Vol. 3. Muita nepsyjä, joita ärsyttää nykyinen ilmapiiri aiheesta?

Vierailija kirjoitti:

Vielä, minun on joskus sanottu flirttailevan, vaikka olisin vain naureskellut tai puhunut vilkkaasti. Ei ole ollut mitään iskuyritystä tai kiinnostusta tai fyysistä läheisyyttä. Ihmisettodellakin ylitulkitsevat.

Tuota sanotaan myös kevyesti. Ei se sanoja tarkoita, että olisit ollit iskemässä sitä vastapuolta. Flirttailu on yhteistä naureskelua, vilkkautta ja vitsailua.

Olen itse autismin ja normaaliuden rajamailla. Ymmärrän hyvin, miksi autistit vaikuttavat raskailta ja rasittavilta. Silti en pysty hillitsemään itseäni ja olen sitä myös, tosin kevyemmässä mittakaavassa kuin muutamat edelliset.

Ihmisiä rasittaa se kirjaimellisuus, se oman itsensä "tiedostaminen", liian pitkät jaaritukset, joissa on liikaa sisältöä sen laatuun nähden.

Onpa raskas ketju lukea. Ihan kuin olisi nepsyn tajunnanvirtaa puolet kirjoituksista. En ole samalla aaltopituudella, vaikka ymmärrän toki lukemani.

Minua ei häiritse yhtään, vaikka olisi julkisuudessa miten paljon diagnooseja esillä. Eikös se ole ihan normaalia, ettei hävetä sitä mikä on luonnollista. Nythän puhutaan paljon myös itse aiheutetuista nepsy-oireista. Älypuhelimet suurin syy siihen. Keskittyminen heikkenee, impulsiivisuus lisääntyy, sosiaalisissa kontakteissa oleminen vaikeutuu.

Itse tunnen vain kaksi ihmistä, jotka ovat kertoneet aikuisiällä saadusta adhd-diagnoosista. Heillä molemmilla se näkyy selvästi ulospäin. Toinen on ystäväni nuoruudesta, joka oli melkoinen koheltaja. Milloin oli koulukirjat kotona, avaimet pudonneet, kirjaston kirjat hukassa ja milloin taas oli hurjat seikkailut mielessä. En ala tässä nyt avaamaan, mitä seikkailuja, mutta erääseen liittyy ex tempore-matka Berliiniin. Toinen tuttavani on malttamaton. Jos asiat ei etene, hän laittaa ne etenemään. Onhan se joskus raskasta ollut katsoa vierestä, mitä sähläämistä taas synttt. Hän on ollut 2 kertaa naimisissa ja lisäksi ainakin 3 kertaa avoliitossa. Lapsia on tehnyt useammassakin liitossa, jotka eivät siis ole kestäneet juuri uutuudenviehätystä pidemmälle. Mukava ja sosiaalinen ihminen kylläkin kyseessä ja harva varmaan tietää, että on nepsy.

Vierailija kirjoitti:

Onpa raskas ketju lukea. Ihan kuin olisi nepsyn tajunnanvirtaa puolet kirjoituksista. En ole samalla aaltopituudella, vaikka ymmärrän toki lukemani.

Minua ei häiritse yhtään, vaikka olisi julkisuudessa miten paljon diagnooseja esillä. Eikös se ole ihan normaalia, ettei hävetä sitä mikä on luonnollista. Nythän puhutaan paljon myös itse aiheutetuista nepsy-oireista. Älypuhelimet suurin syy siihen. Keskittyminen heikkenee, impulsiivisuus lisääntyy, sosiaalisissa kontakteissa oleminen vaikeutuu.

Itse tunnen vain kaksi ihmistä, jotka ovat kertoneet aikuisiällä saadusta adhd-diagnoosista. Heillä molemmilla se näkyy selvästi ulospäin. Toinen on ystäväni nuoruudesta, joka oli melkoinen koheltaja. Milloin oli koulukirjat kotona, avaimet pudonneet, kirjaston kirjat hukassa ja milloin taas oli hurjat seikkailut mielessä. En ala tässä nyt avaamaan, mitä seikkailuja, mutta erääseen liittyy ex tempore-matka Berliiniin. Toinen tuttavani on malttam

Minunkin tuntema adhd nainen on varsinainen koheltaja. Parisuhteet ei kestä. Välillä oli jopa 8 vuotta naimisissa, mutta muuten vaihtaa miestä kuin paitaa. Liitosta erosi, koska haluaa vaan jotain muuta. Petti sen aikana useamman kerran.Suunnitelmat muuttuu niin, ettei perässä pysy. Juuri noin, että ykskaks on lähdössä ex-tempore matkalle ja aivan samoin yhtäkkiä se onkin peruttu. Lopetutti lemmikkinsä, koska se ei käyttäytynyt toivotusti. Lemmikki käyttäytyi lajityypillisesti. Matkalle lähtiessä unohti matkalaukut, siis sellaiset isot, ei mikään yksi pikkunyssykkä, kotiin. Jatkuvaa tuollaista säätämistä. Lemmikin tapauksessa mietin pitäisikö tästä ilmoittaa jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse autismin ja normaaliuden rajamailla. Ymmärrän hyvin, miksi autistit vaikuttavat raskailta ja rasittavilta. Silti en pysty hillitsemään itseäni ja olen sitä myös, tosin kevyemmässä mittakaavassa kuin muutamat edelliset.

Ihmisiä rasittaa se kirjaimellisuus, se oman itsensä "tiedostaminen", liian pitkät jaaritukset, joissa on liikaa sisältöä sen laatuun nähden.

Muista, että muiden ihmisten mielipiteet eivät määrittele sinun arvoasi. Minäkin kuulemma vaikutan ylimieliseltä, vaikka minulla on heikko itsetunto ja olen melko ujo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa raskas ketju lukea. Ihan kuin olisi nepsyn tajunnanvirtaa puolet kirjoituksista. En ole samalla aaltopituudella, vaikka ymmärrän toki lukemani.

Minua ei häiritse yhtään, vaikka olisi julkisuudessa miten paljon diagnooseja esillä. Eikös se ole ihan normaalia, ettei hävetä sitä mikä on luonnollista. Nythän puhutaan paljon myös itse aiheutetuista nepsy-oireista. Älypuhelimet suurin syy siihen. Keskittyminen heikkenee, impulsiivisuus lisääntyy, sosiaalisissa kontakteissa oleminen vaikeutuu.

Itse tunnen vain kaksi ihmistä, jotka ovat kertoneet aikuisiällä saadusta adhd-diagnoosista. Heillä molemmilla se näkyy selvästi ulospäin. Toinen on ystäväni nuoruudesta, joka oli melkoinen koheltaja. Milloin oli koulukirjat kotona, avaimet pudonneet, kirjaston kirjat hukassa ja milloin taas oli hurjat seikkailut mielessä. En ala tässä nyt avaamaan, mitä seikkailuja, mutta erääseen liittyy ex t

Pelkkä ADHD ei taida selittää tuollaista käytöstä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa raskas ketju lukea. Ihan kuin olisi nepsyn tajunnanvirtaa puolet kirjoituksista. En ole samalla aaltopituudella, vaikka ymmärrän toki lukemani.

Minua ei häiritse yhtään, vaikka olisi julkisuudessa miten paljon diagnooseja esillä. Eikös se ole ihan normaalia, ettei hävetä sitä mikä on luonnollista. Nythän puhutaan paljon myös itse aiheutetuista nepsy-oireista. Älypuhelimet suurin syy siihen. Keskittyminen heikkenee, impulsiivisuus lisääntyy, sosiaalisissa kontakteissa oleminen vaikeutuu.

Itse tunnen vain kaksi ihmistä, jotka ovat kertoneet aikuisiällä saadusta adhd-diagnoosista. Heillä molemmilla se näkyy selvästi ulospäin. Toinen on ystäväni nuoruudesta, joka oli melkoinen koheltaja. Milloin oli koulukirjat kotona, avaimet pudonneet, kirjaston kirjat hukassa ja milloin taas oli hurjat seikkailut mielessä. En ala tässä nyt avaama

Vaikka pelkkä ADHD selittäisi, kaikki eivät ole kirjon tuossa kohdassa. Tiedän asiallisesti käyttäytyviä ADHD-ihmisiä. Pysyvä avioliitto, pysyvä työ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa raskas ketju lukea. Ihan kuin olisi nepsyn tajunnanvirtaa puolet kirjoituksista. En ole samalla aaltopituudella, vaikka ymmärrän toki lukemani.

Minua ei häiritse yhtään, vaikka olisi julkisuudessa miten paljon diagnooseja esillä. Eikös se ole ihan normaalia, ettei hävetä sitä mikä on luonnollista. Nythän puhutaan paljon myös itse aiheutetuista nepsy-oireista. Älypuhelimet suurin syy siihen. Keskittyminen heikkenee, impulsiivisuus lisääntyy, sosiaalisissa kontakteissa oleminen vaikeutuu.

Itse tunnen vain kaksi ihmistä, jotka ovat kertoneet aikuisiällä saadusta adhd-diagnoosista. Heillä molemmilla se näkyy selvästi ulospäin. Toinen on ystäväni nuoruudesta, joka oli melkoinen koheltaja. Milloin oli koulukirjat kotona, avaimet pudonneet, kirjaston kirjat hukassa ja milloin taas oli hu

Mulla on yksi tuttava, jonka käytös on tuollaista. Hänellä on todettu lievä kehitysvamma. ADHD:sta en tiedä. 

Adhd-pojan äitinä voin kertoa, että kuulostivat tutulta kuvaukselta. Miten me alettiin epäillä kotona, ettei kaikki ole kuten pitäisi. Jo 3-vuotiaana huomasi eron meidän toiseen lapseen ja myös muihin lapsiin. Poika alkoi toimia ennen ohjeiden loppumista. Aloitti leikin ja jätti sen nopeasti kesken siirtyen uuteen touhuun. Aamuisin ei löytänyt vaatteita, jotka oltiin yhdessä laitettu valmiiksi tuolille sängyn viereen. Silti halusi pukea itse ja sanoikin sen ääneen. Neuvolassa sanottiin, että seuraillaan kotona ja opastettiin minua kuin pientä lasta, miten 3-vuotiasta pitää ohjata tekemisessä.

 

Noin 5-vuotiaana päiväkodista alkoi tulla viestejä, että kavereiden kanssa tulee helposti riitaa. Ei jaksa keskittyä aamupalan syömiseen vaan pelleilee. Häntä poistettiin pöydästä kesken syönnin,  ja sitten kun oli rauhallinen, sai tulla jatkamaan. Soitin neuvolaan ja sanoin, että ei ole normaalia ja nyt on seurattu 2 vuotta. Siitä alkoi vasta tutkimukset, kun päiväkotikin oli huomannut, että koheltaa tahattomasti.

 

Pojalle tuli myös helposti kaikenlaisia pieniä onnettomuuksia. Ajoi pyörällä puuhun niin että iso haava poskessa, solisluu murtui, kun juoksi taakse päin katsoen liikuntasalissa päin seinää ja kaatui olkapää edellä. 

 

Kun koulu alkoi, tilanne oli sellainen, että minun oli pakko alkaa tehdä 80% työaikaa, koska häntä ei olisi mitenkään voinut päästää kävellen yksin kouluun. Sitä koheltamista on vaikea selittää sanoin, mutta liikenteessä kulkeminen oli kuin 2-3-vuotiaalla. Ei minkäänlaista huomiokykyä eikä itsenäistä vaarantajua. Iltapäiväkerho oli todella iso ryhmä, yli 50 lasta. Siellä ohjaajat antoivat jatkuvaa palautetta, kun ei kuuntele ohjeita loppuun eikä malta odottaa vuoroaan. Kun menivät välipalalle, poika oli joka päivä ihan mahdoton jonossa, siis töni tai nipisteli toisia, höpötti, lähti jonosta kesken kaiken vessaan tai minne tahansa. Yritin antaa ohjeita, että älkää laittako sitä 50 koululaisen jonoon odottamaan välipalaa, kun ei onnistu. Mitään hyvää sanottavaa siellä ei ohjaajilla ollut. Yritin keskustella, että jakaisivat toimintaa pieniin ryhmiin, mutta ei. Jos oli mäenlaskua, sinne lähti kaikki kerralla tai jos oli pihalla ulkoilua, koko porukka levittäytyi pitkin koulun pihaa. Me otettiin hänet pois iltapäiväkerhosta huhtikuussa, koska hän alkoi itse olla niin väsynyt. Aina kun mentiin hakemaan, oli ylikierroksilla ja kotiin tultua piti keksiä miten saadaan rauhoittumaan, että aivot vähän edes lepäisi.

Nyt on nuori mies jo, 17-vuotias. Lääkitys on, joka helpottaa. Unohduksia tulee. Kun lähtee kouluun (amikseen), reppu jää helposti kotiin. Jos on koulutehtäviä, ne jää yleensä tekemättä. Hän tekeekin tehtävät usein koululla ohjatusti. Siellä on ollut aivan todella hyvin tukea tarjolla.

 

Muistilaput on käytössä. Struktuuri huoneen seinällä. Minä herätän aamuisin oikeaan aikaan. Kun hän itse yritti, että puhelimessa kello soimassa, joka ikinen kerta jatkoi uniaan herätyksen jälkeen. Aivot ei herää kunnolla, jos joku toinen ei muistuta, että kouluun lähtö tunnin päästä. Kavereita on paljon ja kaveriporukat vuosien varrella vaihtuneet ainakin 10 kertaa. Hän myös innostuu jostain harrastuksesta ja sitten todella lyhytnäköisesti jättää sen kesken. On kokeillut koripallon, jalkapallon, jääkiekon, partion, itsepuolustuslajit, musiikkikerhon, sarjakuvan piirroskerhon. En kaikkea edes muista. Ihanaa on se innostus, kun löytyy jotain uutta, mutta nopeasti se hiipuu. Toivon vain kaikkea parasta elämään ja ettei sortuisi päihteisiin. Paljon on yhdessä puhuttu siitä, miten helposti adhd altistaa riippuvuuksille ja päihdeongelmille. Saahan sitä puhua, mutta tulevaisuus sen näyttää, onko oppi mennyt perille.

Vierailija kirjoitti:

Adhd-pojan äitinä voin kertoa, että kuulostivat tutulta kuvaukselta. Miten me alettiin epäillä kotona, ettei kaikki ole kuten pitäisi. Jo 3-vuotiaana huomasi eron meidän toiseen lapseen ja myös muihin lapsiin. Poika alkoi toimia ennen ohjeiden loppumista. Aloitti leikin ja jätti sen nopeasti kesken siirtyen uuteen touhuun. Aamuisin ei löytänyt vaatteita, jotka oltiin yhdessä laitettu valmiiksi tuolille sängyn viereen. Silti halusi pukea itse ja sanoikin sen ääneen. Neuvolassa sanottiin, että seuraillaan kotona ja opastettiin minua kuin pientä lasta, miten 3-vuotiasta pitää ohjata tekemisessä.

 

Noin 5-vuotiaana päiväkodista alkoi tulla viestejä, että kavereiden kanssa tulee helposti riitaa. Ei jaksa keskittyä aamupalan syömiseen vaan pelleilee. Häntä poistettiin pöydästä kesken syönnin,  ja sitten kun oli rauhallinen, sai tulla jatkamaan. Soitin neuvolaan ja sanoin, että ei ole normaalia ja nyt on seurattu 2 vuotta. Siitä

Adhd naisella, josta kirjoitin yllä on jonkinasteista alkoholiongelmaa :/

Vierailija kirjoitti:

Adhd-pojan äitinä voin kertoa, että kuulostivat tutulta kuvaukselta. Miten me alettiin epäillä kotona, ettei kaikki ole kuten pitäisi. Jo 3-vuotiaana huomasi eron meidän toiseen lapseen ja myös muihin lapsiin. Poika alkoi toimia ennen ohjeiden loppumista. Aloitti leikin ja jätti sen nopeasti kesken siirtyen uuteen touhuun. Aamuisin ei löytänyt vaatteita, jotka oltiin yhdessä laitettu valmiiksi tuolille sängyn viereen. Silti halusi pukea itse ja sanoikin sen ääneen. Neuvolassa sanottiin, että seuraillaan kotona ja opastettiin minua kuin pientä lasta, miten 3-vuotiasta pitää ohjata tekemisessä.

 

Noin 5-vuotiaana päiväkodista alkoi tulla viestejä, että kavereiden kanssa tulee helposti riitaa. Ei jaksa keskittyä aamupalan syömiseen vaan pelleilee. Häntä poistettiin pöydästä kesken syönnin,  ja sitten kun oli rauhallinen, sai tulla jatkamaan. Soitin neuvolaan ja sanoin, että ei ole normaalia ja nyt on seurattu 2 vuotta. Siitä

Minä nauroin (hyväntahtoisesti) lukiessani tuon. Kuulosti niin tutulta. Ihanasti olet jaksanut suhtautua poikaasi <3

Itselläni on asperger-piirteet tasoittamassa ja rajoittamassa tuota kohellusta, mutta niin osaan kuvitella itseni tuohon poikasi paikalle. Kaikesta innostuu heti ja alkaa vastata jo ilman, että edes tietää, mitä aikoo sanoa, se nyt vaan muotoutuu siinä matkalla. Kun impulssi tulee, se on siinä. Harrastuksia tulee ja menee. Mutta kaikesta on aidosti innoissaan. 

Pyörällä ajamiset ja törmäilyt, jonossa tönimiset... joo. Minä en edes huomaa niitä muistilappuja, niitä on kymmeniä! 

Ei ole diagnoosia, mutta tarvitsen sellaisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa raskas ketju lukea. Ihan kuin olisi nepsyn tajunnanvirtaa puolet kirjoituksista. En ole samalla aaltopituudella, vaikka ymmärrän toki lukemani.

Minua ei häiritse yhtään, vaikka olisi julkisuudessa miten paljon diagnooseja esillä. Eikös se ole ihan normaalia, ettei hävetä sitä mikä on luonnollista. Nythän puhutaan paljon myös itse aiheutetuista nepsy-oireista. Älypuhelimet suurin syy siihen. Keskittyminen heikkenee, impulsiivisuus lisääntyy, sosiaalisissa kontakteissa oleminen vaikeutuu.

Itse tunnen vain kaksi ihmistä, jotka ovat kertoneet aikuisiällä saadusta adhd-diagnoosista. Heillä molemmilla se näkyy selvästi ulospäin. Toinen on ystäväni nuoruudesta, joka oli melkoinen koheltaja. Milloin oli koulukirjat kotona, avaimet pudonneet, kirjaston kirjat hukassa ja milloin taas oli hu

Myös luonne ja temperamentti vaikuttaa adhd-oireiden ilmiasuun. Sehän ei siis ole luonteenpiirre itsessään. Rauhallisella ja räiskyvällä ylivilkkaus tai taipumus impulsiivisuuteen näyttäytyy hyvin eri tavoin, vaikka kyseessä on saman mekanismin aiheuttama samankaltainen haaste. Myös esim.  sovinnollisuus ja tunnollisuus vaikuttaa taipumuksen yrittää peittää oireita muiden kanssa siinä missä toista ei ristiriidat niin häiritse. Eli vaikka olisi samanlainen oire, ihmiset suhtautuvat siihen itsekin eri tavoin ja etenkin välittömässä, impulsiivisessa toiminnassa luonne vaikuttaa suoraan reaktioon. Ihminen voi myös vältellä tilanteita, joissa haasteet tulevat selvimmin esille. Etenkin jos ne aiheuttavat kärsimystä, silloin niin käy jo automaattisena psyyken suojakeinona, ellei ongelmaa pysty ratkaisemaan.

Toivoisin ihmisten muistavan, etteivät kaikki ADHD-ihmiset ole samanlaisia. Yliaktiivisuus voi olla myös pään sisällä, jolloin se ei näy ulospäin kehon liikkeenä, mutta ajatukset eivät kertakaikkiaan pysy kasassa eikä siksi asioista tule koskaan valmista.

Miksei autistien pitäisi mukautua? Pitäähän kaikkien muidenkin mukautua sosiaalisen elämän vaatimuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Miksei autistien pitäisi mukautua? Pitäähän kaikkien muidenkin mukautua sosiaalisen elämän vaatimuksiin.

Miksei halvaantuneet juokse maratonia? Miksei mykät laula oopperaa? Ennen kaikkea, miksei afasiasta kärsivät tuota runollista kaunopuhetta?? 

Elämän suuria mysteerejä.

Onkohan mulla räpsy kun pitää räpsyttää silmiä.

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on kuusinkertainen riski kokea seksuaaliväkivaltaa. Autisteilla on kohonnut riski joutua ystäviensä hyväksikäyttämäksi.

Kannattaa opetella tajuamaan, että vaikka joku sanoisi jotain ihan suoraan, hän ei välttämättä puhu totta ja hän saattaa manipuloida. Teot merkitsevät enemmän kuin sanat ja pitää oppia näkemään myös se, mikä ei ole näkyvissä. Autustit jäävät myös helpommin väkivaltaisiin ihmissuhtesisiin. Koskelan murha olkoon ääriesimerkki.

- hyväksikäytetyksi tullut

Höpö höpö. Koskelan murhaajista yksi kai oli neurokirjolla, mutta uhrin diagnooseista emme tiedä mitään. Kotilot olivat ilmeisesti surkeat, vanhemmat eronneet, asui lastenkodissa. Itsetunnon täytyy olla todella vaurioitunut, jos antaa kohdella itseään vapaaehtoisesti sillä tavoin, mutta se, ettei niitä aikuisiakaan kiinnosta eikä mitään käsitystä mitä on meneillään, kertoo kyllä jotain. Tosin uhrin sijasta vakavimmat olivat kyllä tekijöillä.

Autisti ei todellakaan ole mikään riepoteltava nukke joka joutuisi hyväksikäytetyksi helpommin. Oikeastaan päinvastoin koska autisti harvoin päätyy sellaisiin tilanteisiin tai ylipäänsä ihmissuhteisiin. Hyväksikäyttöhän tapahtuu tyypillisesti läheissuhteissa, ja vaatii jo aikamoista sosiaalista pelisilmää että sellaisia hankkii. Itse ainakin autistina tunnistan ihan loogisesti päätelemällä hyväksikäyttöyritykset ja manipuloivat ihmiset (ollaan aina rahaa ja palveluksia vailla ym.) se ei edes vaadi ilmeiden lukutaitoa. Ja pysyn heistä kaukana. Austeilla on yleensä vahva oma ajatusmaailma ja kyky pysyä omissa arvoissaan kiinni, joka suojaa hyväksikäytöltä.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin ihmisten muistavan, etteivät kaikki ADHD-ihmiset ole samanlaisia. Yliaktiivisuus voi olla myös pään sisällä, jolloin se ei näy ulospäin kehon liikkeenä, mutta ajatukset eivät kertakaikkiaan pysy kasassa eikä siksi asioista tule koskaan valmista.

Miten tuo liittyy aloitukseen? Sori mutta en jaksa lukea viestejä täysin aiheen vierestä. Pään sisäinen adhd, joka ei näy ulospäin. Just. Tarkoitatko sitä kun lapsuuden ylivilkkaus vaihtuu aikuisena tarkkaamattomuuden häiriöön, johon ei enää liity hyperaktiivista käytöstä? Kaikki tuon tietävät, ei siitä erikseen tarvitse kertoa, että hei, kaikki eivät ole samanlaisia ihmisiä. Edelleenkään en näe yhteyttä aloitukseen.

Vierailija kirjoitti:

Miksei autistien pitäisi mukautua? Pitäähän kaikkien muidenkin mukautua sosiaalisen elämän vaatimuksiin.

Oisko siksi, että he eivät pysty. Ei jalkapoikkinenkaan pelaa jalkapalloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on kuusinkertainen riski kokea seksuaaliväkivaltaa. Autisteilla on kohonnut riski joutua ystäviensä hyväksikäyttämäksi.

Kannattaa opetella tajuamaan, että vaikka joku sanoisi jotain ihan suoraan, hän ei välttämättä puhu totta ja hän saattaa manipuloida. Teot merkitsevät enemmän kuin sanat ja pitää oppia näkemään myös se, mikä ei ole näkyvissä. Autustit jäävät myös helpommin väkivaltaisiin ihmissuhtesisiin. Koskelan murha olkoon ääriesimerkki.

- hyväksikäytetyksi tullut

Höpö höpö. Koskelan murhaajista yksi kai oli neurokirjolla, mutta uhrin diagnooseista emme tiedä mitään. Kotilot olivat ilmeisesti surkeat, vanhemmat eronneet, asui lastenkodissa. Itsetunnon täytyy olla todella vaurioitunut, jos antaa kohdella itseään vapaaehtoisesti sillä tavoin, mutta se, ettei niitä aikuisiakaan kiinnosta eikä mitään käsitystä mitä on menei

Olen eri ja jopa neurotyypillinen, mutta perheessäni on autistinen nuori tyttö, joten aihe huolettaa ja olen sitä aika paljon tutkinut. Höpö höpö siis itsellesi, koska kyseessä ei ole mielipideasia, etkä siitä mitä sinä teet ja miten pärjäät, voi päätellä kuin sen mitä sinä teet ja miten pärjäät. Tutkimukset osoittavat kiistattomasti, että todellakin autistit ovat tässä asiassa vaaravyöhykkeessä. Tässä esimerkki:

Sexual victimization of autistic youth is of particular concern. Current research on the prevalence of sexual victimization clearly shows that autistic individuals, especially those with profound disabilities, are at greater risk for unwanted sexual contact, violence, and victimization (Brown et al., 2017). Autistic youth are three to four times more likely than non-autistic youth to experience sexual victimization, and between 40% and 50% of autistic adults report experiences of sexual abuse during childhood (Thrundle et al., 2022; Gibbs et al., 2021; Gotby et al., 2018; Weiss & Fardella, 2018). Similarly, autistic adults report a higher prevalence of sexual harassment and abuse than the neurotypical population (Gibbs et al., 2021). A 2022 investigation into violence experienced by autistic adults found that 75.4% of participants (N=110) reported sexual harassment, and almost 60% reported experiences of sexual violence compared to 56.4% and 28.2% reported by non-autistic participants (Gibbs et al.). Like the general population, girls, women, and female-presenting autistic individuals are at higher risk for experiencing sexual victimization and violence (Dike et al., 2022).