Mietin koko ajan olisiko lasten kanssa ilman miestä helpompaa. Kokemuksia onko?

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittäisi, että mies hoitaisi imuroinnin kerran viikossa, ihan saa vapaasti valita päivän ja kellonajan ja missä järjestyksessä imuroi. Ja että laittaisi roskat roskiin eikä pöydille. Siinäkin saa valita mihin roskiksiin, kummalla kädellä, miten päin. En ole koskaan tuntenut ketään naista, jota kiinnostaisi mitä tapahtuu imuroinnin suhteen torstaisin klo 19:14. En usko, että tuon minuuttimiehen tarina on tosi.

Jos ei mies tohon pysty niin kannattaa kertoa miehelle et ero tulee jos et ala ottaa vastuuta..

Kirjoitin tuolla että tyyyliiiiin ei hänellä ollut muuta minuutti aikataulua kuin herätys aina saman aikaan. Miksi? Miksi hän ei voinut nukkua jos väsyttää vaikka oli kotiäitinä?

Sen jälkeen hänen päivänsä meni identtisesti puuhaillen kokoajan että hän pystyy täyttämään epärealistiset odotukset joita hän oli itse luonut elämäänsä.. ja kun pienet lapset ovat hieman haastavia esim sotkevat extraa. Hänen odotuksensa menivät pieleen ja koko elämä tuntui luhistuvan.. Mikä sitten vaikutti meidän parisuhteeseen valtavasti..  

Esimerkiksi just vaikka tuo että imuroin ja hän kiertää sänkyjen alusia, pölypallo et selkeästi arvosta mua ja kotia.. 

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, täällä keskustelee nyt ne samat ihmiset ja miesvihaajat, jotka purkivat pettymyksiään siinä  ketjussa, jossa nainen meni lakkoon, kun ei enää halunnut passata perhettään. Vahvasti olen sitä mieltä, että tämän keskustelun aloittaja on sama henkilö. Hänhän muutti yhteisestä asunnosta pois ja pisti avioeron vireille.

Nyt hän pyytää täällä neuvoja, miten pärjätä ilman aviomiehen tuloja?

Tai sitten hän on trolli.

Ap kyllä kertoo, että osaa maksaa laskunsa, eikä ole huolissaan toimeentulostaan ilman miehen tuloja.

Naisvihamiehet täällä silti lällättelee, että miten ap kuvittelee tulevansa toimeen ilman miehen tuloja, koska ovat ilmeisen kykenemättömiä ymmärtämään lukemaansa :D

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, täällä keskustelee nyt ne samat ihmiset ja miesvihaajat, jotka purkivat pettymyksiään siinä  ketjussa, jossa nainen meni lakkoon, kun ei enää halunnut passata perhettään. Vahvasti olen sitä mieltä, että tämän keskustelun aloittaja on sama henkilö. Hänhän muutti yhteisestä asunnosta pois ja pisti avioeron vireille.

Nyt hän pyytää täällä neuvoja, miten pärjätä ilman aviomiehen tuloja?

Tai sitten hän on trolli.

Mikä sun pointtisi on? Naiset eivät saisi purkaa pettymyksiään parisuhteisiinsa ja miehiinsä? Onko tällainen tuntojen purkaminen lähtökohtaisesti miesvihaa? Nainen ei saisi lakkoilla kotonaan ja odottaa, että muutkin ottaisivat vastuuta yhteisen kodin tehtävistä? Luuletko, että täällä koko palstalla on vain yksi nainen, jolla on tämä yksittäinen kokemus? Miksi sun on vaikea uskoa, että monella eri yksilöllä voi olla samankaltaisia pettymyksiä parisuhteessa ja perhe-elämässä? 

Lisäksi ap ei ole täällä ollut huolissaan tuloista, viesteissään hän kertoo tulojensa riittävän.

Ottaen huomioon, että et selvästi ole lukenut tätä ketjua ja silti koet tarpeelliseksi tulla tänne leimaamaan kirjoittajia tuollaisella nollasisältöviestillä, niin kalikka taisi kalahtaa. Ehkä sun kannattaisi silmien ummistamisen sijaan yrittää ottaa onkeesi jostakin ilman, että leimaisit kirjoittajat trolleiksi tai miesvihaajiksi. Nämä ovat ihan todellisia ongelmia monille. Sun on ehkä vaikea ymmärtää jos et ole mitään suurempaa vastuuta kotonasi ottanut, että tälle lakkoon menneelle naiselle se oli todennäköisesti aika radikaali ja raskas päätös, joka oli vain huipentuma pitkällä aikavälillä kertyneelle turhautumiselle ja pettymiselle. Mun mielestäni on todella ylimielistä (vaikka ei kovinkaan yllättävää, ikävä kyllä) lytätä koko homma lässyttämällä jostakin miesvihasta ja trollailusta.

Miksi pitää parisuhteessa se kumppani (jota ainakin teoriassa pitäisi rakastaa ja kunnioittaa) ajaa siihen pisteeseen, että hän miettii eroa tai joutuu "lakkoilemaan", että saisi asialleen huomiota?

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, täällä keskustelee nyt ne samat ihmiset ja miesvihaajat, jotka purkivat pettymyksiään siinä  ketjussa, jossa nainen meni lakkoon, kun ei enää halunnut passata perhettään. Vahvasti olen sitä mieltä, että tämän keskustelun aloittaja on sama henkilö. Hänhän muutti yhteisestä asunnosta pois ja pisti avioeron vireille.

Nyt hän pyytää täällä neuvoja, miten pärjätä ilman aviomiehen tuloja?

Tai sitten hän on trolli.

 

Eiköhän nainen 4500 euron kuukausituloillaan pärjää suht hyvin. Tuonkin olisit selvittänyt, jos olisit viitsinyt lukea nämä muutamat sivut.

Et sitten lukenut yhtään muutakaan kommenttia, kun muuten olisit huomannut, että kyse ei ole rahasta vaan siitä muusta. Tuossa joku jo hyvin selitti, miten sana "kumppani" eroaa sanasta "mies".

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, täällä keskustelee nyt ne samat ihmiset ja miesvihaajat, jotka purkivat pettymyksiään siinä  ketjussa, jossa nainen meni lakkoon, kun ei enää halunnut passata perhettään. Vahvasti olen sitä mieltä, että tämän keskustelun aloittaja on sama henkilö. Hänhän muutti yhteisestä asunnosta pois ja pisti avioeron vireille.

Nyt hän pyytää täällä neuvoja, miten pärjätä ilman aviomiehen tuloja?

Tai sitten hän on trolli.

En ole lukenut sitä ketjua, mutta tähän ketjuun olen kirjoittanut kolmisen viestiä. Pidän miehistä, nykyistä miestäni rakastan ja ihailen. Työskentelen miesvaltaisella alalla ns. miehisellä palkalla, jolla pärjää hyvin itsekin. Yksi parhaista ystävistäni on mies. Ollaan oltu ystäviä lapsuudesta asti.

 

En pitänyt enää siitä yhdestä miehestä joka myrkytti kodin ilmapiirin eikä tehnyt osuuttaan. Ei se, että heivaa sen yhden miehen (joita tuntuu valitettavasti kyllä riittäneen useammalle) ja tekee siten omasta elämästään parempaa, tarkoita mitään yleistä miesvihaa.

JSSAP!

Vierailija kirjoitti:

On helpompaa ilman miestä, paitsi minulla vain yksi lapsi. Tippui paino hartioilta, kun mies lähti. Saa aivan järjestää arjen sellaiseksi kuin se meille sopii eikä kukaan ole pilaamassa jokaista päivääni. 

Sehän ei voimaantuneelle naiselle käy, että mies ei ole kiltti äidin pikkuapulainen.Silloin ei saa järjestää kaikkea sellaiseksi, kuin se naiselle sopii, eikä elämä mene pilalle.

Sekään ei sovi, että mies on äidin toistaitoinen apulainen. Silloin sitä mieslasta saa ohjeistaa ja neuvoa koko ajan ja kipinä että kemia loppuu.

Ehkäpä kyseessä on se moniääninen nainen vai mikä skitsofrenia se nyt olikaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, täällä keskustelee nyt ne samat ihmiset ja miesvihaajat, jotka purkivat pettymyksiään siinä  ketjussa, jossa nainen meni lakkoon, kun ei enää halunnut passata perhettään. Vahvasti olen sitä mieltä, että tämän keskustelun aloittaja on sama henkilö. Hänhän muutti yhteisestä asunnosta pois ja pisti avioeron vireille.

Nyt hän pyytää täällä neuvoja, miten pärjätä ilman aviomiehen tuloja?

Tai sitten hän on trolli.

En ole lukenut sitä ketjua, mutta tähän ketjuun olen kirjoittanut kolmisen viestiä. Pidän miehistä, nykyistä miestäni rakastan ja ihailen. Työskentelen miesvaltaisella alalla ns. miehisellä palkalla, jolla pärjää hyvin itsekin. Yksi parhaista ystävistäni on mies. Ollaan oltu ystäviä lapsuudesta asti.

 

En pitänyt enää siitä yhdestä miehestä joka myrkytti kodin ilmapiirin eikä tehnyt osuuttaan. Ei

Enkä kyllä muuten vihaa exäänikään. En vain halua häntä kumppaniksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle riittäisi, että mies hoitaisi imuroinnin kerran viikossa, ihan saa vapaasti valita päivän ja kellonajan ja missä järjestyksessä imuroi. Ja että laittaisi roskat roskiin eikä pöydille. Siinäkin saa valita mihin roskiksiin, kummalla kädellä, miten päin. En ole koskaan tuntenut ketään naista, jota kiinnostaisi mitä tapahtuu imuroinnin suhteen torstaisin klo 19:14. En usko, että tuon minuuttimiehen tarina on tosi.

Jos ei mies tohon pysty niin kannattaa kertoa miehelle et ero tulee jos et ala ottaa vastuuta..

Kirjoitin tuolla että tyyyliiiiin ei hänellä ollut muuta minuutti aikataulua kuin herätys aina saman aikaan. Miksi? Miksi hän ei voinut nukkua jos väsyttää vaikka oli kotiäitinä?

 

Sen jälkeen hänen päivänsä meni identtisesti puuhaillen kokoajan että hän pystyy täyttämään epärealistiset odotukset joita hän oli itse luonut el

Tunnistan itseni ensimmäisen lapsen kanssa. Kaikki piti olla täydellistä. Piti käyttää kesto vaippoja piti tehdä kaikki vauvan ruuat alusta loppuun. Piti käydä vauva uinnissa. Piti käydä kerhoissa. Kokoajan piti tehdä jotain. Silti tuntui että ei tee tarpeeksi.  Eikä miehestä ollut mitään apua riideltiin jatkuvasti kun hän ei halunnut tai osannut tehdä mitään.  Olen melko varma että hormonit teki oman osansa  se myös että kokoajan pelotti ja jännitti selviääkö.

Tyypillinen suomalainen mies. Mites ulkomailla? Onko siellä kunnollisia miehiä? Näin parikymppisenä mietin että kannattaako ihan suosiolla pysyä sinkkuna. Tuntuisi aika epätodennäköiseltä että löytäisin hyvän miehen täältä.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa pitäiskö erota? Olisko kannattanu olla lupaamatta että kunnes kuolema erottaa?

No tästä moraalisaarnasta on paljon apua ja hyötyä. Kiitos sulle. Sädekehäsi kiiltää taas niin, että sokaisee.

Älä eroa eli älä vie lapsiltasi isää. Mutta tee miehellesi myöskin selväksi että ette elä kahta eri elintasoa vaan yhteistä elämää.

Onhan se isä lastensa isä erosta huolimatta. Ja miten teet selväksi patalaiskalle ihmiselle, että täällä eletään nyt yhteistä elämää? Olet naiivi.

Keskustelemalla niinku aikuiset terveet ihmiset tekee, ei pilkkaamalla ja ivaamalla...

Jos mies on pelkkä taakka, niin todellakin on helpompaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa pitäiskö erota? Olisko kannattanu olla lupaamatta että kunnes kuolema erottaa?

No tästä moraalisaarnasta on paljon apua ja hyötyä. Kiitos sulle. Sädekehäsi kiiltää taas niin, että sokaisee.

Älä eroa eli älä vie lapsiltasi isää. Mutta tee miehellesi myöskin selväksi että ette elä kahta eri elintasoa vaan yhteistä elämää.

Onhan se isä lastensa isä erosta huolimatta. Ja miten teet selväksi patalaiskalle ihmiselle, että täällä eletään nyt yhteistä elämää? Olet naiivi.

Keskustelemalla niinku aikuiset terveet ihmiset tekee, ei pilkkaamalla ja ivaamalla...

Ei näihin auta minkäänlainen keskustelu. Etenkään terve ja aikuismainen, koska terve ja aikuismainen ihminen ei käyttäydy noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On helpompaa ilman miestä, paitsi minulla vain yksi lapsi. Tippui paino hartioilta, kun mies lähti. Saa aivan järjestää arjen sellaiseksi kuin se meille sopii eikä kukaan ole pilaamassa jokaista päivääni. 

Sehän ei voimaantuneelle naiselle käy, että mies ei ole kiltti äidin pikkuapulainen.Silloin ei saa järjestää kaikkea sellaiseksi, kuin se naiselle sopii, eikä elämä mene pilalle.

Sekään ei sovi, että mies on äidin toistaitoinen apulainen. Silloin sitä mieslasta saa ohjeistaa ja neuvoa koko ajan ja kipinä että kemia loppuu.

Ehkäpä kyseessä on se moniääninen nainen vai mikä skitsofrenia se nyt olikaan?

Nimenomaan miehen/isän ei kuulu olla mikään apulainen, vaan tasavertainen vanhempi ja vastuunkantaja. Kun mies on tällainen ja tietää mitä tekee, niin eipä ala nainenkaan päsmäröimään, se on fakta. Jos miehellä taas on taipumusta mennä sieltä mistä aita on matalin, niin naisen on otettava se äitirooli...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa pitäiskö erota? Olisko kannattanu olla lupaamatta että kunnes kuolema erottaa?

No tästä moraalisaarnasta on paljon apua ja hyötyä. Kiitos sulle. Sädekehäsi kiiltää taas niin, että sokaisee.

Älä eroa eli älä vie lapsiltasi isää. Mutta tee miehellesi myöskin selväksi että ette elä kahta eri elintasoa vaan yhteistä elämää.

Onhan se isä lastensa isä erosta huolimatta. Ja miten teet selväksi patalaiskalle ihmiselle, että täällä eletään nyt yhteistä elämää? Olet naiivi.

Keskustelemalla niinku aikuiset terveet ihmiset tekee, ei pilkkaamalla ja ivaamalla...

En ole tuo jolle vastaat, mutta pakko kommentoida.

Oletko ollut oikeasti tuossa tilanteessa? Vai neuvotko ilman kokemusta? Minä olen. Viisi vuotta keskustelin, pyysin, anelin. Käytiin perheterapiassa. Mikään ei muuttunut kuin korkeintaan hetkeksi. Minä en ollut kuten tuo jonkun pikkutarkka vaimo. En käyttänyt kestovaippoja, en tehnyt itse soseita, en kyttäillyt pölymakkaroita. Voin katsoa peiliin ja todeta, että en jättänyt yhtään kiveä kääntämättä enkä takuulla eronnut liian helposti. Totuus on, että ketään muuta kuin itseään ei voi muuttaa. Jos toinen ei halua eikä aio ottaa vastuuta, mikään määrä keskustelua ei sitä välttämättä muuksi muuta.

Mietipä omalle kohdallesi jokin asia josta et erityisemmin pidä. Vaikka hiihtäminen nyt noin esimerkiksi (anteeksi kaikki hiihtämisestä pitävät). Alatko hiihtää, jos joku sut koittaa siihen pakottaa? Auttaako keskustelu, alatko aktiivihiihtäjäksi? Ihan yhtä huonosti sen vastuunvälttelijän saa pakotettua vastuunkantajaksi, jos hän ei itse asiasta innostu. Tragedia tässä on se, että useimmiten tämä ilmenee tosiaan vasta sitten kun lapset on tehty ja kotona ollut vaimo palaa työelämään. Niin meilläkin. Olisikin ollut heti ennen lapsia tiedossa, niin ero olisi tullut jo ennen lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On helpompaa ilman miestä, paitsi minulla vain yksi lapsi. Tippui paino hartioilta, kun mies lähti. Saa aivan järjestää arjen sellaiseksi kuin se meille sopii eikä kukaan ole pilaamassa jokaista päivääni. 

Sehän ei voimaantuneelle naiselle käy, että mies ei ole kiltti äidin pikkuapulainen.Silloin ei saa järjestää kaikkea sellaiseksi, kuin se naiselle sopii, eikä elämä mene pilalle.

Sekään ei sovi, että mies on äidin toistaitoinen apulainen. Silloin sitä mieslasta saa ohjeistaa ja neuvoa koko ajan ja kipinä että kemia loppuu.

Ehkäpä kyseessä on se moniääninen nainen vai mikä skitsofrenia se nyt olikaan?

Miten on mahdollista, että tässäkin ketjussa on ihan seikkaperäisesti ja usean eri henkilön toimesta kirjoitettu selvällä suomenkielellä näistä ongelmista ja SILTI joku onnistuu käsittämään koko homman noin väärin. Onko meidän ilmainen peruskoulutus pettänyt näin pahasti vai onko helpompi teeskennellä niinkuin ei ymmärtäisi, ettei vaan joutuisi katsomaan peiliin ja ehkä miettimään omaa käytöstään?

Naiset EIVÄT halua miehen olevan "kilttejä äidin pikkuapulaisia" vaan vastuunsa kantavia tasavertaisia kumppaneita. "Pikkuapulainen" viittaa johonkin lapsenomaiseen kotona "autteluun", jota toki monet avuttomat loiset yrittävät myydä hyvänä kumppanuutena. Ei, se, että sinä aikuinen ihminen siivoat omat jälkesi ei ole AUTTAMISTA vaan sen pitäisi olla ihan itsestäänselvyys.

Voin vakuuttaa, että siinä ei ole naiselle mitään "voimaannuttavaa", että joutuu lastensa lisäksi ottamaan kasvatusvastuuta myös talouden toisesta aikuisesta, joka on onnistunut taantumaan teini-ikäisen tasolle.

Kerro ihmeessä jos jäi vielä jotakin epäselvyyttä, voin tarvittaessa tavuttaa viestini jos se helpottaa lukemista.

Konkreettinen esimerkki tästä tekemisen/vastuun välttelystä, jonka takia minä erosin. Tämä on vain esimerkki. Jos olisi yksittäinen tapaus, niin en olisi eronnut, mutta vastaavat tilanteet toistuivat vuodesta toiseen:

Teen ruokaa hellalla. Esikoinen vääntää kauhukakat, jotka tulevat vaipasta yli. Samaan aikaan vauva herää ja alkaa itkeä. Huikkaan televisiota katsovalle miehelle, että hoitaisi esikoisen tai ruuan. Hän murahtaa, ettei nyt ehdi, ohjelma kesken. Toistan pyynnön. Mies nousee kiukkuisesti ja sanoo, että aina mun pitää häiritä ja keskeyttää. Antaa ymmärtää, että se, että hän joutuu tekemään ruokaa tai vaihtamaan oman lapsensa vaipan on minun syytäni. Kyllä, päivällä miehen ollessa töissä joutuisin selviämään hommasta itse. Selviänkin. Mutta koska toinen on kotona ja ei tee sen kummempaa kuin katsoo televisiota, on mielestäni kohtuullista odottaa, että tuossa tilanteessa hänkin osallistuu. Nytkin tein suurimman osan itse ja sain kaupan päälle pahan mielen miehen kiukusta.

Juuri tätä tarkoittaa, että on helpompaa ja kevyempää olla oikeasti yksin kuin yksin parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän ihmiset on niin itsekkäitä. Juu varmasti sinulle olisi helpompaa ja kivempaa. Ja juu miehet on laiskoja ja entistä itsekkäämpiä.

Entäs lapsesi? Ehkä he vielä haluavat elää isinkin kanssa eivätkä koe tilannetta huonona. 

Minäkin raahaan aikuista ihmistä mukanani mutta teen sen lapseni vuoksi, ettei pienen tarvitse reissata kahta kotia ja saa elää ns ydinperhe-elämässä aikuisikään. Iskä on lapsen mielessä kiva ja ihana. Joskus vituttaa enemmän, toisinaan vähemmän mutta aikuinen ihminen selviää semmoisista tunteista. 

Minusta lapsiperheissä ainoa hyväksyttävä syy erota on väkivalta tai alkoholismi. Erota ehtii 18v päästäkin. 

Tiedätkö, että tuolla asenteella saatat pilata sen lapsesi elämän? Lapselle voi olla todella kamalaa asua perheessä, jossa on enimmäkseen jäätävä ilmapiiri ja vanhemmat ei kunnoita toisiaan. Lapsi kyllä äkkiä tajuaa, että kaikki ei ole kunssa, vaikka vanhempi luulee, että pystyy sen peittämään.  Lapsi voisi olla onnellisempi, jos molemmat vanhemmat voisivat hyvin ja olisivat onnellisa. Yksin voi olla onnellisempi, kuin huonossa liitossa jossa on toraa ja riitaa.  Kodin ilmapiiri on tärkeä ja se ei ole hyvä, jos vanhemmat ei tule keskemään toimeen vaan joskus vituttaa enemmmän ja toisinaan vähemmän, mutta aina vituttaa. Ei ole elämää tuollainen.

Lapsi voi olla isällään eron jälkeenkin, ei se vanhempien ero tarkoita eroa lapsista.

Luulen, että ero on sellainen "complete-reset", että et enää niin mieti onko asiat helpompia vai vaikeampia. Teet ne jutut mitkä pitää ja elämä menee eteenpäin. Tietysti monet asiat helpottaa (siksihän siihen eroon päädytään) mutta tilalle voi tulla muita hankaloittavia tekijöitä. Esim. lasten tapaamisiin liittyvät asiat jne.

Vierailija kirjoitti:

Konkreettinen esimerkki tästä tekemisen/vastuun välttelystä, jonka takia minä erosin. Tämä on vain esimerkki. Jos olisi yksittäinen tapaus, niin en olisi eronnut, mutta vastaavat tilanteet toistuivat vuodesta toiseen:

Teen ruokaa hellalla. Esikoinen vääntää kauhukakat, jotka tulevat vaipasta yli. Samaan aikaan vauva herää ja alkaa itkeä. Huikkaan televisiota katsovalle miehelle, että hoitaisi esikoisen tai ruuan. Hän murahtaa, ettei nyt ehdi, ohjelma kesken. Toistan pyynnön. Mies nousee kiukkuisesti ja sanoo, että aina mun pitää häiritä ja keskeyttää. Antaa ymmärtää, että se, että hän joutuu tekemään ruokaa tai vaihtamaan oman lapsensa vaipan on minun syytäni. Kyllä, päivällä miehen ollessa töissä joutuisin selviämään hommasta itse. Selviänkin. Mutta koska toinen on kotona ja ei tee sen kummempaa kuin katsoo televisiota, on mielestäni kohtuullista odottaa, että tuossa tilanteessa hänkin osallistuu. Nytkin tein suurimman osan i

Niin tuttua, että alkaa itkettää kun luin tuon.