Mietin koko ajan olisiko lasten kanssa ilman miestä helpompaa. Kokemuksia onko?

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että ero on sellainen "complete-reset", että et enää niin mieti onko asiat helpompia vai vaikeampia. Teet ne jutut mitkä pitää ja elämä menee eteenpäin. Tietysti monet asiat helpottaa (siksihän siihen eroon päädytään) mutta tilalle voi tulla muita hankaloittavia tekijöitä. Esim. lasten tapaamisiin liittyvät asiat jne.

20% eroajista myös tulee havainto että ero oli virhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On helpompaa ilman miestä, paitsi minulla vain yksi lapsi. Tippui paino hartioilta, kun mies lähti. Saa aivan järjestää arjen sellaiseksi kuin se meille sopii eikä kukaan ole pilaamassa jokaista päivääni. 

Sehän ei voimaantuneelle naiselle käy, että mies ei ole kiltti äidin pikkuapulainen.Silloin ei saa järjestää kaikkea sellaiseksi, kuin se naiselle sopii, eikä elämä mene pilalle.

Sekään ei sovi, että mies on äidin toistaitoinen apulainen. Silloin sitä mieslasta saa ohjeistaa ja neuvoa koko ajan ja kipinä että kemia loppuu.

Ehkäpä kyseessä on se moniääninen nainen vai mikä skitsofrenia se nyt olikaan?

Kuka aikuinen ihminen tarvitsee elämänkumppanikseen "äidin pikkuapulaisen" ?  Jokainen varmaan toivoo, että se kumppani on tasa-vertainen normaali aikuinen ihminen, joka ottaa vastuus itsestään ja muista. Pikkulapsi voi olla "äidin pikkuapulainen", mutta ei aikuinen aviomies. 

Mites ne miehet on omillaan pärjänny ennen liittoa?

Vierailija kirjoitti:

Mites ne miehet on omillaan pärjänny ennen liittoa?

Eihän tässä ole ollenkaan kyse siitä etteikö mies halutessaan osaisi ja pärjäisi. Kysehän on ainoastaan siitä, ettei he halua tehdä. Tai ettei viitsi. Tai ettei nappaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mites ne miehet on omillaan pärjänny ennen liittoa?

Niii III.  Naisena ja sivusta seuraajana mä kyl siirrän vastuuta vähän meille naisillekin. Helposti tuntuu käyvän rakkauden alkuhuumassa niin että opetetaan se ukko siihen että ei sun tarvi mitään tehdä. Rentoudu , kato telkkaria ja ota olut. Mä siivoan ja tuun sit tyydytttää sut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avaajalla olisi helpompaa ilman miestä, mutta lapsilla ei olisi ilman isää helppoa.

Vedä siitä tarvittavat johtopäätöksesi.

Lapsille on parempi nähdä kaksi onnellisempaa, erillään asuvaa vanhempaa kuin riitelyä tai toisen päihteidenkäyttöä yhteisessä kodissa.

Itselläni on huomattavasti enemmän energiaa ja aikaa lapsille kun ei tarvitse kuormittua miehen kyttäyksestä, tempauksista ja marinasta.

 

Minä kerroin tämän avaajalle. En tiedä sinun kuvioistasi mitään, joten äläpä tuo tähän omia perheriitojasi.  -Sama-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avaajalla olisi helpompaa ilman miestä, mutta lapsilla ei olisi ilman isää helppoa.

Vedä siitä tarvittavat johtopäätöksesi.

Jos isä ei osallistu kotona, niin ei lapset mitään menetä, jos ei läsnä marisemassa ja arvostelemassa.

Eipä tuossa avauksessa kerrottu mitään marinasta ja arvostelusta. Lapset joka tapauksessa rakastavat isäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Mites ne miehet on omillaan pärjänny ennen liittoa?

Sehän siinä onkin se turhauttavin osuus monelle. 

Kun tiedetään, että se mies on kyllä kykenevä, mutta yhtäkkiä hän ei muka osaa tai tajua. 

Mies saattaa käydä töissä ja olla siellä ihan asiansa osaava ja vastuunsa kantava aikuinen, mutta heti kotiin päästyään selkäranka valahtaa p*rsereiän kautta pihalle ja lösähdetään sohvalle pelailemaan ja räpläämään puhelinta. Kaikenlainen itseohjautuvuus ja oma-aloitteisuus katoaa johonkin.

Kun yhdessä viestissä puhuttiin "äidin pikkuapulaisesta" niin mun exäni oli sellainen. Hän ei itse omasta aloitteestaan alkanut tehdä juuri mitään, mutta jos vaikka minä aloin tehdä ruokaa niin hän tuli siihen ympärille hääräämään ja kyselemään, että "Ai sä aloit nyt tekeen tota? Voinko mä pilkkoo sipulin? Missä sipulit on? Missä leikkuulauta on? Missä veitset on? Voinko käyttää tätä veistä vai tota toista? Minkä kokoisia paloja pitää leikata?" jne. Siinä vaiheessa on melkein vaan helpompi tehdä itse, kun ei tarvitse samalla toimia työnohjaajana toiselle. 

Ja ei, en ollut ylikriittinen exääni kohtaan minkä takia hänestä olisi pikkuhiljaa tullut tuollainen varmistelija. Hän vaan ei itse osannut yhtään katsoa tai päätellä mitään, kaikki piti antaa valmiiksi käteen. Ja kun me tapasimme, niin hän osasi kyllä laittaa ruokaa ja yhdessä asuessamme ne veitset, leikkuulaudat ja sipulit olivat aina samoilla paikoilla.

Jos niinkuin avaajan tapauksesta on luettavissa, että syy eroon ei ole riidat, alkoholi ja väkivalta vaan miehen passiivisuus, niin minusta kaikki ei ole vielä perheenä menetettyä. 

Se on vain nostettava kissa pöydälle ja keskusteltava, mikä on syynä. Miehellähän voi olla masennus tai jopa syöpä. Jätetäänko sairastunut puoliso, vai muistellaanko mitä tuli seurakunnan edessä luvattua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa pitäiskö erota? Olisko kannattanu olla lupaamatta että kunnes kuolema erottaa?

No tästä moraalisaarnasta on paljon apua ja hyötyä. Kiitos sulle. Sädekehäsi kiiltää taas niin, että sokaisee.

Älä eroa eli älä vie lapsiltasi isää. Mutta tee miehellesi myöskin selväksi että ette elä kahta eri elintasoa vaan yhteistä elämää.

Miten toinen vanhempi voi viedä lapselta toisen vanhemman?? Selitys olisi paikallaan, kiitos. 

 

Olen tavannut miehiä, jotka eron jälkeenkin haluavat olla lapsen elämässä mahdollisimman paljon. Jos äidillä on työmatka, ei isälle ole mikään ongelma ottaa lasta luokseen, päinvastoin! Jos lapsi sairastaa myös isä osallistuu jäämällä pois töistä. Isä vie lastaan joka

Jep. Tunnen isän, joka ottaa poikansa kaksi pikkuvelipuoltakin toisinaan hoitoon, kun ex-vaimolla ja miehellään on menoja. Haluaa olla osa lapsensa elämää ja takuulla osallistuu kaikkiin kustannuksiin. Ja toki homma toimii molemminpuolisesti, poika on enemmän äidillään jos isällä on menoja. Lapsi vaikuttaa tyytyväiseltä ja tasapainoiselta, vaikka elääkin uusperheessä, kun kaikki aikuiset käyttäytyvät kuin tasapainoiset aikuiset ja haluavat lapsilleen hyvää, eivätkä ex-puolisolle huonoa. 

Jouduin yllättäen käytännössä yksinhuoltajaksi, kun mies sairastui vakavasti. Ei sitä siinä edes ajatellut, olinhan siihen astikin hoitanut kaiken yksin. Raskasta oli, mutta ei kotitöiden tms. takia, vaan henkisesti, kun mies oli sairaalakierteessä ja hänen asioitaan piti hoitaa, sekä käydä hänen luonaan sairaalassa. Samalla tietysti piti olla lapsille tukena ja yrittää tarjota heille kuitenkin turvaa, vaikka tilanne oli vaikea. Ero olisi ollut helpompi, koska siihen ei olisi liittynyt huolta kenenkään hengestä ja terveydestä. Lapset olivat tuolloin alakouluikäisiä.

Ero tuli myöhemmin, koska miehen persoonallisuus muuttui ja arjen töiden ja lasten lisäksi hoidettavana oli mies, joka itse irtisanoutui kaikesta vastuusta, myöskin kuntoutuksesta. Hän luotti siihen, että minä hoidan kaiken, selvittelen hänen sössimänsä raha-asiat ja kaiken, vaikka olin uupunut. Pelastin itseni ja lapset. Mies asuu tuetusti ja hänellä on edunvalvoja.

Kotityöt ja arki oli pienintä tuossa kuviossa. Niistä selviää kyllä.

Ota ero. Miehesi ansaitsee parempaa kuin selän takama vauva palstalla eroa pohtivan mamman. 

Kommunikaatio suhteessa teillä kyllä ihailtavalla tasolla. Saa onneaan kiittää jokainen mies joka välttyy tuollaiselta luuskalta. HUH HUH

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

105. Pariterapeutti sanoi että toi on itseasiassa aika yleistä.   Ihmisillä on tarve kontrolloida elämäänsä.  Ja jos ja kun se elämä supistuu yllättäen sinne kotiin " monilla" käy näin kun tulee lapsi.  Siitä kodista/ lapsesta tulee se elämän keskipiste ja omat tarpeet painuu unholaan. Joka alkaa syömään sitten parisuhdetta ja omaa viihtyvyyttä elämässään..

 

Vaimoni kuulemma haki tuolla aikataulutuksella ja standardien tekemisellä runkoa elämäänsä. Joka sitten alkoi kostautua kaikkeen muuhun.  Hän tajusi välittömästi itsekkin asian kun terapeutti selitti hänelle.

 

Ei varmasti pariterapeutti ole sanonut, että on aika yleistä laatia joko 07:03-07:15 aamukahvi, 07:15-07:21 tiskikoneen tyhjennys jne. Olet yksi pelkkä trolli kun tuollaista väität. 

Ei kannata väittää toista trolliski, koska voihan tuo olla tottakin.

Tässä ei nyt näy tuon miehen kommentti johon vastaan, mutta uskon kyllä , että heillä on ollut tuollaista, mitä hän kertoo, mutta hänen vaimonsa on ollut kontrollifriikki ja se ei ole kuitenkaan joka naisen vika ja  on ihan hyvä, että teraputti on saanut naisen relaamaan. 

Eli tämän miehen kokemus on varmaan ihan todellinen, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki naiset olisi tuollaisia. Täällä vauvallakin saa yleensä lukea siitä, miten miehet väittää, että nainen ei tee kotona mitään vaan lojuu  kaikki päivät jouten. Tämän miehen vaimo ei ole ollut sellainen :D  Toivotaan, että tämäkin mies siltikin osallistuu siellä kotna hommiin, koska se työpäivä on vain sen 8h, mutta kotona työpäivä venyy. Lapset voi herättää aamulla kuudelta, vaikka kello ei soisikaan ja viimeinen esim vauva voi rauhoittua yöunille kello yksi yöllä ja hetätä yöllä useamman kerran. Kukaan ei jaksa huonoilla yöunilla vuosikausia, vaan joskus pitää saada nukkua koko yö. Silloin miehen pitää tehdä osansa, eikä vetäytyä vastuusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

105. Pariterapeutti sanoi että toi on itseasiassa aika yleistä.   Ihmisillä on tarve kontrolloida elämäänsä.  Ja jos ja kun se elämä supistuu yllättäen sinne kotiin " monilla" käy näin kun tulee lapsi.  Siitä kodista/ lapsesta tulee se elämän keskipiste ja omat tarpeet painuu unholaan. Joka alkaa syömään sitten parisuhdetta ja omaa viihtyvyyttä elämässään..

 

Vaimoni kuulemma haki tuolla aikataulutuksella ja standardien tekemisellä runkoa elämäänsä. Joka sitten alkoi kostautua kaikkeen muuhun.  Hän tajusi välittömästi itsekkin asian kun terapeutti selitti hänelle.

 

Ei varmasti pariterapeutti ole sanonut, että on aika yleistä laatia joko 07:03-07:15 aamukahvi, 07:15-07:21 tiskikoneen tyhjennys jne. Olet yksi pelkkä trolli kun tuollaista väität. 

Joillakin tosiaan flippaa päässä, kun lapset syntyy, ja aletaan kontrolloida hullun lailla kaikkea. Terapia on silloin tarpeen, tosin pidän aika ihmeenä jos yksi kerta pariterapiaa on muka auttanut, ne syyt on yleensä sen verran syvällä. Mutta hyvä jos niin on. 

Vierailija kirjoitti:

Ota ero. Miehesi ansaitsee parempaa kuin selän takama vauva palstalla eroa pohtivan mamman. 

Kommunikaatio suhteessa teillä kyllä ihailtavalla tasolla. Saa onneaan kiittää jokainen mies joka välttyy tuollaiselta luuskalta. HUH HUH

Miksi epäilet aapeen pohtivan eroa selän takana? Usein nainen on kyllä puhunut ajatuksistaan monta kertaa kotona ääneen, mutta kun silti mikään ei miehessä muutu niin tulee tarve kuulla muiden ajatuksia esim nettikeskustelun kautta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites ne miehet on omillaan pärjänny ennen liittoa?

Niii III.  Naisena ja sivusta seuraajana mä kyl siirrän vastuuta vähän meille naisillekin. Helposti tuntuu käyvän rakkauden alkuhuumassa niin että opetetaan se ukko siihen että ei sun tarvi mitään tehdä. Rentoudu , kato telkkaria ja ota olut. Mä siivoan ja tuun sit tyydytttää sut.

Tässä on pointti, mutta toisaalta tarttuisin siihen, että mies ei ole mikään koira, joka "opetetaan" johonkin. Terve aikuinen mies ei myöskään unohda kaikkia perus elämäntaitojansa jos nyt onkin suhteen alkuvaiheessa hemmoteltavana. 

Alkuhuumassa molemmat osapuolet ovat yleensä ns. parhaalla käytöksellään, silloinhan vapaamatkustajatkin vielä teeskentelevät tekevänsä kotitöitä ja saattavat esimerkiksi laittaa illallisen kumppanilleen. Olisi hyvä olla molemminpuolinen ymmärrys siitä, että vaikka tämä henkilö laittaa ruokaa tänään, niin minä voin tehdä sitä huomenna. On kohtuutonta tehdä roolitus omassa päässään suhteen alussa ja jämähtää siihen. Varsinkin siinä vaiheessa, kun kumppani ihan joutuu sanomaan, että voisitko säkin tehdä jotakin. Sen nyt viimeistään pitäisi olla herätys siihen, että sultakin odotetaan jotakin.

 

Miksi epäilet aapeen pohtivan eroa selän takana? Usein nainen on kyllä puhunut ajatuksistaan monta kertaa kotona ääneen, mutta kun silti mikään ei miehessä muutu niin tulee tarve kuulla muiden ajatuksia esim nettikeskustelun kautta. 

No kyllä on surkealla mallilla jokatapauksessa kommunikointi. Ero kannattaa. Joko on koitettu sanoa useasti, rauhallisessa asetelmassa pöydän ääressä tms ja mies ei halua muuttua = ero

Tai

 Ei osata kommunikoida = ero

Kyllä surkeelta näyttää omaan silmään jos pitää puida suhdettaan vavvapalstalla. 

En hyvällä katsos

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittäisi, että mies hoitaisi imuroinnin kerran viikossa, ihan saa vapaasti valita päivän ja kellonajan ja missä järjestyksessä imuroi. Ja että laittaisi roskat roskiin eikä pöydille. Siinäkin saa valita mihin roskiksiin, kummalla kädellä, miten päin. En ole koskaan tuntenut ketään naista, jota kiinnostaisi mitä tapahtuu imuroinnin suhteen torstaisin klo 19:14. En usko, että tuon minuuttimiehen tarina on tosi.

Kyllä minä uskon, ja uskon siihenkin että tuollaista tapahtuu muillakin (ei nyt ehkä millään minuutintarkkuudella, mutta että tehdään itselle liian tiukka kriteeristö ja sitten ahdistutaan kun ei onnistu). Mutta ei se kyllä likimainkaan kaikkien vastaavien ongelmien taustalla ole. Epäuskottavinta tuossa tarinassa on se, että ongelma olisi ratkennut yhdellä pariterapiakäynnillä kuin taikaiskusta. 

Vierailija kirjoitti:

 

Miksi epäilet aapeen pohtivan eroa selän takana? Usein nainen on kyllä puhunut ajatuksistaan monta kertaa kotona ääneen, mutta kun silti mikään ei miehessä muutu niin tulee tarve kuulla muiden ajatuksia esim nettikeskustelun kautta. 

No kyllä on surkealla mallilla jokatapauksessa kommunikointi. Ero kannattaa. Joko on koitettu sanoa useasti, rauhallisessa asetelmassa pöydän ääressä tms ja mies ei halua muuttua = ero

 

Tai

 Ei osata kommunikoida = ero

Kyllä surkeelta näyttää omaan silmään jos pitää puida suhdettaan vavvapalstalla. 

En hyvällä katsos

Ei täällä voi tunnistaa aloittajaa. Tämäkin aloitus on täysin anonyymi. On täysin normaalia kaivata vertaistukea vaikeassa elämäntilanteessa. On täysin normaalia ja jopa kannatettavaa keskustella ajatuksistaan muiden kanssa ennen elämän isoja päätöksiä (kuten vaikka ennen eropäätöstä). Kaikilla ei ole sellaisia ystäviä, joille voisi näistä puhua. Ja nykyään jollekin psykologille ei näistä pääse puhumaan oikein millään.

Vierailija kirjoitti:

Mites ne miehet on omillaan pärjänny ennen liittoa?

Huonosti. Moni hyppää suhteesta heti toiseen suhteeseen. Tarvii olla aina joku nainen.