suostu lähtemään enää makuuhuoneestaan. Siellä se nyt vaan makaa sängyssä palstailemassa ja mässyttää suklaata.
Jospa Kate tosiaan halusi aloittaa elämän suomalaisena? :D Eihän sitä koskaan tiedä...
Siksi ei näy eikä kuulu eikä tee itsestään mitään numeroa.
Täällä joskus kerrottiin, että Katen kaltaisia ja kauniimpia ja hoikempia naisia näkee joka prismareissulla. Eli hänen on hyvä sulautua massaan.
Britanniassa kommentit on olleet kyllä mielenkiintoisia. Moni on lähettänyt kortteja ja muita tervehdyksiä Katelle. Mitään vastausta ei ole tullut.
Vierailija kirjoitti:
Britanniassa kommentit on olleet kyllä mielenkiintoisia. Moni on lähettänyt kortteja ja muita tervehdyksiä Katelle. Mitään vastausta ei ole tullut.
Varmaan ajallaan tulee. En minäkään laita saikulla työviestejä.
Vierailija kirjoitti:
Kuningatar Elisabet työskenteli aamupäivisin punaisten laatikoiden parissa ja hoiti kirjeenvaihtoaan - siis käytännössä hyväksyi sihteereiden hänen puolestaan laatimia kirjeitä.
Iltapäivisin hän kävi kansan parissa hyvin erilaisissa tapahtumissa. Hyvinkin 300-400 näyttäytymistä vuodessa pitkälle vanhuuteen. Hän ymmärsi että kaiken muun voi ulkoistaa, hänen läsnäoloaan ei.
Tämä tarkoittaa sitä, että elämän pitää olla aika yksinkertaista. Hän söi joka päivä melko samanlaisen lounaan. Jos hän ratsasti, hän käytti kypärän sijasta huivia jottei tukkalaite menisi lyttyyn. Meikki, laukku ja kynnet olivat aina samanlaiset, sopivat paikkaan kuin paikkaan.
Tässä olisi ilmaisia vinkkejä esimerkiksi Williamille ja Catherinelle, kunhan tervehtyy. Onhan se varmaan joidenkin mielestä sympaattista miten Catherine larppaa tavista ja ihan itse ajelee lapset kouluun tukka ponnarilla ja collarit jalassa. Mutta taivaan tähde
Voi taivaan tähden, hän tekee kaiken omalla tavallaan, tee sinä omallasi. Jos Charles tai miehensä olisi tyytymätön, niin asiat olisivat varmaankin toisin...
Elisabet oli ikoni, ei häntä tarvitse kenenkään peesailla, ja ajat muuttuvat. Hän oli hallitseva kuningatar, Kate ei ole. Lastensa luota oli kuukausia poissa. Catherine miehineen haluaa näköjään lapsilleen suht normaalin lapsuuden, mitä nyt noissa puitteissa on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan tässä voitu olla rehellisiä ja esim. antaa Catherinen lähteä sairaalasta autossa josta voisi vilkuttaa ihmisille että hei tässä lähden nyt sairaalasta. Olisi ollut vihje että oon elossa.
No ehkä hän ei halunnut näyttäytyä sairaan tai uupuneen näköisenä lehdistölle. Harva haluaisi.
Kymmenien lehtien suurissa lööpeissä väsyneenä ja voipuneena, kuka sellaista haluaa? Nuo kuvat olisivat jääneet ikuisiksi muistomerkeiksi, ja otettu joka käänteessä esille, aina sopivan tilaisuuden tullen. En ikinä unohda esim. Vesa Keskisen kammottavaa naamaa, jonka eräs turkulainen veijari ikuisti myytäviin T-paitoihin...
Eiköhän hänet olisi voitu laittaa kuntoon yhtä ikuistettavaa hetkeä varten, eikä ne auton takapenkiltä otetut kuvat nyt mitään tarkkoja edes ole.
Vierailija kirjoitti:
Britanniassa kommentit on olleet kyllä mielenkiintoisia. Moni on lähettänyt kortteja ja muita tervehdyksiä Katelle. Mitään vastausta ei ole tullut.
No pitäisikö niihin mielestäsi avustajien vastata, että kiitos kaikki on hyvin jos sairastunut itse on kuitenkin ihan kanttuvei eikä jaksa? Eikö se olisi valehtelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen tuli palatsilta uusi tiedote jossa muistutettiin tammikuussa julkistetuista aikatauluista Katen sairauslomaan ja että he tulevat antamaan päivityksiä vain merkittävistä muutoksista. Sanoivat kuitenkin että Kate voi hyvin.
Vaikuttaa siltä että tämä alkaa muuttua arvovaltakysymykseksi ja niitä päivityksiä ei lehtien mutinasta huolimatta tule ennen Pääsiäistä.
Vertailun vuoksi prinssi Charles näyttäytyy syöpäsairaanakin julkisuudessa, on julkisesti kiittänyt saamistaan tervehdyksistä ja vaimonsa ei skippaa tehtäviään epämääräisillä perusteilla.
Charlesin taitaa olla vähän pakkokin toimia näin, kun on kuitenkin kuningas ja vielä melko tuore tehtävässään. Heillä ei myöskään Camillan kanssa ole pieniä lapsia.
Katen ja Williamin pienet lapset tekevät noin kahdeksan tunnin koulupäivää maanantaista perjantaihin ja lisäksi lauantaisin on muutama tunti koulua.
Joten lastenhoidon puolesta he voisivat edustaa vaikka joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Britanniassa kommentit on olleet kyllä mielenkiintoisia. Moni on lähettänyt kortteja ja muita tervehdyksiä Katelle. Mitään vastausta ei ole tullut.
Varmaan ajallaan tulee. En minäkään laita saikulla työviestejä.
Tyhmäkin tajuaa, ettei ne itse laadi vastauksia vaan sitä varten heillä on henkilökunta laatimassa edes geneerisiä kiitos-viestejä. Nyt ei tule edes sellaisia.
Jännää tuossa on se, kuinka eri tavalla sama asia mielletään kahden eri ihmisen kohdalla, toista dissaten. Jännää ei varmaankaan ole itsemurhan miettiminen, kenenkään kohdalla. eri