Mietin koko ajan olisiko lasten kanssa ilman miestä helpompaa. Kokemuksia onko?

Vierailija kirjoitti:

105. Pariterapeutti sanoi että toi on itseasiassa aika yleistä.   Ihmisillä on tarve kontrolloida elämäänsä.  Ja jos ja kun se elämä supistuu yllättäen sinne kotiin " monilla" käy näin kun tulee lapsi.  Siitä kodista/ lapsesta tulee se elämän keskipiste ja omat tarpeet painuu unholaan. Joka alkaa syömään sitten parisuhdetta ja omaa viihtyvyyttä elämässään..

 

Vaimoni kuulemma haki tuolla aikataulutuksella ja standardien tekemisellä runkoa elämäänsä. Joka sitten alkoi kostautua kaikkeen muuhun.  Hän tajusi välittömästi itsekkin asian kun terapeutti selitti hänelle.

 

Ei varmasti pariterapeutti ole sanonut, että on aika yleistä laatia joko 07:03-07:15 aamukahvi, 07:15-07:21 tiskikoneen tyhjennys jne. Olet yksi pelkkä trolli kun tuollaista väität. 

 

Sinänsä se, että elämän keskipiste siirtyy kotiäidillä kotiin on kyllä tavallista, mutta se tarkoittaa kyllä ihan muuta kuin minuutintarkka aikataulutus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppoa.  Koita parikuukautta mm maksaa maksut.

Niin siinä se selviää kuinka itsenäinen voimaantuma nainen olet.

En ymmärrä tätä kommenttia. Elin ennen tätä liittoa vuosikausia yksin, jolloin maksoin tietenkin kaikki maksuni, ihan yksin ja ihan itse. Nyt maksamme kaiken puoliksi, mutta niin että minä hoidan sen käytännön laskujen maksamisen yhteiseltä taloystililtä. Eron jälkeen mies maksaisi toki elareita lapsista, niillä katettaisiin hänen osuutta. Ap

 

Elareilla? Tuo on niin vanhanaikaista. Eikös jokainen maksa lastenkuluja, kuten ennen eroa. Elareilla ei saa kuin riitoja ja kuittien kyttäämistä aikaiseksi.

Omalla kohdalla ainakin tapahtuisi nin, että maksaisin elareita sovitun summa, mutta mitään muuta en maksaisi. Lähtisin myös opiskelemaan heti, jolloin pakk

Eli nyt maksat lasten kuluista puolet, mutta kostoksi et eron jälkeen mitään ylimääräistä riippumatta lapsen tarpeesta. Elarit maksetaan laskennalisesti puoleksi lapsen elättämiseen kohdistuvista, normaalista kuukausittaisista menoista. Lapsi on myös sinun ja katsot kuitenkin, että vain isälle kuuluu ylimääräinen maksu yksin. Lapsesi muuttuu koston välikappaleeksi. Kiva äiti olet! mutta saatpahan kostosi. Kannattaisi hakea apua. Tuokin, että suunnittelet keinoja tulojesi vähentämiseksi osoittaa, että et ole vastuulliseksi vanhemmaksi kehittynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt te tänne ketjuun rahasta kuittailevat miesvauvat:

Jätin exäni juuri tuon kaikesta luistelun ja jatkuvan kitinän takia. Hänkin käytti välillä tuota rahakorttia, vaikka itsekin tienaan keskivertoa enemmän. Nykyinen mieheni tienaa yli 100ke vuodessa. Tekee johtajana paljon töitä eikä kokonaispalkkauksessa tunneta ylitöitä. Silti hän osallistuu käskemättä kotitöihin. Silti hän ei sotke eikä kuormita minua lisää. Silti hänellä löytyy aikaa huomioda myös minua. Oikein mielelläni huomioin myös häntä enkä koskaan kieltäydy seksistä. Ei niiden rahojen takia, vaan siksi, että tämä mies saa minut tuntemaan itseni hyväksi. Hänen läsnäolonsa parantaa elämääni, ei huononna sitä.

Sellaista se on kun ei tarvitse rasittaa itseänsä töissä. On luokkaus kaikkia työtä tekeviä ihmisiä kohtaa puhua johtajien "työstä" työntekona.

Oletpa katkera, kun itselläsi ei selvästi ole rahkeet kovin korkealle riittäneet. Ja ilmeisesti perustelet sitä, ettei naista tarvitse huomioida tuolla mä teen koko päivän oikeita raskaita töitä -mantralla.

 

No, noin ajattelevalle on aivan turha selittää vastuusta tai siitä, kuinka paljon ajatustyö kuormittaa. Toivottavasti sinun yrityksesi johtaja ei tee töitään hyvin. Loppuu pian fyffet ja sitten hommat myös sieltä suorittavasta portaastakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa pitäiskö erota? Olisko kannattanu olla lupaamatta että kunnes kuolema erottaa?

No tästä moraalisaarnasta on paljon apua ja hyötyä. Kiitos sulle. Sädekehäsi kiiltää taas niin, että sokaisee.

Älä eroa eli älä vie lapsiltasi isää. Mutta tee miehellesi myöskin selväksi että ette elä kahta eri elintasoa vaan yhteistä elämää.

Miten toinen vanhempi voi viedä lapselta toisen vanhemman?? Selitys olisi paikallaan, kiitos. 

 

Olen tavannut miehiä, jotka eron jälkeenkin haluavat olla lapsen elämässä mahdollisimman paljon. Jos äidillä on työmatka, ei isälle ole mikään ongelma ottaa lasta luokseen, päinvastoin! Jos lapsi sairastaa myös isä osallistuu jäämällä pois töistä. Isä vie lastaan joka perjantai harrastukseen ja sen jälkeen syömään.  

 

Siis on olemassa miehiä, jotka aidosti välittävät, hoitavat, ottavat vastuuta ja rakastavat lapsiaan eivätkä yritä kostaa entiselle puolisolleen lapsen kautta. Harvinaista, myönnetään, mutta näitäkin aikuisia miehiä löytyy. Arvaapa, miten onnellisia nää lapset on, vaikka vanhemmat eivät enää ole yhdessä. Toki asiaa auttaa se, että vanhemmat asuvat samassa kaupungissa. Mutta ei ne isät mieti muuttamista tai eläkkeelle jääntiä, koska täytyy kyetä huolehtimaan lapsesta. Eli jotkut miehet osaavat laittaa lapsen edun oman edun edelle.

Tää on tosi. Ei tosin omakohtainen kokemus (kunpa olisikin), vaan sivusta seurannut.

Jos parisuhde ottaa enemmän kuin antaa, niin on sanomattakin selvää, että ilman sitä elämä on helpompaa.

Siinä vaiheessa, kun toinen osapuoli on ottanut loisen/vapaamatkustajan roolin, niin harvemmin häntä saa enää ryhdistäytymään. Kaikenlaiset keskusteluyritykset kuitataan nalkuttamiseksi ja syntyy kierre, jossa asioista ei voi edes rakentavasti keskustella. 

Ja kaikki mun tietämät tilanteet ovat olleet sellaisia, jossa kaksi itsenäistä ja kykenevää aikuista ihmistä alkaa seurustella ja toinen passivoituu suhteen edetessä. Harva nyt päätyy seurustelemaan ihmisen kanssa, joka jo lähtökohtaisesti on täysin kykenemätön ruokkimaan ja vaatettamaan itseään ja siivoamaan jälkiään. Sehän se (useimmiten miesten) suunnitelma onkin; ensin tehdään vaikutus pitämällä treffi-iltoja ja laittamalla ruokaa, lakanoiden viikkaaminen on hauska romanttinen juttu arkisen askareen sijaan. Sitten viimeistään kun on lapsia ja toinen on saatu sitoutettua, niin voidaan alkaa laiminlyödä parisuhdetta ja kotia. Monesti miehet tuntuvat olevan suorastaan mustasukkaisia siitä huolenpidosta ja hellyydestä mitä äiti antaa lapselleen ja taantuvat sitten lapsen tasolle toivoen saavansa samanlaista kohtelua. Ällöttävänä lisähuomiona se, että siinä missä mies haluaa olla perheessä ikään kuin lapsen roolissa, niin hän silti haluaa tulla kohdatuksi ja kohdelluksi miehenä silloin kun hän haluaa seksiä. Heidän on vaikea ymmärtää miksi nainen ei enää näe heitä seksuaalisena olentona.

Vierailija kirjoitti:

Jos parisuhde ottaa enemmän kuin antaa, niin on sanomattakin selvää, että ilman sitä elämä on helpompaa.

Siinä vaiheessa, kun toinen osapuoli on ottanut loisen/vapaamatkustajan roolin, niin harvemmin häntä saa enää ryhdistäytymään. Kaikenlaiset keskusteluyritykset kuitataan nalkuttamiseksi ja syntyy kierre, jossa asioista ei voi edes rakentavasti keskustella. 

Ja kaikki mun tietämät tilanteet ovat olleet sellaisia, jossa kaksi itsenäistä ja kykenevää aikuista ihmistä alkaa seurustella ja toinen passivoituu suhteen edetessä. Harva nyt päätyy seurustelemaan ihmisen kanssa, joka jo lähtökohtaisesti on täysin kykenemätön ruokkimaan ja vaatettamaan itseään ja siivoamaan jälkiään. Sehän se (useimmiten miesten) suunnitelma onkin; ensin tehdään vaikutus pitämällä treffi-iltoja ja laittamalla ruokaa, lakanoiden viikkaaminen on hauska romanttinen juttu arkisen askareen sijaan. Sitten viimeistään kun on lapsia ja toinen on saa

Just näin. Ja sitten vielä kun aletaan puhua rahasta ollaan niin perheen päätä ja miestä isolla M:llä. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän ihmiset on niin itsekkäitä. Juu varmasti sinulle olisi helpompaa ja kivempaa. Ja juu miehet on laiskoja ja entistä itsekkäämpiä.

Entäs lapsesi? Ehkä he vielä haluavat elää isinkin kanssa eivätkä koe tilannetta huonona. 

Minäkin raahaan aikuista ihmistä mukanani mutta teen sen lapseni vuoksi, ettei pienen tarvitse reissata kahta kotia ja saa elää ns ydinperhe-elämässä aikuisikään. Iskä on lapsen mielessä kiva ja ihana. Joskus vituttaa enemmän, toisinaan vähemmän mutta aikuinen ihminen selviää semmoisista tunteista. 

Minusta lapsiperheissä ainoa hyväksyttävä syy erota on väkivalta tai alkoholismi. Erota ehtii 18v päästäkin. 

 

Itsekkyys ei ole huono asia. Miksi se olisi jotenkin ihailtavaa, että uhraat ison osan elämästäsi palvellen ihmistä, joka ei kunnioita sua ja jota kohtaan sä katkeroidut vuos

Joo minä havahduin viimeistään silloin, kun esikoinen kädet korvilla itki, että älkää huutako ja kun lapset makuuhuoneessa peläten halasivat toisiaan, kun se ihana isä kirosi ja raivosi alakerrassa. Tosi ihanaa ydinperheidyyliä.

Olen vielä alle 40-vuotias, ja en halua elää yli viisikymppiseksi sellaista elämää, jossa hermot ovat kireällä joka päivä ja olen onneton. Lapsetkin ansaitsevat oppia, ettei saa antaa kenenkään kohdella itseään epäkunnioittavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

105. Pariterapeutti sanoi että toi on itseasiassa aika yleistä.   Ihmisillä on tarve kontrolloida elämäänsä.  Ja jos ja kun se elämä supistuu yllättäen sinne kotiin " monilla" käy näin kun tulee lapsi.  Siitä kodista/ lapsesta tulee se elämän keskipiste ja omat tarpeet painuu unholaan. Joka alkaa syömään sitten parisuhdetta ja omaa viihtyvyyttä elämässään..

 

Vaimoni kuulemma haki tuolla aikataulutuksella ja standardien tekemisellä runkoa elämäänsä. Joka sitten alkoi kostautua kaikkeen muuhun.  Hän tajusi välittömästi itsekkin asian kun terapeutti selitti hänelle.

 

Ei varmasti pariterapeutti ole sanonut, että on aika yleistä laatia joko 07:03-07:15 aamukahvi, 07:15-07:21 tiskikoneen tyhjennys jne. Olet yksi pelkkä trolli kun tuollaista väität. 

 

Sinänsä se, että elämän ke

No mut hyvä että sä tiedät mitä terapeutti on sanonut.. 

Terapeutti sanoi että toi on kaaoksen kontrollointia ja toi on hyvin negatiivinen piirre ja vaikuttaa negatiivisesti koska sä et vaan yksinkertaisesti pysty kontrolloida elämää. Mikäli sulla on pieniä lapsia jne.

Miten toi sit näky esim meidän parisuhteessa, mä tulin kotiin töistä.  Vaimo oli stressaantunut koska ei ollut ehtinyt tehdä kaikkea mitä oli pitänyt (koska hyvin usein pienet lapset aiheuttaa lisä hommia).. mulle iskettiin jo ulko ovella imuri käteen.  Imuroin = ei kelvannut koska sängyn alle jäi pöly  hiukkanen.. vaimo imuroi aivan raivona uusiksi..

Miltä tää tuntui musta= naurettavalta koska me imuroitiin joka päivä..

Miltä mun huono imurointi tuntu vaimosta= siltä ettei mua kiinnosta pätkääkään. Enkä arvosta siistiä kotia, enkä varsinkaan häntä.

Toi touhu meni ihan mielenvikaiseksi. Oltaisiin erottu varmasti 2-3kk jos ei pt olisi selittänyt vaimolle et chillaa vähän. Se pöly pallo ei maailmaa kaada 

Vierailija kirjoitti:

Jos parisuhde ottaa enemmän kuin antaa, niin on sanomattakin selvää, että ilman sitä elämä on helpompaa.

Siinä vaiheessa, kun toinen osapuoli on ottanut loisen/vapaamatkustajan roolin, niin harvemmin häntä saa enää ryhdistäytymään. Kaikenlaiset keskusteluyritykset kuitataan nalkuttamiseksi ja syntyy kierre, jossa asioista ei voi edes rakentavasti keskustella. 

Ja kaikki mun tietämät tilanteet ovat olleet sellaisia, jossa kaksi itsenäistä ja kykenevää aikuista ihmistä alkaa seurustella ja toinen passivoituu suhteen edetessä. Harva nyt päätyy seurustelemaan ihmisen kanssa, joka jo lähtökohtaisesti on täysin kykenemätön ruokkimaan ja vaatettamaan itseään ja siivoamaan jälkiään. Sehän se (useimmiten miesten) suunnitelma onkin; ensin tehdään vaikutus pitämällä treffi-iltoja ja laittamalla ruokaa, lakanoiden viikkaaminen on hauska romanttinen juttu arkisen askareen sijaan. Sitten viimeistään kun on lapsia ja toinen on saa

Aamen! Joo kauhea yllätys, jos ei ole heti innoissaan, kun se sotkeva mieslapsi, joka on ensin kitissyt kaikesta haluaisikin seksiä siinä vaiheessa, kun vaimo hoitanut lapset, kodin, kaupat ja omat työnsä. Saattas tosin kerran kuussa jalosti tarjota vaimolle omaa aikaa siivota kotia tunnin, että HÄN käy omien lastensa kanssa ulkoilemassa. Sitten ihmetellään, että miten niin väsynyt, justhan hän järjesti sinulle omaa aikaa?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa pitäiskö erota? Olisko kannattanu olla lupaamatta että kunnes kuolema erottaa?

No tästä moraalisaarnasta on paljon apua ja hyötyä. Kiitos sulle. Sädekehäsi kiiltää taas niin, että sokaisee.

Älä eroa eli älä vie lapsiltasi isää. Mutta tee miehellesi myöskin selväksi että ette elä kahta eri elintasoa vaan yhteistä elämää.

Miten toinen vanhempi voi viedä lapselta toisen vanhemman?? Selitys olisi paikallaan, kiitos. 

 

Olen tavannut miehiä, jotka eron jälkeenkin haluavat olla lapsen elämässä mahdollisimman paljon. Jos äidillä on työmatka, ei isälle ole mikään ongelma ottaa lasta luokseen, päinvastoin! Jos lapsi sairastaa myös isä osallistuu jäämällä pois töistä. Isä vie lastaan joka

Mulla on tästä omakohtaista kokemusta. Siitä negatiivisen ilmapiirin luojasta ja kotitöistä luistelijasta kuoriutui ihan hyvä isä. Hänhän sai sitten sitä omaa lapsivapaata aikaa paljon enemmän kuin ennen eroa, joten jaksoi panostaa paremmin kun lapset siellä. Lapset olivat hänellä 4-5pv joka toinen viikko sekä satunnaisesti työmatkojeni tai muiden menojeni aikana. Edelleen hoidan lähes kaikki lasten hankinnat, mutta niin se oli ennen eroakin, joten siihen ei tullut muutosta.

Mun pointti lähinnä tähän keskusteluun on se että pysähtykää ja miettikää asioita rehellisesti ennen päätöksiä..  Miettikää myös oman itsenne vaikutus. 

Ton terapian jälkeen meidän elämä sai ihan uuden sivun. Kumpikin pystyi alkaa nauttia lapsi arjesta ja parisuhdekkin alkoi voida melko nopeasti hyvin.  Ero olisi ollut hirveän turhaa.

En onnistu lainaamaan tekstiä. Vastaan tähän:

No mut hyvä että sä tiedät mitä terapeutti on sanonut.. 

Terapeutti sanoi että toi on kaaoksen kontrollointia ja toi on hyvin negatiivinen piirre ja vaikuttaa negatiivisesti koska sä et vaan yksinkertaisesti pysty kontrolloida elämää. Mikäli sulla on pieniä lapsia jne.

-

Kyllä minä sen uskon, että terapeutti on sanonut minuutintarkan aikataulutuksen olevan kaaoksen kontrollointia. En minä siihen ottanutkaan kantaa. Vaan väitteeseesi siitä, että terapeutti olisi sanonut sellaisen olevan yleistä. Näin yksikään koulutettu pariterapeutti/psykoterapeutti sano näin, koska väitehän on ihan tuubaa. Päivien minuutintarkka aikataulutus ei ole millään tavalla yleistä, se on todella harvinaista. Ei terapeutti nyt sentään valehtelemaan ala. Tiedän tämän, koska olen alalla itsekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos parisuhde ottaa enemmän kuin antaa, niin on sanomattakin selvää, että ilman sitä elämä on helpompaa.

Siinä vaiheessa, kun toinen osapuoli on ottanut loisen/vapaamatkustajan roolin, niin harvemmin häntä saa enää ryhdistäytymään. Kaikenlaiset keskusteluyritykset kuitataan nalkuttamiseksi ja syntyy kierre, jossa asioista ei voi edes rakentavasti keskustella. 

Ja kaikki mun tietämät tilanteet ovat olleet sellaisia, jossa kaksi itsenäistä ja kykenevää aikuista ihmistä alkaa seurustella ja toinen passivoituu suhteen edetessä. Harva nyt päätyy seurustelemaan ihmisen kanssa, joka jo lähtökohtaisesti on täysin kykenemätön ruokkimaan ja vaatettamaan itseään ja siivoamaan jälkiään. Sehän se (useimmiten miesten) suunnitelma onkin; ensin tehdään vaikutus pitämällä treffi-iltoja ja laittamalla ruokaa, lakanoiden viikkaaminen on hauska romanttinen juttu arkisen askareen sijaan.

Kyllä, ja tässäkin on hauska huomioida se, että he toistelevat papukaijoina vain sitä mitä ovat kuulleet tai mitä kuvittelevat miehen roolin ja "tehtävien" olevan. He ovat kuin lapsia, jotka teeskentelevät olevansa aikuisia. Lisäksi heille on aina tärkeää viimeiseen asti painottaa rooliaan nimenomaan miehenä, ei kumppanina. Tämä siksi, koska kumppani hoitaisi tasapuolisesti kaikkia kodin ja perheen töitä ja kantaisi oman painonsa suhteessa, kun taas stereotyyppisesti miehen rooli on hoitaa omia miehisiä juttujaan eli ei esimerkiksi pyykkejä. He eivät halua olla kumppaneita, he haluavat olla vain miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

105. Pariterapeutti sanoi että toi on itseasiassa aika yleistä.   Ihmisillä on tarve kontrolloida elämäänsä.  Ja jos ja kun se elämä supistuu yllättäen sinne kotiin " monilla" käy näin kun tulee lapsi.  Siitä kodista/ lapsesta tulee se elämän keskipiste ja omat tarpeet painuu unholaan. Joka alkaa syömään sitten parisuhdetta ja omaa viihtyvyyttä elämässään..

 

Vaimoni kuulemma haki tuolla aikataulutuksella ja standardien tekemisellä runkoa elämäänsä. Joka sitten alkoi kostautua kaikkeen muuhun.  Hän tajusi välittömästi itsekkin asian kun terapeutti selitti hänelle.

 

Ei varmasti pariterapeutti ole sanonut, että on aika yleistä laatia joko 07:03-07:15 aamukahvi, 07:15-07:21 tiskikoneen tyhjennys jne. Olet yksi pelkkä trolli kun tuollaista väität. 

 

Selvä. No me monet muut, jotka tässä ketjussa kerromme, että on ollut helpompaa eron jälkeen, emme ole tuollaisia kontrolloijia. Meille riittää perussiisti. Siis sellainen, että pääsääntöisesti astiat laitetaan koneeseen ja kaikille riittää puhdasta vaatetta. Sohvan alle emme juuri kurki. Tiesithän, että myös mies voi jäädä vanhempainvapaalle. Se on jopa suotavaa. 

 

-eri

Vierailija kirjoitti:

En onnistu lainaamaan tekstiä. Vastaan tähän:

No mut hyvä että sä tiedät mitä terapeutti on sanonut.. 

Terapeutti sanoi että toi on kaaoksen kontrollointia ja toi on hyvin negatiivinen piirre ja vaikuttaa negatiivisesti koska sä et vaan yksinkertaisesti pysty kontrolloida elämää. Mikäli sulla on pieniä lapsia jne.

-

Kyllä minä sen uskon, että terapeutti on sanonut minuutintarkan aikataulutuksen olevan kaaoksen kontrollointia. En minä siihen ottanutkaan kantaa. Vaan väitteeseesi siitä, että terapeutti olisi sanonut sellaisen olevan yleistä. Näin yksikään koulutettu pariterapeutti/psykoterapeutti sano näin, koska väitehän on ihan tuubaa. Päivien minuutintarkka aikataulutus ei ole millään tavalla yleistä, se on todella harvinaista. Ei terapeutti nyt sentään valehtelemaan ala. Tiedän tämän, koska olen alalla itsekin. 

En tiedä miksi mutta näin se terapeutti sanoi että toi olisi hyvin yleinen ongelma.  Tehdään ihan itse siitä omasta elämästään vaikeaa ja liian raskasta.  Koska me määritellään odotukset ja standardit mihin meidän pitää päästä..  

monesti sitten näillä odotuksilla/ standardeilla ei ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa.

Minulle riittäisi, että mies hoitaisi imuroinnin kerran viikossa, ihan saa vapaasti valita päivän ja kellonajan ja missä järjestyksessä imuroi. Ja että laittaisi roskat roskiin eikä pöydille. Siinäkin saa valita mihin roskiksiin, kummalla kädellä, miten päin. En ole koskaan tuntenut ketään naista, jota kiinnostaisi mitä tapahtuu imuroinnin suhteen torstaisin klo 19:14. En usko, että tuon minuuttimiehen tarina on tosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

105. Pariterapeutti sanoi että toi on itseasiassa aika yleistä.   Ihmisillä on tarve kontrolloida elämäänsä.  Ja jos ja kun se elämä supistuu yllättäen sinne kotiin " monilla" käy näin kun tulee lapsi.  Siitä kodista/ lapsesta tulee se elämän keskipiste ja omat tarpeet painuu unholaan. Joka alkaa syömään sitten parisuhdetta ja omaa viihtyvyyttä elämässään..

 

Vaimoni kuulemma haki tuolla aikataulutuksella ja standardien tekemisellä runkoa elämäänsä. Joka sitten alkoi kostautua kaikkeen muuhun.  Hän tajusi välittömästi itsekkin asian kun terapeutti selitti hänelle.

 

Ei varmasti pariterapeutti ole sanonut, että on aika yleistä laatia joko 07:03-07:15 aamukahvi, 07:15-07:21 tiskikoneen tyhjennys jne. Olet yk

Keskustelun ensimmäiset kommenttit vaimon unelma oli olla kotiäiti.. 

Jos mun puolisolta olisi kysytty ennen pariterapiaa. Hän olisi sanonut etten auta tarpeeksi/ enkä arvosta yhtään sitä että hän on kotona.  Todennäköisesti olisi valittanut myös siitä että haluan seksiä. 

Vasta tuolla terapiassa hän ymmärsi et ehkä mä en olekkaan ongelma.

 

Jaahas, täällä keskustelee nyt ne samat ihmiset ja miesvihaajat, jotka purkivat pettymyksiään siinä  ketjussa, jossa nainen meni lakkoon, kun ei enää halunnut passata perhettään. Vahvasti olen sitä mieltä, että tämän keskustelun aloittaja on sama henkilö. Hänhän muutti yhteisestä asunnosta pois ja pisti avioeron vireille.

Nyt hän pyytää täällä neuvoja, miten pärjätä ilman aviomiehen tuloja?

Tai sitten hän on trolli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa pitäiskö erota? Olisko kannattanu olla lupaamatta että kunnes kuolema erottaa?

No tästä moraalisaarnasta on paljon apua ja hyötyä. Kiitos sulle. Sädekehäsi kiiltää taas niin, että sokaisee.

Älä eroa eli älä vie lapsiltasi isää. Mutta tee miehellesi myöskin selväksi että ette elä kahta eri elintasoa vaan yhteistä elämää.

Miten toinen vanhempi voi viedä lapselta toisen vanhemman?? Selitys olisi paikallaan, kiitos. 

 

Olen tavannut miehiä, jotka eron jälkeenkin haluavat olla lapsen elämässä mahdollisimman paljon. Jos äidillä on työmatka, ei isälle ole mikään ongelma ottaa lasta luokseen, päinvastoin! Jos lapsi sairastaa myös isä osallist

Minunkin ex-miehestäni tuli eron jälkeen ihan kohtalainen isä, joka lähipiirinsä avustamana alkoi jopa vuoroviikkoisäksi. Ei hoida lasten asioita, eikä maksa lasten menoista kuin asumis- ja ruokakulut luonaan, mutta viettää nyt aikaa lastensa kanssa, mikä on tärkeintä.  Ilman eroa tuskin olisi lapsille kovin läheiseksi tullut, sillä nakitti kaiken mahdollisen: laskut, kotityöt ja lastenhoidon minulle liittomme aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No just se että sitten lapsista tulee joka toinen viikko lapsia. Eikä asiat muutu helpommiksi. Jos lastenhoito on se ongelma niin ota väkisin omaa aikaa. Lähde vaikka yksin Leville viikoksi. Se on huomattavasti helpompi vaihtoehto kuin eroaminen. Jos tuo ei taas kelpaa miehelle niin ottakoon itse sen eron. Usko siskoa joka eronnut. 

Ongelmia on muitakin kuin lastenhoito. On kuin nies olisi tosiaan se kolmas lapsi. Mitään taustatukea mihinkään kasvatusasioihin en häneltä saa, hän häippäsee autotalliin tai ulos alta pois, jos on joku ns. tilanne hoidettavana jomman kumman lapsen kanssa. Tai menee mukaan lasten kinasteluihin pahentaen niitä ja sitten minä joudun komentamaan kaikkia kolmea olemaan kunnolla. Minkään uusien asioiden opettaminen lapsille ei miestä kiinnosta, ilmeisesti siitä on liikaa vaivaa (että veisi vaikka esikoisen uimahalliin käymään). Ja mies sotkee enemmän kuin

Meillä helpotti eron jälkeen, kun se osallistumaton isä muutti toiselle paikkakunnalle ja poistui samalla lähes kokonaan meidän elämästä. Lapsiin piti toisinaan puhelimitse yhteyttä, muisti lahjalla jouluna ja syntymäpäivinä ja maksoi elatusmaksut, tosin ihan minimit.

Oli helpompaa olla lasten kanssa yksin kuin katsoa siinä vieressä sitä toista aikuista, joka ei kuitenkaan mihinkään osallistunut eikä missään auttanut. Toki taustalla ongelmia, joka tämän aiheutti, mutta joihin ei ollut kiinnostunut hakemaan apua.

Mutta jos isä sitten eron jälkeen haluaa lapset luokseen vuoroviikoin tai edes viikonlopuiksi, niin voitko tosiaan lähettää heidät hyvillä mielin kotiin, jossa ainut aikuinen riitelee lasten kanssa, ei ole kiinnostunut huolehtimaan lasten asioista eikä edes heidän pukemisesta tai syömisestä? 

Jos mies on oikeasti niin hirveä vanhempi kuin kerrot, niin siirtäisin eroa siiheksi, että lapset ovat niin isoja että osaavat huolehtia itsestään. Toki raskaampaa sinulle, mutta jos oikeasti olet lasten ainut turvallinen vanhempi, niin olisi tärkeää olla lasten elämässä paikalla joka päivä, ei ainoastaan joka toinen viikko.